A-asunnot

Jos vuokrat tuntuvat kalliilta ja yhtiön toiminta vastuuttomalta, niin pakkokos niitä vuokria on maksaa, ainahan voi soittaa toimistoon ja ilmoittaa, että seuraava vuokra tulee, kun se on laskeutunut takaisin kohtuulliselle tasolle ja johto vaihtunut. Tarpeeksi kun on protestissa osallistujia, niin johan luulisi asioihin tulevan vauhtia tämän jahkailun sijasta.

Muutama asuntovelallinen tälläkin palstalla on näemmä unohtanut hallituksen kera sen tosiasian, että yhtiöhän perustettiin aikoinaan nimenomaan tarjoamaan asuntoja vähävaraisille. Ei se ole väärin, eivät asuntovelalliset häviä asiassa latin latia.

Nykytilanteesta hyötyvät myöskin yksityiset vuokranvälittäjät, joista eräskin nimeltä mainitsematon "Hamlet" on korottanut toimistonsa välittämien asuntojen hinnat PKS-seudun tasolle. Itse asiassa esim. Vuosaaresta taitaa jo saada asuntoja vuokralle halvempaan hintaan.
82868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eihän noita sun väitteitä usko erkkikään. Käy katsomassa vuokrat sivulta www.porvoona-asunnot.fi niin huomaat itsekin niiden olevan halvat.

Äänestä

Paljonko maksetaan asumistukea, paljonko pitää maksaa omasta rahasta kysyn vaan.

Äänestä
  • Mun täytyy myöntää, että en oikein ymmärrä tätä A-asuntojen ympärillä kiehuvaa soppaa. Jos siellä on ollut väärin käytöksiä, joista ei tietääkseni kellään ole mitään faktoja, ne pitää tietysti selvittää ja syyllisiä "rangaista". Mutta muuten tämä vaikuttaa taas kerran peri porvoolaiselta kateellisten panettelulta.

    A-asuntojen vuokrat ovat edullisia. Rakennuskustannukset ovat nousseet kymmeniä prosentteja muutamassa vuodessa, liksat ovat nousseet jne. Käsittääkseni A-asunnot on kiitettävästi taistellut näitä ongelmia vastaan. Viiden prosentin vuokrien korotus on todella pieni verrattuna kustannusten nousuun.

    En voi käsittää, että miten vuokralaiset jaksavat valittaa edullisista vuokristaan. Onko kyseessä vain jotkut sosiaalitapaukset, jotka eivät ole valmiit maksamaan mistään. Ostakaa oma talo vaikka vuodeksi ja pitäkää se kunnossa. Se vasta maksaa. En todellakaan kehtaisi valittaa noin pienistä summista!!!

    Ja siitä työsuhdeautosta. Se on täysin normaali palkan osa, ei ehkä tehdastyöntekijällä, siivoojalla tms, ylemmissä tehtävissä toimivilla kylläkin. Tiesittekö muuten, että yritykselle sellainen tulee usein huomattavasti halvemmaksi kuin maksaa kilometrikorvauksia? Siis jos työajoja tulee paljon.. Ja nykypäivänä yrityksen on oltava eduiltaan kilpailukykyinen saadakseen palvelukseensa hyvää työvoimaa.

    Kyl maar on kylä täynnä urpoja. Roistot linnaan, mut jos ei ole faktoja esittää eli vain kateus motiivina, niin olkaa hiljaa. Ja jos sossu ei auta 5 euron vuokrankorotuksissa, niin miten olisi työn teko ja/tai kouluttautuminen?!

    t.ihmettelevä työsuhdeautoilija

    Äänestä

  • hallooo kirjoitti:

    Mun täytyy myöntää, että en oikein ymmärrä tätä A-asuntojen ympärillä kiehuvaa soppaa. Jos siellä on ollut väärin käytöksiä, joista ei tietääkseni kellään ole mitään faktoja, ne pitää tietysti selvittää ja syyllisiä "rangaista". Mutta muuten tämä vaikuttaa taas kerran peri porvoolaiselta kateellisten panettelulta.

    Jeps.. kunpa nämä vatipäät tajuaisivat senkin vielä että työsuhdeauto ei ole suinkaan ilmainen käyttäjälle ja ettei autoa rahoiteta heidän vuokrankorotuksilla. Kustannukset kohonneet huomattavasti viimeisen vuoden aikana - rakennustarvikkeet, sähkö yms... luulevat viissin että korotukset eivät koske A-asuntoja?? Lehdet kirjoittaa mitä kirjoittaa.. olisi kiva tietää todelliset faktat. En yllättyisi jos kaiken jauhamisen takaa löytyy joku tarkkislainen.

    Äänestä

  • hallooo kirjoitti:

    Mun täytyy myöntää, että en oikein ymmärrä tätä A-asuntojen ympärillä kiehuvaa soppaa. Jos siellä on ollut väärin käytöksiä, joista ei tietääkseni kellään ole mitään faktoja, ne pitää tietysti selvittää ja syyllisiä "rangaista". Mutta muuten tämä vaikuttaa taas kerran peri porvoolaiselta kateellisten panettelulta.

    A-asuntojen vuokrat ovat edullisia. Rakennuskustannukset ovat nousseet kymmeniä prosentteja muutamassa vuodessa, liksat ovat nousseet jne. Käsittääkseni A-asunnot on kiitettävästi taistellut näitä ongelmia vastaan. Viiden prosentin vuokrien korotus on todella pieni verrattuna kustannusten nousuun.

    En voi käsittää, että miten vuokralaiset jaksavat valittaa edullisista vuokristaan. Onko kyseessä vain jotkut sosiaalitapaukset, jotka eivät ole valmiit maksamaan mistään. Ostakaa oma talo vaikka vuodeksi ja pitäkää se kunnossa. Se vasta maksaa. En todellakaan kehtaisi valittaa noin pienistä summista!!!

    Ja siitä työsuhdeautosta. Se on täysin normaali palkan osa, ei ehkä tehdastyöntekijällä, siivoojalla tms, ylemmissä tehtävissä toimivilla kylläkin. Tiesittekö muuten, että yritykselle sellainen tulee usein huomattavasti halvemmaksi kuin maksaa kilometrikorvauksia? Siis jos työajoja tulee paljon.. Ja nykypäivänä yrityksen on oltava eduiltaan kilpailukykyinen saadakseen palvelukseensa hyvää työvoimaa.

    Kyl maar on kylä täynnä urpoja. Roistot linnaan, mut jos ei ole faktoja esittää eli vain kateus motiivina, niin olkaa hiljaa. Ja jos sossu ei auta 5 euron vuokrankorotuksissa, niin miten olisi työn teko ja/tai kouluttautuminen?!

    t.ihmettelevä työsuhdeautoilija

    Aika kova palkankorotus tj:llä,jos saa täyden
    käyttöedun SPORT TAAGEEN , eikö se ole jotain luokkaa 6-700 €/kk. mutta niinhän se hyvä veli
    järjestelmä toimii....

    Äänestä

  • Minä vaan.. kirjoitti:

    Aika kova palkankorotus tj:llä,jos saa täyden
    käyttöedun SPORT TAAGEEN , eikö se ole jotain luokkaa 6-700 €/kk. mutta niinhän se hyvä veli
    järjestelmä toimii....

    Kai se ainoa ero kohta on se, että yksityisellä puolella työsuhdeautona on Range Rover ja julkisella puolella joku Korean ihme, mutta citymaastureilla ajetaan työsuhteen puolesta todellisesta konkreettisesta vastuusta ja sen suuruudesta riippumatta. Mihinköhän tuossakin hommassa oikeasti tarvitsee jotain työsuhdeautoa, jos vertaa johonkin maata kiertävään provisiopalkkaiseen myyntitykkiin?

    Äänestä

  • nousukiito (ennen syöksyä) kirjoitti:

    Huonostihan noilla menee, kun autotkin pitää ottaa työsuhdeautoina. Meidän pomoilla on ihan omat "citykärryt", toisella joku Volvo (oisko C70?) ja toisella joku Bemari, vissiin joku X60 tai jotain. Kerran kysyin, että kannattaako tuollaisia itselle ostaa, niin nauroivat räkäisesti että kannattaa. Työsuhdeautot kun on aika rankasti verotettuja, mutta akan nimiin ostettu oma kärry ei kustanna juurikaan mitään kun ottaa jälleenmyyntiarvon huomioon. En sitten tiedä vedättivätkö mua tai jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äänestäkää maksulapuilla kirjoitti:

Jos vuokrat tuntuvat kalliilta ja yhtiön toiminta vastuuttomalta, niin pakkokos niitä vuokria on maksaa, ainahan voi soittaa toimistoon ja ilmoittaa, että seuraava vuokra tulee, kun se on laskeutunut takaisin kohtuulliselle tasolle ja johto vaihtunut. Tarpeeksi kun on protestissa osallistujia, niin johan luulisi asioihin tulevan vauhtia tämän jahkailun sijasta.

Muutama asuntovelallinen tälläkin palstalla on näemmä unohtanut hallituksen kera sen tosiasian, että yhtiöhän perustettiin aikoinaan nimenomaan tarjoamaan asuntoja vähävaraisille. Ei se ole väärin, eivät asuntovelalliset häviä asiassa latin latia.

Nykytilanteesta hyötyvät myöskin yksityiset vuokranvälittäjät, joista eräskin nimeltä mainitsematon "Hamlet" on korottanut toimistonsa välittämien asuntojen hinnat PKS-seudun tasolle. Itse asiassa esim. Vuosaaresta taitaa jo saada asuntoja vuokralle halvempaan hintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu