Tämä tapahtui jo 40 vuotta sitten kun ensimmäiset japanilaiset moottoripyörät tulivat Suomeen.
Minäkin hankin sellaisen heti kun sain kortin, olin siis vasta 16 vuotias. Kerran yksi kaukainen sukulainen tuli kylään tyttönsä kanssa. Siinä tietenkin ihailtiin minun mottoripyörääkin. Sukulaistyttö pyysi, että käyttäisin häntä ajelulla koska hän ei ollut koskaan saanut olla moottoripyörän kyydissä.
Minuahan ei tarvinnut houkutella sen enempää. Neuvoin tyttöä ottamaan minua vyötäröltä kiinni ja puristamaan lujasti. Ensimmäiset mutkat tyttö puristi tosiaan kovaa mutta kun päästiin maantielle niin hän uskalsi löysätä otetta.
Maantiellä ei päästy kuin pieni matka niin hän yhtäkkiä siirsi kätensä suoraan munilleni ja huusi korvaani, että pelottaa ja puristi lujaa. Eihän häntä tietenkään oikeasti pelottanut, kunhan vain kiusasi. Tyttö puristeli muniani ja eihän 16-vuotiaan vehkeitä tarvi puristaa kuin hetken niin kulli alkaa seisomaan. Tyttö tunsi tämän ja aukaisi vetketjun ja kaivoi kullini esiin. Sitten hän alkoi runkkaamaan. Minä aloin hidastamaan vauhtia ja katselemaan sopivaa sivutietä mutta tyttö huusi korvaani, että aja vain eteenpäin. Yritin uudestaan hidastaa mutta tyttö lopetti runkkaamisen ja sanoi, että jättää sen kesken jos en aja. Minulla oli jo siinä vaiheessa aivot valuneet haaroihin enkä halunnut jättää nautintoa kesken. Niin jatkettiin ja tyttö aloitti uudestaan runkkaamisen. Pojanklopin mulkkua ei tarvinnut kauan aikaa runkata kun lasti jo lensi bensatankille. Pyöräkin pysyi tiellä, mitä nyt pientä ylimääräistä heilahtelua saattoi olla.
Sitten tajusin, että minullahan on mulkku paljaana ja muutakin liikennettä oli jonkin verran. Pyöräytin pienelle sivutielle ja yritin saada tyttöä kunnon panoihin mutta tyttö vain nauroi ja sanoi, että ei kiinnosta ja tuo oli palkkio kyydistä ja nyt lähdetään takaisin. Eihän siinä muu auttanut kuin mulkku housuihin ja kotia kohti. Pihalla aikuiset sitten kyselivät oliko kiva kyyti johon minä vastasin, että voin minä joskus toistekin tyttöä kyyditä. Uutta tilaisuutta ei kuitenkaan koskaan ole tullut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.