Penkkaripäivä

Tänään on penkinpainajaiset ja hurjat ajelut kaupungilla. Pitää lähteä sitä riemua ja meteliä katsomaan ja iloitsemaan nuorten kanssa.
Minun nuoruudessanihan ajelut mentiin hevoskyydillä, siinä oli tunnelmaa. Pakkanen paukkui ja mummon turkit oli tarpeen rekikyytiin.
3188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rekikyyti oli minunkin vuosikerrallani silloin joskus 60-luvun puolessavälissä maaseutupitäjässä..Kunnon susiturkki oli kova sana , minulla oli äidin harmaa lammasturkki. Rehtori vedettiin aamulla vesikelkalla kouluun.
Nythän nuo abit ovat pukeutuneet kertakäyttöhaalareihin , heittelevät karkkeja ja joillakin on sisäistä lämmikettä.

Elämän riemua ja tulevaisuuden uskoa heille!

Äänestä

tänä vuonna 46 vuotta. Kuorma-auton lavalla ajeltiin, vaikka maalaispitäjässä asuinkin. Olimme pukeutuneet pikkulapsiksi. Olimme kasiluokka ja silloinen seiskaluokka järjesti meille tosi hienot juhlat illalla. En muista, miksi noita juhlia kutsutaan. Meidän juhlamme olivat arvokkaat. Läpi yön tanssimme koulun käytävillä, kun valvojana oli kaksi opettajaa, joilla orasti romanssin poikanen. Saimme lisäaikaa eikä alkoholia käytetty. Silti oli tosi hauskaa. Lähden käymään tuossa synnyinpitäjässäni, mutta tuskin näen penkkariajelijoita, koska menen vähän myöhemmin tuohon lähikaupunkiin.

Äänestä

kun Helsingissä kaikkien kaupungin alueen ja lähiympäristönkin koulujen abit saivat vielä ajella kuorma-autojen lavalla pitkin Esplanadia, jonne oli kerääntynyt valtavat joukot kaikenikäisiä ihmisiä katsomaan. Lapset tietysti halusivat osansa karkeista samalla kun haaveilivat "isona" itse pääsevänsä auton lavalle.

Abit kiertelivät aamupäivän luokissa laulamassa pilkkalauluja opettajista ja jakoivat karkkeja. Pilkkalauluja sepiteltiin ja niitä laulamalla päästiin "kostamaan" ikäville opettajille, suositut pääsivät vähemmällä ja monia melkein ylistettiinkin. Autojen lavojen reunoja peittäviä maalauksia ja iskulauseita samoin kuin pukeutumista suunniteltiin myös pitkät ajat etukäteen. Yritettiin oman luokan kanssa erottua joukosta, olla omaperäisiä ja näyttää, että meidän luokka on paras. Rinnakkaisluokkienkin kanssa kilpailtiin ja ainakin tiettyjen koulujen abit tunsivat ylpeyttä myös omasta koulustaan. Kaikenlaiset kovaa ääntä tuottavat härvelit auttoivat myös huomatuksi tulemista.

Seiskaluokkalaiset kantoivat abit koulusta autojen lavalle, ensin kierreltiin vähän koulun ympäristökatuja ja sitten suunnistettiin kohti Espaa. Koristeltujen kuorma-autojen jono oli todella pitkä ja saman koulun autot ajoivat omana ryhmänään peräkkäin. Jotkut viettivät elämänsä ensimmäisen ravintolaillan "aikuisina", osa oli jo tottuneita kävijöitä. Kaikkiin ravintoloihin ei abeja päästetty ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistellaan menneitä kirjoitti:

Tänään on penkinpainajaiset ja hurjat ajelut kaupungilla. Pitää lähteä sitä riemua ja meteliä katsomaan ja iloitsemaan nuorten kanssa.
Minun nuoruudessanihan ajelut mentiin hevoskyydillä, siinä oli tunnelmaa. Pakkanen paukkui ja mummon turkit oli tarpeen rekikyytiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu