"Koliikki" johtuisikin niskavaivoista??

Totta??

Kuulin juuri mielenkiintoisen jutun..
Vyöhyketerapia tehoaa kuulemma koliikkiin sen vuoksi, että "koliikki" ei johdukaan varsinaisesti vatsavaivoista, vaan niskan hermojen pinteestä (tms.) joka olisi syntynyt synnytyksen yhteydessä lasta "ulos autettaessa" päästä tietysti vetäen...
Tampereen vauvaosastolla kuulemma on käytössä ollut jo pitkään vyöhyketerapia perustuen ns. tälle ajatukselle.
Jos näin on, vatsavaivathan ovat silloin vain oire, jota helpotetaan vapauttamalla suolistoon vaikuttavat hermot "pinteestä" niskan vyöhykseterapiassa. Tämä tarkottaisi sitä, että neuvolat ja muut tahot ohjeistavat hoitamaan kalliilla ja tuskaista tietä pitkin vain oireita ja jättämään varsinaisen oireen hoitamatta.
Mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia meidän vauvan kohdalla.

4

1348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoidetaan joka

      tapauksessa, oli koliikin syy mikä tahansa. Ja aika monessa muussakin ongelmassa. Vyöhyketerapia ja akupunktio hoitavat itse syytä ja niillä voidaan hoitaa kaikkea mahdollista myös aikuisella. Esim. allergioita, nivelvaivoja ym ym. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei länsimaista lääketiedettä tarvita mihinkään. Molemmilla on hyvät puolensa ja nämä 2 systeemiä yhdistämällä saataisiin paljon hyvää aikaan. Itselläni on paljon kokemusta, joten tiedän, mistä kerron.

    • Totta??

      Olemme nyt kahdesti käyneet vyöhyketerapiassa ja voisin vaikka väittää sen toimivan! :)
      Tuntuu vaikuttaneen jotenkin rauhoittavasti ja vauva on näin tyynemmän oloinen kuin aiemmin kun vääntelehti ja kitisi lähes koko ajan.
      Toivottavasti vaikutus olisi pysyvä..
      Ei muuta kuin kokeilemaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja ;)

    • tästä jutun

      Taisin laittaa siitä linkin tänne joskus? Meillä oli koliikki ja siihen auttoi vyöhyketerapia. Vauva syntyi imukupilla ja oli väärässä tarjonnassa. Varmaan oli jotain niskavaivoja kun piti päätään aina oikealle käännettynä n 6kk ikään saakka.

      Kokeilkaa vaan kaikki koliikkivauvoille vyöhyketerapiaa, luulen että se on ainoa mikä auttaa. Pääsette itsekin paljon helpomalla.

    • niskavauva

      joo, kyllä se taitaa niin olla, että niskavaivoista koliikissa usein on kyse. eri asia sitten, että ovatko synnytyksessä saatuja vammoja. suomessa/länsimaissa ei asiasta ole tietoa, mutta muualla maailmassa on. ns. vanhoissa kulttuureissa koliikkia hoidetaan akupunktion tapaisilla hoidoilla, ja hoidon kohteena on useimmiten niska.

      minäkin kannatan akupunktiota ja vastaavia hoitomuotoja tähän ongelmaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      157
      4462
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      38
      2510
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2167
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      29
      1269
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      1129
    6. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1102
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      38
      982
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      936
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      48
      889
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      106
      852
    Aihe