Elisan asiakaspalvelijoilla

varmaan vaikeaa.

Voin vain kuvitella kuinka Elisan asiakaspalvelijoilla on vaikeaa. Jos Elisa tekee elämän vaikeaksi asiakkailleen, niin sitä se tekee varmasti ainakin työntekijöilleen ja varsinkin asiakaspalvelijoilleen. He kun joutuvat olemaan ne, jotka kohtaavat kaikki tuhannet vihaiset asiakkaat ja varmasti joutuvat kuuntelemaan paljon asiattomuuksia ja uhkailuja.

Toivottavasti Elisa edes maksaa heille hyvää palkkaa, kun joutuvat Elisan aiheuttamia sotkuja selvittelemään.

Itse olen ollut kymmenen vuotta sitten puhelinmyyjänä ja siinä sain kuulla aivan tarpeeksi huutoa ja uhkailua, mutta minä pystyin aina sulkemaan linjan jos asiakas oli epämiellyttävä. Uskoisin että asiakaspalvelijoilla ei sellaista mahdollisuutta ole, ellei asiakas oikeasti ole erittäin uhkaava ja häiritsevä.

Itse olen ollut DNA:n asiakas jo vuosia, mutta jouduin soittamaan Elisan asiakaspalveluun eräänä päivänä, koska vaimollani on Elisan liittymä ja hän halusi pakettiinsa lisää minuutteja.

Minä en kuitenkaan voinut niitä lisätä, koska liittymä on vaimoni. Ei siinä mitään, ymmärrän täysin että en voi toisen ihmisen liittymään tehdä muutoksia, joten sovittiin että vaimoni soittaa asiakaspalveluun illemmalla.

Koko puhelun ajan oli havaittavissa kuinka asiakaspalvelija oli koko ajan kuin varpaillaan ja varuillaan, suorastaan peloissaan. Hän pahoitteli monesti, että ei voi tehdä muutoksia koska minä en ole omistaja. Myöhemmin illalla vaimoni soitti sinne ja sai muutokset tehtyä ilman ongelmia. Hän huomasi ihan saman asian.

Toivottavasti Elisa saisi vihdoin ja viimein asiat kuntoon jo ihan vain työntekijöidenkin (ja asiakkaiden) takia. Itse en voisi kuvitellakaan itseäni sellaiseen hommaan.

7

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kamalaa

      Elisan asiakaspalvelu on kuuleman mukaan rankka paikka ja asiakkaat vihaisia kuin ärsytetyt ampiaiset, valmiina pistämään terävällä kielellä.

      Olisi kiva tietää onko siellä isokin vaihtuvuus, jos työ on niin stressaavaa.

      • ,,,,,

        joo, on varmasti rankkaa..mut hommahan on ammatinvalintakysymys, kyllä jokaisen palveluammattiin haluavan on tajuttava et asiakkaat voi olla välillä hieman veemäisiä...ja kellekä ne asiakkaat valittas jos ei asiakaspalvelulle, varsinkin kun homma kusee näin pahasti...ei ne sieltä pomollekkaan yhdistä...


    • Rombo

      pystyy muuten varmasti joku muu kun liittymän omistaja esim.sulkemaan/avaamaan toisen henkilön liittymän..itselleni kävi näin..

    • jaatäti

      Kuules, kyllä elisalla on oman näköiset palvelijat.
      Saan. Luultavasti, yhden nalkkiin, kun on laittanut laskuni kurillaan intrulle. sellaisen, jota ei edes ole ...

      • myös niin

        että suorastaan törkeitä ovat asiakaspalvelussa. Soitin sinne kun mulle myös tuli perintäkirje joulukuussa erääntyneelle laskulle. Olin maksanut sen kuulemma väärällä viitteellä mutta miten niin voi tehdä kun laitat sen viitteen mikä laskussa on.
        Liittymä oli tyttäreni mutta laskun maksan minä. Sitten meinasin mennä lankoja pitkin kun minulle suorastaan vittuiltiin että karhu on oikein ja joudun sen maksamaan.Lisäksi vaikka lopulta sanottiin että perintä lopetetaan,niin minun olisi muka pitänyt maksaa perintäkulut. Siinä vaiheessa sanoin tosi pahasti. Ja kaiken huipuksi,kun niitä laskuja oli siellä katsottu niin olin maksanut 60euron laskun kahteen kertaan. Että sellaisia ovat työntekijät asiakaspalvelussa. Siinä tulee sanottua pahasti, mutta kun eivät myönnä millään että vika on niiden eikä asiakkaiden. Mulla loppuu kahden vuoden sopimus kohta ja sen jälkeen hyvästi Elisa.


    • R-kioski

      paljon.

    • ......................

      Elisahan on ulkoistanut asiakaspalvelunsa, se selviää Elisan sivuilta. Tietoa ei ole, eikä resursseja täysipainoiseen asiakaspalveluun. Koulutuksen ja työvälineiden puute, sekä haluttomuus noiden epäkohtien korjaamiseen ei ole työntekijän, vaan työnantajan vika. Tekevät siis työtä niillä heikoilla eväillä, jotka heille on annettu. Tietysti työmotivaatio lähtee sitten jokaisesta itsestään, samoin kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota siihen, millaiset sosiaaliset kyvyt ja yleinen sivistystaso on tuohon työhön valituilla.
      Terv. nimim suoraa v****ilua Elisan aspasta saanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      252
      4548
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      128
      2978
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1314
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    Aihe