Loan

Jos täällä joku tekee kysymyksen jostain, johon on jo vastattu, niin onko silti tarpeen vastata tökkimällä? Jos ei asiallisesti voi vastata, niin miksi vastata ollenkaan? Vastaaminenhan on ihan vapaaehtoista.
9429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Arvaa turhauttaako niitä, jotka palstaa käyttävät aktiivisemmin, kun kahdessa päivässä tulee parisenkymmentä viestiä täsmälleen samasta aiheesta. Aiheesta, josta jopa seriffi on kirjoittanut jo aiemmin kattavan selostuksen. Ei se ole mikään ihme, että hihat, päreet, ja käpy palaa, kun jokaisen uuden aloituksen avatessaan joutuu totetamaan, että taas samaa asiaa.

Useissa aloituksissa vielä asetetaan samalla se keskustelun sävy ihan itse, kun lähdetään sille linjalle, että se "vitun Kela keksii taas jotain saatanan paskoja lakeja joilla ne perii jotain vitun perkeleen opintotukia ja jotai vitun korotuksia vaikka vittu en saatana oo ees ollu missää vitun töissä opiskeluaikaan ku vaan vittusaatana opiskeluita ennen/opiskeluiden jälkeen vittu nii". Koita siihen sitten vastata asiallisesti.

Asiallisuutta voisi siis toivoa ihan jokaiselta ja ymmärrystä tällaisten keskustelupalstojen ideasta. Ensimmäisenähän olisi tarkoitus silmäillä otsikoita, onko sinun miettimästäsi asiasta ehkä jo keskusteltu ja vasta sen jälkeen tehdä oma keskustelu, jos näyttää, että aiempaa keskustelua ei vielä ole.

Äänestä
  • Kannattaisiko pitää taukoa palstan lueskelussa, kun noin käryää? Menee vielä verenpaine vaarallisen korkealle. ;)

    Äänestä

Olen itsekin viime päivinä vastaillut epäasialliseen sävyyn, joten katson tämän aloituksen koskevan joidenkin muiden ohella minuakin.

Eniten hermostuttaa, kun yrittää olla avuksi ja laatia opastavaa tekstiä, ja suurin osa ei silti vaivaudu sitä lukemaan, jos se ei satu olemaan vastauksena nimenomaan heidän aloitukseensa. Kurkkaapa vaikka etusivulta, moniko on lukenut oman lihavoidulla olevan aloitukseni.

Halutaan siis apuja, mutta ei olla lainkaan oma-aloitteisia tiedonetsinnässä vaikkapa Kelan sivuilta, taikka tutkailla keskustelupalstan aiempia aiheita. Tämä kun käsittääkseni on kuitenkin keskustelu- eikä kysy ja vastaa -palsta.

Äänestä
  • Turha tuosta hermostua.

    En ole shefu, mutta vastailen paljon työttömien kysymyksiin heidän sivustoillaan. Onhan tuo sama juttu nähtävissä sielläkin, mutta ei se minua häiritse. Me ihmiset kun olemme monenlaisia, yhdellä on yhdet kyvyt, toisella toiset.

    Moni aloittava opiskelija on varmasti monen jutun kanssa aika H-moilasena, joten ei siinä varmasti niin hirveästi osaa viestejä selailla.

    Sama koskee työtöntä. Jos ensimmäisen kerran joudut työttömäksi, niin kyllä siinä monella sormi suuhun menee. Työttömyyturva kun on hoidettu varsin monimutkaisella tavalla eikä hommasta ota kunnolla selvää, ellei ole työskennellyt alalla tai opiskellut oikeustiedettä. Minä olen tehnyt molempia. En silti hermostu, vaikka sama kysymys toistuu jatkuvasti. Jaan mielelläni tietoni. Ja tarpeeseen se usein menee.

    Äänestä

  • Ihan samaa mieltä neiti...X:n kanssa. Täällä näyttää olevan sellainen kaikkihetimullenyt-asenne, jossa tietoa ei siis vaivauduta itse etsimään ollenkaan, vaan oletetaan, että joku tuo sen tarjoittimella ojennettuna. Ihan oman elämässä selviämisenkin kannalta kannattaa kaikissa asioissa itse pyrkiä selvittämään se tieto sieltä itsestäänselvästä paikasta, olkoon se sitten KELA tai jokin oppilaitos.

    Lisäksi internetin kohteliaisuussääntöihin foorumeilla kuuluu ko. foorumin selailu ennen kuin sinne mitään viestiä kirjoittaa. Se, ettei aloita ketjua jo sata kertaa aloitetusta asiasta on ihan peruskunnioitusta foorumin lukijoita ja mahdollisia moderaattoreita kohtaan.

    Äänestä

  • dddd kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä neiti...X:n kanssa. Täällä näyttää olevan sellainen kaikkihetimullenyt-asenne, jossa tietoa ei siis vaivauduta itse etsimään ollenkaan, vaan oletetaan, että joku tuo sen tarjoittimella ojennettuna. Ihan oman elämässä selviämisenkin kannalta kannattaa kaikissa asioissa itse pyrkiä selvittämään se tieto sieltä itsestäänselvästä paikasta, olkoon se sitten KELA tai jokin oppilaitos.

    Lisäksi internetin kohteliaisuussääntöihin foorumeilla kuuluu ko. foorumin selailu ennen kuin sinne mitään viestiä kirjoittaa. Se, ettei aloita ketjua jo sata kertaa aloitetusta asiasta on ihan peruskunnioitusta foorumin lukijoita ja mahdollisia moderaattoreita kohtaan.

    Jo minulle tulisi muutaman tonnin takaisinperintä edes ehdotuksena (mikä naurettava termi tässä yhteydessä) ilman, että sitä osaisin mitenkään odottaa ja olisin persaukinen opiskelija, niin kyllä minulla pimenisi niin paljon, etten siinä kykenisi tutkailemaan sitä, että löytyisikö kohtalotovereita.

    Äänestä

  • Njaa... kirjoitti:

    olet vielä opiskelija. Sitten työelämässä tulee vaikeita tilanteita eteen, ja niihin on paneuduttava turvautumatta kenenkään muun apuun.

    Äänestä

  • No onneksi kirjoitti:

    olet vielä opiskelija. Sitten työelämässä tulee vaikeita tilanteita eteen, ja niihin on paneuduttava turvautumatta kenenkään muun apuun.

    Mistä oletat minun olevan opiskelija? Kyllä minulla on opiskelut hoidettu pois jo kauan sitten ja pitkä työurakin takana. Onneksi opiskelin siinä vaiheessa, kun Kela ei vielä opintotukiasioita hoitanut, vaan ne hoidettiin keskitetysti Jyväskylän opintotukikeskuksesta. Sen lafkan kanssa en kuullut ongelmia olevan, Kelan kohdalla niitä näyttää olevan siitäkin edestä.

    Äänestä

  • Oletat... kirjoitti:

    Ihan tiedoksi että opintotukikeskuksessa on samaa väkeä, joka oli siellä jo ennen hallinnon siirtymistä kelaan. samaa softaa ja atk-ajoja käyttää niin opintotukikeskus kuin kelan paikalliset haarakonttorit. Eli senpuoleen asiakkaat on saman arvoisia. Sama v-mäinen tulovalvontakirje kolahtaa riippumatta siitä, onko opintotukikeskuksen vai kelan toimiston opiskelija-asiakas. Ja samojen perusteiden mukaan perintä poistuu molemmissa käsittelypaikoissa uudelleenkäsittelyn myötä (jos ne laissa määritellyt ehdot täyttyy).

    Ja jos olet muinainen opiskelija, niin sen jälkeen on lakeja HIUKAN muuteltu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heittoa... kirjoitti:

Jos täällä joku tekee kysymyksen jostain, johon on jo vastattu, niin onko silti tarpeen vastata tökkimällä? Jos ei asiallisesti voi vastata, niin miksi vastata ollenkaan? Vastaaminenhan on ihan vapaaehtoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu