eroko sitten...

Mun esikoisen isä oli oikea häntäheikki. Raskauden aikana petti kuin pieni porsas ja sama touhu jatkui jatkumistaan eroon saakka. Olin niin masentunut pienen vauvan kanssa, että mitään muistikuvaa ei esikoisen vauva-ajasta ole. Olin myös varma, että en halua ketään muuta jne.

Mutta vihdoin ja viimein sitten päätin, että lähden lapsen ollessa kahden vanha. Olin sitä mieltä, että minullakin on oikeus onneen. Masennus loppui kuin seinään! Mies ei enää tuonut stressiä ja murhetta ja olin vihdoin onnellinen! Sain nauttia lapsestani jne. Ex lähestulkoon asui uuden kanssa alle vko eron jälkeen...

Nyt esikoiseni on jo koululainen ja minulla on uusi mies ja meille toinen yhteinen tulossa ja tämä uusi mieheni osaa ARVOSTAA minua.

Ja minun kokemuksellani lapsi ei ole este uuden rakkauden löytymiselle. Aina se on ihmisestä kiinni eikä siitä oletko "lapsellinen" tai et.

Hyvää jatkoa sinulle ja muista se, että sinullakin on ihmisarvosi! Miehesi ei selvästikkään ansaitse sinua!

Ai ja vielä: exäkin oppi arvostamaan minua vasta eron jälkeen... Vieläkin elättelee toiveita meidän yhteenpaluusta ja selittää miten hän oikeasti on NYT muuttunut jne. Eipä mene ukolle vieläkään jakeluun, että minä rakastan toista ihmistä.

mitä ikinä teetkin niin älä koskaan ajattele asiaa että se olisi lapsen syy

"Mitä mä teen... Mä en todellakaan halua jäädä loppuelämäkseni yksin!!! Haluaako kukaan mies suhteeseen ylipäätään naista, jolla on lapsi? Mä en olisi ikinä voinut kuvitella tällästä tilannetta, en ikinä... "

tilanne on hankala ja sinulla kuin myös ukollasi on vaikeat ajat ja päätökset edessä, MUTTA MUISTA KUITENKIN NAUTTIA LAPSESATA ÄLÄKÄ SYYTÄ HÄNTÄ.

Kaikkea hyvää sinulle!

ikävä tilanne sinulla, mutta olet vielä nuori. sinuna minä ratkaisisin tilanteen ja lähtisin. se tuntuu kamalalta, kun vielä on tunteita miestä kohtaan. mutta lupaan, että aika parantaa haavat.
itse läksin neljän lapsen kanssa aikoinaan ja olin samaa mieltä. kuka nyt 4 lapsen yh:n tahtoo. ero oli kamalaa aikaa. mieskin meni kihloihin neljän päivän päästä meidän erosta.tuntuu, että elämä oli sit siinä, mutta joka päivä olin lähempänä unohtamista.se aika paransi lopulta. helpottavaa siinä oli alusta lähtien se, että ei tarvinnut miettiä kenen helmassa se mies tällä hetkellä on.
sit tapasin ihanan miehen, joka itsekin oli eronnut ja kolmen isä. meillä on nyt yksi yhteinen lapsi ja olemme menossa naimisiin. minun ex mies on eronnut ja haikaili viimevuonna vielä takaisin "perheensä luo", kuten hän asian ilmaisi. sanoi, kun on yhteisiä lapsiakin. sanoin, myöhästä, miksi vaihtaisin kaiken ihanan elämässäni petturiin.
kyllä se aurinko paistaa risukasaankin

Ihan saatoin tuntea (muistaa) sen ahdistuksen mikä sinulla sisälläsi on. Vieraan on aina helppo sanoa, että jätä se mies ja löydät uuden jne. Uuden varmasti löydät ja rakastut, jos eroon päädytte, mutta varmasti raskasta on pienen lapsen kanssa alussa. Oisko mitenkään mahdollista, että olisitte lapsenne kanssa miehesi luona viikot, vai millaisessa asunnossa miehesi asuu?
Uskon, että miehesi on "hullaantunut" tästä toisesta naisesta ja vaikka järki sanoo, että pysy erossa niin tunteet ei voi sitä estää. Vaikea sitä on selittää, jos ei itse ole kokenut niin..
Jospa miehesi käy läpi jotain mennyttä nuoruutta..olette aina olleet yhdessä eikä ole kovin muunlaisia kokemuksia, nyt hän opiskelee ja tiedostamatta on todennut, että tämä on viimeinen "hetki" vapautta, kohta alkaa todellinen perhe-elämä lapsineen ja töineen. Olette ihan nuorina tykästyneet ja rakastuneet ja muuttaneet yhteen ja sitten lapsi. (Aivan kuin minä ja ex-mieheni) ja miehesi ajattelee, että elämä lipuu ohi..ilman kokemuksia ja elämistä..(näin minulle ex-selvitti) No, silloin en sitä voinut tajuta ja ymmärtää..mutta myöhemmin, kun erosimme ja jäin kahden lapsen kanssa ja itsekin rakastuin niin että oksat pois..uskon, että vaikka olisin ollut ex-miehen kanssa vielä yhdessä, en olisi voinut vastustaa tätä miestä, jonka kanssa olen tällä hetkellä naimisissa. Rakastin toki ex-miestäni, mutta tämä on jotain ihan erilaista rakkautta. Ja uskon, että tällaista sen kahden aikuisen rakkaus pitäisi ollakkin. Joskus vain tyydytään siihen vähempään..
Muistan, kun itse pienten lasten kanssa jäin kolmisin, niin ahdisti, itketti ja pelotti miten jaksan, miten rahallisesti pärjään jne. Mutta kaikesta selviää. Toivon sinulle ja koko perheelle että saatte asianne selvitettyä!! Muistuttaisin myös, että ketään ei voi väkisin pitää ja tätä "kolmatta pyörää" ei olisi tullut teidän liittoon, jos kaikki olisi suhteessanne kohdallaan. Näin minä sen jäleenpäin ymmärsin, kun ex jäi suhteesta kiinni parhaan ex-ystäväni kanssa..ja ihan hyvin siitäkin loppujen lopuksi selvittiin.

Olet todella raskaaseen tilanteeseen joutunut. Valitettavasti kuulostaa siltä, että mies etsii huomiota itselleen, on kuulemma valitettavan yleistä vanhemmuuteen opettelevalle miehelle, että lankeaa toiseen syliin joka on vain lohduke, kun oman puolison kaikki aika tietenkin menee uuden vauvan kanssa elämän opetteluun. Koliikki tuskin on asiaa auttanut.

Haluan vain sanoa, että teidän ON mahdollista päästä tästä eteenpäin. Jo puolen vuoden päästä lapsi on aivan eri tavalla kehittynyt ja ottaa kontaktia niin että isäkin sen huomaa. Siitä puolen vuoden päästä taas ollaan menty huima loikkaus eteenpäin.

Mitäs jos kertoisit miehellesi, että sinua surettaa suunnattoman paljon, jos hajoatte siihen kauniiseen asiaan kuin oma lapsi. Kerro hänelle että tilanne paranee lapsen kanssa koko ajan kun ikää tulee lisää. Että isä on lapselle tärkeä ja rakas, ja on sitä sinullekin, vaikka tunnet itsesi nyt loukatuksi. Lapsen isällä on sama tilanne joka kerta edessään, vaikka hän vaihtaisi aina uuteen puolisoon, lapsen tuloon pitää vain opetella kasvamaan.

Kauanko opiskelu toisaalla vielä kestää?

Tämä on hyvin pieni aika elämästänne kun joskus katsotte taaksepäin.

Suosittelen, että hankkisit oman keskusteluavun vaikeaan tilanteeseesi, jotta tapahtuipa mitä hyvänsä, et jäisi kiinni suruun ja katkeruuteen. Et ole ainoa jolle näin on käynyt, ja tästä on mahdollista selvitä. Kun miehesi lopettaa opiskelut ja palaa kotiin, aloittakaa parisuhdeterapia, jolloin todella saatte uuden mahdollisuuden puhtaalta pöydältä. Tämä on ensimmäinen asia mitä teille suosittelen, ja mihin miehesikin on sitouduttava, jotta näyttää todella halunsa pelastaa teidän yhteinen perheenne.

Anna anteeksi, se on sydämellesi parempi niin. Se on lapsellesi parempi niin. Miehesi on ollut lapsellinen ja kyvytön kantamaan vanhemman vastuuta, hän on tehnyt siksi huonoja valintoja. Se ei tarkoita, etteikö hän silti rakastaisi sinua. Hän on hukassa, toisilla se käy niin kantapään kautta, kasvaminen vanhemmuuteen.

Seuraavaksi kun hän tulee kotiin, anna hänen viettää aikaa lapsenne kanssa. Niitä hyviä hetkiä, muodostamaan oikeaa tunnesuhdetta, katselemaan, mitä piirteitä on periytynyt mistäkin, ymmärtämään, kuinka ihmeellinen asia on tulla vanhemmaksi. Koita olla riitelemättä, vaikka loukatut tunteet ja epäusko sisälläsi jylläävätkin. Jos tämä tässä kohtaa elämää on miehesi ensimmäinen kerta kun hän pettää, tämä kohta on oikeasti se heikoin paikka kunnonkin kaverille. Niin ristiriitaista kuin se onkin. Ensimmäinen lapsi on yksi suurimpia elämänkriisejä. Suurin ihmistä muuttava asia. Lopputulos voi olla kasvu johonkin kauniiseen.
Elämänmittaiseen parisuhteeseen ja lapsen perheen säilymiseen.

Lapsi on kaunis, niin väsyttävä ja vaivalloinen ensimmäiset kuukautensa, ja kuitenkin niin ihmeellinen. Lapsi on se mitä meistä jäljelle jää. Minulle kaunein kokemus elämässä on ollut se, kun 1-vuotias lapseni painoi suukon poskelleni takaisin, kietoi pienet kätensä kaulaani ja sanoi "äiti". Parhaat hetket ovat vasta edessäpäin. Ja toki uhmat ja kaikki muukin. Mutta lapsi on ihmeellinen lahja, jota kaikille ei suoda.