miten myydä

mulla on melkein sata sota aiheista kirjaa mutta en keksi paikkaa niille. miten ne voisi kerralla myydä kaikki. ostaako niitä kukaan. ne ovat vanhoja. jotku ei kehuttavassa kunnossa mutta on ihan uusiakin mukana. maksaako divarit kirjoista mitään.
41178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja niiden kunnosta. Divarit eivät yleensä ota vastaan kirjoja, joilla ei ole myyntiarvoa. Eli ottavat vain ne, joista myös maksavat.

Tee lista kirjoistasi ja mene sen kanssa käymään divareissa. Ota pari näytettä mukaan, mielellään eri kuntoisista kirjoista. Kirjat joista puuttuu kannet tai sivuja ei oteta vastaan.

Äänestä

Antikvaariset kirjakaupat ovat ostamisen ammattilaisia. Kunnon liikkeet maksavat kunnon kirjoista myös hyvän hinnan. Ja kauppiaat tosiaan tietävät mitkä kirjat heiltä edelleen kaupaksi menevät, eli hieman hienon ammattikunnan kunnioitusta peliin ja luottavaisin mielin kirjoja liikkeeseen tarjoamaan. Ensin voi soittaakin. Jos erä on kiinnostava, tulee kauppis varmasti myös paikan päälle ostamaan niitä.

Äänestä

on viimeisen 20 vuoden aikana laskenut huimasti.

Kaikkia kirjoja kannattaa ainakin tarjota, vaikka tarjotuista kirjoista ostetaan divariin yleensä vain murto-osa. Saat kirjasta 1/10 - 1/4 divarin myyntihinnasta, joissain tapauksissa ehkä 1/3 ja jos kirja on erityisen harvinainen ja myyjä hyvällä päällä, jopa 1/2. Yllätyksiäkin sattuu.

Yleisimpiä aihealueita minkä kirjoilla on jatkuvaa kysyntää on mm. erä- ja lappiaiheinen kirjallisuus sekä kalastuskirjat. Lähes kaikki vähänkin laadukkaammat erä- ja lappiaiheiset kirjat menee. Tätä lajia divarit ostaa aina. Riippuu tekijästä (esimerkiksi A. E. Järvinen kestosuosikki) ja paikkakunnasta missä myyt mutta näistä voi saada hyvinkin.

Myös sotakirjallisuus on erikoisala millä on jatkuvaa menekkiä, joten luulen että saat kirjasi kaupaksi...
Sotajuttujen kysyntä on nykyisellään kyllä laskussa mutta uuttakin sotakirjallisuudesta kiinnostunutta sukupuolvea on tullut joten laadukkaat sotakirjat menee edelleen vuodesta toiseen. Erityisesti ilmasota, jos siltä alalta löytyy sulla?
Oikeastaan lähes kaikki vähänkin laadukkaampi sotakirjallisuus menee mutta hintaerot on merkittäviä tekijästä riippuen. On keskinkertaisempaa tavaraa mistä saat 20 - 50 centtiä kappale ja divari myy ne eteenpäin 1 - 3 euron kappalehintaan. Paremmista (suomalaisia kestosuosikkeja mm. Lauttamus, Anttala, Palaste ja Pentti H. Tikkanen) saat 1 - 4 euroa kappale, divari myy ne hintoihin 3 - 12 euroa. Hyvistä (vaikkapa hyväkuntoiset Joppe Karhuset) saat 4 - 8 e, maksimissaan jopa 10 euroa pala; divari myy eteenpäin hintoihin 10 - 25 e.
Tässä pientä näppituntumaa...

Täytyy kuitenkin muistaa että hintahaitari voi olla melkoinen koska kysyntä ja tarjonta vaihtelee paikkakunnittain ja onko antikvariaatin pitäjällä kyseistä tavaraa kuinka paljon varastossa.
Ratkaisevia juttuja on myös kirjan KUNTO sekä joissain tapauksissa PAINOS (että onko ensimmäinen painos) sekä KANSIPAPERIT.

Itse lopetin antikvariaatin 2002 ja liikkeen jäljiltä jäi yli 20 000 kirjaa. Niistä pääsin eroon kohtalaisen hyvin myymällä isoja määriä pois käsistä pilkkahintaan, mutta sitten on oman keräilyn ohessa tullut haalittua taas tuhansia kirjoja, niin että nurkat notkuu...

Tämä on vain yksi harrastus muiden joukossa eikä harrastuksistani tärkein, mutta hauskaahan se on, kun joku löytää kauan etsimänsä kirjan. Monenlaisia mukavia juttuja onkin sattunut matkan varrella. Periaatteena mulla on että maksan kirjoista enemmän kuin antikvariaatit ja divarit ja myyn ne eteenpäin halvemmalla kuin antikvariaatit ja divarit. Viimeisen vuoden aikana oon jokin verran nostanut myyntihintojani ja lakannut ostamasta kirjoja, koska olen tässä harrastuksessa miltei jatkuvasti miinuksen puolella.

Jos haluat, voit toki tarjota kirjoja minulle. Kerron arvion mitä olen valmis maksamaan kun lähetät listan.

[email protected]

Yleistä asiaa käytettyjen kirjojen hinnoista sekä linkkejä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=676&posting=22000000022150700

Sotakirjailijoita
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=676&posting=22000000020715249#22000000020715249

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000022056440

Äänestä

Ostaako divari alaikäiseltä kirjoja vai pitääkö olla täysi-ikäinen? Esim. Oulun kirjadivari?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerralla kaikki kirjoitti:

mulla on melkein sata sota aiheista kirjaa mutta en keksi paikkaa niille. miten ne voisi kerralla myydä kaikki. ostaako niitä kukaan. ne ovat vanhoja. jotku ei kehuttavassa kunnossa mutta on ihan uusiakin mukana. maksaako divarit kirjoista mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu