AAMUNAVAUS 1 YSTÄVYYS
Vietämme tänään ystävänpäivää, pyhän Valentinuksen muistopäivää, jota Suomessa on vietetty 80-luvulta asti. Ystävien muistaminen ja huomioiminen on tärkeä asia, sillä he ovat ihmisiä, joiden kanssa voimme jakaa jokapäiväiset ilomme ja surumme.
Pidämme usein ystävyyttä ja ystäviä itsestään selvinä asioina, jotka kuuluvat kaikkien elämään ja unohdamme, että on paljon ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä ja toivovat kohtaavansa sen ikioman parhaan ystävän. Jos ajattelet hetken elämää ilman ystäviäsi, miltä se tuntuu? Olo tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä. Päivän hauskoja hetkiä ei voi jakaa ja niille ei voi jälkeenpäin nauraa kenenkään kanssa. Ikäviltä tuntuvista asioista ei voi puhua ystävälle, joka ymmärtäisi miltä meistä sillä hetkellä tuntui.
Ystävien merkitys on suurempi kuin jokapäiväisessä elämässämme edes huomaamme. Vasta ajateltuamme miltä tuntuisi olla ilman heitä, huomaamme että monet asiat menettäisivät merkitystään, kun ei olisi ketään kenen kanssa jakaa niitä.
Tänään, ystävänpäivänä, mutta myös muina, aivan tavallisina päivinä voimme näyttää mitä ystävämme merkitsevät meille. Voimme myös löytää itsellemme uusia ystäviä, jotka ehkä vielä tuntevat olonsa yksinäisiksi. Voimme olla niitä vielä löytämättömiä parhaita ystäviä, ja vaikka emme olisikaan juuri se paras ystävä, voimme silti osoittaa välittävämme toisesta.
Se ei maksa meille mitääm,mutta voi jollekkin olla elämän suurin rikkaus.
Palstalaisille Hyvää Ystävänpäivää!
11
440
Vastaukset
- täti puskasta
ja oikein hyvää yötä.
- Puidenhalaaja
Ja oikein lämpimät halit kaikille palstalaisille:D
Minun puolestani myös kaikille teille mussukoille Hyvää Ystävänpäivää..:)
- Kurvipimu.
Kiitos sinulle komea ja ihana mies.
Olet tämän palstan yksi harvoja todellisia
Miehiä. MUISKIS)) - Kaivanto
myös sinulle Mies. Samoin kaikille palstaa lukeville, tänne kirjoitteleville nikeille ja nikittömille ikään, kokoon, rotuun tai mihinkään muuhunkaan erottavaan tekijään katsomatta. *Lämmin Halaus*
- mies-v57
Kiitos.
Voi osittaa ystävyyttä kaikille tai joillekkin.
Ja näyttää mitä menneet vuodet on opettaneet.
Muista vilkuttaa!!
- enkelitrio
Iloista ystävänpäivää !
Kaikille,tutuille ja vähemmän tutuille !
Pitäkää huolta toisistanne ! - namisuku
...sulle kans;)
- lähetysaika
on just eikä melkein. (klo 00.00)
Luin kirjoituksesi ja jäin oikein miettimään asiaa.
Ystävyyden raja on häilyvä, mutta se mitä kirjoitit; Päivän hauskoja hetkiä ei voi jakaa ja niille ei voi jälkeenpäin nauraa kenenkään kanssa.
Suurimman osan päivästä vietän työkavereiden kanssa. He ovat todellakin tärkeitä ihmisiä.
Kiitos :) Ostan heille huomenna jotain hyvää kahvipöytään.- HTZA
kanssa "Maamme"- kirjaa.
Emme löytäneet moista juhlapäivää. Taitaa olla joku ulko-uskovaisten juttu.
Otimme tuopit, ystävien kesken.
Meidän kun ei tarvitse hölistä turhista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke592802- 1252050
- 921758
- 1621349
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?731331- 621252
- 691112
- 631090
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731059Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t33997