Dobberin hankkiminen lapsiperheeseen?

maikku_78

Terve!

Meillä on 7- ja 1-vuotiaat lapset ja olemme pitkään suunnitelleet nimenomaan Dobermannin hankkimista. Nyt yhdessä kennelissä olisi pennut, mutta haluaisin kuulla kokemuksia Dobberin ja lasten yhteiselosta?

13

1580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dobberi narttu nyt 8 1/2v.

      Meillä ainakin on mennyt aina hyvin. Meillä on 8 1/2 vuotias narttu dobberi ja meidän edellinen uros (melkein 12v.)kuoli kun poikamme oli 4v ja tyttömme ei ollut vielä syntynyt.

      Uros oli vähän erilainen lapsia kohtaan kuin meidän narttu on äärimmäisen lapsirakas, mutta kylläkin tarkkaavainen jos on muita lapsia kylässä, ns."vahtii omiaan"! Kyllä meidän 2v. tyttö on saanut mennä halaamaan koiraa ja koira on vain tykännyt siitä! Varauksella ottaa vastaan naapurin lasten halaukset, mutta on iloinen niistäkin! Omille lapsille narttu ei ole koskaan edes murahtanut vaikka ottaisivat luun koiralta!

      Hyvin meillä on aina mennyt vaikka koirat on ollu talossa jo ennen lapsia. Ja teillähän koira tulee taloon pentuna, jossa on jo lapset. En uskoisi että tulisi ongelmia, koska tottuu jo ihan pienestä lapsiin. Lapsille kyllä kannattaa opettaa ettei koiran omalle paikalle ole menemistä, jos koira menee sinne "turvaan". meillä toiminut hyvin!

      Tuo meidän uros meni aina mielummin omiin oloihinsa kuin oli lapsi katraan keskellä jos lapsia oli enemmän. Omien lasten kanssa meni ok. Jos uros ei pitänyt jostain tilanteesta se meni muualle, koskaan ei ollut vihamielinen kenenkään lapsia kohtaan, muille saattoi kyllä irvistellä jos ei pitänyt!

      • pääsisitte

        jos valitsisitte jonkin muun rodun. Tietysti kun koira totutetaan pennusta lapsiin ja lapsille opetetaan puolestaan rajat, yhteiselo sujuu yleensä hyvin.

        Meillä oli uros dobberi, mutta se ei ollut tottunut juurikaan lapsiin, vaikka naapurin lapset saivatkin sitä pihalla rapsuttaa. Kun sitten esikoinen syntyi, kaikki sujui aluksi hyvin, kunnes lapsi lähti liikkeelle. Koira näytti hampaita lapselle, kun tämä koski sen luuhun (eihän pieni lapsi ymmärrä). Koira lähti heti nukutukseen ja eläinlääkäri oli kanssamme samaa mieltä, kun "dobberit eivät välttämättä kestä aina kovin hyvin edes pieniä muutoksia".

        No mies olisi halunnut uuden dobberin, mutta itse halusin tähän elämän tilanteeseen koiran, joka ei vaadi niin paljon koulutusta tms. Otettiin belgianpaimenkoira ja siinäkin on ollut työtä. Tuttava perheessä on dobberinarttu ja sen kanssa on mennyt hyvin. Koira on totutettu siihen, että ihminen voi ottaa sen luun, eikä se tee mitään, vaikka vauva vähän kävisikin jyystämässä vahingossa sen luita. Perhe otti jo toisenkin koiran, mutta totesivat, ettei lapsiperheessä riitä pennun koulutukseen aika ja voimavarat ja palauttivat sen kasvattajalle sitten.

      • äärimmäisen

        lapsirakas narttu 4 vee. Tulee erinomaisesti
        lasten kanssa toimeen, rakastava ja suojelevakin.
        Ja hermot lasten kanssa kuin lehmällä. :D
        Uroskoiramme (ei tuuperoinen) on taas lähinnä
        välinpitämätön.

      • siis varmaan
        äärimmäisen kirjoitti:

        lapsirakas narttu 4 vee. Tulee erinomaisesti
        lasten kanssa toimeen, rakastava ja suojelevakin.
        Ja hermot lasten kanssa kuin lehmällä. :D
        Uroskoiramme (ei tuuperoinen) on taas lähinnä
        välinpitämätön.

        varmaan ottaa mieluummin narttu, jos päädytte dobberiin. Nartut ovat yleensäkin pitkäpinnaisempia kokemukseni mukaan, tosin kokemusta ei ole juuri dobbereista.

      • ymmärrä
        siis varmaan kirjoitti:

        varmaan ottaa mieluummin narttu, jos päädytte dobberiin. Nartut ovat yleensäkin pitkäpinnaisempia kokemukseni mukaan, tosin kokemusta ei ole juuri dobbereista.

        jos heillä on jo dobberi päästävät lapsensa ja Dobberin varsinkin uroksen edes leikkimään samaan huoneeseen lastensa kanssa, tottakai koirat suojelevat omaisuuttaan..Tällä tavalla vaan turhaan tapatte (lopetatte)hyvät koiranne..JOs siis eivät tule toimeen niin eristäkää eri huoneisiin koira ja lapsi tai älkää ottako Dobermannia, kenellä lapsiperheen isällä tai äidillä on edes aikaa harrastaa ja opettaa koiraa niin paljon kun on tarve???

        Ottakaa nyt herranjumnala vaikka lappis tai kultaionennoutaja!!!Älkää energistä Dobberia, koska monissa lapsiperheissä Dobberi joutuu piikille, koska aikaa ei ole niin paljon koiralle kun tarve!!!!

      • vastuuntuntoinen
        ymmärrä kirjoitti:

        kasvattaja ei edes anna pentua perheeseen jossa noin pieniä lapsia...

      • 3 dobberia
        vastuuntuntoinen kirjoitti:

        kasvattaja ei edes anna pentua perheeseen jossa noin pieniä lapsia...

        Noh, eihän se nyt ihan noinkaan mene. Vai oletko tosaissaan sitä mieltä ,että lapsi perheet ei voi dobberia ottaa?

        T. lapset 24kk, 8kk ja 3 dobberia

        ps. meillä on kaikki sujunut ongelmitta.

    • tania78

      Lapsi ja dopperi ovat aina tulleet hyvin toimeen.

      Tietysti lapsille täytyy tehdä selväksi kuinka lemmikin kanssa ollaan, ja kun koiralle tulee uhma, täytyy "lauman johtajalla" olla auktoriteetia laittaa koira omalle paikalleen.

      Onkos teillä ollut ennen koiraa ?

      • maikku_78

        kaikille mielipiteiden jakamisesta. Meillä eli minulla ja miehelläni ei ole ollut yhteistä koiraa, mutta minun vanhemmillani on ollut lapsuudestani saakka kenneli, mutta ei dobermanneja, joten siksi kyselin. Olen jo tavannut yhden dobberi kasvattajan ja hänen koiransa perheeni kanssa ja tapaaminen meni hienosti. Näitä päätöksiä vain haluaa miettiä joka kantilta. Perheessäni harrastetaan monia eri liikunnan muotoja ja koira sopii kuvioihin sillä saralla mainiosti.

      • kun olimme veljeni kanssa p...
        maikku_78 kirjoitti:

        kaikille mielipiteiden jakamisesta. Meillä eli minulla ja miehelläni ei ole ollut yhteistä koiraa, mutta minun vanhemmillani on ollut lapsuudestani saakka kenneli, mutta ei dobermanneja, joten siksi kyselin. Olen jo tavannut yhden dobberi kasvattajan ja hänen koiransa perheeni kanssa ja tapaaminen meni hienosti. Näitä päätöksiä vain haluaa miettiä joka kantilta. Perheessäni harrastetaan monia eri liikunnan muotoja ja koira sopii kuvioihin sillä saralla mainiosti.

        ja komea iso uros herra olikin :) äärimmäisen lapsirakas ja kiltti. Hyvillä mielin voin suositella, kunhan saa pennusta saakka tottua :) parempaa koiraa ei ole elämässä eteeni koskaan vielä tullut kun vanha herra oli. Aivan loistava tapaus!!

      • kaikista lapsista piti
        kun olimme veljeni kanssa p... kirjoitti:

        ja komea iso uros herra olikin :) äärimmäisen lapsirakas ja kiltti. Hyvillä mielin voin suositella, kunhan saa pennusta saakka tottua :) parempaa koiraa ei ole elämässä eteeni koskaan vielä tullut kun vanha herra oli. Aivan loistava tapaus!!

        ja runsaasti.
        Omat lapset olivat alle 1v ja 6v ja 7v kun dobberipentu tuli.

        Kun vaan lapsia tuli niin koira kävi heti istumaan ja pyöritteli silmiään onnesta sekaisin. Sitä sai halata ja suukotella ja ihan mitä vaan. Koira käyttäytyi tosi rauhallisesti lapsia kohtaan.

        Pienin lapsemme jopa nukkui koiran päällä joskus. Koira oli siitäkin aivan otettuna.

        Toki pitää niin lapsille kuin koirallekin opettaa käytöstä. Eli koira ei saa syödä lasten käsiä (namun mukana). Koira ei saa pyydystää tai lainkaan reagoida juokseviin lapsiin. jne jne. Kielsin lapsia riehuttamasta koiraa yksin ollessaan. Siis kun vanhemmat eivät ole paikalla.

        Koiran täytyy saada nukkua varsinkin silloin pentuna juuri niin rauhassa kuin mahdollista.
        Koira ei saa vahtia ruokaansa.

        Kaikkea tätä pystyy koulutuksella opettamaan. Dobberi on kyllä niin energinen koira, etten itse enää sen vuoksi sitä halua. Olemme siirtyneet helpompaan seurakoiraan dobberin kuoltua. Muutoin kyllä ihailen edelleen rotua ja kaipaan.

      • urosdobberi
        kaikista lapsista piti kirjoitti:

        Meillä on vuoden ikäinen urosdobberi.
        Lapset ovat 2-vuotta ja 4-vuotta.

        Mitään ongelmia ei ole koskaan ollut, koira rakastaa lapsia ja lapset koiraa.
        Hermot ovat meidänkin koiralla kuin lehmällä, kun lapsista on kysymys.
        Jos lapset ovat pois kotua, koirasta näkee miten ikävöi tyttöjä.

        Tottakai lapsille on tehty selväksi miten koiraa kodellaan, koira ei ole mikään lelu.

        Tässä vielä muutama kuva:

        http://i46.photobucket.com/albums/f123/ticru/nelj-1.jpg?t=1205184657

        http://i46.photobucket.com/albums/f123/ticru/pariskunta.jpg?t=1205184687

        http://i46.photobucket.com/albums/f123/ticru/miljajasisu.jpg?t=1205184708

        http://i46.photobucket.com/albums/f123/ticru/sisujavenla1.jpg?t=1205184746

      • tobberi
        urosdobberi kirjoitti:

        Meillä on 3.5 vuotias poika ja 3.5kk dobermannin pentu tällähetkellä ja kyllä koiralla on jo nyt hermot kuin lehmällä... Koulutuksella ja auktoriteetilla saa oikean suunnan asioille. Kuria ja rakkautta molemmille.. Ja edellisen dobermannin kanssa meni myös täysin ilman ongelmia (itse olin silloin 11v ylöspäin) ja se oli myös aivan ihanteellisen uskollinen isäntäperheelle ja lapsirakas...siksi dobermannin otin uudelleenkin...
        Jos haluaa parhaimman luonteen omaavan koiran maailmassa, niin silloin se on dobermann. =)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe