Oli pakko tulla tänne purkautumaan, kun ei juuri tänään viitsi soittaa vähille ystäville ja kuulla mitä kaikkea kivaa ovat illaksi suunnitelleet.
Meillä oli toinen inssi 10 pv sitten ja tänä aamuna pyyhkäisin sitten aamupisulla käydessäni sitä tuttua punaista paperiin...
Meillä on neljä vuotta yritystä takana, mitään vikaa ei löydy ja nyt siis kaksi inssiä takanapäin. Eli nyt sitten jonotetaan kesällä tulevaan ivf:n.
Onneksi ei ollut töitä tänään, itkin koko aamun ja sitten nukuin itkuista päänsärkyäni pois pari tuntia. Olo on niin toivoton kun vaan voi olla.
Ensimmäistä kertaa tuntuu todella siltä, että en jaksa enää, luovutan ja käperryn jonnekin kuolemaan. Tämä ei ole mitään säälinkerjuuta, vaan aidosti se mitä juuri nyt tunnen.
Olen 15 vuotta halunnut olla äiti. Ensimmäinen avioliittoni kariutui miehen uskottomuuteen, sitten sain uuden tilaisuuden ja ajattelin, että maailma muuttuu vielä hyväksi ja ihanaksi paikaksi - sellaiseksi maailmaksi, jossa minä olen äiti ja meillä on turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on kyllä ihana ja koti on turvallinen, mutta mikään ei oikein tunnu miltään, kun ei sitä lasta ole.
Muutama päivä sitten luin siitä äidistä, joka työnsi lapsensa mikroaaltouuniin kostoksi poikaystävälleen... Itkin sitä juttua yöllä pitkään, en ymmärrä miksi se nainen sai saada lapsen ja minä en. En vain tajua, vaikka uskon, että Jumalalla on suunnitelma jokaista varten. Saisinpa joskus nähdä sen suunnitelman, olisi helpompi olla kun tajuaisi, että miksi?
Anteeksi tämä itkuinen tilitys, tällaista tämä elämä nyt on. Huomenna varmaan parempi olo.
Meillä oli toinen inssi 10 pv sitten ja tänä aamuna pyyhkäisin sitten aamupisulla käydessäni sitä tuttua punaista paperiin...
Meillä on neljä vuotta yritystä takana, mitään vikaa ei löydy ja nyt siis kaksi inssiä takanapäin. Eli nyt sitten jonotetaan kesällä tulevaan ivf:n.
Onneksi ei ollut töitä tänään, itkin koko aamun ja sitten nukuin itkuista päänsärkyäni pois pari tuntia. Olo on niin toivoton kun vaan voi olla.
Ensimmäistä kertaa tuntuu todella siltä, että en jaksa enää, luovutan ja käperryn jonnekin kuolemaan. Tämä ei ole mitään säälinkerjuuta, vaan aidosti se mitä juuri nyt tunnen.
Olen 15 vuotta halunnut olla äiti. Ensimmäinen avioliittoni kariutui miehen uskottomuuteen, sitten sain uuden tilaisuuden ja ajattelin, että maailma muuttuu vielä hyväksi ja ihanaksi paikaksi - sellaiseksi maailmaksi, jossa minä olen äiti ja meillä on turvallinen ja hyvä koti. Mieheni on kyllä ihana ja koti on turvallinen, mutta mikään ei oikein tunnu miltään, kun ei sitä lasta ole.
Muutama päivä sitten luin siitä äidistä, joka työnsi lapsensa mikroaaltouuniin kostoksi poikaystävälleen... Itkin sitä juttua yöllä pitkään, en ymmärrä miksi se nainen sai saada lapsen ja minä en. En vain tajua, vaikka uskon, että Jumalalla on suunnitelma jokaista varten. Saisinpa joskus nähdä sen suunnitelman, olisi helpompi olla kun tajuaisi, että miksi?
Anteeksi tämä itkuinen tilitys, tällaista tämä elämä nyt on. Huomenna varmaan parempi olo.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mulla on ihan samat tunteet välillä ja on varmaan kaikilla lapsettomilla joskus. Ehkä me olemme tulevaisuudessa kärsivällisiä ja parempia äitejä kun nyt niin kovasti saamme kestää paskaa niskaan kerta toisensa jälkeen. Ei tässä auta muu kuin yrittää jaksaa
Toivottavasti toivut vielä. Älä ainakaan vähättele tuntemuksiasi, vaan saat rauhassa tuntea surua.
Toivottavasti sinulla on joku, kenelle voit purkaa tunteitasi puhumallakin.
Haluaisin rohkaista hieman, eli yritä jaksaa odottaa sinne IVF-hoitoon. Meillä on jo 7 vuotta selittämätöntä lapsettomuutta takana, inssit tehty ja monet itkut itketty (välillä hoito keskeytyi muiden terveysongelmien takia), mutta IVF:llä saimme nyt plussan. 3/4 onnistuu jatkohoidoilla, joten paljon mahdollisuuksia vielä on,
eikä kesä ole kaukana!
hej!
tiedän tää oon tosi vaikee,oon ajatellu samaa
miks ne sit saa lapset ketkä ei ymmärrä niist mitään ja pystyy tekemään raakoja juttuja..en tajua miten jumala ajattelee anteais siunausta niille lapsensaaamisesta ketkä todella tarvii sitä..ja sit semmoisia saa ihan miten vaan lapsia eikä pystyy niit hoitaa..en käsitä...toivottavasti jumala näkee meidätki joskus ketkä kärsii lapsettomuudest ja antaa meille sen mistä pidettäis lämmin huolta..lapsettomuudest ite kärsivä..ps.voimia ja tsemppiä..
Kyllähän tää elämä varsin epäoikeudenmukaiselta välillä tuntuu.
Kuitenkin mieluummin kärsin nämä omat tuskani kuin ottaisin sen äidin osan, joka on päätynyt työntämään lapsensa mikroaaltouuniin.
Kyllähän tuollaisen teon tehneellä ihmisellä "mättää"todella rajusti ja siihen verrattuna lapsettomuus on todennäköisesti pienempi ongelma.
Kiitos kaikille lohdusta. Tässä yritän pikkuhiljaa rauhoittua.
Soitin juuri lapsettomuuspolille ja tehtiin jatkosuunnitelma. IVF-hoitajan juttusille kuun vaihteessa ja jos hyvin käy, niin lääkitys alkaa jo toukokuussa. Tai sitten viimeistään joskus keskikesällä. Eli eihän tässä enää kauaa onneksi tarvi odotella. Aikaa on vielä pari vuotta julkisella puolella ja niitä yrityksiähän oli vähintään kolme. Eli toivoa on.
Olen vain miettinyt omaa jaksamistani. Tässä seuraavassa hoidossa panokset kovenevat, se ei liene niin yksinkertaista kuin inssien tekeminen. Eli odotuksetkin sitten kohoavat ja romahdus on kovempi, jos epäonnistutaan. Jos inssistä selviäminenkin on näin tuskaista, niin miten lienee tulevaisuudessa? No, pitää vain mennä päivä kerrallaan kai...
Miunau, on kaunista, että pystyt ajattelemaan empaattisesti siitä äidistä. Minä vaan ajattelen koko ajan sitä lasta ja käsittämätöntä kärsimystä, en vaan saa sydämestäni sääliä irti sille äidille. Mutta ihailen sinua, että pystyt ajattelemaan noin jalosti, ihan todella. Ja kun oikein pinnistän, niin tajuan kyllä, että en haluaisi olla tilanteessa, jossa tajuaisin tappaneeni lapseni. Se olisi varmaan vielä hirveämpää kuin tämä.
Tavallaan lapsettomuuden positiivinen puoli on se, että aina voi kuvitella olevansa täydellinen äiti. Todellisuus ei tule läpsimään korville, voi vain keskittyä siihen, kuinka hyvä olisikaan sille tulevalle lapselle. Mutta olisin sitten kuitenkin mieluummin epätäydellinen, toisinaan kamala äiti, kuin en äiti ollenkaan.
Minua auttoi hoitojen aikana keskustelu ammattilaisen kanssa ja ystävältä saatu vertaistuki.
Mikäli masennus olisi omalla kohdallani käynyt liian raskaaksi ja tullut hoitojen esteeksi, olisin aloittanut masennuslääkityksen.
Lääkkeet ovat nykyään todella tehokkaita ja pienet sivuvaikutukset.
Jouduin kyllä kovasti itseäni psyykkaamaan ja useamman vuoden lapsettomuuden sekä kaikki tehokkaimmat hoidot läpi käyneenä meille on nyt tulossa vauva, laskettu aika muutaman kuukauden päästä.
IVF-hoidossa voi paljastua jotain oleellista lapsettomuuden syystä, joka saattaa taas olla lääketieteellisesti hoidettavissa.
Minulla sen verran enemmän ikää että hoidot tehtiin yksityisellä puolella ja siellä hyvä se, että tahti on nopeampi kuin julkisella.
Omasta jaksamisesta kannattaa kuitenkin huolehtia hyvin!
Onnea teille yritykseen,kyllä asiat selviää parhainpäin!
edelliseen viestiin, että ymmärrän kyllä tunteesi ja monille lapsettomuus on elämän vaikein kriisi.Johtaen myös masennukseen.
Masennukseen taas auttaa terapia ja lääkkeet, joista molemmista itselläni kokemusta.
Aiemmista terapioista ollut apua myös lapsettomuus kriisin käsittelyssä ja omalle kohdalle olin asian jo hyväksynyt, mutta tehokkaat lapsettomuushoidot lähes kaikille auttaa, kuten meillekkin.
Minulla ei kyllä mitään erityis empatiaa ole sitä ihmistä kohtaan joka työntänyt lapsensa mikroaaltouuniin,pointtini on lähinnä se että ei kannata suosia masennusta ja siihen liittyviä itsesääliä ruokkivia ajatuskuvioita.
Monet lapsia saaneet ihmiset kadehtivat taas lapsettomia ihmisiä ja heidän "vapauttaan", kun itse ovat vaikeassa parisuhteessa jne.
Kaikkea hyvää todella toivon sinulle.
HEI!
Luettuani viestisi ymmärrän täysin tunteesi, itse olen kamppaillut samojen asioiden kanssa monen monituista kertaa...
Meillä kans oli takana 4 vuotta lapsettomuutta,
03-tehtiin ensimmäinen ivf- ja siitä tuoresiirto onnistui, siitä nyt seurauksena ihana 3.5 vuotias poika. sen jälkeen tehty yksi pakastealkiosiirto josta nega. Nyt on menossa 2 ivf-hoito Puregonia piikittelen iltaisin, toiveena olis vielä saada lapsi, mutta olen kyllä tyytyväinen kun olen yhden terveen lapsukaisen saanut. Paineet tähän hoitoon eivät ole niin kovat kuin ensimmäistä kohtaan.
Uskon, että se lapsukainen teillekkin suodaan :)
Tsemppiä ja jaksamista !
Tutulta kuulostaa toi sun tuska ja suru...
Itse olen tässä itkeskellyt yli pari viikkoa ja ahdistus on kova. 4IVF ja 4 pas takana ja aina nega.
Nyt viimeisestä ivf ei jäänyt edes pakkaseen mitään, nega tulos vaan saatiin taas.
Nyt kova miettiminen, että vieläkö kerran ivf vai siirrytäänkö lahjasolu jonoon. Lääkäri sanoi, että näin monen ivf:n jälkeen onnistumis mahdollisuus vain huononee. Tilastollisesti olisi pitänyt jo viimeksi onnistua.
Yli 5vuotta lapsettomuuta. Välillä tuntuu, ettei tätä jaksa, mutta aina jostain taas saa voimia.
Voimia sulle! Kyllä sinä jaksat vielä, usko vaan minua. Minullakin on noita aikoja, että tekee mieli olla vaan,itkeä, jopa kuolla pois. Nyt on ollut tosi raskasta aikaa. En jaksanut täälläkään kirjoitella, mutta tänään olen tänne herännyt. :)
Ja jaksaa jo jakaa kokemuksia.
Haleja sulle! Itke ja sure rauhassa, sieltä sä nouset taas vahvempana. :)
Kiitos ja voimaa sinullekin. Kyllä minä jo nyt sinnittelen ilman itkua, olen yrittänyt koko päivän olla oikein puuhakas, että pysyisin toimintakykyisenä. Ja yritän olla liikaa ajattelematta tätä asiaa, eilen kaikki kauhukuvat pääsi oikein jylläämään korvien välissä.
Toivon jokaiselle palstan lapsettomalle sitä päivää, kun se oma nyytti tuhisee sylissä ja kaikki tämä tuska on unohdettu.
Kovia olette kokeneet. :( Meillä takana "nyytin odotusta" jo vuosi ilman tulosta. Raskaustestit negaa näyttäneet aina, kun niitä olen myöhästyneiden menkkojen vuoksi tehnyt. Ja tähän kun liittää sen, että kotipaikkakunnallani sain neuvolaan soittaessani kuulla, että kun olette jo tuon ikäisiä, niin ei enää tutkita. Jos ikää siis 10v vähemmän (nyt liki 30v), niin kuulemma otettaisiin selvää, mistä johtuu "tuloksettomuus". Tuntuu vain niin nurinkuriselta, että ei hoideta ja tutkita, kun ikää jo tuon verran. Oiskohan silloin tutkittu, jos oisin löytänyt mieheni 15v sitten ja olisimme yrittäneet jo silloin pienokaista?! Vähän epäilyttää tämä politiikka täällä.
Anteeksi tämä ikävä sävy kirjoituksessani, mutta juuri nyt (jälleen menkat ohi) tämä asia vaivaa mieltä. Kun ei edes lähetettä yksityiselle saa, vaan pitää itse maksaa, mikäli haluaa oikealle gynekologille mennä ja ylipäänsä saada hoitoa/apua ongelmaansa. Muuten täytyy tyytyä omalääkärin palveluihin.
Täytynee minun niellä paha mieleni ja yrittää tulla toimeen noiden paikallisten ihmisten kanssa. :( Jos se pienokainenkin joskus ilmoittaisi tulostaan... Toivon ainakin vielä!
päästä hoitoon vaikka olettekin lähes 30v. Neuvolassa on selvästi annettu väärää infoa! Tutkimuksiin pääsee, jos on takana vuoden yritys ilman raskautumista. Ikäraja julkisen puolen tutkimuksiin menee tietääkseni vasta jossain 35 jälkeen.
Milloinkahan sitä oikein olisi sopivan ikäinen hoitoon? Me on yritetty lasta 4v ja ollaan hoidossa julkisella. Alkuun parin insemimaation jälkeen sanottiin, että ehkä on lähdetty hoitoihin liian nuorena ja vain 1,5v yrittämisen jälkeen. Ja minut pantiin 1/2v tauolle, no en tietenkään tullut raskaaksi. Silloin olin 27v, liian nuori siis? No nyt tässä julkisen odottelurumbassa ehtiikin sopivasti vanheta. Ehkä pian olen taas liian vanha sitten!
Mutta joka tapauksessa sinun siis kuuluu jo päästä tutkimuksiin, kriteerit ovat samat koko maassa. Eli älä luovuta, varaa aika sinne terveyskeskuslääkärille alkututkimuksia ja lähetettä varten.
Ymmärsinkö oikein, että olet 29v. Ei kai missään kunnassa Suomessa voi olla sellaista sääntöä, että alle 30-vuotias ei pääse julkiselle tutkimuksiin ja hoitoihin?!! Yleensä kai rajat ovat lähempänä 40 ikävuotta. Tai sitten ollaan todella eriarvoisessa asemassa tässä maassa.
Voisitkohan kuitenkin ottaa isommasti selvää paikallisesta käytännöstä, jospa neuvolassa oli vaan joku tavallista ilkeämpi ihminen, joka puhui läpiä päähänsä. Kysy esim. terveyskeskuksen neuvovalta sairaanhoitajalta tai ota yhteyttä kunnan sosiaali- ja terveyspuolen vastaaviin.
Joka tapauksessa voimia sinulle!