Kun menimme mieheni kanssa nuorina naimisiin, ei tullut mieleenkään tehdä avioehtoa. Olimme opiskelumme päättäneitä nuoria, minulla ostettuna astiat ja liinavaatteet, miehellä autonrämä. Mitä yhdessä elimme, hankimme ja lapsia kasvatimme laitettiin sovussa puoliksi. Kuitenkin sovittiin niin, että perintö, jonka mieheni juuri hetkeä ennen oli saanut äitinsä kuoltua oli ilman muuta vain hänen, ja kun itse olin aiemmin saanut joitain osakkeita vanhemmiltani, ne olivat ilman muuta minun. Lisäksi lasten elatuksesta sopiessamme sovimme, että mieheni maksaa hieman extraa siitä, että olin ollut 2 kertaa äitiyslomalla, hoitovapaalla 2 vuotta ja ulkomailla mieheni työn vuoksi tuloitta 2 vuotta, mitkä kaikki vaikuttivat tulevaan eläkkeeseeni, minkä lisäksi olin myös määrävuosikorotuksissa jäljessä palkastani,eli siitä, mikä se olisi ollut ilman näitä "vapaita". (Mieheni muuten joskus muksuja hoitaessaan lausahti, et on varmaan miesten keksimiä sanoja nää "äitiysLOMA" ja "hoitoVAPAA"!)Siksi otin yksilöllisen eläkevakuutuksen paikkaamaan tätä lastenhoidon aiheuttamaan kuilua ja ex-mieheni suostui osallistumaan sen maksuun, koska aikoinaan lastenhoitopäätös oli ollut yhteinen päätös ja perheemme etu ja satsaus sellaiseen pääomaan, jota ei voi rahalla mitata. Eikä ole erossa reilua jättää sen "uhrautuneen" (siis vain rahallisessa mielessä jälkeenpäin katsoen) kontolle loppuelämäksi maksettavaksi tästä yhdessä päätetystä ratkaisusta. Arvannette, että meillä yhteishuolto ym. asiat on menneet myös hyvin ja lapset ovat onnellisia (niin onnellisia kuin nyt tilanteessa voi) Kaikki juhlat on juhlittu sovussa ja kun uudet suhteet on tulleet, niin joukkoon ovat sopineet.
Jos nyt solmisin aviliiton varakkaan lapsttoman miesystäväni kanssa, niin ilman muuta tekisimme avioehdon, eikä siitä kumpikaan loukkaantuisi. Elämää ja kokemusta ja varallisuutta on jo sen verran.
Järkyttyneenä olen lukenut, miten nykyään avio- ja avoliitoissa toimitaan ja miten sinisilmäisiä naiset ovat. (No, itsekin olin, mutta kuten sanoin, osasin sentään valita reilun ja oikeudentajuisen miehen)
Jos nyt solmisin aviliiton varakkaan lapsttoman miesystäväni kanssa, niin ilman muuta tekisimme avioehdon, eikä siitä kumpikaan loukkaantuisi. Elämää ja kokemusta ja varallisuutta on jo sen verran.
Järkyttyneenä olen lukenut, miten nykyään avio- ja avoliitoissa toimitaan ja miten sinisilmäisiä naiset ovat. (No, itsekin olin, mutta kuten sanoin, osasin sentään valita reilun ja oikeudentajuisen miehen)
Vastaukset 8
Vanhimmat
julmetun hyvä säkä, ettei puolisollasi ole ollut henkinen kapasiteetti niin täynnä ettei venymistä voisi suorittaa.
Aika paljon korotat itseäsi, kun väität että olet sen pysytyt arvioimaan. Minä väitän että sinulla on VAIN käynyt säkä.
Exäsi maksaa siis lapsillesi elatusmaksuja, ja sinulle korvausta menetetyistä ansioista plus kulusi vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta, lisäksi saat yhteiskunnalta lapsilisiä, asumislisät jne? Sanot, että lapsien teko oli yhteinen päätös, sellainen pääoma, jonka arvoa ei voi rahassa mitata. ??
Anteeksi, mutta sinähän juuri mittaat lapsesi ja oman itsesi arvon rahassa, perimällä juuri näitä korvauksia exältäsi. Sanot, että hän on reilu ja oikeudenmukainen, tuntuu, että hän on sinisilmäinen, samanlainen josta syytä muita, meitä naisia, jotka eivät tee avioehtoa naimisissa ollessaan.
Sanot tekeväsi avioehdon tulevassa avioliitossasi, etkö luotakaan enää kumppanisi reiluuteen ja sinisilmäisyyteen? Vai haluatko ennemmin turvata oman omaisuutesi ja exältäsi saamasi etuisuudet? Haluat kaiken itsellesi, mutta et ole valmis jakamaan mitään?
Tottakai sinulle on kertynyt varallisuutta, jotkut meistä "sinisilmäisistä naisista" vaan joutuvat tekemään töitä sen eteen, siis kodin ulkopuolella. Emmekä käy miehen kukkarolla. Jotkut meistä eivät näe lapsentekoa rahanansaitsemiskeinona.
Lasten kulut me on maksttu tulojemme sihteessa ja exä on masanurt osansa mun eläkevakuutusmaksustani, ei se nyt niin kauheesti ole, mut periaate on ollut tärkein. Eikä lapsilla ansaita, herran jestas. Eikä niitä rahalla mitata.
Tuleva kumppanini on lapseton ja varakas. En minä hänen rahojaan halua, ne menevät omaan sukuun. Ja oma varallisuuteni on nyt 2/3 asuntoa jonka oon maksanut. Ei autoa. Onks joku rikastunut lapsilisillä, joita en muuten enää saa?
heh, taitaa olla parisuhde tosi hyvällä mallilla kun pitää laittaa kaikki noin puoliksi, ettei vaan kukaan jää tappiolle tulevassa eläkkeessään- heh. sairasta, mutta niin tyypillistä. ps. Vapaaehtoiset eläkemaksut ovat kusetusta. t.eläkelaitoksessa työskentelevä
Mieheni muuten joskus muksuja hoitaessaan lausahti, et on varmaan miesten keksimiä sanoja nää "äitiysLOMA" ja "hoitoVAPAA"!)Siksi otin yksilöllisen eläkevakuutuksen paikkaamaan tätä lastenhoidon aiheuttamaan kuilua ja ex-mieheni suostui osallistumaan sen maksuun
-Siis otit eläkevakuutuksen silloin, kun olitte naimisissa? Minusta on itsestään selvää, että mies kustantaa myös sinun elämääsi ja kustannuksiasi, kun olet lasten takia pois töistä. Oliko teillä muuten omat rahat niin, että kituuttelit senttejäsi samalla kun miehesi keräsi omaisuuttasi? Maksoitteko muut kulut puoliksi, kun kerran pidät ihmeenä sitä, että miehesi maksoi tai suostui osallistumaan perheenjäsenenne vakuutusmaksuja? Oliko exällesi suurikin saavutus ja myönnytys hoitaa omia lapsia??
Ihmettelen todella, mikä ihmeen pätemistarve sinulla on?
Miksi tällainen, että joku nainen kerrankin kertoo, että hän ja miehensä ovat onnistuneet järjestämään asiat melko tasa-arvoisesti, herättää näin paljon vihaa?(Kateudelta vaikuttavaa)
Eikö näin pitäisi olla aina ja jokaisessa liitossa?
Vai pitäisikö naisen tyytyä roolimalliinsa uhrautujana ja myöhemmässä elämässään katkeroituneena marttyyrinä? Eletään tasa-arvoisesti ja ollaan mieluummin tyytyväisiä elämäämme, ei palata keskiajalle!
Ainakaan minun kohdallani ei ole kyse kateudesta. Aiemmassa liitossasi et tehnyt avioehtoa, tulevassa aiot tehdä. Aiot turvata omaisuutesi, jota exäsi on kerryttänyt sinulle.
Exäsi, jonka kanssa et tehnyt avioehtoa, on maksanut sinulle korvauksia menetetyistä ansiosta, niiltä vuosilta, kun olet kaitsenut lapsianne palkatta, ja maksaa tulevan vapaaehtoisen eläkevakuutuksesi kulut.
Lapsien teko oli kai yhteinen päätös, tiesit mitä teit, mihin olit ryhtymässä? Lapsi maksaa n. 100.000, ja lapsia pitää jokaisen luonnollisen naisen hankkia, näin on väitetty. Jos minä haluaisinkin korvikkeena saman arvoisen huippumersun, pitäisikö mieheni maksaa se?
Eräässä kirjoituksessa toisaalla äiti sanoi tienaavansa enemmän laittaessa lapsensa hoitoon ja nostavansa työttömyystukea, samalla kun makoilee kotona, köyhtyisi jos hoitaisi lapset kotona. Kaikilla yh:illa ei ole rikasta exää. Mikä ei tosin estä heitä perimästä elatusmaksuja.
Kuinka moni nainen/mies oikeastaan haluaisi muksuja, jos he ajattelisivat, laskisivat, mitä se heille tulee maksamaan vuosien varrella? Kuinka moni lapsellinen eroaa?
Mikä mahtaa olla eläkevak. kuukausierä, 50€ aika pieni, jos saat kerättyä jotain 60.000egeä, se tekee muistaakseni n. 4-600 per kk, miinus verot, ei kauhean hyvä vanhuudenturva? 100 euroa exäsi maksamana taas aika suuri, koska maksanut muitakin korvauksia sinulle. Voitot pieniä, kurssit rajussa laskussa viime vuodesta.
Kyseistä vakuutusta vakuutuksen nostohetkellä verotetaan kahdella verolla, ansio- ja pääomatuloverolla, muistaakseni, ja sen lisäksi nuo rahat ovat pankin hallussa, panttina, pahimmassa tapauksessa n. 30 vuotta, mikä pankki pysyy pystyssä niin kauan? Panttina, kunnes eläköidyt, paitsi jos a)avioeroat, b) sinut irtisanotaan töistä, c) vaihtoehto oli kai vakava sairaus? Eli periaatteessa voisit nostaa kertyneet säästöt, koska teille tuli avioero?
Luulin, että ihmisen pitää tulla toimeen niillä tuloilla, jotka hän itse tienaa. Mieheni ja minä säästämme yhdessä, enkä voisi kuvitella käyttäväni hänen rahojaan. Lapsien teko on ennenkaikkea naisen päätettävissä, koska hän kantaa tuon lapsen, ja sen tuomat velvoitteet. Mies ei niinkään. Ymmärrän elatusmaksujen idean, mutta vapaaehtoisen eläkevak. muut korvaukset, exältä, niitä en tajua.