vihannekset

Tällainen asia tuli yhtäkkiä mieleeni että onko jotain kasviksia mitä koiralle ei sais antaa? Oon aika pitkälti itte laittanut koiralleni ruuat ja sitten aina välillä nappuloita ja mietin että mitäs kasviksia siihen sen ruokaan saa sekoittaa joukkoon? ja kun sekoittaa niin tuleeko niitten olla raakoja vai keitettyjä?
9809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nappuloiden kanssa keitettynä ja soseutettuna, sillä jos haluat antaa raakana, niitä ei saa antaa teollisuusmössön kanssa. Raakana annettaessa ne pitää olla todella pienenä mössönä.

Koiralle ei saa antaa viinirypäleitä tai koisokasveja eli tomaattia ja munakoisoa tms. Perunaa ei saa antaa paljon ja se on turhaa muutenkin. Erilaiset kaalit (parsa, kukka) ja porkkana ovat parhaita. Jos antaa raakana, omena, jäävuorisalaatti sun muut ovat hyviä mutta tosiaan ihan sössönä annettava.

Äänestä
  • tomaattia? Minä olen antanut joskus (harvoin ja vain pieniä palasia) palasia tomaattia tai salaattia, enkä ole ihan pieneksi mössännyt eikä ole ollut mitään ongelmia.

    Äänestä

  • saa antaa kirjoitti:

    tomaattia? Minä olen antanut joskus (harvoin ja vain pieniä palasia) palasia tomaattia tai salaattia, enkä ole ihan pieneksi mössännyt eikä ole ollut mitään ongelmia.

    Monet koisokasvit ovat joko myrkyllisiä tai eivät sula elimistössä. Meillä koirat ei edes koske tomaattiin. En usko että pienestä määrästä haittaa on, mutta tuskin kukaan alkaa sitä ruokana syöttämään.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Monet koisokasvit ovat joko myrkyllisiä tai eivät sula elimistössä. Meillä koirat ei edes koske tomaattiin. En usko että pienestä määrästä haittaa on, mutta tuskin kukaan alkaa sitä ruokana syöttämään.

    että kun vihannesten "solupinta/rakenne" on hajalla, se imeytyy paremmin koiran elimistöön ja siten se saa siitä parhaan mahdollisen hyödyn. :)

    Äänestä

Kiitoksia vastauksista, nyt saa turre hiukan vielä monipuolisempaa ruokaa :)

Äänestä

ja raakana. Meillä syö koirat porkkana fliisuja raakana ja ihan hyvin näyttävät sulavan. Maissi on ainoa joka kokonaisena tulee ulos jos sitä antaa, muut sulaa hyvin vaikka raakana saavat. Annan hernettä, porkkanaa (kuten jo mainitsin) kurkkua, salaattia, pinaattia (harvoin), parsakaalia, kukkakaalia, persiljaa, tilliä, paprikaa( sulatettua jäädytetystä pussista, hernemaissipaprika). Paprikan olen keittänyt muuten ellei ole tätä pakkasesta otettua. Omenaa raasteena, hienolla terällä raastan porkkanan ja omenan ruokaan. Papuja siitä pakastepussista myöskin. Periaatteena sellainen että kaikkea mahdollista jota ei olla koiralle kielletty antamasta jotta saavat kaikkea tarvitsemaansa ettei tule mitään puutosta. Ja kun kaikkeen laittaa ruokaöljyä niin sinne menee, ei tarvitse kahta kertaa käskeä. Näihin vihanneksiin aina lisään jotain muuta, lihaa, kalaa taikka broileria raakana. Parasta kalaa on lohi joka on hyvän rasvaista ja maistuu meille ihmisillekin. Broileria saavat sitten luineen päivineen ja myös silloin tällöin muitakin luita joissa lihoja jäljellä. Esim. hevosta, lammasta, hirveä, possua ym. Välillä sekoittelen ruoan joukkoon moniviljapuuroa jota teen kerralla enemmän ja siitä sitten riittää moneen ateriaan laittaa lisukkeeksi. Eikä takuulla ole kalliimpaa kuin allergia ruoka pusseissa (joista silti tulee allergiakutinoita) ja kutinat ovat niitä normaaleja ei sellaista hullunlailla kutisevaa enään. Harmittaa se etten alusta saakka tiennyt että tällaista ruokaa voisi antaa, vaan luotin yleiseen mielipiteeseen joka tyrkyttää näitä koiranpapanoita joka tuutista, eläinlääkäreitä myöten. Suututtaa ihan että ihmisiä johdetaan harhaan eläinten terveydellä leikkimällä.

Söisittekö itse noita nappuloita? Periaatteena pitäisi jokaisella olla ettei laittaisi koiraa syömään mitään sellaista jota ei itse söisi. Luita ja raakaa lihaa lukuunottamatta.

Äänestä
  • "Periaatteena pitäisi jokaisella olla ettei laittaisi koiraa syömään mitään sellaista jota ei itse söisi. "

    Miksi pitäisi olla tällainen periaate? Eihän koirakaan syö tai saa syödä monia ruokia, joita ihminen taas saa syödä? Ei ihmisen ja koiran ravinnon kuulukaan olla samanlaista.

    Äänestä

  • niissä ja vehnä allergia juuri saa koiran rapsutteleen hullun lailla.

    Äänestä

  • niin todennäköisesti vehnää kirjoitti:

    niissä ja vehnä allergia juuri saa koiran rapsutteleen hullun lailla.

    Kuka niistä oikeasti menee sanomaan mitä kaikkea sontaa ne sisältää. Ties mistä sahanpuruista on tehty, pussin kylkeen printattu kaikkea mahdollista ja ihmiset uskoo ja ostaa ja koirat syö kun muuta ei saa, muuten kuolee nälkään. Nehän haisevatkin kaikki TODELLA KAUHEALLE.

    Itse en koiralle, parhaalle ystävälleni anna mitään muuta kuin sellaista ruokaa josta jo ostaessa näkee varmaksi mitä se on. Nappuloita en anna, ei ne ole koiralle hyväksi vaikka mitä sanottaisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihannekset kirjoitti:

Tällainen asia tuli yhtäkkiä mieleeni että onko jotain kasviksia mitä koiralle ei sais antaa? Oon aika pitkälti itte laittanut koiralleni ruuat ja sitten aina välillä nappuloita ja mietin että mitäs kasviksia siihen sen ruokaan saa sekoittaa joukkoon? ja kun sekoittaa niin tuleeko niitten olla raakoja vai keitettyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu