LÄMMIN TAIVAS, KYLMÄ SYDÄN

Yön väistyessä, eläinten äänet oli äkisti loppuneet.
Valon ensisäteet sukelsivat pimeään kuiluun, minkä reunalla makasin.
Jäätävän yön jälkeen, auringon lämpö tuntui suloiselta kosketukselta ihollani.
Tuo lämpö toi mieleen lapsuuden kesät ystäväni kanssa.
Ensimmäiset tanssit, ensimmäiset suudelmat, todistukset opinahjoista.

Armeijaan ystäväni meni ennen minua, hän astui rannikkojääkärien palvelukseen
vuoden ensimmäisessä lähdössä.
Omien sanojen mukaan hän piti armeijasta. Suorastaan hullaantui siihen.
Ei siis ollut mikään ihme, että ystäväni kotiutui armeijan palveluksesta reservin
yliluutnanttina.

Itse pyrin ja pääsin laskuvarjojääkäreihin, pidin armeijan yksinkertaisesta kurista.
Vaikka kapinoin vastaan kapiaisten käyttämää "jokainen alainen on aivoton robotti"
ajatuskulkua.
Minut kotiutettiin reservin vääpelinä.

Ystävälleni ei riittänyt suomen puolustusvoimat, hän halusi tositoimiin.
Hän pyrki Ranskan muukalaislegioonaan ja sitä kautta hän pääsi taistelemaan syvään
mustaan Afrikkaan.
Lomillaan, niistä lyhyistä mitä onnistui saamaan, puhui myös minut värväytymään
palkka-armeijan riveihin.
Valitsin Yhdysvaltojen merijalkaväen piinaavan sotilaskoulutuksen.

Paljon myöhemmin, makasin tässä paikassa viikon lähes liikkumatta. Olin koko tämän
ajan vaaninut tilaisuutta ampuakseni vihollisen tulenohjaajan.
Vihdoin odotukseni palkittiin, inka temppelin laella näin raskaan linnun lähtevän lentoon.
Suuntasin aseeni kohti temppelin huippua, kohtaan mistä lintu oli noussut siivilleen.
Kiikaritähtäimen hiusristikon tavoittaessa hahmon, painoin liipasimesta.

Tulokseen tyytyväisenä jätin selkäni taakseni jyrkänteen reunan ja inkojen uhripaikalle
ampumani lapsuden ystäväni.

6

419

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huh huh...

      ....6-

    • toho

      Aihepiirille löytyy lukijoita. Runollisesti kirjoitat rankasta aiheesta. Sisältöön verrattuna tarina on aika lyhyt, joten se ehkä vähän töksähtää. Etenkin sotilaskoulutukseen lähdön ja ystävän väijytyksen väliin pitäisi ehkä ympätä lisää. Kirjoitusvirheitä on jonkun verran, mutta kielioppiahan voi opiskella. Jonkun verran klisheitä (yön väistyessä, suloinen kosketus iholla) sekä mahtipontisuutta (todistukset opinahjoista, astui rannikkojääkärien palvelukseen).

      Hyvää ovat lyhyet virkkeet, kohtuullisen selkeä kerronta. Toinen ja kolmas kappale ja niiden loppuvirkkeet on hyvä oivallus, tuo rytmiä.

      Sanoja tuppaa usein olemaan liikaa, esim. suluissa olevat voi jättää pois:
      "(Omien sanojen mukaan) hän piti armeijasta. (Suorastaan) hullaantui (siihen).
      (Ei siis ollut mikään ihme, että) ystäväni kotiutui (armeijan palveluksesta) reservin
      yliluutnanttina."

      Em. tapauksessa ystäväni-sanan paikalle pitää muutoksen jälkeen pistää jotakin muuta tai vain jättää pois, esim.
      Hän piti armeijasta, hullaantui. Kotiutui reservin yliluutnanttina.

      Että tämmöisiä, mutta en ole asiantuntija. Hyviä kirjoittamisia vain edelleen!

      • Hyvistä neuvoista.


    • Flau

      Tämä on hyvä sketsi (nauraa kaihertaa).

      • toho

        Mikä siitä mielestäsi tekee hyvän sketsin?


      • toho kirjoitti:

        Mikä siitä mielestäsi tekee hyvän sketsin?

        päätellen, mitä Flau on kirjoituksessaan käyttänyt "’exposition africa".

        Flau mahdollisesti on ajatellut, että tarina on sijoitettu afrikkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1414
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      657
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      548
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      506
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      496
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      470
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      463
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      50
      434
    Aihe