Reunalla

Tyttö,
olet kaunis,
kaunis myös sisältä.
Kauneutesi häikäisee silmiä,
poistaa mieleni pilviä.

Olet tyttö pitkähiuksinen,
hiuksesi ovat kuin aurinko,
ne säteilevät lämpöä ja valaisevat,
muuten synkät päiväni.

Silmäsi loistavat kuin kuu,
kaikista ihanin on sinun,
naurava suu.

Mutta taas tänäänkin,
epätoivo saa mieleni valtaansa,
yksinäisyys minut lannistaa,
muttei kokonaan,
koska ehkä vielä on jotain jäljellä,
tehtävissä,
ehkä hieman toivoa,
ainakin tänä iltana.

Mutta tiedän,
sen minkä tiedän,
en ole ikuista,
aika on rajallista,
voi,
voisinpa olla kanssasi.

Kaikesta huolimatta,
olen onnellinen,
että tapasin sinut,
en unohda sinua.
Toivottavasti muistat minut,
vielä joskus ehkä,
kun naurettiin porukalla,
yhdessä.

Sinä olet tyttö ainutlaatuinen,
niin ajattelen,
kun sinua muistelen.

Vaikken sinua saanutkaan,
onhan minulla muistoja,
niistä pienistä hetkistä,
muutamista...
Niitä löytyy unista,
jotka ovat kuin henkeäsalpaavia,
luonnonpuistoja,
joissa yhdessä vaellamme.

Vaikkei yhteistä oikeasti,
olekaan eikä tulekkaan,
ensinäkemästä lähtien tiesin,
jään sinua kaipaamaan.
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aivan ihan kaihoisa rakkausruno tuolle erityiselle:)))

Äänestä

Ei kukaan ole ikuinen
siksi
on yritettävä nauttia
hetkistä

niistä
joita on

parempi on saada
edes vähän
kuin ei ollenkaan

Äänestä
  • runosi, kirjoita tytön osoite, liimaa postimerkki ja käy tiputtamassa postiin.

    Olisin lääpälläni, jos tuollaisen runon saisin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Tyttö,
olet kaunis,
kaunis myös sisältä.
Kauneutesi häikäisee silmiä,
poistaa mieleni pilviä.

Olet tyttö pitkähiuksinen,
hiuksesi ovat kuin aurinko,
ne säteilevät lämpöä ja valaisevat,
muuten synkät päiväni.

Silmäsi loistavat kuin kuu,
kaikista ihanin on sinun,
naurava suu.

Mutta taas tänäänkin,
epätoivo saa mieleni valtaansa,
yksinäisyys minut lannistaa,
muttei kokonaan,
koska ehkä vielä on jotain jäljellä,
tehtävissä,
ehkä hieman toivoa,
ainakin tänä iltana.

Mutta tiedän,
sen minkä tiedän,
en ole ikuista,
aika on rajallista,
voi,
voisinpa olla kanssasi.

Kaikesta huolimatta,
olen onnellinen,
että tapasin sinut,
en unohda sinua.
Toivottavasti muistat minut,
vielä joskus ehkä,
kun naurettiin porukalla,
yhdessä.

Sinä olet tyttö ainutlaatuinen,
niin ajattelen,
kun sinua muistelen.

Vaikken sinua saanutkaan,
onhan minulla muistoja,
niistä pienistä hetkistä,
muutamista...
Niitä löytyy unista,
jotka ovat kuin henkeäsalpaavia,
luonnonpuistoja,
joissa yhdessä vaellamme.

Vaikkei yhteistä oikeasti,
olekaan eikä tulekkaan,
ensinäkemästä lähtien tiesin,
jään sinua kaipaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu