Poliisin nimittely

Tietääkö kukaan onko poliisin nimittely rangaistavaa? Voisin kuvitella, että mahdollisesti virkavallan vastustamisena sitä voitaisiin tulkita, mutta voiko tätä tulkintaa vastaan puolustautua?

Näin tuossa eräänä viikonloppuna kovin päihtyneen herrasmiehen joka kutsui tätä hakemaan tullutta poliisia siaksi ja kusipääksi. Poliisi tuntui ottavan aika lailla nokkiinsa tuosta ja uhkaili 'seurauksilla'.

Miten on asian laita?
94840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tottakai on rangaistavaa. Kyseessä on kunnianloukkausrikos. Se on kuitenkin ns. asianomistajarikos, joka tarkoittaa sitä, että sitä ei tutkita, ellei loukattu tee siitä rikosilmoitusta ja vaadi loukkaajalle rangaistusta.
Monetkaan poliisit eivät viitsi lähteä käräjille sen vuoksi, jotkut kuitenkin viitsivät.

Äänestä
  • Poikkeuksen tekee "haukkusanat", jotka syytetty pystyy osoittamaan todeksi. Tällöin puhutaan yleiseen sananvapauteen kuuluvista täsmennyksistä tai tosiasian julki tuomisista, jotka eivät ole rangaistavia tekoja.

    Esimerkiksi jos sanot homoseksuaalista poliisia homoksi tai itseään myyvää henkilöä huoraksi, ei siitä voi rangaista. Sama asia kuin sanoisit mäntyä petäjäksi tai vihtaa vastaksi.

    Jos poliisi nostaa syyteen siaksi haukkumisesta, kannattaa varmuuden vuoksi vaatia tälle DNA-testiä. Joissain tapauksissa joidenkin henkilöiden geenit ovat lähempänä sikaa kuin ihmistä.

    Tai vastaavasti kusipää-tapauksessa voi vaatia selkäydinpunktiota. Selkäydinkanava on yhteydessä suoraan aivoihin ja niissä kiertää sama neste. Jos selkäydinnesteen virtsapitoisuus on yli 14%, luokitellaan henkilö kusipääksi. Tällaiset tapaukset ovat valitettavasti yleisiä.

    Äänestä

Oikeuskäytännössä on katsottu että virkamiehen (myös muun kuin poliisin) on siedettävä enemmän kuin yksityisen henkilön.

Oikeudessa jopa poliisin päälle räkimisestä on jätetty vaille rangaistusta.

Kovin henkilökohtaiseksi saa mennä jotta ei katsottaisi ns. virkaan kuuluvaksi haitaksi. Tekijän pitäisi siis tietää ja tuntea poliisi ja haukkua tietämillään ikävillä asioilla.

Äänestä
  • Joopa, joo.
    Tulipahan oltua joku vuosi takaperin Hgin käräjäoikeudessa todistamassa vastaavanlaisessa kunnianloukkausjutussa, missä tuomio tuli, että lätkähti ja vieläpä mustaihoiselle. Huom.

    Äänestä

Kiitos kaikille vastauksista. Itse en kyllä poliisia kävisi nimittelemään, mutta tosiaan tilanne herätti mielenkiinnon. Seurasin tilannetta aivan vierestä koska minä olin henkilö joka poliisin paikalle soitti. Oli tämä toinen herra liian huonossa hapessa huolehtiakseen itestään. Poliisin reaktio siinä tavallaan yllätti, jotenkin tuntui suuttuvan kovin. Toisaalta poliisin päivä voi olla hyvinkin vittumainen viikonloppuiltana jotenka onhan tuo ymmärrettävää. Eipä täsä muuta, kiitos.

Äänestä

Poliisin nimittely on epäkohteliasta ja yleensä rikolliset nimittelevät koska luulevat olevansa älykkäämpiä kuin poliisi mutta kyllä poliisi on paljon älykkäämpi kuin rikollinen ja olkaa ystävällisiä poliiseille koska ilman poliiseja maailmassa olisi enemmän niitä ihmisiä jotka toimivat väärin ja rikkovat lakia ja lainrikkominen on väärin koska on useita turvallisuus syitä joiden tarkoituksena on estää väärin toimiminen ja muistakaa että sen tarkoituksena ei ole pahoittaa kenenkään mieltä vaan on turvallisempaa elää niin että noudattaa lakia ja arvostaa poliisin työtä

Äänestä
  • Maltti on valttia teki sitten mitä tahansa ja malttinsa menettänyt on jo käytännössä hävinnyt. Vastapuolen nimittely on merkki maltin menettämisestä ja on syytä ottaa myös huomioon se että jos haukkuu toista siaksi niin siatkin saattaa suuttua. Suurin osa sioista on kiltimpiä kun monikaan poliisi ja on syytä olettaa että kaikki siat ovat paremman makuisia kun yksikään poliisi, makuoletus siksi kun makutestiä ei voi tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Maltti on valttia teki sitten mitä tahansa ja malttinsa menettänyt on jo käytännössä hävinnyt. Vastapuolen nimittely on merkki maltin menettämisestä ja on syytä ottaa myös huomioon se että jos haukkuu toista siaksi niin siatkin saattaa suuttua. Suurin osa sioista on kiltimpiä kun monikaan poliisi ja on syytä olettaa että kaikki siat ovat paremman makuisia kun yksikään poliisi, makuoletus siksi kun makutestiä ei voi tehdä.

    Maltti on valttia, tosiaan.

    Äänestä

  • Vitun ÄÄLIÖ

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Bootsy kirjoitti:

Tietääkö kukaan onko poliisin nimittely rangaistavaa? Voisin kuvitella, että mahdollisesti virkavallan vastustamisena sitä voitaisiin tulkita, mutta voiko tätä tulkintaa vastaan puolustautua?

Näin tuossa eräänä viikonloppuna kovin päihtyneen herrasmiehen joka kutsui tätä hakemaan tullutta poliisia siaksi ja kusipääksi. Poliisi tuntui ottavan aika lailla nokkiinsa tuosta ja uhkaili 'seurauksilla'.

Miten on asian laita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu