Materialisti

Tässä minulta "hieman" toisenlaista ns. runoutta ;) Ajattelin vaihteeksi kokeilla eri tyyliä...


Olihan hän
kokenut noususuhdanteen,
vihellellyt kukkona tunkiolla
ja ollut oitis kärppänä paikalla
kaikkialla,
missä käyrät osoittivat ylöspäin.

Nyt kuitenkin
kaikki tuo oli takanapäin,
menestys muisto vain
ja onni lakannut potkimasta,
suorastaan kadonnut kuvioista;
TIPO TIESSÄÄN.
Sen hän pystyi käsittämään,
vaikka
nollatakseen mielensä edes hetkeksi
TYPÖ TYHJÄKSI,
hän oli snapsilaseja kumonnut,
Pohjanmaan kautta naukannut
-hölökynkölökyn vaan-
useamman paukun kuin oli ajatellutkaan.
Tällä kertaa
kohtuus ei nimittäin
olisi riittänyt alkuunkaan.
Ei, vaikka hän oli
hyvin häpeissään
mokomasta käytöksestään
ja lisäksi
TÄPÖ TÄYNNÄ
mikrossa lämmittämäänsä rusinapitoista maksalaatikkoa.

Hän tunsi kummallista pakkoa
huutaa ääneen tuskaansa,
mutta hillitsi halunsa,
ettei olisi paljastanut piilopaikkaansa.
Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa,
veitsellä leikattavaa...
Veitsi tosin kaipasi teroitusta
ja salkkuun oli tullut pari lommoa
seurauksena aamuisesta ajojahdista;
jo ennestään hän oli tuntenut kammoa
sopuleita kohtaan.

Tänään hän ei edes
uskaltanut Hesarin taloussivuja vilkaista...
Hän oli mies,
jonka elämä rakentui osakkeista
ja Nokia oli jälleen laskussa.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

*ja yleisö riehaantuu raikuviin aplodeihin*
tai ainakin tämä osa yleisöstä. todella hienoa tekstiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Habanera kirjoitti:

Tässä minulta "hieman" toisenlaista ns. runoutta ;) Ajattelin vaihteeksi kokeilla eri tyyliä...


Olihan hän
kokenut noususuhdanteen,
vihellellyt kukkona tunkiolla
ja ollut oitis kärppänä paikalla
kaikkialla,
missä käyrät osoittivat ylöspäin.

Nyt kuitenkin
kaikki tuo oli takanapäin,
menestys muisto vain
ja onni lakannut potkimasta,
suorastaan kadonnut kuvioista;
TIPO TIESSÄÄN.
Sen hän pystyi käsittämään,
vaikka
nollatakseen mielensä edes hetkeksi
TYPÖ TYHJÄKSI,
hän oli snapsilaseja kumonnut,
Pohjanmaan kautta naukannut
-hölökynkölökyn vaan-
useamman paukun kuin oli ajatellutkaan.
Tällä kertaa
kohtuus ei nimittäin
olisi riittänyt alkuunkaan.
Ei, vaikka hän oli
hyvin häpeissään
mokomasta käytöksestään
ja lisäksi
TÄPÖ TÄYNNÄ
mikrossa lämmittämäänsä rusinapitoista maksalaatikkoa.

Hän tunsi kummallista pakkoa
huutaa ääneen tuskaansa,
mutta hillitsi halunsa,
ettei olisi paljastanut piilopaikkaansa.
Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa,
veitsellä leikattavaa...
Veitsi tosin kaipasi teroitusta
ja salkkuun oli tullut pari lommoa
seurauksena aamuisesta ajojahdista;
jo ennestään hän oli tuntenut kammoa
sopuleita kohtaan.

Tänään hän ei edes
uskaltanut Hesarin taloussivuja vilkaista...
Hän oli mies,
jonka elämä rakentui osakkeista
ja Nokia oli jälleen laskussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu