Surkea tulevaisuus

Kyllä kun tätäkin palstaa lukee niin ei hyvältä näytä viime aikoina rakennettujen talojen elinkaari. Joka talossa on milloin mitäkin vikaa ja puolet on homeessa viiden vuoden päästä. Kyllä ne meidän lapset kiroaa kun perinnöt valuu käsistä, että millaista paskaa se iskä aikoinaan rakensi/rakennutti. Vai oliskohan niin että jokaikisen talon voi pilata jos sen tekee ohjeitten vastaisesti tai hutiloimalla...Onkohan ne esim: 80-luvulla rakennetut talot loppupeleissä parempia kuin nyt tehdyt. Appiukkoni totesi että ei ollut hänen aikanaan näin hyviä materiaaleja, asuu itse 70-luvulla tehdyssä talossa.
1583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oiskohan niin, että ohjeita kuitenkin pääsääntöisesti noudatetaan myös näin 2000-luvulla. Ja vastaavan mestarin kuuluu tai kuuluisi valvoa ja neuvoa meitä "amatöörejä" että kaikki menee hyvin.

Eivät ne ihmiset sen huonompia tai sanasi mukaan "hutiloivampia" ole tänäpäivä kuin 70-luvullakaan.

Rakennusvirheet voivat olla myös monen asian summa ja vastaava ja tai tavaran/ talopaketin myyjä /rakennuttaja pesevät yleensä ensimmäisinä kätensä, vaikka syy on usein heissä. Pääasia on, että bisnekset rullaa.

Oltiinko sitten ennenvanhaan sen rehellisempiä? Kysy appiukoltas.

Materiaaleissa ainakin mm. myrkyt ja maalit olivat parempia. Puut suojattiin jo sahalla. Kesällä ei kaadettu lainkaan rakennuspuita ja ne kuivattiin kunnolla. Nykyään EU kieltää "kunnon" myrkyt ja homeet jylläävät helpommin. Ei ennen juuri tunnettu homeita.

Mikä on nykyaikana rakentamisen saralla paremmin? Voidaan sanoa että on ja ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lankamies kirjoitti:

Kyllä kun tätäkin palstaa lukee niin ei hyvältä näytä viime aikoina rakennettujen talojen elinkaari. Joka talossa on milloin mitäkin vikaa ja puolet on homeessa viiden vuoden päästä. Kyllä ne meidän lapset kiroaa kun perinnöt valuu käsistä, että millaista paskaa se iskä aikoinaan rakensi/rakennutti. Vai oliskohan niin että jokaikisen talon voi pilata jos sen tekee ohjeitten vastaisesti tai hutiloimalla...Onkohan ne esim: 80-luvulla rakennetut talot loppupeleissä parempia kuin nyt tehdyt. Appiukkoni totesi että ei ollut hänen aikanaan näin hyviä materiaaleja, asuu itse 70-luvulla tehdyssä talossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu