1554 - 1559 e/kk

www.mol.fi Uudenmaan läänin kohdalta löytyy:

Laitoshuoltaja-nimikkeen kohdalta neljä kokoaikatyöpaikkaa. Palkka on huomattavasti yksityisiä puljuja parempi. 10-vuoden kokemuksella saa noin 155e/kk lisää eli yht 1700 e/kk ja 7,5-viikon vuosiloma.
Espoon kaupunki työnantajana. Haku päättyy 26.2.

Löytyykö tästäkin taas jotain negatiivista sanottavaa?

Samoin Eduskunnan vielä parempipalkkainen paikka on siellä avoimena.
Siitähän joku jo kerkesi toteamaan että vikaa siinä paikassa täytyy olla.
Siellä on kuitenkin 50 laitoshuoltajaa joiden ikäjakauma on lähellä eläkeikää, joten tiedoksi vain että siksi siellä niitä paikkoja on auki ja tulee vielä muutaman vuoden olemaankin.
262153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

sanottava tässä on se, että kyseessä on Uudenmaanläänin alueella olevat työt, kun itse asun kaukana kyseisestä läänistä. Mutta muuten kuulostaa erittäin hyvältä.

Äänestä
  • Ite opiskelen sitä alaa tällä hetkellä, ja opiskelen etelä- suomessa sitä alaa

    Äänestä

  • Uudenmaan läänissä asuu suhteellisen paljon väkeä, joten innokkaita palkkansa parantajiakin luulisi riittävän.

    Äänestä

Kuulostaa ihan hyvältä alkupalkalta ja on hieman päälle kvtessinkin. Ei siivoojan palkalla muuallakaan omistusasunoja, uusia autoja tai mitään muutakaan osteta. Sitä normaalia kädestäsuuhun elämäähän se on.

Äänestä
  • Ainakin täällä.Olen siivoojana kaupungilla ja on omistus asunto ja autokin. Riippuu siitä missä asuu luulisin. :-)

    Äänestä

  • Irene-n kirjoitti:

    Ainakin täällä.Olen siivoojana kaupungilla ja on omistus asunto ja autokin. Riippuu siitä missä asuu luulisin. :-)

    Sulla ei sentään tai olla kolmea lasta ja lokkeilevaa miestä elätettävänä? Multa löytyy sellaiset.

    Äänestä

  • xenius kirjoitti:

    Sulla ei sentään tai olla kolmea lasta ja lokkeilevaa miestä elätettävänä? Multa löytyy sellaiset.

    on valintoja täynnä... ;)

    Äänestä

  • Vartija kirjoitti:

    on valintoja täynnä... ;)

    Siksi onkin jo vuoden verran opintoja kasassa avoimessa ja toivottavasti syksyllä kirjoilla siellä. Siisti siästyö 36 tuntia viikossa ja lähes 3000e alkupalkka kiiiiitoooos.

    Mikään ei oikeasti jurpi niin paljon kuin se, että siivousalalla saa tehdä asiat päin mäntyä. Tänään ohjaajat taas kerran pyyhki vessapyyhkeiden joukossa olleella pyyhkeellä opettajien tiskipöydän ja kaikki kosketuspinnat.

    Mä olin oikein laittanut siistin puhtaan taitellun pyyhkeen siihen ihan testinä, että kumpi lähtee ja ei kelvannut. Piti ottaa se pyyhe jolla oli pyyhitty kaikki täältä timbuktuun. Koskin vahingossa seinään sen jälkeen kun olivat sen siivonneet. Kävin pesemässä kädet..

    Siellä ei tuollaisia virheitä sallita!

    Äänestä

  • tuntuu etteivät ihmiset osaa etsiä parempipalkkaisia (julkishallinnon) työpaikkoja. Siksi niistä täällä kerron. Hakemukset vetämään vaan.

    Äänestä

  • Irene-n kirjoitti:

    Ainakin täällä.Olen siivoojana kaupungilla ja on omistus asunto ja autokin. Riippuu siitä missä asuu luulisin. :-)

    No kukas se sun asuntos sitten omistaa?

    Äänestä

Kyllä nuo paikat on mollin sivulta katsottu mutta mutta kun tuo eduskunta on niin syrjässä.....kaukana kaikesta!
Eipä viitsi hakea jos duuni matkan pituus olis 150 kilsaa!jos toi eduskunta vaik ulkoistettas ja siirtyis vähäsn lähemmäs.....

Äänestä
  • kuitenkin nämä työpaikat ovat. Suuri(n) osa siivoojista tekee huomnattavasti pienemmällä lähtöpalkalla töitä.

    Äänestä

Kukaan yhden ihmisen taloudessa elävä ei tuolla palkalla juuri mällää tai toimeen tule. Jos taas toinen puoliso on ok hommassa, voi tuokin palkka riittää perheen lisätuloiksi. Sillä saa maksettua vuokran ja vähän ruokaa, mutta ei mitään muuta.

Äänestä
  • oikeutettu saamaan sossusta 257e sähkö kotivakuutus lasten harrastukset työmatkakulut vesi...

    Kannattavampaa olisi siivota 4 tuntia päivässä työmarkkinatuella ja ylläpitokorvauksella. Silloin saisi sossustakin 400e eikä tarttis edes kokopäivä hommia tehdä.

    Äänestä

Eiköhän se hakijoiden puute sinun tapauksessa löydy ihan peilistä. On tullut erittäin vastenmielisen työnantajan kuva. Niin ja en hae, koska käyn koulua metallitekniikan alalle ja palkat ovat paremmat.

Äänestä
  • Omasta puolestani voin kertoa iloksesi, että työntekijäni ovat olleet samassa työpisteessä keskimäärin 18 vuotta.

    Äänestä

  • intä mitä intät kirjoitti:

    Omasta puolestani voin kertoa iloksesi, että työntekijäni ovat olleet samassa työpisteessä keskimäärin 18 vuotta.

    eivätkö he pääse muualle? Haluaisitko sinä esimieheksesi jankkaavan marisijan?

    Äänestä

  • narinarimarimari kirjoitti:

    eivätkö he pääse muualle? Haluaisitko sinä esimieheksesi jankkaavan marisijan?

    Kiitos kysymästä! Eivät kai halua muualle. Saamani joululahjat, syntymäpäivälahjat ym kertonevat työssä viihtymisestä.

    Äänestä

  • älä vingu kirjoitti:

    Kiitos kysymästä! Eivät kai halua muualle. Saamani joululahjat, syntymäpäivälahjat ym kertonevat työssä viihtymisestä.

    näetkö muuten yhtä paljon vaivaa etsiäksesi työntekijöitä kuin sen marmattamisessa, ettei heitä löydy? Mulla on henkilökohtaisesti itsensä kehujista huonoja kokemuksia, kirjoittamalla on helppo vääntää asiat itselleen mieluisaksi.

    Itse en asu pk-seudulla, käyn koulua toisella alalle ja jos olisin pk-seudulla työtön, käyttäisin energiani oman alani paikkojen etsimiseen, niitä olisi niin paljon kuitenkin, että aika menisi kokonaan niiden hakemiseen. Mutta mielelläni tekisin opiskelun ohella jotain työtä-mitä vaan, mutta en monen sadan kilometrin päässä koulupaikasta.

    Äänestä

  • että huvittaa kirjoitti:

    pitää näköjään sinun saada. En ole tietääkseni "marmattanut" mitään. Kertonut kyllä työvoimapulasta tällä seudulla. Yllätys on se ettei kyseinen asia ole lainkaan selvä kaikille. iksi siitä olen kirjoittanut.

    Tällä palstalla mm päivitellään sitä, miksi ulkomailta tuodaan työvoimaa Suomeen. Sekä tietysti ylipäätään ulkomaisten ihmisten työssäkäyntiä siivousalalla. Jotenkin vain tuntuu ettei ihmisillä ole oikeaa käsitystä siitä, että pula työvopimasta on jo täällä ja pahenee vuosi vuodelta. Voihan tämänkin tietysti "marmatukseksi" vääntää uomalaiseen negatiiviseen tyyliin.

    Äänestä

Näyttää päällisin puolin olevan ihan hyviä paikkoja. Itse asiassa vähän liian hyvää ollakseen totta.

Äänestä
  • Ainakin pääkaupunkiseudulla.

    Kannattaa seurata www.mol.fi-sivua ja hakeutua pois yksityisen sektorin palkkaorjuudesta.

    Äänestä

  • auttaa kirjoitti:

    Ainakin pääkaupunkiseudulla.

    Kannattaa seurata www.mol.fi-sivua ja hakeutua pois yksityisen sektorin palkkaorjuudesta.

    moittia yksityisten työnantajien palkkoja. Niissäkin on myös hyviä. Ainakin minulla on hyvä palkka, tosi hyvät välineet ja koneet jne. ja olen yksityisellä. En vaihtaisi kaupungille...

    Äänestä

  • koko ajan kirjoitti:

    moittia yksityisten työnantajien palkkoja. Niissäkin on myös hyviä. Ainakin minulla on hyvä palkka, tosi hyvät välineet ja koneet jne. ja olen yksityisellä. En vaihtaisi kaupungille...

    Olen ollut lähes 30 vuotta alalla. Suurimmat firmat Suomessa (ISS, SOL, L&T) työllistävät vajaat 30.000 siivoojaa. Heistä lähes kaikki palkataan minimipalkalla, joka on noin 7,5 euroa/tunti eli 1200 e/ kuukausi.

    Siinä hyvä syy toistaa tätä totuutta: Yksityinen pääsääntöisesti maksaa huonoa palkkaa ja teettääpä vielä enemmän töitäkin.

    Äänestä

  • palkat . kirjoitti:

    myöskään SOLille, ISSille, L&Tlle jne. eli en ole työssä myöskään missään siivousfirmassa. Töitä kyllä riittää niin paljon kuin jaksaa tehdä ja lisää tulee joka päivä :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

+ kokemuslisät kirjoitti:

www.mol.fi Uudenmaan läänin kohdalta löytyy:

Laitoshuoltaja-nimikkeen kohdalta neljä kokoaikatyöpaikkaa. Palkka on huomattavasti yksityisiä puljuja parempi. 10-vuoden kokemuksella saa noin 155e/kk lisää eli yht 1700 e/kk ja 7,5-viikon vuosiloma.
Espoon kaupunki työnantajana. Haku päättyy 26.2.

Löytyykö tästäkin taas jotain negatiivista sanottavaa?

Samoin Eduskunnan vielä parempipalkkainen paikka on siellä avoimena.
Siitähän joku jo kerkesi toteamaan että vikaa siinä paikassa täytyy olla.
Siellä on kuitenkin 50 laitoshuoltajaa joiden ikäjakauma on lähellä eläkeikää, joten tiedoksi vain että siksi siellä niitä paikkoja on auki ja tulee vielä muutaman vuoden olemaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu