ranta?

Voisitteko Costa Blancassa käyneet kertoa, millainen meren ranta on? Millainen on pohja ja löytyykö merestä paljon kaikenlaisia eläjiä? Aurinkomatkojen kansiossa varoiteltiin hiekkaan piiloon menivistä rauskuista laskuveden aikana. Pitääkö se paikkansa, ts. uskaltaako rannalla silloin liikkua (kansiossa lähes kiellettiin).
61925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Opas viranpuolesta noista rauskuista varoitteli. Epävirallisesti keskustellessamme, kertoi ongelmien olevan todella harvinaisia. Kuulemma suomalaisille tyypillinen "Aku Ankka kävely" karkottaa rauskut ennen kuin vahinko ehtii tapahtua :). Mekin hieman ensimmäisenä päivänä asiaa pohdimme, mutta meren houkutus altaisiin verrattuna voitti ja vietimme tuntikausia ihanan lämpimän meren mainingeissa kelluen. Pohja on hiekkaa ja vesi melkoisen sameaa, joten esim. kaloja ei juuri veden alta havaitse. Vedenpinnan ylle hyppiviä kaloja sen sijaan jonkin verran näkyi. Punaisten lippujen veteen meno kieltoa on muuten syytä todellakin noudattaa, vaikka aallot eivät pahoilta näyttäisikään. Kokemuksesta voin kertoa että valtameren voima on todella uskomaton.
Hyvää matkaa hienoon lomakohteeseen.

Äänestä
  • Minkälaiset "näkymyä" Costa Blancassa on snorklaajille?

    Äänestä

  • Katti kirjoitti:

    Minkälaiset "näkymyä" Costa Blancassa on snorklaajille?

    kiinostaisi kannattaako snorklausvehkeitä ottaa mukaan. Entäs noi rauskut, onko kukaan kuulut onko vaaraa oikeasti olemassa, eikös pistos ole hengenvaarallinen... onko uimakengistä mitään apua. Kertokaahan jo reisussa olleet konkarit:)

    Äänestä

  • kans kirjoitti:

    Kyllä se niin sameeta oli siinä rannassa, että unohda ne snorkkelit. Ellet sitten altaalla innostu snorklaileen.

    Se rauskuvaroituskin oli lähinnä amerikan McDonaldsin kahvimukin kahvi on kuumaa tasoa. No nähtiin me yks rausku kun paikalliset kalastajat heitti sen takas meree verkostaan.

    Äänestä

  • kans kirjoitti:

    kiinostaisi kannattaako snorklausvehkeitä ottaa mukaan. Entäs noi rauskut, onko kukaan kuulut onko vaaraa oikeasti olemassa, eikös pistos ole hengenvaarallinen... onko uimakengistä mitään apua. Kertokaahan jo reisussa olleet konkarit:)

    Kyllä rannalla rauskuja oli ja ne myös pistivät useampiakin ihmisiä, pistos ei ole myrkyllinen mutta kipeä toki pari päivää. Itse olimme lähinnä siinä päässä rantaa jossa on vesiurheilukeskus ja siellä ei pistosuhreja näkynyt ilmeisesti vesijettien surinat karkoittivat ne. Punaista lippua kannattaa noudattaa sillä se nostetaan salkoon myös kun rannassa rauskuja. Hengenpelastajat käskevät ihmisten nousta ylös, lipun väri muuttuu kun nousuvesi tulee. Kävimme meressä uimasssa joka päivä kahta lukuunottamatta (oltiin retkellä) eikä mitään ongelmia ollut. Snorkkelilla ei ranassa tee mitään mutta rannasta tehdään retkiä läheiselle Isla Farallonille jonka rannalla porukka kävi snorklaamassa ja sukeltamassa.

    Äänestä

Rauskuja ei näkynyt rantavesissä. Paljon porukkaa oli uimassa. Jos arveluttaa mennä veteen, niin ainahan voi mennä jonkun rohkeamman perässä.
Decameronen edeustalla olevan Farallonin saaren ympäristössä sukellettaessa rauskuja näkyy joka kerta. Ne levyttävät pohjassa tai uiskentelevat ympäriinsä eivätkä paljon piittaa ihmisistä.
Muutenkin sukeltaminen niissä vesissä on mukavaa ja helppoa, kunhan muistaa, ettei ole Karibialla tai Punaisellamerellä. Näkyvyys oli joskus vähän huono. Kaloja ja muuta elämää näkee runsaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mereneläjä kirjoitti:

Voisitteko Costa Blancassa käyneet kertoa, millainen meren ranta on? Millainen on pohja ja löytyykö merestä paljon kaikenlaisia eläjiä? Aurinkomatkojen kansiossa varoiteltiin hiekkaan piiloon menivistä rauskuista laskuveden aikana. Pitääkö se paikkansa, ts. uskaltaako rannalla silloin liikkua (kansiossa lähes kiellettiin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu