Pakko välillä purnata. Onko muilla samoja ongelmia.
Meillä on VAIN neljä lasta ja kaupassa pyritään käymään noin viiden päivän välein. Tämän perheen ruokkimiseen kuitenkin tarvitaan sitä tavaraa, joten sitä myös kassalle tulee. Kassa sitten heittelee niitä tavaroita liinalle ja liina pyörii ja pyörii ja pyörii. Itse yritän kauhealla kiireellä lapata tavaroita kasseihin, mutta silti usein ne ensimmäisinä olevat ruokatarvikkeet litistyvät niiden jälkimmäisten alle, kun ei sitä liinaa voi pysäyttää.
Totta kai katson jo, kun tavarat korista liinalle isken, että isoimmat, painavimmat ja kestävimmät menee ensimmäisenä ja hedelmät, kasvikset yms viimeisenä. Mutta kun se ei riitä, vaan silti ne tavarat ehtivät litistyä.
Kun sitten pyytää kassaneitiä, että pysäytätkö liinan välillä, niin häntä suututtaa, että komennellaan ja sitten kiukutellaan.
Onko muilla tätä ongelmaa ja miten olette sen ratkaisseet? Luulen, että täällä käy vain eläkeläisiä kaupassa meidän lisäksi ja he ostavat joka päivä sen päivän tuotteet, niin eivät ehdi ne tavarat litistyä sinne taakse.
Kaupan kassalla...
42
5064
Vastaukset
- mapee
mutta on joskus samaa vaivaa. Pääasiassa ainakin marketeissa osaavat hienosti eritellä tavarat sen mukaan ettei mene rikki tai muuten läjään.
Toisaalta en myöskään suostu moista tavaraa ottamaan eli on haettu uutta tomaattia jos on mennyt kassalla rikki kun säilykepurkki on ruhjonut tai leipä on ollut littana maitotölkkien alla jne. Itsekin lastaan tavaart niin että ensin painavat ja sitten kevyet, mutta eipä se auta kun parhaat runnoo ne sumppuun jo ennen kassakonetta siinä nauhalla...
Pahiten kirpaisee kun omenoita heitellään kuin perunasäkkiä ja päärynät sama juttu.
Tosin pakko sanoa sekin, että monasti tulee katsottua millainen kassa siellä on ja valitsee sellaisen joka ei ole ihan norsun peestä reväistyn näköinen ilme naamallaan. Palveluhalu kun yleensä paista amatkan päähän ja haluttomuus myös. Asiakkaiden palaute varmaan lisää fiilistä työpäivän kuluessa jompaan kumpaan suuntaan eli iloinen saa palautetta ja yrmy ei taatusti ainakaan positiivista. Tiukkapipoisesti ajatellen me asiakkathan lopulta sen palkan maksamme joten ei tarvitse mulkoilla tappaakseen.. - Ei vaiska
Noinhan se pakkaa käymään. Minä yritän saada apulaisen kauppaan ja toinen sitten mättää tavaraa hihnalle ja toinen pakkaa tavarat laatikoihin. Mulla on jo vuosia ollut käytössä ilmastointiteipeillä vahvistettu banskuloora, johon sitten ostokset on kiva latoa ettei niin paljoa liiskaantuisi. Poika on meillä jo 13v, joten pienellä lahjuksella hänet useinmiten avukseni koetan saada. Siinä kauppamatkalla tulee usein jutusteltua ja udeltua murkun viimeisimmät aivoitukset. Ihan mukavia reissuja meille kummallekin. Muutaman vuoden tuo on jo äipän mukana reissannut, itsensä tärkeäksi havainnut ja survival-oppia yritän siinä ostosten lomassa salaa livauttaa joukkoon, kun joskus sitten omia ostoksiaan joutuu tekemään. Poika tietää jo suunnilleen mitä aineita mihinkin ruokaan pitää olla ja mistä niitä kannattaa ostaa.
Käyhän toki se lasten iskäkin apulaiseksi, mutta se tahtoo aina vaan ostaa kaikkein halvinta. Eikä meillä kukaan syö vanhaa juustoa, ranskista tai itäneitä pottuja. - kipaisen
heti tavarat hihnalle ladottuani jo toiseen päähän pakkaamaan.
Kassaneiti odottaa silti pakkauksen loppuvaiheessa jo seuraavan asiakkaan tavaroiden kanssa että jokos saa päästää.
Kaikkein pahinta on se kun lapset pitäisi vielä pitää aisoissa sen aikaa kun äiti maksaa ja pakkaa.
Usein heitän tavarat nopeesti takas kärryyn ja pakkaan jossain sivummalla sitten rauhassa.
Jos menen yksin kauppaan (lasten kanssa tai muutenkin) niin käytän 'kyläkauppaa'.
Jos mieheni on mukana niin saatamme mennä Jonnekin hieman isompaan kuten cittari tai prisma.
Yleensä menemme kauppaan heti aamulla kun muutenkin ollaan liikkeellä kerhokuskaamisten vuoksi.
Tai sitten kaupassa käydään jus kahdeksalta illalla jolloin pahin ruuhka on jo ohi.
Ei tulisi mieleenkään mennä kauppaan kolmen ja kuuden välillä sillä silloin siellä on jo kauhea ryysis. - Kesämamma
Tää olikin mulle ihan uusi juttu :o) ikinä moista kokenut! Ja meilläkin 9ihmisen perheessä sitä tavaraa hihnalle kertyy....
- Eräs äiti vaan...
Ihmettelinkin, että eikö ketään muuta häiritse tuo tavaroiden lyttääntyminen kuin minua. Koskaan ei siitä kuule kenenkään valittavan. Onhan meitä muitakin, eli vika ei varmaan ole vain minussa.
Mainitaan nyt vielä, että jos ostan vaikka 10 1,5 litran maitoa, niin se ensimmäinen menee lyttyyn jo niiden yhdeksän muun painosta. Eli ei ne painavimmat ja kestävimmätkään kaikkea kestä. Tai jos ostan normaalisatsin tomaatteja, leipää, jauhelihaa jne, niin kaikkea ei voi laittaa viimeiseksi siihen liinalle. Jotain menee aina lyttyyn.
Me emme käy isoissa marketeissa kuin äärimmäisen harvoin (lähinpään taitaa olla matkaa noin 50 kilometriä). Ja usein käydään sellaiseen aikaan, ettei ole ruuhkaa, jolloin saatamme olla kassalla ainoina, joten ennen kuin olen saanut korista roinat kassalle, niin suurin osa on jo mennyt eteenpäin.- ex-kassa
juuri sinunlaistesi takia inhosin kassana olemista.
onko pakko ottaa sitä tavaraa kuin ruokkisit jotain norsulaumaa? luuletko että sen hihnan voi niin vaan pysäyttää että sinun tomaatit ei lyttäänny. pyydä apulaisia pakkaamaan jos et siitä itse selviydy eikä ne tavarat nyt oikeasti pilalle mene jos tölkkiin tulee pieni kolhu. voi herrajumala sentään että ihmisillä on ongelmia. Luuletko että koko maailma pysähtyy kassajonossa kun sinun pesueesi ryntää sinne kymmenen maitotölin kera. mieti joskus muita kuin itseäsi-sitä kassaa varmaan vituttaa ilman sinun nipottamista muutenkin. - varmasti kassaa
ex-kassa kirjoitti:
juuri sinunlaistesi takia inhosin kassana olemista.
onko pakko ottaa sitä tavaraa kuin ruokkisit jotain norsulaumaa? luuletko että sen hihnan voi niin vaan pysäyttää että sinun tomaatit ei lyttäänny. pyydä apulaisia pakkaamaan jos et siitä itse selviydy eikä ne tavarat nyt oikeasti pilalle mene jos tölkkiin tulee pieni kolhu. voi herrajumala sentään että ihmisillä on ongelmia. Luuletko että koko maailma pysähtyy kassajonossa kun sinun pesueesi ryntää sinne kymmenen maitotölin kera. mieti joskus muita kuin itseäsi-sitä kassaa varmaan vituttaa ilman sinun nipottamista muutenkin.vituttaa. Sen nyt näkee jo naamasta. Minä olen asiakas ja odotan palvelua. Jos se palvelu tarkoittaa, että maailma pysähtyy, niin sitten se pitää pysäyttää.
Sinäkö ehdotat, että pitäisi ostaa muutama tavara kerralla ja viedä aina välillä autoon ja tulla uudestaan kauppaan ja kerätä taas muutama tavara ja niin edelleen? Jos mulle joku myyjä joskus tuota ehdottaa, niin varmasti se on viimeinen kerta kun siinä kaupassa käyn ja valituksenkin teen.
Kaupat ovat tietääkseni sitä varten, että niistä ostetaan tavaraa ja se on itseasiassa jo niiden elinehto. Ei ois myyjällä työtä, jos kukaan ei mitään ostaisi. Luulisi, että ainakin kauppias arvostaa meitä suurperheellisiä. Onneksi olet ex-kassa.
Kokeile, meneekö tomaatit pilalle, kun sen päälle tulee muutama kilo tavaraa. Ja kokeile, meneekö maito pilalle, jos sen kuljettaa tölkissä, joka vuotaa.
Onko kaupassa käynti nyt sitten kiellettyä niiltä ihmisiltä, jotka eivät pysty tai viitsi apulaista hommata. Sinähän voisit tulla auttamaan? Eikö käy? No, miksi sitten joku muu haluaisi osallistua meidän jokaviikkoiseen kauppareissuun.
Ja kyllä. Tavaraa on pakko ottaa niin paljon, että sillä ruokkisi norsulauman, jos kerran sillä pitää se norsulauma ruokkia. - sinä äiti
"jos ostan vaikka 10 1,5 litran maitoa, niin se ensimmäinen menee lyttyyn jo niiden yhdeksän muun painosta."
No hittoako laitat niitä kaikkia 10 maitotölkkiä hihnalle? Anna yksi kassalle ja sano että "mulla on tässä kymmenen näitä".
Koskaanhan ei voi tehdä kassalla oikein; toisen tavarat lyttääntyy (helvettiäkö pakkaat niin hitaasti) ja toinen ei saa metrin päästä kamojansa kun hihna on pysähtyneenä. - hyvä neuvo
sinä äiti kirjoitti:
"jos ostan vaikka 10 1,5 litran maitoa, niin se ensimmäinen menee lyttyyn jo niiden yhdeksän muun painosta."
No hittoako laitat niitä kaikkia 10 maitotölkkiä hihnalle? Anna yksi kassalle ja sano että "mulla on tässä kymmenen näitä".
Koskaanhan ei voi tehdä kassalla oikein; toisen tavarat lyttääntyy (helvettiäkö pakkaat niin hitaasti) ja toinen ei saa metrin päästä kamojansa kun hihna on pysähtyneenä.Kieltämäti.. Mutta asiathan voi sanoa monella eri tapaa :(
Itse yritän myös pakata saman tien kun lappaan tavarani hihnalle. Joskus se ei vaan onnistu kun on ryysistä ja se sitten vain jatkuu ja jatkuu...
Onneksi meillä ei juoda maitoa kuin harvakselteen. - se.......
varmasti kassaa kirjoitti:
vituttaa. Sen nyt näkee jo naamasta. Minä olen asiakas ja odotan palvelua. Jos se palvelu tarkoittaa, että maailma pysähtyy, niin sitten se pitää pysäyttää.
Sinäkö ehdotat, että pitäisi ostaa muutama tavara kerralla ja viedä aina välillä autoon ja tulla uudestaan kauppaan ja kerätä taas muutama tavara ja niin edelleen? Jos mulle joku myyjä joskus tuota ehdottaa, niin varmasti se on viimeinen kerta kun siinä kaupassa käyn ja valituksenkin teen.
Kaupat ovat tietääkseni sitä varten, että niistä ostetaan tavaraa ja se on itseasiassa jo niiden elinehto. Ei ois myyjällä työtä, jos kukaan ei mitään ostaisi. Luulisi, että ainakin kauppias arvostaa meitä suurperheellisiä. Onneksi olet ex-kassa.
Kokeile, meneekö tomaatit pilalle, kun sen päälle tulee muutama kilo tavaraa. Ja kokeile, meneekö maito pilalle, jos sen kuljettaa tölkissä, joka vuotaa.
Onko kaupassa käynti nyt sitten kiellettyä niiltä ihmisiltä, jotka eivät pysty tai viitsi apulaista hommata. Sinähän voisit tulla auttamaan? Eikö käy? No, miksi sitten joku muu haluaisi osallistua meidän jokaviikkoiseen kauppareissuun.
Ja kyllä. Tavaraa on pakko ottaa niin paljon, että sillä ruokkisi norsulauman, jos kerran sillä pitää se norsulauma ruokkia...niin maan mahtavaa olla sentään ASIAKAS. Helvetin helppo se on kotiäidin roolissa huudella asiakaspalvelusta. Veikkaampa, että kovin moni tämän palstan kirjoittelijoista ei tosiasiassa olisi lähellekään kykeneväinen kaupan kassaksi, muista asiakaspalvelutöistä puhumattakaan.
Näihin kirjoituksiin kulminoituu kyllä hyvin perheenäitien "ongelmat": että oikein maitopurkki menee lyttyyn, hui sentään..! Ja ihan oikeasti, sen suun voi kyllä avata ja PYYTÄÄ kassaa pysäyttämään hihnan, jos elämä on muutamasta tomaatista kiinni! Vai onko pyytäminen liikaa, olettehan sentään ASIAKKAITA, joten kassan tulisi ihan oma-aloitteisesti pystyä lukemaan joka ikinen suurperheen mutsin päässä liikkuva ajatus?
En ole itse kassa, mutta asiakkaana olen ihan tarpeeksi katsonut näitä suurperheellisten touhuja: kersat juoksentelee päin muita asiakkaita (ai niin, siis ei tietenkään teidän kersat), mamma siinä sivussa tiuskii ja äyskii niin kersoilleen kuin kassalle lapatessaan sitä kymmenettä maitopurkkia hihnalle. Kärryjen kanssa kiilataan edelle kassajonoon, vaikka nähdään jäljessä tulevalla olevan kädessä yksi leipäpaketti tms. Ai mutta, tehän olettekin parempia asiakkaita, kun ostatte enemmän - se oikeuttaa kiilaamaan ja näyttämään kassalle v***uuntunutta naamaa. Ja tämän pitäisi vaan hymyillä.. ei prkl, kyllä sitä niin saa mitä tilaa!!
Loppukaneettina: itselläni ei ole koskaan, ikinä, milloinkaan sattunut kohdalle epäystävällistä kassaa, ja olen sentään aika monen kaupungin aika monessa kaupassa käynyt. - mapee
ex-kassa kirjoitti:
juuri sinunlaistesi takia inhosin kassana olemista.
onko pakko ottaa sitä tavaraa kuin ruokkisit jotain norsulaumaa? luuletko että sen hihnan voi niin vaan pysäyttää että sinun tomaatit ei lyttäänny. pyydä apulaisia pakkaamaan jos et siitä itse selviydy eikä ne tavarat nyt oikeasti pilalle mene jos tölkkiin tulee pieni kolhu. voi herrajumala sentään että ihmisillä on ongelmia. Luuletko että koko maailma pysähtyy kassajonossa kun sinun pesueesi ryntää sinne kymmenen maitotölin kera. mieti joskus muita kuin itseäsi-sitä kassaa varmaan vituttaa ilman sinun nipottamista muutenkin.onneksi älysit vaihta aala ajos et tajunnut että työsi on lappaa niitä ihmisten ostoksia siinä hihnalla eikä ohjata heitä ostamaan mieleisiäsi määriä tuotteita...
Joka työssä on niitä jotka pitävät työstään ja jopa arvostavat sitä ja ovat ennen kaikkea siinä hyviä! Hyvä kassa osaa laittaa tuotteet niin että ne on ehjiä kassan jälkeenkin. Hän osa tehdä sen ystävällisesti ja tuntematta liikaa vaivaa. Palkaksi hän saa tyytyväisen asiakkaan ja positiivisen palautteen työstään..
Ja eikös sen hihnan saa rullaamaan ihan tahtonsa mukaan? Ensin se toinen pää ja sitten toinen? Toiset vaan on siinäkin etevämpiä kuin toiset. Sanoisin että toiset osaa ja toiset ei. Se on siis ammatin ihan perustaito! Oletkos kuullut rekkakuskista joka ei noin vain saa jarrutettua ettei muut lyttäänny?
Ja säilyke on pilalla jos siinä on lommo. Tosin jos tietää onko se sisältä millainen materiaali niin riskin voi ottaa.
Kohta mennään taas meidän lähimarkettiin jossa sinä et taatusti ole ollut koskaan töissä. Siellä saa ehjää tavaraa ja kassaa ei näytä vituttavan maidot eikä muutkaan. Vertailuksi voi sanoa, että ei se paskaisen persuuksen pesukaan mua töissä huvita ja ilahduta, mutta turha sitä on asiakkaalle kiukutella jos niin on käynyt. Vai pitäiskö soittaa omaisile että tulevat hoitamaan asian kun mua ei just nyt huvita?
Kukin valitkoon ammatin jossa pärjää ja johon kykenee. Jos ostosteni muodossa maksan kassan palkan niin jotain muuta odotan kuin ynseää kohtelua ja jos ostan ruokaa niin tahdon sen ehjänä perille. Tomaattimurska kun on esim yleensä peltitölkissä eikä pussissa liukuhihnalla.. - Tuo edellinen kirjoittaja
se....... kirjoitti:
..niin maan mahtavaa olla sentään ASIAKAS. Helvetin helppo se on kotiäidin roolissa huudella asiakaspalvelusta. Veikkaampa, että kovin moni tämän palstan kirjoittelijoista ei tosiasiassa olisi lähellekään kykeneväinen kaupan kassaksi, muista asiakaspalvelutöistä puhumattakaan.
Näihin kirjoituksiin kulminoituu kyllä hyvin perheenäitien "ongelmat": että oikein maitopurkki menee lyttyyn, hui sentään..! Ja ihan oikeasti, sen suun voi kyllä avata ja PYYTÄÄ kassaa pysäyttämään hihnan, jos elämä on muutamasta tomaatista kiinni! Vai onko pyytäminen liikaa, olettehan sentään ASIAKKAITA, joten kassan tulisi ihan oma-aloitteisesti pystyä lukemaan joka ikinen suurperheen mutsin päässä liikkuva ajatus?
En ole itse kassa, mutta asiakkaana olen ihan tarpeeksi katsonut näitä suurperheellisten touhuja: kersat juoksentelee päin muita asiakkaita (ai niin, siis ei tietenkään teidän kersat), mamma siinä sivussa tiuskii ja äyskii niin kersoilleen kuin kassalle lapatessaan sitä kymmenettä maitopurkkia hihnalle. Kärryjen kanssa kiilataan edelle kassajonoon, vaikka nähdään jäljessä tulevalla olevan kädessä yksi leipäpaketti tms. Ai mutta, tehän olettekin parempia asiakkaita, kun ostatte enemmän - se oikeuttaa kiilaamaan ja näyttämään kassalle v***uuntunutta naamaa. Ja tämän pitäisi vaan hymyillä.. ei prkl, kyllä sitä niin saa mitä tilaa!!
Loppukaneettina: itselläni ei ole koskaan, ikinä, milloinkaan sattunut kohdalle epäystävällistä kassaa, ja olen sentään aika monen kaupungin aika monessa kaupassa käynyt.Jos olisikin edes se kotiäiti. Mutta kun olen ihan työssä käyvä, ja toivoisin todellakin pääseväni työssäni yhtä helpolla kuin kassaneidit. Saavat palkan siitä, että istuvat ja vetelevät ostoksia hihnalla eteenpäin. Jos, he sitten vähän vaivautuisivat asiakaspalvelua samalla hoitamaan, niin se ei lisää työaikaa, eikä vähennä palkkaa. Se ainoastaan tuottaa parempaa mieltä asiakkaille, kenties itsellekin, mutta ainakin työnantajalle.
Siinä olet oikeassa, että monet ihmiset eivät ole kykeneväisiä asiakaspalveluun. Sinä näytät kuuluvan heihin. Toivottavasti olet siis osannut valita alasi järkevästi ja pysyt poissa palveluammateista.
Niinhän sen suun voi avata, jos sitten haluaa nähdä ja kuulla kiukkuista valitusta. Voisinpa minäkin sanoa työssäni asiakkaalle, että vahdi sinä tätä minun työtäni ja jos teen jotain väärin, niin syy on sitten sinun. On kyllä harvinaisen tyhmä kassa, joka ei tajua, ettei ihmiset halua litistyneitä tomaatteja ostaa, eivätkä kanna kassalle niitä ihan vain siitä ilosta, että saa maksaa ja kotona heittää kompostiin (ja jos sellaista ei ole, niin kaatopaikalle tuottamaan kasvihuonekaasu-metaania).
Niin olen itsekin ymmärtänyt, että kassoja ärsyttää se, että siellä kaupassa käydessä ostetaan samalla kerralla enemmän kuin sen yhden leivän, minkä hekin osaavat käsitellä. Sinä kun ilmeisesti näin teet, niin et olekaan törmännyt niihin ikäviin kassoihin. Eikä ne yleensä epäystävällisiä ole minullekaan niin kauan kuin saavat niitä tuotteita lytätä minkä ehtivät.
Ja vielä tiedoksi niille, jotka ehdottivat, että laitetaan hihnalle vain yksi maito ja sitten sanotaan, montako niitä on korissa. Se toimii silloin kun ne maidot on ainoa asia, mitä ostetaan montaa. Meillä kun suunnilleen kaikkea on enemmän kuin yksi paketti, niin enpä sitten ehdi pakata, kun täytyy vahtia, mitä se kassa milloinkin on siitä lukulaitteestaan vetämässä läpi, että oikean tuotteen kohdalla pystyn laskemaan, montakos niitä nyt sitten onkaan. Ja kun en ehdi pakata, niin taas ruuhkautuu kassa ja enemmän tuotteita menee lyttyyn.
Jos olisinkin kotiäiti ja asuisin kävelymatkan päässä kaupasta, niin varmasti kävisin siellä aina aamupäivisin ja ostaisin vain päivän ruuat kerralla. Mutta kun pitää koittaa säästää muutenkin rajallista aikaa ja luonnonvaroja, niin en viitsi ajella lähimpään kauppaan yhtään useammin kuin on ihan pakko. - tuota
Tuo edellinen kirjoittaja kirjoitti:
Jos olisikin edes se kotiäiti. Mutta kun olen ihan työssä käyvä, ja toivoisin todellakin pääseväni työssäni yhtä helpolla kuin kassaneidit. Saavat palkan siitä, että istuvat ja vetelevät ostoksia hihnalla eteenpäin. Jos, he sitten vähän vaivautuisivat asiakaspalvelua samalla hoitamaan, niin se ei lisää työaikaa, eikä vähennä palkkaa. Se ainoastaan tuottaa parempaa mieltä asiakkaille, kenties itsellekin, mutta ainakin työnantajalle.
Siinä olet oikeassa, että monet ihmiset eivät ole kykeneväisiä asiakaspalveluun. Sinä näytät kuuluvan heihin. Toivottavasti olet siis osannut valita alasi järkevästi ja pysyt poissa palveluammateista.
Niinhän sen suun voi avata, jos sitten haluaa nähdä ja kuulla kiukkuista valitusta. Voisinpa minäkin sanoa työssäni asiakkaalle, että vahdi sinä tätä minun työtäni ja jos teen jotain väärin, niin syy on sitten sinun. On kyllä harvinaisen tyhmä kassa, joka ei tajua, ettei ihmiset halua litistyneitä tomaatteja ostaa, eivätkä kanna kassalle niitä ihan vain siitä ilosta, että saa maksaa ja kotona heittää kompostiin (ja jos sellaista ei ole, niin kaatopaikalle tuottamaan kasvihuonekaasu-metaania).
Niin olen itsekin ymmärtänyt, että kassoja ärsyttää se, että siellä kaupassa käydessä ostetaan samalla kerralla enemmän kuin sen yhden leivän, minkä hekin osaavat käsitellä. Sinä kun ilmeisesti näin teet, niin et olekaan törmännyt niihin ikäviin kassoihin. Eikä ne yleensä epäystävällisiä ole minullekaan niin kauan kuin saavat niitä tuotteita lytätä minkä ehtivät.
Ja vielä tiedoksi niille, jotka ehdottivat, että laitetaan hihnalle vain yksi maito ja sitten sanotaan, montako niitä on korissa. Se toimii silloin kun ne maidot on ainoa asia, mitä ostetaan montaa. Meillä kun suunnilleen kaikkea on enemmän kuin yksi paketti, niin enpä sitten ehdi pakata, kun täytyy vahtia, mitä se kassa milloinkin on siitä lukulaitteestaan vetämässä läpi, että oikean tuotteen kohdalla pystyn laskemaan, montakos niitä nyt sitten onkaan. Ja kun en ehdi pakata, niin taas ruuhkautuu kassa ja enemmän tuotteita menee lyttyyn.
Jos olisinkin kotiäiti ja asuisin kävelymatkan päässä kaupasta, niin varmasti kävisin siellä aina aamupäivisin ja ostaisin vain päivän ruuat kerralla. Mutta kun pitää koittaa säästää muutenkin rajallista aikaa ja luonnonvaroja, niin en viitsi ajella lähimpään kauppaan yhtään useammin kuin on ihan pakko.Miksi ihmeessä et sitten mene sinne kaupan kassalle töihin, jos heille olet kateellinen? Voisitpahan näyttää, mitä se "oikea" asiakaspalvelu oikein on.. tuolla asenteellasi et kestäisi varmasti päivääkään.
Tulevatko ihmiset sinun työpaikallesi arvostelemaan sinun työtäsi? Eivät? Miksi sitten sinä katsot oikeudeksesi tehdä sen?
Vai tulevat? No, tuntuuko hyvältä? Tekisikö mielesi sanoa, että tule sitten itse tekemään tämä työni, kun sen kerran tunnut osaavan paremmin?
Kassa on itse asiakaspalvelutyönsä valinnut, totta. Myös kassoilla on huonoja päiviä, ihmisiä kun ovat. Ja ihan salettiin joku jatkuvasti naama norsunv***lla oleva ei kauaa kassalla istu.
Ja jos tälle linjalle lähdetään, niin SINÄ olet myös itse valinnut suurperheesi ja tätä myötä ne megaostokset. Elämä on valintoja, katsos. Jos kassan pitää ammatinvalintansa vuoksi olla aurinkoinen ja ymmärtäväinen aamusta iltaan, pitää myös sinun suurperheellisenä ymmärtää suurperheen mukanaan tuomat "haitat" ja olla valittamatta. Ei mulla ole ollenkaan tuollaisia ongelmia, että tomaatit litistyy..
Olen asiakaspalvelutyössä, mutten kaupan kassalla. Sillä ei musta olisikaan siihen, siinä olet aivan oikeassa. En todellakaan jaksaisi hymyssäsuin kuunnella sun kaltaisen elämäänsä kyllästyneen perheenäidin "ongelmia". Hatunnosto niille, jotka jaksaa. - toivoa
ex-kassa kirjoitti:
juuri sinunlaistesi takia inhosin kassana olemista.
onko pakko ottaa sitä tavaraa kuin ruokkisit jotain norsulaumaa? luuletko että sen hihnan voi niin vaan pysäyttää että sinun tomaatit ei lyttäänny. pyydä apulaisia pakkaamaan jos et siitä itse selviydy eikä ne tavarat nyt oikeasti pilalle mene jos tölkkiin tulee pieni kolhu. voi herrajumala sentään että ihmisillä on ongelmia. Luuletko että koko maailma pysähtyy kassajonossa kun sinun pesueesi ryntää sinne kymmenen maitotölin kera. mieti joskus muita kuin itseäsi-sitä kassaa varmaan vituttaa ilman sinun nipottamista muutenkin.pahaa, mutta jos joskus saat lapsia toivon että sulle niitä siunaantuis ainakin kolme kerralla. Alkaisit tietään mistä puhut etkä heittäis heti pahoilla!!
- asenteestasi päätellen
se....... kirjoitti:
..niin maan mahtavaa olla sentään ASIAKAS. Helvetin helppo se on kotiäidin roolissa huudella asiakaspalvelusta. Veikkaampa, että kovin moni tämän palstan kirjoittelijoista ei tosiasiassa olisi lähellekään kykeneväinen kaupan kassaksi, muista asiakaspalvelutöistä puhumattakaan.
Näihin kirjoituksiin kulminoituu kyllä hyvin perheenäitien "ongelmat": että oikein maitopurkki menee lyttyyn, hui sentään..! Ja ihan oikeasti, sen suun voi kyllä avata ja PYYTÄÄ kassaa pysäyttämään hihnan, jos elämä on muutamasta tomaatista kiinni! Vai onko pyytäminen liikaa, olettehan sentään ASIAKKAITA, joten kassan tulisi ihan oma-aloitteisesti pystyä lukemaan joka ikinen suurperheen mutsin päässä liikkuva ajatus?
En ole itse kassa, mutta asiakkaana olen ihan tarpeeksi katsonut näitä suurperheellisten touhuja: kersat juoksentelee päin muita asiakkaita (ai niin, siis ei tietenkään teidän kersat), mamma siinä sivussa tiuskii ja äyskii niin kersoilleen kuin kassalle lapatessaan sitä kymmenettä maitopurkkia hihnalle. Kärryjen kanssa kiilataan edelle kassajonoon, vaikka nähdään jäljessä tulevalla olevan kädessä yksi leipäpaketti tms. Ai mutta, tehän olettekin parempia asiakkaita, kun ostatte enemmän - se oikeuttaa kiilaamaan ja näyttämään kassalle v***uuntunutta naamaa. Ja tämän pitäisi vaan hymyillä.. ei prkl, kyllä sitä niin saa mitä tilaa!!
Loppukaneettina: itselläni ei ole koskaan, ikinä, milloinkaan sattunut kohdalle epäystävällistä kassaa, ja olen sentään aika monen kaupungin aika monessa kaupassa käynyt.Sinulla ei selvästikään ole lapsia,
etkä luultavasti edes halua niitä.
Kaupassa voi juoksennella ainoat lapset yhtä hyvin kuin suurperheen lapsetkin.
Tällä asialla ei ole taas mitään tekemistä kaupan kassan työskentelmisen kanssa, mistä nyt keskustellaan.
Kassalta ei todellakaan vaadi paljon,
että hän katsoo, mihin tahtiin hihnaa käyttää. Sen kun voi pysäyttääkin välillä.
Kun ilmeisesti olet sinkku, sinun on vaikea ymmärtää, että perheelliset eivät näe mitään hvia käydä ruokakaupassa joka päivä. Sinkuthan siellä voivat ravata tämän tästä, kun voivat mennä mielensä mukaan. - et........
asenteestasi päätellen kirjoitti:
Sinulla ei selvästikään ole lapsia,
etkä luultavasti edes halua niitä.
Kaupassa voi juoksennella ainoat lapset yhtä hyvin kuin suurperheen lapsetkin.
Tällä asialla ei ole taas mitään tekemistä kaupan kassan työskentelmisen kanssa, mistä nyt keskustellaan.
Kassalta ei todellakaan vaadi paljon,
että hän katsoo, mihin tahtiin hihnaa käyttää. Sen kun voi pysäyttääkin välillä.
Kun ilmeisesti olet sinkku, sinun on vaikea ymmärtää, että perheelliset eivät näe mitään hvia käydä ruokakaupassa joka päivä. Sinkuthan siellä voivat ravata tämän tästä, kun voivat mennä mielensä mukaan.ole ainakaan psykoanalyytikko, kirjoituksestasi päätellen :))
Sinä et selvästikään ole koskaan työskennellyt kaupan kassalla, ja tunnut olevan kovin katkera parikymppisille sinkuille (mitä kumpaakaan - by the way - en itse ole).
Ja jos olisit lukenut tekstini tarkemmin, huomaisit, että tuosta hihnan pysäytyttämisestä taisin mainita jtn.. kyse nyt lähinnä on siitä, kuinka vähälle arvostukselle kassojen duuni rankataan. Mee ite sinne töihin antamaan sitä "oikeanlaista" palvelua, loppuu tuo joutava rutina. - asenteestasi päätellen
et........ kirjoitti:
ole ainakaan psykoanalyytikko, kirjoituksestasi päätellen :))
Sinä et selvästikään ole koskaan työskennellyt kaupan kassalla, ja tunnut olevan kovin katkera parikymppisille sinkuille (mitä kumpaakaan - by the way - en itse ole).
Ja jos olisit lukenut tekstini tarkemmin, huomaisit, että tuosta hihnan pysäytyttämisestä taisin mainita jtn.. kyse nyt lähinnä on siitä, kuinka vähälle arvostukselle kassojen duuni rankataan. Mee ite sinne töihin antamaan sitä "oikeanlaista" palvelua, loppuu tuo joutava rutina.Minä muuten OLEN työskennellyt kaupan kassalla.
En missään tapauksessa aliarvioi kassalla työskenteleviä ihmisiä,
mutta he ovat asiakaspalvelijoita, ja heiltä vaaditaan määrätynlaista käyttäytymistä.
En todellakaan ole katkera kaksikymppisille sinkuille - olenhan itsekin ollut sellainen.
Miksi olisin? Olenhan itse valintani tehnyt.. mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia.
Mikähän helvetti sinua riepoo, kun olet noin kireä?
Minä en ole antamassa mitään "ohjeita", miten kassalla on työskenneltävä.
Ei se paljoa vaadi, että vähän katsoo, milloin sen hihnan pysäyttää, ja milloin laskettaa täysillä. - miksihän
asenteestasi päätellen kirjoitti:
Minä muuten OLEN työskennellyt kaupan kassalla.
En missään tapauksessa aliarvioi kassalla työskenteleviä ihmisiä,
mutta he ovat asiakaspalvelijoita, ja heiltä vaaditaan määrätynlaista käyttäytymistä.
En todellakaan ole katkera kaksikymppisille sinkuille - olenhan itsekin ollut sellainen.
Miksi olisin? Olenhan itse valintani tehnyt.. mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia.
Mikähän helvetti sinua riepoo, kun olet noin kireä?
Minä en ole antamassa mitään "ohjeita", miten kassalla on työskenneltävä.
Ei se paljoa vaadi, että vähän katsoo, milloin sen hihnan pysäyttää, ja milloin laskettaa täysillä.et työskentele enää? Menikö hermot kiukutteleviin perheenäiteihin?
Sinunlaisesi marisijat riepoo, nyt kun kysyit. - asenteestasi päätellen
miksihän kirjoitti:
et työskentele enää? Menikö hermot kiukutteleviin perheenäiteihin?
Sinunlaisesi marisijat riepoo, nyt kun kysyit.En muistaakseni menettänyt koskaan hermojani kehenkään.
En muista myöskään kuulleeni minkäänlaista valitusta perheenäideiltä sen enempää kuin muiltakaan.
Kaupan kassalta jäin pois opiskelujen vuoksi.
Edelleen olen silti liikealalla.
En tietääkseni ole marissut mitään, vastasin vain sinun vihaiseen viestiisi.
Sinä jos kuka tarvitsisit kyllä pientä hermolepoa,
kunnoin kuumana käyt täällä keskustelupalstalla.
Oliskohan sinun nyt syytä sulkea koneesi, ja ottaa pienet päiväunet! - minä..
asenteestasi päätellen kirjoitti:
En muistaakseni menettänyt koskaan hermojani kehenkään.
En muista myöskään kuulleeni minkäänlaista valitusta perheenäideiltä sen enempää kuin muiltakaan.
Kaupan kassalta jäin pois opiskelujen vuoksi.
Edelleen olen silti liikealalla.
En tietääkseni ole marissut mitään, vastasin vain sinun vihaiseen viestiisi.
Sinä jos kuka tarvitsisit kyllä pientä hermolepoa,
kunnoin kuumana käyt täällä keskustelupalstalla.
Oliskohan sinun nyt syytä sulkea koneesi, ja ottaa pienet päiväunet!nyt ehdi, enkä kyllä jaksa enää riidelläkään, että sori :)
- vastine
Tuo edellinen kirjoittaja kirjoitti:
Jos olisikin edes se kotiäiti. Mutta kun olen ihan työssä käyvä, ja toivoisin todellakin pääseväni työssäni yhtä helpolla kuin kassaneidit. Saavat palkan siitä, että istuvat ja vetelevät ostoksia hihnalla eteenpäin. Jos, he sitten vähän vaivautuisivat asiakaspalvelua samalla hoitamaan, niin se ei lisää työaikaa, eikä vähennä palkkaa. Se ainoastaan tuottaa parempaa mieltä asiakkaille, kenties itsellekin, mutta ainakin työnantajalle.
Siinä olet oikeassa, että monet ihmiset eivät ole kykeneväisiä asiakaspalveluun. Sinä näytät kuuluvan heihin. Toivottavasti olet siis osannut valita alasi järkevästi ja pysyt poissa palveluammateista.
Niinhän sen suun voi avata, jos sitten haluaa nähdä ja kuulla kiukkuista valitusta. Voisinpa minäkin sanoa työssäni asiakkaalle, että vahdi sinä tätä minun työtäni ja jos teen jotain väärin, niin syy on sitten sinun. On kyllä harvinaisen tyhmä kassa, joka ei tajua, ettei ihmiset halua litistyneitä tomaatteja ostaa, eivätkä kanna kassalle niitä ihan vain siitä ilosta, että saa maksaa ja kotona heittää kompostiin (ja jos sellaista ei ole, niin kaatopaikalle tuottamaan kasvihuonekaasu-metaania).
Niin olen itsekin ymmärtänyt, että kassoja ärsyttää se, että siellä kaupassa käydessä ostetaan samalla kerralla enemmän kuin sen yhden leivän, minkä hekin osaavat käsitellä. Sinä kun ilmeisesti näin teet, niin et olekaan törmännyt niihin ikäviin kassoihin. Eikä ne yleensä epäystävällisiä ole minullekaan niin kauan kuin saavat niitä tuotteita lytätä minkä ehtivät.
Ja vielä tiedoksi niille, jotka ehdottivat, että laitetaan hihnalle vain yksi maito ja sitten sanotaan, montako niitä on korissa. Se toimii silloin kun ne maidot on ainoa asia, mitä ostetaan montaa. Meillä kun suunnilleen kaikkea on enemmän kuin yksi paketti, niin enpä sitten ehdi pakata, kun täytyy vahtia, mitä se kassa milloinkin on siitä lukulaitteestaan vetämässä läpi, että oikean tuotteen kohdalla pystyn laskemaan, montakos niitä nyt sitten onkaan. Ja kun en ehdi pakata, niin taas ruuhkautuu kassa ja enemmän tuotteita menee lyttyyn.
Jos olisinkin kotiäiti ja asuisin kävelymatkan päässä kaupasta, niin varmasti kävisin siellä aina aamupäivisin ja ostaisin vain päivän ruuat kerralla. Mutta kun pitää koittaa säästää muutenkin rajallista aikaa ja luonnonvaroja, niin en viitsi ajella lähimpään kauppaan yhtään useammin kuin on ihan pakko."Meillä kun suunnilleen kaikkea on enemmän kuin yksi paketti, niin enpä sitten ehdi pakata, kun täytyy vahtia, mitä se kassa milloinkin on siitä lukulaitteestaan vetämässä läpi, että oikean tuotteen kohdalla pystyn laskemaan, montakos niitä nyt sitten onkaan. Ja kun en ehdi pakata, niin taas ruuhkautuu kassa ja enemmän tuotteita menee lyttyyn."
Mikset? Onko sinulla keskittymisvaikeuksia? Etkö pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan? - SAMOIN!!
asenteestasi päätellen kirjoitti:
Minä muuten OLEN työskennellyt kaupan kassalla.
En missään tapauksessa aliarvioi kassalla työskenteleviä ihmisiä,
mutta he ovat asiakaspalvelijoita, ja heiltä vaaditaan määrätynlaista käyttäytymistä.
En todellakaan ole katkera kaksikymppisille sinkuille - olenhan itsekin ollut sellainen.
Miksi olisin? Olenhan itse valintani tehnyt.. mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia.
Mikähän helvetti sinua riepoo, kun olet noin kireä?
Minä en ole antamassa mitään "ohjeita", miten kassalla on työskenneltävä.
Ei se paljoa vaadi, että vähän katsoo, milloin sen hihnan pysäyttää, ja milloin laskettaa täysillä."En missään tapauksessa aliarvioi kassalla työskenteleviä ihmisiä,
mutta he ovat asiakaspalvelijoita, ja heiltä vaaditaan määrätynlaista käyttäytymistä."
Kuule, samoin vaaditaan asiakkaalta tietynlaista käyttäytymistä, ihan kaikenlaista paskaa ei tarvitse aspankaan sietää. - keskityn siihen,
vastine kirjoitti:
"Meillä kun suunnilleen kaikkea on enemmän kuin yksi paketti, niin enpä sitten ehdi pakata, kun täytyy vahtia, mitä se kassa milloinkin on siitä lukulaitteestaan vetämässä läpi, että oikean tuotteen kohdalla pystyn laskemaan, montakos niitä nyt sitten onkaan. Ja kun en ehdi pakata, niin taas ruuhkautuu kassa ja enemmän tuotteita menee lyttyyn."
Mikset? Onko sinulla keskittymisvaikeuksia? Etkö pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan?että vahdin lapsiani, että siirrän ajoissa hajoavia tavaroita pois seuraavien tieltä ja että pakkaan sen mitä ehdin, niin en pysty enää katsomaan yhtä aikaa kolmanteen suuntaan, eli siihen, mitä se kassatäti milloinkin vetää siitä koneesta läpi ja neljänteen suuntaan, eli siihen, miten monta niitä tuotteita nyt siellä kärryssä olikaan.
On minulla kyllä ihan keskittymisvaikeuksiakin. Adhd, lääkärin todistuskin löytyy. Mitä sitten? Pakko silti on kaupassa käydä. - millaista käyttäytymistä
SAMOIN!! kirjoitti:
"En missään tapauksessa aliarvioi kassalla työskenteleviä ihmisiä,
mutta he ovat asiakaspalvelijoita, ja heiltä vaaditaan määrätynlaista käyttäytymistä."
Kuule, samoin vaaditaan asiakkaalta tietynlaista käyttäytymistä, ihan kaikenlaista paskaa ei tarvitse aspankaan sietää.nyt tässä tapauksessa vaaditaan asiakkaalta? Mitä asiakas tekee väärin, jos ostaa tarvitsemansa tuotteet ja toivoo niiden menevän ehjänä kassasta läpi?
Luulin, että kassan työhön kuuluu kerätä maksu tuotteista niin, ettei ne mene rikki kassalla. Onko liikaa pyydetty, että kassa hoitaisi työnsä? Vai onko asiakas hankala asiakas, kun haluaa tuotteensa ehjinä kotiin ja sellaista ei tarvitse asiakaspalvelijan sietää? - Anonyymi
Tuo edellinen kirjoittaja kirjoitti:
Jos olisikin edes se kotiäiti. Mutta kun olen ihan työssä käyvä, ja toivoisin todellakin pääseväni työssäni yhtä helpolla kuin kassaneidit. Saavat palkan siitä, että istuvat ja vetelevät ostoksia hihnalla eteenpäin. Jos, he sitten vähän vaivautuisivat asiakaspalvelua samalla hoitamaan, niin se ei lisää työaikaa, eikä vähennä palkkaa. Se ainoastaan tuottaa parempaa mieltä asiakkaille, kenties itsellekin, mutta ainakin työnantajalle.
Siinä olet oikeassa, että monet ihmiset eivät ole kykeneväisiä asiakaspalveluun. Sinä näytät kuuluvan heihin. Toivottavasti olet siis osannut valita alasi järkevästi ja pysyt poissa palveluammateista.
Niinhän sen suun voi avata, jos sitten haluaa nähdä ja kuulla kiukkuista valitusta. Voisinpa minäkin sanoa työssäni asiakkaalle, että vahdi sinä tätä minun työtäni ja jos teen jotain väärin, niin syy on sitten sinun. On kyllä harvinaisen tyhmä kassa, joka ei tajua, ettei ihmiset halua litistyneitä tomaatteja ostaa, eivätkä kanna kassalle niitä ihan vain siitä ilosta, että saa maksaa ja kotona heittää kompostiin (ja jos sellaista ei ole, niin kaatopaikalle tuottamaan kasvihuonekaasu-metaania).
Niin olen itsekin ymmärtänyt, että kassoja ärsyttää se, että siellä kaupassa käydessä ostetaan samalla kerralla enemmän kuin sen yhden leivän, minkä hekin osaavat käsitellä. Sinä kun ilmeisesti näin teet, niin et olekaan törmännyt niihin ikäviin kassoihin. Eikä ne yleensä epäystävällisiä ole minullekaan niin kauan kuin saavat niitä tuotteita lytätä minkä ehtivät.
Ja vielä tiedoksi niille, jotka ehdottivat, että laitetaan hihnalle vain yksi maito ja sitten sanotaan, montako niitä on korissa. Se toimii silloin kun ne maidot on ainoa asia, mitä ostetaan montaa. Meillä kun suunnilleen kaikkea on enemmän kuin yksi paketti, niin enpä sitten ehdi pakata, kun täytyy vahtia, mitä se kassa milloinkin on siitä lukulaitteestaan vetämässä läpi, että oikean tuotteen kohdalla pystyn laskemaan, montakos niitä nyt sitten onkaan. Ja kun en ehdi pakata, niin taas ruuhkautuu kassa ja enemmän tuotteita menee lyttyyn.
Jos olisinkin kotiäiti ja asuisin kävelymatkan päässä kaupasta, niin varmasti kävisin siellä aina aamupäivisin ja ostaisin vain päivän ruuat kerralla. Mutta kun pitää koittaa säästää muutenkin rajallista aikaa ja luonnonvaroja, niin en viitsi ajella lähimpään kauppaan yhtään useammin kuin on ihan pakko.Tuo nyt vähän ristiriitaista.
jos haluat aikaa ja luononvaroja säästää, eibtee suurperhettä. - Anonyymi
asenteestasi päätellen kirjoitti:
Minä muuten OLEN työskennellyt kaupan kassalla.
En missään tapauksessa aliarvioi kassalla työskenteleviä ihmisiä,
mutta he ovat asiakaspalvelijoita, ja heiltä vaaditaan määrätynlaista käyttäytymistä.
En todellakaan ole katkera kaksikymppisille sinkuille - olenhan itsekin ollut sellainen.
Miksi olisin? Olenhan itse valintani tehnyt.. mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia.
Mikähän helvetti sinua riepoo, kun olet noin kireä?
Minä en ole antamassa mitään "ohjeita", miten kassalla on työskenneltävä.
Ei se paljoa vaadi, että vähän katsoo, milloin sen hihnan pysäyttää, ja milloin laskettaa täysillä.No meillä ei suurperhettä eikä megaostoksia mutta silti usein lytyssä. Menevät kai jobruokakassissa.
- siinä
kassalla välillä kiire tulee, että saa pelastettua ne heiveröisemmät ostokset.
Minä en edes hihnalle laita kaikkia ostoksia. Esim. maidot on kopassa, koppa kärryssä ja laitan hihnalle vain yhden. Sanon kassalle, että montako maitoa on ja nostan koppaa, jotta kassa näkee purkkini ja lasken sen takaisin kärryyn. Samaten teen muiden tuotteiden kanssa, joita on useampi samaa.
Käytän aina paria koppaa kauppareissuilla ja lisäksi vielä tietty kangaskasseja. Koppaan on nopea pakata ja pysyvät autossakin hyvin pystyssä, koska minulla ei ole varsinaista peräkonttia autossa. Kopan päällä pysyvät myös tomaatit yms hyvänä kuljetuksen aikana.- kassa
Valitettavasti kaikilla ei ole varaa valita mitä työtä tekee henkensä pitimiksi. Minun on todella pakko olla töissä kassana, sillä opintotuki ei riitä elämiseen. Teen siis noin 13 tuntisia päiviä ja pakko sanoa että ei todellakaan jaksa hymyillä koko aikaa ja miettiä saanko hyvää palautetta vaiko en.
Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen. Kyllä ihan jokainen kassa osaisi toimia oikein, mutta eri asia on haluaako. Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on: kun viimeksi katsoin minuutti sitten kelloa. Kaikkein ihanimpia tilanteita on ehkä ne kun joku läväyttää koko säästöpossun sisällön minun laskettavaksi, ja jono seisoo. Sitten toiseksi se kun hinta puuttuu tuotteesta ja kolmanneksi se kun joku kertoo miten asiat pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan. :)
Oikeastaan pesisin vaikka kenen perseet mieluummin kuin istuisin siinä kassalla, jos sinä haluat vanhuksien hoitamisen kulminaatiopisteen olevan siinä pyllyn pesussa. Miltä se tuntuisi jos se vanhus alkaisi valittaa siinä, että pesepäs paremmin se paska ja millä nopeudella;ja muista hymyillä, jotta saat hyvää palautetta, muuten sinusta tehdään valitus.
Minä ainakin mieluummin juttelisin vanhusten kanssa kuin olen kassalla ja olenkin siksi pian valmistunut hoiva-alalla.
Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa. Ja ihan tiedoksi, jotta kaikki menisi jouhevasti on todella kätevää antaa sen hihnan mennä automaattisesti eikä manuaalisäädöllä (niitä uusia hienouksia) jotta ei saa hidastelusta muilta asiakkailta suuttumista ja vittuilua. Miksi edes laitat ne tomaatit sinen eteen, että ne varmasti menevät lyttyyn?
Haluaisin todella aina nähdä kuinka kauan ihmisiä hymyilyttää olla siellä kassana, koska sitä ei tiedä ennen kuin kokee kuinka ärsyttävää hommaa se on nykypäivänä! Siinä tekee kymmenen ihmisen duunit, hymyilee ja saa paskaa vaan niskaan, ainiin ja todella paskalla palkalla. - mapee
kassa kirjoitti:
Valitettavasti kaikilla ei ole varaa valita mitä työtä tekee henkensä pitimiksi. Minun on todella pakko olla töissä kassana, sillä opintotuki ei riitä elämiseen. Teen siis noin 13 tuntisia päiviä ja pakko sanoa että ei todellakaan jaksa hymyillä koko aikaa ja miettiä saanko hyvää palautetta vaiko en.
Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen. Kyllä ihan jokainen kassa osaisi toimia oikein, mutta eri asia on haluaako. Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on: kun viimeksi katsoin minuutti sitten kelloa. Kaikkein ihanimpia tilanteita on ehkä ne kun joku läväyttää koko säästöpossun sisällön minun laskettavaksi, ja jono seisoo. Sitten toiseksi se kun hinta puuttuu tuotteesta ja kolmanneksi se kun joku kertoo miten asiat pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan. :)
Oikeastaan pesisin vaikka kenen perseet mieluummin kuin istuisin siinä kassalla, jos sinä haluat vanhuksien hoitamisen kulminaatiopisteen olevan siinä pyllyn pesussa. Miltä se tuntuisi jos se vanhus alkaisi valittaa siinä, että pesepäs paremmin se paska ja millä nopeudella;ja muista hymyillä, jotta saat hyvää palautetta, muuten sinusta tehdään valitus.
Minä ainakin mieluummin juttelisin vanhusten kanssa kuin olen kassalla ja olenkin siksi pian valmistunut hoiva-alalla.
Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa. Ja ihan tiedoksi, jotta kaikki menisi jouhevasti on todella kätevää antaa sen hihnan mennä automaattisesti eikä manuaalisäädöllä (niitä uusia hienouksia) jotta ei saa hidastelusta muilta asiakkailta suuttumista ja vittuilua. Miksi edes laitat ne tomaatit sinen eteen, että ne varmasti menevät lyttyyn?
Haluaisin todella aina nähdä kuinka kauan ihmisiä hymyilyttää olla siellä kassana, koska sitä ei tiedä ennen kuin kokee kuinka ärsyttävää hommaa se on nykypäivänä! Siinä tekee kymmenen ihmisen duunit, hymyilee ja saa paskaa vaan niskaan, ainiin ja todella paskalla palkalla.On oma valintasi mitä teet henkesi pitimiksi. Jos taito riittää vain kassaan niin tee sitä. Hoitoalalle valmistuvana tiedät, että keikka asaa kaikkialla tehdä niin paljon kuin tykkää. Alappa ihmeessä soitella niihin vanhainkoteihin ja mene sinne katsomaan paljonko siellä jutellaan vanhusten kanss aja millaista palautetta omaisilta saa..
Ja jos vastaus oli kohdistettu minuun kuten olin lukevinani tekstistä niin en hoida vanhuksia. Hoidan ihan toisenlaisia ihmisiä ja sen lisäksi pyykkään, tiskaan, teen ruokaa, siivoan, jumppaan yms ja tietenkin keksin kiva atekemistä joutoaikoina siis asuakkaiden en omanani koska sitä ei ole. Ja tiuskia ei voi vaikka mikä olisi ja vaikka toinen tahallaan tekee jotakin kerta toisensa jälkeen mihin menee hermot. Jaksan jopa tarvittaessa kilttinä tyttönä tehdä 14 tuntisen vuoron kun saikku iskee ja kaikki on mieluummin kassalla kuin tulee hoitohommiin..
Jokaisessa työssä on huonoja puoli, mutta kun sitä työtä teke eniin niiden kanssa on osattava elää ja olla.
Eilen katselin kaupassa illalla kun hain viikon safkat kuinka kassaneito sujuvasti heitti tavarat hihnan sivuun jos oli vaurioituvaa ja antoi mennä hihnalla kun olivat kestävää sorttia. Kaikki oli ehjää ja kunnossa kassiin pakatessa. Eikä ollut varmaan kohtuuton vaiva. Pitäisi varmaan alkaa antamaan positiivista palautetta hyville kassoille? No, ensi viikolla sitten.. - Yrittäjä äitee
kassa kirjoitti:
Valitettavasti kaikilla ei ole varaa valita mitä työtä tekee henkensä pitimiksi. Minun on todella pakko olla töissä kassana, sillä opintotuki ei riitä elämiseen. Teen siis noin 13 tuntisia päiviä ja pakko sanoa että ei todellakaan jaksa hymyillä koko aikaa ja miettiä saanko hyvää palautetta vaiko en.
Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen. Kyllä ihan jokainen kassa osaisi toimia oikein, mutta eri asia on haluaako. Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on: kun viimeksi katsoin minuutti sitten kelloa. Kaikkein ihanimpia tilanteita on ehkä ne kun joku läväyttää koko säästöpossun sisällön minun laskettavaksi, ja jono seisoo. Sitten toiseksi se kun hinta puuttuu tuotteesta ja kolmanneksi se kun joku kertoo miten asiat pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan. :)
Oikeastaan pesisin vaikka kenen perseet mieluummin kuin istuisin siinä kassalla, jos sinä haluat vanhuksien hoitamisen kulminaatiopisteen olevan siinä pyllyn pesussa. Miltä se tuntuisi jos se vanhus alkaisi valittaa siinä, että pesepäs paremmin se paska ja millä nopeudella;ja muista hymyillä, jotta saat hyvää palautetta, muuten sinusta tehdään valitus.
Minä ainakin mieluummin juttelisin vanhusten kanssa kuin olen kassalla ja olenkin siksi pian valmistunut hoiva-alalla.
Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa. Ja ihan tiedoksi, jotta kaikki menisi jouhevasti on todella kätevää antaa sen hihnan mennä automaattisesti eikä manuaalisäädöllä (niitä uusia hienouksia) jotta ei saa hidastelusta muilta asiakkailta suuttumista ja vittuilua. Miksi edes laitat ne tomaatit sinen eteen, että ne varmasti menevät lyttyyn?
Haluaisin todella aina nähdä kuinka kauan ihmisiä hymyilyttää olla siellä kassana, koska sitä ei tiedä ennen kuin kokee kuinka ärsyttävää hommaa se on nykypäivänä! Siinä tekee kymmenen ihmisen duunit, hymyilee ja saa paskaa vaan niskaan, ainiin ja todella paskalla palkalla."Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on"
"Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen"
"Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan"
"Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa"
Toivottavasti et minun tai tuttavieni liikkeessä työskentele, on meinaan ihan varma juttu että viimeinen työviikkosi alkoi juuri!!! - -kiitos nauruista.
kassa kirjoitti:
Valitettavasti kaikilla ei ole varaa valita mitä työtä tekee henkensä pitimiksi. Minun on todella pakko olla töissä kassana, sillä opintotuki ei riitä elämiseen. Teen siis noin 13 tuntisia päiviä ja pakko sanoa että ei todellakaan jaksa hymyillä koko aikaa ja miettiä saanko hyvää palautetta vaiko en.
Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen. Kyllä ihan jokainen kassa osaisi toimia oikein, mutta eri asia on haluaako. Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on: kun viimeksi katsoin minuutti sitten kelloa. Kaikkein ihanimpia tilanteita on ehkä ne kun joku läväyttää koko säästöpossun sisällön minun laskettavaksi, ja jono seisoo. Sitten toiseksi se kun hinta puuttuu tuotteesta ja kolmanneksi se kun joku kertoo miten asiat pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan. :)
Oikeastaan pesisin vaikka kenen perseet mieluummin kuin istuisin siinä kassalla, jos sinä haluat vanhuksien hoitamisen kulminaatiopisteen olevan siinä pyllyn pesussa. Miltä se tuntuisi jos se vanhus alkaisi valittaa siinä, että pesepäs paremmin se paska ja millä nopeudella;ja muista hymyillä, jotta saat hyvää palautetta, muuten sinusta tehdään valitus.
Minä ainakin mieluummin juttelisin vanhusten kanssa kuin olen kassalla ja olenkin siksi pian valmistunut hoiva-alalla.
Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa. Ja ihan tiedoksi, jotta kaikki menisi jouhevasti on todella kätevää antaa sen hihnan mennä automaattisesti eikä manuaalisäädöllä (niitä uusia hienouksia) jotta ei saa hidastelusta muilta asiakkailta suuttumista ja vittuilua. Miksi edes laitat ne tomaatit sinen eteen, että ne varmasti menevät lyttyyn?
Haluaisin todella aina nähdä kuinka kauan ihmisiä hymyilyttää olla siellä kassana, koska sitä ei tiedä ennen kuin kokee kuinka ärsyttävää hommaa se on nykypäivänä! Siinä tekee kymmenen ihmisen duunit, hymyilee ja saa paskaa vaan niskaan, ainiin ja todella paskalla palkalla.Pissiksen ensimäinen työpaikka? Uran huipulla....tuulee?
- siinä"
kassa kirjoitti:
Valitettavasti kaikilla ei ole varaa valita mitä työtä tekee henkensä pitimiksi. Minun on todella pakko olla töissä kassana, sillä opintotuki ei riitä elämiseen. Teen siis noin 13 tuntisia päiviä ja pakko sanoa että ei todellakaan jaksa hymyillä koko aikaa ja miettiä saanko hyvää palautetta vaiko en.
Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen. Kyllä ihan jokainen kassa osaisi toimia oikein, mutta eri asia on haluaako. Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on: kun viimeksi katsoin minuutti sitten kelloa. Kaikkein ihanimpia tilanteita on ehkä ne kun joku läväyttää koko säästöpossun sisällön minun laskettavaksi, ja jono seisoo. Sitten toiseksi se kun hinta puuttuu tuotteesta ja kolmanneksi se kun joku kertoo miten asiat pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan. :)
Oikeastaan pesisin vaikka kenen perseet mieluummin kuin istuisin siinä kassalla, jos sinä haluat vanhuksien hoitamisen kulminaatiopisteen olevan siinä pyllyn pesussa. Miltä se tuntuisi jos se vanhus alkaisi valittaa siinä, että pesepäs paremmin se paska ja millä nopeudella;ja muista hymyillä, jotta saat hyvää palautetta, muuten sinusta tehdään valitus.
Minä ainakin mieluummin juttelisin vanhusten kanssa kuin olen kassalla ja olenkin siksi pian valmistunut hoiva-alalla.
Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa. Ja ihan tiedoksi, jotta kaikki menisi jouhevasti on todella kätevää antaa sen hihnan mennä automaattisesti eikä manuaalisäädöllä (niitä uusia hienouksia) jotta ei saa hidastelusta muilta asiakkailta suuttumista ja vittuilua. Miksi edes laitat ne tomaatit sinen eteen, että ne varmasti menevät lyttyyn?
Haluaisin todella aina nähdä kuinka kauan ihmisiä hymyilyttää olla siellä kassana, koska sitä ei tiedä ennen kuin kokee kuinka ärsyttävää hommaa se on nykypäivänä! Siinä tekee kymmenen ihmisen duunit, hymyilee ja saa paskaa vaan niskaan, ainiin ja todella paskalla palkalla.Pakko oli vastata, vaikka ilmeisesti olit tarkoittanut viestisi jollekin muulle.
Itse yritän aina helpottaa kassan työtä, koska ostan paljon kerralla. Tomaattini ovat AINA "seuraava asiakas" kyltin edessä, heti muiden vihannesten jälkeen. Joten ainakaan minua et voi syyttää siitä, että tomaatit olisivat hihnalla ensimmäisenä. - ja kuvitelmienne
Yrittäjä äitee kirjoitti:
"Itsel lähinnä mietin sitä että kuinkahan seuraava älypää onnistuu saamaan minut todella vittuuntuneeksi ja sen jälkeen mietin mitä kello on"
"Kassalla en suinkaan mieti lyttääntyykö jonkun tomaatit. Kyllä minä näen että ne lyttääntyy, ja sitten mietin miksi vitussa ne pitää laittaa sinne eteen"
"Siinä vaiheessa tekisi mieleni oikeastaan muussata ne tomaatit asiakkaan naamaan"
"Kassan työ on todella yksinkertaista, jopa niin yksinkertaista että vammainenkin osaa pysäyttää sen hihnan jos sitä huvittaa"
Toivottavasti et minun tai tuttavieni liikkeessä työskentele, on meinaan ihan varma juttu että viimeinen työviikkosi alkoi juuri!!!kanssaXD
"Toivottavasti et minun tai tuttavieni liikkeessä työskentele, on meinaan ihan varma juttu että viimeinen työviikkosi alkoi juuri!!!"
Ja ihan yhtä varmaa on, ettei se sun ukkos missään palaverissa ollut, vaan kylpylässä sitä Prisman kassatyttöä höyläämässä. Älä ylläty seuraavasta Visa-laskusta. Faktatieto samaa tasoa...
- Täti
Jos hihnalla on ensimmäisenä jotakin lyttääntyvää,
asiansaosaava "kassatar" työntää ne käsin peremmälle niin, etteivät ne pyöri hihnalla lainkaan.
Mieheni lastaa tavarat hihnalle ihan miten sattuu, mutta minä olen vuosien saatossa kyllä oppinut lastaamaan tavarat hihnalle niin,
että pehmeät vihannekset, hedelmät ja muut helposti lyttääntyvät laitan vasta viimeikseksi.
Maitotölkeistä otan vain yhden hihnalle, ja sanon kassalle, montako on kärryssä. Samoin teen esim. jogurttipurkien kanssa,
jos niitä on useampi samaa merkkiä ja lajia. - mapee
Olipa sitten taas varsin mukava kassa tänään paikallisessa automarketissa! Huolimatta järjestyksestä, jossa tavarat lastasin ja siitä, että maitoa ei ollut kuin yhteensä viisi litraa oli lopputulos rikkinäinen jauhopussi, rikkinäinen grahamjauhopussi ja vielä sokerikin valui pihalle! Yhdestä mokoma sai pohjan rikki ja kaksi muuta meni siihen sumppuun, jonka sai aikaiseksi mättämällä kaikki tavarat hihnaa pitkin. Kaiken huipuksi meitä oli kaksi kaupass ajolloin toinen lastasi muka vahdilla tavaroita sitä mukaa kun niitä tuli..
Tuohon vaaditaan mielestäni jo taitoa!
Mainitsematta jäi ne ilmaan heitetyt omenat jotk aolivat ennen kassaa lommottomia ja keksit jotka ei olleet murusina. Harvoin edes dominon saa rikki paketissa, mutta nyt oli ihan lytyssä.
Koomiseksi asian tekee se, että kun menimme kassalle niin edestäni kääntyi pariskunta josta mies sanoi että mennään tuolle toiselle kassalle.. Taisivat olla vanhoja tuttuja asiakkaita?
Tuli heti tämä ketju mieleen jo siinä kun uusia ja ehjiä tuotteita odoteltiin ja jono kasvoi samaan tahtiin.. - 4 lapsen aiti
Meilla kaydaan kaupassa joka paiva ja aina ostetaan 50 eurolla. Joka paiva 2 l maitoa 1 l piimaa. Jugurtteja aika paljon. Kauppaan menee yleensa 1 tai 2 hlo , kun ma menen niin otan pikkulapset mukaan auttamaan kantamisessa. Kassojen kanssa on aina tultu hyvin toimeen, lapset auttavat molemmissa paissa, muut asiakkaat ymmartavat etta tossa menee isompi lasti.. mutta joo. Ap kay kaupassa harvemmin joten hanella varmaan menee joku 200 e kerralla ja kamaa sen mukaan. Meilla menee joskus, aika harvoin jugurttipurkki rikki. Noin kerran kuussa.
En o havainnut mitaan ongelmia kassojen kanssa. Olen itse joskus ollut toissa kassana ja tiedan etta kassa kylla nakee yleensa sen kokonaistilanteen. Kassa yleensa nakee esim etta tahan loppui ton ostokset ja toi seuraava asiakas laittoi nyt omansa hihnalle. Kaupassa on ollut kiva kayda.- Inkeri70
ja 50 egeä kerralla? Siis tarkoitatko joka arkipäivä eli 5 kertaa 50 egeä viikossa eli 1000 egeä kuussa? Meillä on lapsia melkein kaksi kertaa enemmän ja menee suunnilleen saman verran kuukaudessa. Ihan noin uteliaisuudesta kysyn, että minkälaista ruokaa syötte? Eikä mulla oikein juhlapäiviä lukuunottamatta ikinä mene kertaostoksiin 200 euroa vaikka kävisinkin vain pari kertaa viikossa kaupassa.
En mitenkään kritisoi, mutta hämmästyin ja siksi kysyn. - 4 lapsen aiti eli nm.jokup...
Inkeri70 kirjoitti:
ja 50 egeä kerralla? Siis tarkoitatko joka arkipäivä eli 5 kertaa 50 egeä viikossa eli 1000 egeä kuussa? Meillä on lapsia melkein kaksi kertaa enemmän ja menee suunnilleen saman verran kuukaudessa. Ihan noin uteliaisuudesta kysyn, että minkälaista ruokaa syötte? Eikä mulla oikein juhlapäiviä lukuunottamatta ikinä mene kertaostoksiin 200 euroa vaikka kävisinkin vain pari kertaa viikossa kaupassa.
En mitenkään kritisoi, mutta hämmästyin ja siksi kysyn.tanaan 4 kahvijugurtt,2 maitoa,banaaneja,2 pinaattikeittoa,hunajamarinoitu file(3.49euroa)x/tra kinkkipizza(2,60e),2 hampurilaista,3 pirteloo euron kappale, 3 jugurttia 0%0%,ranskankerma,luomuruukkusalaatti,punasipuli,ruispalat 6 pussissa,ketsuppi,lihapiirakka,pikamakarooni, tomaatteja, maksamakkara,tortilla wraps,chunky salsa(1,80e), hk bloo, thai canacurry (4e),jauhelihapihvi (2.70e)paprika 2 euroa,suklaalevy(1.35),3 muovipussia yhteensa 48,70 e. Meilla on 2 isoo kundia taalla jotka harrastaa kovin liikunnallisia lajeja. Olisko se selitys ? ma syon kuin pikkulintu :-). Kylla meilla menee tonni kuussa.
- Inkeri70
4 lapsen aiti eli nm.jokup... kirjoitti:
tanaan 4 kahvijugurtt,2 maitoa,banaaneja,2 pinaattikeittoa,hunajamarinoitu file(3.49euroa)x/tra kinkkipizza(2,60e),2 hampurilaista,3 pirteloo euron kappale, 3 jugurttia 0%0%,ranskankerma,luomuruukkusalaatti,punasipuli,ruispalat 6 pussissa,ketsuppi,lihapiirakka,pikamakarooni, tomaatteja, maksamakkara,tortilla wraps,chunky salsa(1,80e), hk bloo, thai canacurry (4e),jauhelihapihvi (2.70e)paprika 2 euroa,suklaalevy(1.35),3 muovipussia yhteensa 48,70 e. Meilla on 2 isoo kundia taalla jotka harrastaa kovin liikunnallisia lajeja. Olisko se selitys ? ma syon kuin pikkulintu :-). Kylla meilla menee tonni kuussa.
Kyllä meilläkin on kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka syövät aika lailla :-D Sinä ehkä ostat enemmän eineksiä kuin minä, esim. valmiit pizzat, hampurilaiset, pirtelöt, wrapit, valmiit jauhelihapihvit eivät kuulu mun ostoslistaan. Leivät leivon itse.
Kiva kuulla miten eri lailla ihmiset elävät. Joskus katson kateellisena, kun joku ostaa kaksi irtosämpylää, yhden jogurttipikarin, pari tomaatin, puoli litraa maitoa ja pikkueineskeiton tms.
Minä ostan jogurtin litran tölkeissä (loppukesästä maustamatonta, kun pihalta ja luonnosta saa marjoja), puolentoista litran maitotölkkejä yleensä vähintään viisi, jauhelihaa pistän pulliksi tai pihveiksi kerralla vähintään 3 kiloa, pottuja ostan 10 kilon säkeissä, 4 kiloa yleensä kuoritaan muussia varten jne. jne. Tänään on vedetty perunat monitoimikoneella suikaleiksi ja sekaan pistellään ylikypsää kinkkua ja päivälliseksi tulossa kinkkukiusausta. Meillä menee tuo tonni 7-8 lapsen ja 2-3 aikuisen ruokintaan. Syöjämäärä vaihtelee. - jokupastaruoka
Inkeri70 kirjoitti:
Kyllä meilläkin on kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka syövät aika lailla :-D Sinä ehkä ostat enemmän eineksiä kuin minä, esim. valmiit pizzat, hampurilaiset, pirtelöt, wrapit, valmiit jauhelihapihvit eivät kuulu mun ostoslistaan. Leivät leivon itse.
Kiva kuulla miten eri lailla ihmiset elävät. Joskus katson kateellisena, kun joku ostaa kaksi irtosämpylää, yhden jogurttipikarin, pari tomaatin, puoli litraa maitoa ja pikkueineskeiton tms.
Minä ostan jogurtin litran tölkeissä (loppukesästä maustamatonta, kun pihalta ja luonnosta saa marjoja), puolentoista litran maitotölkkejä yleensä vähintään viisi, jauhelihaa pistän pulliksi tai pihveiksi kerralla vähintään 3 kiloa, pottuja ostan 10 kilon säkeissä, 4 kiloa yleensä kuoritaan muussia varten jne. jne. Tänään on vedetty perunat monitoimikoneella suikaleiksi ja sekaan pistellään ylikypsää kinkkua ja päivälliseksi tulossa kinkkukiusausta. Meillä menee tuo tonni 7-8 lapsen ja 2-3 aikuisen ruokintaan. Syöjämäärä vaihtelee.Moi ma olen toi sama tyyppi kuin tossa Rebekan ketjussa jolla otsikko oli joku tavallinen arkipaiva. Ma kirjoitin sinne meidan arkea. Mulla on isot oikeusjutut meneillaan, lasten isa kuoli ja se teettaa. Lisaksi suuri intohimoni on ompeleminen joten en ole pullantuoksuinen. Ma en pysty kasittelemaan 1,5 litran maitotolkkia kun mun ranteet on rikki ( yks mies kerran pahoinpiteli) ja 10 kg pottusakkia ..en tieda kuka jaksais sen meille tuoda. meilla ei ole autoa ei omaa asuntoa ei pihaa ei mokkia jne. En saa omenoita ja marjoja ellei joku ystavallinen mummo joskus anna. Mulla tosi stressaava elamanvaihe, 4 lapsen yh. Kyl tykkaan joskus tehda safkaa .. ja kysyinkin pastareseptia mut sit joku hairikko tuli linjoille.
Hyvaa paivaa sulle ! Kirjoita sun paivaohjelma vaik ihan lyhyesti.
- 4*äiti
Kyllä aina saa miettiä missä järjestyksessä ostokset hihnalle laittaa. Olen huomannut, että vanhemmat kassat käsittelevät ostoksia paremmin kuin nuoret. Heillä on vain taito olemassa. Ei miulla koskaan ole mikään vielä rikki mennyt, kun olen ehtinyt tempaista leipäpussit tms pois hihnalta ennen tuhoja.
Miehenikin on kironnut ko. asiaa usein. Olemme molemmat olleet kaupassa töissä, palvelutiskillä. Joskus on tullut esim. tauoilla kassojen kanssa puheeksi tämä huolimaton ostosten käsittely. Tähän on itse kassat sanoneet, että se johtuu kassan ammattitaidon puutteesta jos ei osaa ohjata herkempiä ostoksia sivuun. Onhan siinä hihnan vieressä tyhjää tilaa käytettäväksi. Siihen yleensä itse sitten tyrkkään herkimmät jos kassa ei sitä tee.
Ei sillä ole väliä miten monta ostosta hihnalla on jos kassaa ei vain kiinnosta niiden kohtalo. Erään kerran kassalla oli keskustelut perjantai-illan vietosta kaverin kanssa kesken, ettei hän paljon katsonut miten ostosten kävi. Välillä hihna jauhoi tyhjää kun tuote oli kassan kädessä ja jutttu jatkui kaverin kanssa. Tuo kassa ei kyllä ole enää töissä siinä kaupassa...
Olen ihmetellyt joidenkin asennetta tähän aiheeseen tässä ketjussa. Eiköhän nuo samat ostosten ruttaukset kosketa melkein minkä kokoisen perheen omaavaa tahansa. Turha syyllistää vain suurperheellisä kettumaisiksi asiakkaiksi. Mieleeni tulee muutama muu asiakasryhmä joita en pahemmin olisi välittänyt palvella, mutta turha se on napista niistä jotka palkkasi maksaa. Asiakaspalvelu on siis asikkaan palvelua, ei omien mielipiteiden ilmaisua tai pahan mielen näyttöä. - Anonyymi
K kaupat tehdään toista,tuotetaan muovipussi hinnan väliin Nivala Nova,muoti, nuoret vaihtaa kassa päässä kuittaa hyvä palvelu,mutta vielä ei ole huono palvelu kuitausta nuorilta Nivala Nova tullut.
28.9.20222
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788