Olen jäämässä äitiyslomalle toukokuussa. Äitiysloman jälkeen haluaisin mennä kouluun ja opiskella uuden ammatin (haluamaani ammattiin opiskellaan yliopistossa), koska olen NIIN täynnä nykyistä työtäni etten siihen enää halua palata. Kysymys vaan on, että onko siihen varaa. Mitä tukea opskelija saa jos on lapsia? Meillä on omistusasunto, joten ei ainakaan asumistukeakaan. Ja miehellä sen verran hyvät tulot et vaikuttaa. Muttei kuitenkaan riittäisi kaikkien kolmen elättämiseen. Miten paljon töitä saa tehdä kuussa/vuodessa? Ollakko opintotuella vai hoitovapaalla, saako olla hoitovapaalla ja opiskella ja käydä osa-aikatöissä? Että voi olla vaikeeta ottaa noista asioista selvää.. :) Paljon lapsen päivähoito maksaa noin suurinpiirtein Helsingissä? Opintolainaa ei hirveästi huvittaisi ottaa asuntolainan päälle..
Tahtoisin
opiskelemaan, mutta..
1125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täältä saat vain mustatuntuu vastauksia.
kelan laksurit kertoo jo aika paljon. tosin lait muuttunee jonkin verran tukiasremontin takia
ensi vuonna jo. eli ei voi ennustaa.
oletettavasti joudutte pärjäilemään omillanne
kotihoidontuki ilman hoitolisää.