perimme

maaatilan, jonka pellot on vuokrattu kymmeneksi vuodeksi, loppuu 2014.
Nyt on kuolinpesä. Meillehän ei saa sukupolvenvaihdosta, koska on vuokrattu, silloin tulevaisuudessakaan.
Mikä on vuokralaisen tukioikeus? Onko meillä mitään tukea, jos viljelemme itse ?
Onko meidän tavallaan pakko vuokrata tai myydä tälle vuokralaiselle?
121051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vuokrasopimus pätee, jos purkuun ei ole perusteita. Pellonvuokrasopimuksen voi irtisanoa vain yhteisestä sopimuksesta tai jos vuokramies on rikkonut vuokrasopimusta esim. siirtämällä vuokraoikeuden toiselle, laiminlyönyt vuokranmaksun tai olennaisesti laiminlyönyt vuokra-alueen kunnossapidon. Laiminlyönnistä pitää antaa ensin korjauskehoitus ja kohtuullinen määräaika. EU:n maatalousuudistuksessa 2006 EU:n cap-tukioikeuden sai se viljelijä, jonka tukihakemuksessa pelto tuolloin oli.

Äänestä

Kansallisesta varannosta tullaan antamaan tuki oikeuksia

Äänestä

sE ON KUIN HIRTTONARU KAULAAN PERILLISILLE,KUN KUOLEMA TULEE.
oLISI KANNATTANUT OMISTAJIEN TEHDÄ AIKANAAN HALLINTAOIKEUSTESTAMENTTI,NIIN AINAKIN TUET OLISIVAT TULLEET.

Äänestä
  • että perilliset alkaa viljeleen? Kyllä ko lässytystä kuulee lähes päivittäin, mutta en ole vielä yhtään tapausta nähnyt. Kyllä jää tänä päivänä räkänokilta ja perillisiltä viljelyt aloittamatta, jos se on jo kerran tilalla lopetettu! Nuin se vaan on.

    TODELLINEN syy on siinä, että perilliset on monasti niin rahanahneita etteivät malttaisi millään odottaa paria vuotta jotta pääseevät maat myymään. Sitten ku vihdoin päästään, huomataan jotta rahat on pian paskannettu suolen läpi ja tullaan katkeriksi kun isun perintömaat menikin liian halvalla sille naapurin isännälle.

    Tuollaanen se pellon elinkaari noin ylehensä on.

    Äänestä

  • huutamiseksi. Silmiin sattuu.

    Äänestä

  • mitä kuvittelet, kirjoitti:

    että perilliset alkaa viljeleen? Kyllä ko lässytystä kuulee lähes päivittäin, mutta en ole vielä yhtään tapausta nähnyt. Kyllä jää tänä päivänä räkänokilta ja perillisiltä viljelyt aloittamatta, jos se on jo kerran tilalla lopetettu! Nuin se vaan on.

    jos on kerran lopetettu. Ei niitä investointeja jaksa erkkikään rahoittaa.

    Äänestä

  • mitä kuvittelet, kirjoitti:

    että perilliset alkaa viljeleen? Kyllä ko lässytystä kuulee lähes päivittäin, mutta en ole vielä yhtään tapausta nähnyt. Kyllä jää tänä päivänä räkänokilta ja perillisiltä viljelyt aloittamatta, jos se on jo kerran tilalla lopetettu! Nuin se vaan on.

    TODELLINEN syy on siinä, että perilliset on monasti niin rahanahneita etteivät malttaisi millään odottaa paria vuotta jotta pääseevät maat myymään. Sitten ku vihdoin päästään, huomataan jotta rahat on pian paskannettu suolen läpi ja tullaan katkeriksi kun isun perintömaat menikin liian halvalla sille naapurin isännälle.

    Tuollaanen se pellon elinkaari noin ylehensä on.

    Vaikka pellot olisivat kuinka tarpeellisia,kun NOKIAT ja muut takuuvarmat firmat saneeraavat
    väkensä ulos.-Ei ole kirkossa kuulutettu,vaikka
    aloitettaisiin taas siitä yhdestä lehmästä.
    Kehityshän toistaa itseään.

    Äänestä

Tilan voi myydä, mutta se ei katkaise vuokrasopimusta. Hallintaoikeus vuokraajalla vuokrakauden loppuun.

Äänestä

Luopumistuen sitoumus sitoo pellot vuokrannutta lisämaajatkajaa. Aloutustuki taas on oma järjestelmänsä eikä se välttämättä ole pois suljettu, jos 2014 joku alle 40 v. perillisistä lunastaisi tilan ja alkaisi viljellä. Tosin kukaan ei vielä tiedä, mitä nuoren viljelijän aloitustuki on vuonna 2014, kun nykyinen ohjelmakausi päättyy 2013...

Äänestä
  • osaa vastata näin tekniseen kysymykseen.
    Kaikki perilliset ovat jo viisikymppisiä.
    Voiko alle 40-vuotissääntö koskea lapsenlapsia/ aloitustuki.
    En tiedä, kuka mahdollisesti viljelee, mutta tukiasia on todella tärkeä maataloustoiminnalle.
    Kai meillä on oikeus tietää kenelle maittemme tukioikeus kuuluu, sehän on kuulemma vaikeaa hommaa

    Äänestä

  • vaikeat lait kirjoitti:

    osaa vastata näin tekniseen kysymykseen.
    Kaikki perilliset ovat jo viisikymppisiä.
    Voiko alle 40-vuotissääntö koskea lapsenlapsia/ aloitustuki.
    En tiedä, kuka mahdollisesti viljelee, mutta tukiasia on todella tärkeä maataloustoiminnalle.
    Kai meillä on oikeus tietää kenelle maittemme tukioikeus kuuluu, sehän on kuulemma vaikeaa hommaa

    Eli lapsenlapsetkin käy hyvin, samoin kuin aivan vieraatkin. Vuokralaiselle saattaa mennä ainoastaan ns. tilatukioikeus, jonka sitten ehkä voi saada valtiolta takaisin, kun aloittaa viljelyn uudestaan. Ympäristötuki, luonnonhaittakorvaus (LFA), kansalliset tuet jne. menee aina sille, joka peltoa kulloinkin sattuu viljelemään. Kyllä vuokraaminen on kuitenkin teidänkin tapauksessa ollut tukienkin kannalta pienempi paha kuin peltojen jättäminen puskittumaan. Silloin niille ei saisi mitään tukia

    Äänestä

Suomen maakohtaisesta tilatukioikeuksien enimmäismäärästä pääosa myönnettiin vuonna 2006 tukioikeuksien vahvistamista hakeneille ja tukikelpoista maatalousmaata ilmoittaneille viljelijöille ja pieni osa (0,8 % / noin 1,1 miljoonaa euroa) siitä siirrettiin kansalliseen varantoon. Tästä perustetusta kansallisesta varannosta voidaan myöntää vuosittain tietyin perustein tilatukioikeuksia niitä hakeneille viljelijöille.

Hakuohjeen ja -lomakkeen (Lnro 289) voi pyytää kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta tai Pohjois-Karjalan TE-keskuksen maaseutuosastolta tai ne voi tulostaa internet-osoitteetteesta www.lomake.mmm.fi.

Hakulomakkeeksi voidaan hyväksyä ainoastaan maa- ja metsätalousministeriön lomake nro 289 tai sen kopio.

VUONNA 2007 VARANTOHAUN PERUSTEET OVAT:

a) Uusi viljelijä

b) Vuokratun maan siirtyminen perilliselle

c) Vuokratun maan ostaminen

d) Peruslohkokarttojen ajantasaistaminen

e) Tilusjärjestelyn yhteydessä pinta-ala lisääntyy tai vähenee

f) Pellolle tehty ympäristötuen 20-vuotinen erityissopimus päättyy

g) Tuomioistuimen päätös tai hallinnollinen määräys

h) Ylivoimainen este / poikkeuksellinen olosuhde

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaikeat lait kirjoitti:

maaatilan, jonka pellot on vuokrattu kymmeneksi vuodeksi, loppuu 2014.
Nyt on kuolinpesä. Meillehän ei saa sukupolvenvaihdosta, koska on vuokrattu, silloin tulevaisuudessakaan.
Mikä on vuokralaisen tukioikeus? Onko meillä mitään tukea, jos viljelemme itse ?
Onko meidän tavallaan pakko vuokrata tai myydä tälle vuokralaiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu