Onko hyviä vinkkejä miten saan koirani (saksanpaimenkoira) lopettamaan hyppimisen ihmisiä päin? Koira tuli minulle 2vuotiaana.Muuten kyllä tottelee hyvin, ja alussa hyppi minuakin päin kun tulin kotiin. Nykyään ei oikeastaan yhtään. Mutta kun joku muu tulee hyppiminen alkaa eikä tahdo loppua vaikka kuinka komentaisi. Oltiin sitten ulkona kurasena tai sisällä.Ainakun pääsee jotakin tuttua tai tuntematonta haistelemaan alkaa ihan hullu hyppely.
neuvoja
venu
3367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä oli sama ongelma,parhaiten tuntui tepsivän kun alkoi jo ovella sanomaan että ei hypi,ennenkun koira edes ehti harkita hyppimistä.nyt iän myötä jäänyt kuin itsestään pois.Koiraa ei saisi ilmeisesti noteerata mitenkään kun hyppii,ainakaan pentuvaiheessa.Olen myös kuullut sellaisesta(itse en ole kokeillut)että jos koira saa kipeää hypätessään niin ei enää hypi,aika raakaa mielestäni,mutta toisaalta,ei se ihmisellekkään ole kivutonta se hyppiminen.Tympeä tapa koiralla,ja vaikea saada pois.Pentu kun hyppii vastaan niin sitä on yleensä reaktio:"voi kun suloinen,oliko ikävä jne" Ja se on juuri se vikatikki mitä ei saisi tehdä,koira saa siitä myönteisen muiston,ja luulee tekevänsä hyvän jutun....Sekava teksti,eikä varmaan paljoa apua anna.:)
Kokeileppa kieltää.
itse kokeillut muutamalle koiruudelle tämmöistä.
kun koira hyppää sinua/ihmistä vasten,ota koiran tassuista kiinni tukeva ote,ja sitten pidät kiinni nistä niin kauan kun se alkaa olla vaivautunut.päästä irti jalat heti kun se on rauhoittunut.toimi määrätietoisesti ja rauhallisesti.ja kiitä koiraa niin,että se ei riehaannu uudestaan.
toinen vaihtoehto on,että käännät koiralle selän kun se yrittää hyppiä.