Tuttavapiirissäni on yksi, kuulemma, vahinkolapsijoka saatu ns. normaalisti. Tai ainakin ne niin väittävät, että ei ole halunneet lyhyen aikaa kestäneeseen suhteeseensa lapsia. Muut onkin sitten saaneet alkunsa hoirmooneilla ja muilla avuin. Missä vika?
Hampit tyekee lapsi, mutta kunnon ihmiset joutuu töitä tekemään niidenkin eteen ja maksamaan hormoonihoidot jne.
Hampit tyekee lapsi, mutta kunnon ihmiset joutuu töitä tekemään niidenkin eteen ja maksamaan hormoonihoidot jne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mun tätini joka on itse lääkäri, puhuu aina miten turhalta tuntuu kun ensin jahkataan lapsen tekoa pitkään ja sitten kun ei enää lapsia saa, niitä halutaan tehdä väen vängällä. Se jos mikä on rahan tuhlausta! Ja kuulemma niin turhalta työltä tuntuu....
...että toisaalta, kannattaako niitä lapsia alkaa parikymppisenä tehdä vain siksi, että se on silloin biologisesti ah niin otollista?
Vaikka isäehdokas olisi sitä sun tätä, vaikka opiskelut olisivat kesken, vaikka mikään vauvanhoito ei vielä siinä vaiheessa inspiroisi, vaikka rahat eivät meinaisi riittää omiinkaan kuluihin, vaikka olisi mieleltään vielä sen verran keskeneräinen, ettei kokisi olevansa äidiksi sopiva? Paksuksi vaan?
Lastensuojelu on jo nyt ylityöllisestty, ja saa kuulla näistä yksin äitiään etsimässä harhailevista parivuotiaista. Joten toinen näkökulma asiaan on, että vanhemmuutta tulisi kyllä haluta aktiivisesti, eikä ajatella, että kaipa ne nyt on tehtävä tms.
Kokonaan oma lukunsa on tietysti se, että täydellistä tilannetta ei kannata odottaa, koska sellaista ei koskaan tule.
Eiköhän näitäkin ole jo riittämiin, joiden olisi kannattannut miettiä kahteen kertaan sitä lapsen hankkimista. Joskus jahkaaminen on ihan hyvästä. Ja kaikilla elämäntilanne ei ole esim. parikymppisenä otollinen "lapsen tekoon".
että äidiksi kasvetaan, ei pelkkä ikä tee naisesta hyvää äitiä. Miten mielestäsi lastensuojelun ylityöllistäminen liittyy nuoriin perheisiin? Lapsiaan heitteille jättäviä äitejä on niin 2, 3, 4 kuin 5- kymppisissäkin.
Ihmisiä on erilaisia, joillekin elämän arvojärjestys on raha ja hyvä ammatti. Tämän jälkeen ehkä oma asunto jonka jälkeen lapset mahd. hedelmöityshoidoilla. Itse ajattelen eri tavalla sillä minulla ovat tärkeitä ihan toiset asiat. Tulin äidiksi 19- vuotiaana, olemme pienituloinen perhe, asumme vuokralla pienessä asunnossa halvalla kerrostaloalueella, vaatteet ja lastenrattaat ostettu kirpparilta enkä siis ole mielestäsi hyvä äiti? Itse tiedän että lapsellani on kaikki mitä hän tarvitsee, ei siihen paljonkaan rahaa vaadita. Ja minulla on tärkein asia maailmassa, minulla on oma lapsi jolle saan olla äiti. Olen saanut kokea odotuksen onnen ja syntymän ihmeen sekä saan joka päivä nähdä miten oma lapseni oppii uusia taitoja ja miten vilpittömästi hän minua rakastaa. Ei lasta kasvateta rahalla, ammatilla tai iällä vaan rakkaudella!
Itse en ole päivääkään katunut sitä että tulin äidiksi nuorena, päin vastoin. Nuorena jaksaa paljon paremmin kuin vanhempana eikä tämä todellakaan ole huonoa elämää. Mitä sitten jos rahaa on vähän, lapsella ei ole reimateckejä ja gore texejä, äidillä opiskelut kesken? Ne ovat aivan toissijaisia asioita.
Itse olen huomannut sen että monesti nämä naiset jotka väheksyvät tai halveksivat nuoria äitejä, ovat itse hieman vanhempia ja ehkä vähän kateellisia siitä etteivät ole saaneet aikanaa omaa lasta vaan jättäneet lapsenteon niin myöhäiseksi ettei välttämättä enää onnistu. Silloin hedelmöityshoidot ovat todella aika turhaa rahan haaskausta.. Nekin rahat voisi käyttää esimerkiksi lasten terveydenhoitoon.
Miten määrittelet "kunnon ihmiset"?? Ja miten nämä "hampit"? Itse tulin raskaaksi lyhyestä suhteesta, mies ei asiaa sulattanut ja lähti mäkeen. Minä päätin lapsen pitää ja olen siitä onnellinen, lapsi on yhtä rakastettu kuin kuka tahansa muukin "väkisin väännetty" lapsi. Enkö muka ole kunnon ihminen??
Meidän tarina menee näin, että minä tulin vahingossa raskaaksi seurusteltuani reilu vuoden ja opinnot oli kesken. Saimme maailman ihanimman pojan, muutimme, mies meni töihin ja yritämme nyt saada toista lasta (esikoinen 1,5v). Kaksi keskenmenoa takana ja nyt taas raskaana.
Enkö minä ole kunnon ihminen? enkö minä ole ansainnut lastani, koska ei ole tarvinnut käydä hedelmöityshoidoissa? Eikö lapseni ansaitse elää, koska tuli maailmaan helpolla? Jos toinen lapseni selviää tähän maailmaan, niin onko hän arvokkaampi, koska hänet saadaksemme on käyty kovempi tuska keskenmenoista?
Selkäpiitä karmii tuollainen ajatusmaailma. Lapseni on ihanin asia, mitä tiedän. Minulle kaikista arvokkaimpia, tasapuolisesti!