Onko mieheni juoppo, kun hän ottaa kaljaa joka päivä niin paljon kuin on sattunut sitä ostamaan? Yleensä päiväannos on 6 puolikkaan tölkkiä tai jopa koko 24 laatikko pikkutölkkejä.
Hän itse tietenkin kieltää olevansa juoppo, mutta minusta se ihan täysillä sitä.
Ja aina tietysti syy on minussa, kun esitän suuren kysymykseni, miksi.
Joskus tulee raittiuslupauksia, ja jopa voi toimiakin muutaman viikon. Viimeks 3 viikkoa, edellisellä kerralla 6 viikkoo. Sitte se taas lähtee pikkuhiljaa kokeilulla ja salaa juomalla. Olen seuraillut tätä touhua sellaiset 2 vuotta. Rupeen oleen aikalailla kypsä.
Onko mieheni juoppo?
10
949
Vastaukset
- oman itsesi vuoksi
dokaava ukko mäkeen ja uusi tilalle. Nythän on trendikästä olla terve ja hyväkuntoinen, joten kyllä Sinulla valinnanvaraa riittää.
Olen muuten huomannut, että jehovantodistajilla (miehillä), on tavattoman hyvä iho sekä varsinkin hampaat ja näinmuodoin myös elintavat. - etäisyyttä heti
aina muita kaikesta,esm.verenpaineesta,masennuksesta,sydämentykytyksestä ja hermoilusta,aina on muutt syyllisiä,oli pitkin tai poikin.
- Pentti sillan alta
joo täys pulsu se on, otapas *hik* meikäläishen tapane ulkoilma *röyh* ihminen vaihdossa, juon minäkin mutta en liikaa *hik* , kuten juoppo äijä*hik*s
- barbados
Ennen kuin heität miehesi pihalle,niin kysyppä siltä haluisiko se hoitoon jos ei niin lähde pois. Syy on miehessä ei sinussa. syyttely on tyypillinen alkoholismin oire. hoitomuotoja on
monia, on A-kiltaa,A-klinikkaa ja AA-ryhmiä yms. - Voi tietenkin
yrittää, mutta yrityksesksi se jää.
Älä kiusaa itseäsi liian kauan kuten minä tein. - calmato
Voit jäädä siihen miehen rinnalle syyteltäväksi ja seuraamaan, miten äijän lopulta käy. Jos päädyt tähän, tarvitset muiden tukea, että säilytät elämänilosi ja tervejärkisyytesi alkoholismiolosuhteissa.
Usein muiden perheenjäsenten suhtautumistavan muutos (ei olla enää alkoholistin pompoteltavana) aiheuttaa muutoksen koko perhekuviossa. Eli lopetetaan juomarin holhoaminen, sotkujen siivoaminen ja hänen pelastamiensa milloin mistäkin pulasta. Ei nalkuteta, moitita eikä edes näytetä hapanta naamaa vaan eletään iloisesti ja tyynesti vaan oma elämää siinä samassa taloudessa.
Tällainen on aika mahdotonta ilman tukea. Tukiryhmien linkki tässä:
http://www.al-anon.fi/
A-klinikoilta on saatavissa ammattimaista keskusteluapua alkoholistin läheisille.
Voit myös päättää, että otat välimatkaa tai kenties eroat puolisosta. Tämä on taloudellinen- ja järjestelykysymys, joka kannattaa toteuttaa harkiten ja järjetelmällisesti, ei vihan vimmassa.
Voi tietysti valita että jatkaa entiseen tapaan, ilman tukea itselle, mutta se käy mielenterveyden ja lopulta myös fyysisen terveyden päälle.- juoma-maisteri
Juuri noin alkoholistin kanssa eläjän täytyykin toimia.
Halusin vain tuoda esiin erään kokemukseni. Alkoholistin läheinen yleensä lupaa lähteä, jos toinen alkaa vielä juomaan. Tällöin myös täytyy pitää tuo lupaus, eli kun alkoholisti aloittaa juomisen, on puolison ja lasten lähdettävä sukulaisiin tai vaikka hotelliin.
Mikään ei ole niin kaameaa, kun juoppo herää krapulassa, eikä oikein muista mitä on tapahtunut, ja vain pelot jysähtävät heti mieleen. Ja sitten kun hän tajuaa jääneensäkin yksin.
Krapulaiselle yksin olo on helvettiä, ja siksi sitä kokemusta täytyy jokaiselle juovalle alkoholistille jakaa mahdollisimman paljon.
- Ehkä näin on?
Hei!
Itse ajattelen asian niin,että kun puolison,läheisen tai lapsen päihteidenkäyttö häiritsee muita samassa perheessä,niin on päihteidenkäyttö silloin ongelma. Sinun/teidän tapauksessa taitaa olla miehesi juominen jo alkoholistista,koska se sinua häiritsee.
Tosiasiahan on ettei hän myöskään sitä näe, tosin hän itse on ainoa joka siihen voi vaikuttaa.
T.Raitis alkoholisti joka antoi viisi vuotta sitten myös läheisillee mahdollisuuden alkaa elämään. Alkoholisti toisin sanoen. Mitään suoraviivaista ja selkeää ratkaisua ei ongelmaanne ole. Kolme mahdollisuutta on:
- eroatte
- koetatte parantua (alkoholismi on koko perheen sairaus)
- ette tee mitään
Vaikeita kaikki. Parantumisvaihtoehdon alku on, että miehesi pitäisi saada ymmärtämään tilanteensa, koko perheenne tilanne, ja sitä kautta motivoitumaan pääsemään irti alkoholista. Prosessi on pitkä ja vaikea. Raimo O. Kojo on kirjoittanut alkoholisteille ja heidän omaisilleen erinomaisen kirjan "Eroon viinasta". Siinä annetaan päteviä käytännön neuvoja ja autetaan näkemään tilanne realistisesti. Suosittelen; kirja on ihan lukukelpoinen.- Sehän on normaalii...?
Aloin seurustella kyseisen miehen kaa vuosi sitten. Alkoholia meni kontti päivässä, vähä viinaa päälle...nyt meil on tullu vauva eikä ukko juo viikolla mut viikonloput on yhtä helvettiä. Kun ensimmäinen pullo aukee perjantaina niin viimeinen pullo saattaa aueta seuraavan viikon sunnuntaina eli jää imu päälle aika pahasti ja työpaikka on vaarassa kun n. joka toinen viikko ollaan "sairaana" tai mitä se nyt ikinä selitykseks keksii. Ite oon aivan loppu jo nyt joten en yhtään ihmettele jos et enää jaksa. Ite aikonu lähtä suhteesta jo monet kerrat, mut ku tulee morkkis krapula niin saan lupauksia kuusta taivaalta ja toki taas kerran menen uskomaan...nyt tää loppuu, äläkä säkään turhaan tuhlaa elämääs. Mikään ei tuu muuttuu, parempi lähtee viel ku voi...voimia sulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096566Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884201L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453529TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72911Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251521- 66938
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55923- 9899
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193888Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47869