Surettaa!!

Sain eilen raskaus testini vastauksen ja se oli negatiivinen. Onko kenelläkään lähtenyt ekasta pakastealkion siirrosta raskaus etenemään? Meillä on vielä 5 alkiota jäljellä. Jotenkin osasin arvata että näin käy, mutta se sattuu silti. Perkule!!!
4742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tiedän pettymyksen, mutta kyllä se viel onnistaa tsemppiä sinulle :-) Niin sitten kysymykseesi, itselläni tuoresiirrolla nega, nyt pakastasiirrolla plussa ja ensi viikolla olisi aika ultraan. Varovaisesti itse olen tähän suhtautunut jomotusta oikein kunnolla molemmissa munasarjoissa ja viime perjantaina pieni verinen vuoto siteeseen jota ei kyllä sen koomin ole ollut. Soitto AVALLE jossa lohduttelit sen olevan aikas normaalia näissä keinotekoisissa raskauksissa. Ensi viikolla viisaanpi, mutta täytyy sanoa että keskenmenon pelko on tajuton. Onko muilla plussanneilla ollut alkuraskuden verenvuotoja?

Äänestä
  • alkuraskauden verenvuoto ei pakosti ole aina vaarallinen juttu, vaikka se onkin joka kerta yhtä halvausmaista havaita. Mulla eka vuoto alkoi rv 6, jota jatkui 4 vrk runsaana. Samaan aikaan hävisi raskausoireet. Googlettelin sitten tyhmänä raskausoireiden katoamista ja törmäsin suureksi surukseni espoolaisen lääkärikeskuksen sivustoihin, joissa kerrottiin raskausoireiden olevan yleensä merkki keskenmenosta. Alkuraskauden ultrassa kuitenkin 2 sykkivää sydäntä viikolla 7 0. Vähän alkuultran jälkeen alkoi tiputteluvuoto, joka kesti miltei yhtenäisenä rv 14 saakka. Muutaman päivän välejä on ollut, joina on sitten paniikilla juostu 3 kertaa ultrassa, ettei iskisi mikään tulehdus tms tiputtelun vuoksi. Nyt rv 16 menossa ja jo pari viikkoa vuotamatta. Yhä pelko pinnassa voimakkaana.

    Äänestä

  • ja vuotoa kirjoitti:

    alkuraskauden verenvuoto ei pakosti ole aina vaarallinen juttu, vaikka se onkin joka kerta yhtä halvausmaista havaita. Mulla eka vuoto alkoi rv 6, jota jatkui 4 vrk runsaana. Samaan aikaan hävisi raskausoireet. Googlettelin sitten tyhmänä raskausoireiden katoamista ja törmäsin suureksi surukseni espoolaisen lääkärikeskuksen sivustoihin, joissa kerrottiin raskausoireiden olevan yleensä merkki keskenmenosta. Alkuraskauden ultrassa kuitenkin 2 sykkivää sydäntä viikolla 7 0. Vähän alkuultran jälkeen alkoi tiputteluvuoto, joka kesti miltei yhtenäisenä rv 14 saakka. Muutaman päivän välejä on ollut, joina on sitten paniikilla juostu 3 kertaa ultrassa, ettei iskisi mikään tulehdus tms tiputtelun vuoksi. Nyt rv 16 menossa ja jo pari viikkoa vuotamatta. Yhä pelko pinnassa voimakkaana.

    siis raskausoireiden katoamisen olevan yleensä merkki keskenmenosta.

    nyt lähteä vähän hakoteille alkuperäisestä viestistä, mutta sinulle ivf-_plussa ilmeisesti sinulle on siirretty 2 alkiota? Itselleni siirreettin myös 2 alkiota josta nyt ajattelen kun raskausoireet on aikas voimakkaat ja vuotoakin on ollut ettei vaan olisi niin käyny et molemmat olisi kiinnittyneet.......mikä kyllä olisi positiivistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joips2 kirjoitti:

Sain eilen raskaus testini vastauksen ja se oli negatiivinen. Onko kenelläkään lähtenyt ekasta pakastealkion siirrosta raskaus etenemään? Meillä on vielä 5 alkiota jäljellä. Jotenkin osasin arvata että näin käy, mutta se sattuu silti. Perkule!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu