kovalevy --> _TV

Olen tässä miettinyt, että onko mahdollista ostaa televisioon omaa kovalevya, jolle sitten tallentaisi kaiken maailman ohjelmat.

Omistan Finnsatin 32 lcd teeveen, kyseinen laite kun sisältää jo virittimet satelliitti, kaapeli ja antennitalouksiin, niin ei viitsisi ostaa uutta digiboksia erikseen vielä, ihan jo esteettisyyden vuoksi :D

Toinen mikä on, niin olen hankkimassa PS3sta, multimediakeskukseksi kotiin, mutta kun ei sillä voi televisiosta tallentaa ohjelmia.

Onko siis ainut mahdollisuuteni ostaa joko tallentava digiboksi tai tallentava dvd-soitin vielä noiden muiden lisäksi??? (Mielestäni rahastusta)

Vai onko mahdollista vaikka usb-liittimen kautta liittää televisioon oma kovalevy, johon sitten tallentaisi mitä tahtoo???
4437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Televisioon ei suoraan saa kiintolevyä liitettyä, eikä siinä olisi tarvittavaa softaakaan.

PS3:lle julkaistaan jossain vaiheessa TV-viritin lisälaitteena, jolloin sitä voi käyttää myös kiintolevytallentimena. Mutta koska, se on toinen kysymys.

Sitä ennen ainoa vaihtoehto on ulkoinen kiintolevytallennin, ja niissä taitaa kyllä kaikissa olla oma viritin. Mutta näinhän se oli jo analogiaikanakin, kaikissa videonauhureissakin oli oma virittimensä. Tämä mahdollistaa sen, että voi katsella yhtä ohjelmaa ja samaan aikaan tallentaa toista, mikä ei mielestäni ole mitenkään turha ominaisuus.

Äänestä

Varsin usein törmää tämäntyyppisiin kysymyksiin, jossa yhteisenä tekijänä on pelko, ettei tule vain hankituksi useata digiviritintä. Mikä ihme niissä digivirittimissä niin pelottaa?

Televisioon ei todellakaan saa kovalevyä. Sinä ei ole liitintä, eikä ohjelmistoa, joka sitä kovalevyä käsittelisi. Jotkut erityiset tallentavat TV:t ovat poikkeus. Vaikka kovalevyn saisi, olisi sen käyttö aika rajalista, kun pitäisi tallentaa vain katsottavaa ohjelmaa. Erillisellä 300-400 euroa maksavalla digiboksilla voit tallentaa kahta kanavaa yhtäaikaa. Samaan aikaan voit sitten katsoa TV:llä mitä tahansa kanavaa tai ohjelmaa boksin kovalevyltä.

Äänestä

Tuossa aikaisemmin jo taidettiin vastata suurinpiirtein kysymyksiisi. Mutta vielä kerran:

Kyllä, ainut oikeasti järkevä ja arkielämän kannalta toimiva ratkaisu on hankkia tallentava digiboxi (tai varauksin se PS3 digivirittimellä). Toki tallentavalla DVD:llä voisit tallentaa yhtä kanavaa kun samalla katsot TV:n virittimellä toista. Tällöin olet siis kuitenkin sidottu lähetysaikoihin, mikäli kahdelta kanavalta tulee yhtäaikaa sinua kiinnostavaa ohjelmaa. Sama kohtalo on mikäli tulevassa PS3:ssa on vain yksi viritin.

Rahastuksesta... niin, siltä se varmaan tuntuu jos kerran haluaa tallentaa, ja siitä huolimatta että omistaako TV:n missä on digivirin tai ei, niin käytännöllisin ratkaisu on tallentava digiboxi. Kyllähän tämä tietää myös jokainen tallentavia digiboxeja myyvä kauppias... Analogiset päättyy ja kodin kakkostelkkari pimenee ilman boxia ja kodin tallentavat analogiset laitteet kelpaa enää toistoon... lopputulos --> hankittava tallentava boxi, ellei halua kikkailla ja elää lähetysaikojen mukaan.

Jos muuten tuliskin Sonyn PS3 riittävän suurella kovalevyllä, tuplavirittimillä (mieluiten vielä hybridi, eli T ja C, mutta silloinhan siinä olis jo 4 viritintä.. no, jos olis edes vaihdettavat), polttavalla DVD:llä ja siinä olis Sonyn DVD/HDD -soitinten käyttöjärjestelmä ja softa. Sitten kun sen sais langattomasti näkymään Macin työpöydällä ja tiedonsiirto onnistuisi nopeasti kumpaankiin suuntaa, niin meillä olis aikas täydellinen kodin viihdekeskus. Olisin valmis maksamaan aika kovankin hinnan tuollaisesta, mutta unelmaahan tuo on....

Äänestä
  • Siis mikäli tallentavassa DVD:ssä on digivirin, voit katso toista kanavaa TV:n virittimellä kun tallennat toista. Mikäli tallentavassa DVD:ssä ei ole digiviritintä, voit tallentaa TV:stä vain sitä kanavaa mitä katsot. Tällöin TV pitää myös jättää päälle siltä kanavalta miltä haluat tallentaa. Eli ei järjen hiventäkään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anon4729 kirjoitti:

Olen tässä miettinyt, että onko mahdollista ostaa televisioon omaa kovalevya, jolle sitten tallentaisi kaiken maailman ohjelmat.

Omistan Finnsatin 32 lcd teeveen, kyseinen laite kun sisältää jo virittimet satelliitti, kaapeli ja antennitalouksiin, niin ei viitsisi ostaa uutta digiboksia erikseen vielä, ihan jo esteettisyyden vuoksi :D

Toinen mikä on, niin olen hankkimassa PS3sta, multimediakeskukseksi kotiin, mutta kun ei sillä voi televisiosta tallentaa ohjelmia.

Onko siis ainut mahdollisuuteni ostaa joko tallentava digiboksi tai tallentava dvd-soitin vielä noiden muiden lisäksi??? (Mielestäni rahastusta)

Vai onko mahdollista vaikka usb-liittimen kautta liittää televisioon oma kovalevy, johon sitten tallentaisi mitä tahtoo???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu