Poliisin asenne

Tuttavani kultasepän liikkeeseen tehtiin murto. Poliisi teki aamulla yhdessä omistajan kanssa ja vakuutusyhtiön kanssa inventariota varastetuista tavaroista. He suhtautuivat selvästikin epäillen kultaseppätuttavani näyttöön varastetuista tavaroista. Kun rosvo saatiin kuin saatiinkin kiinni parin päivän sisällä, hän antoi takaisin vain osan tavaroista ja sanoi, etä siinä on kaikki, mitä hän on ottanut. Poliisi syytti tuttavaani vakuutuspetoksesta. Kun hän kysyi polisilta kumpaa hän uskoo, rosvoa vai häntä, poliisi vastasi, että joskus voi "rehellistä varasta" uskoa paremmin kuin viekasta bisnesmiestä. Onko aikoihin eletty!
5479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

silloin tällöin näin vaan on... Anastetun omaisuuden yliarvioimisen syitä: vakuutuksen omavastuuosuus, varmuuden vuoksi yläkanttiin ilmoittaminen kun ei oikein tiedetä paljonko viety, vanhojen hävikkien koplaaminen jne,
Joskus se vaan on niin läpinäkyvää, kun lumessa näkyy vaan yhdet jäljet...Enempi kuitenkin taitaa käydä niin päin, että varsinkin vereskiinnijäänneiltä saadaan omaisuutta enempi takaisin kuin on ilmoitettu viedyn!

Äänestä

Kansalainen on näköjään näitä tyypillisiä suomalaisia sinisilmäisiä.
Jos se poliisi ei nyt ihan vasta-alkaja ollut, niin hänen epäilynsä epäilemättä perustuivat vuosien saatossa koettuun. Poliisi, kun ammatissaan oppii näkemään, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.

Äänestä

Kultasepän liikkeen kohdalla on helppo tehdä rahaa varastamalla itseltään, kun ei tarvitse kuin pistää muutamia timantteja tai kaulakoruja taskuun, niin voi pimittää satoja tuhansia euroja. Poliisilla ja vakuutusyhtiöillä saattaa olla paljoa kokemusta tällaisesta tai ainakin tilanteista, joissa tällainen toiminta yrittäjän toimesta on ollut hyvin todennäköistä. Siitä huolimatta ei voi syyttää ilman todisteita ja toki "rehellisen varkaan" konsepti on hiukan absurdi. Ehkäpä heillä (niin poliisilla kuin vakuutusvirkailijallakin) on ollut painavia syitä epäillä väärinkäytöstä, tai sitten heidän kokemukseen perustuva vainunsa kielii jostain, jota maallikko ei ymmärrä.

Äänestä

Onneksi ei olla vielä eletty sellaisiin aikoihion, että poliisi voi sekä syyttää jotta tuomita. Kansalaisten mielestä poliisin epäily riittäisi hyvin tuomitsemiseen. Poliisia arvostetaan ja poliisin "vainuun" näemmä luotetaan.

Sanoit poliisin syyttäneen ystävääsi vakuutuspetoksesta. Ymmärräthän, että poliisi ei syytä. Poliisi tutkii, jos poliisi epäilee rikoksen tapahtuneen. Ei niillä mitään kristallipalloa ole.

Äänestä
  • ...käytöstä poliisilta mielestäni, suorastaan loukkaavaa. Ei kai poliisi voi lähteä siitä, että varas on oikeassa ja kauppias, jolta on varastettu, on se suurempi huijari. Käsittääkseni vakuutusyhtiöillä on omat tarkastajat, jotka tulevat paikan päälle arvioimaan, onko todennäköisesti vilppiä tehty. Ainakin tulipaloissa sellainen "Columbo" lähetetään paikalle.
    Voiko kunniallinen kansalainen enää luottaa poliisin apuun, jos pitää pelätä, että pääsääntöisesti poliisi epäilee rikosilmoituksen tekijän sanoja?
    Itse olisin soittanut konstaapelin esimiehelle ja ilmoittanut epäasiallisesta käytöksestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä kansalainen kirjoitti:

Tuttavani kultasepän liikkeeseen tehtiin murto. Poliisi teki aamulla yhdessä omistajan kanssa ja vakuutusyhtiön kanssa inventariota varastetuista tavaroista. He suhtautuivat selvästikin epäillen kultaseppätuttavani näyttöön varastetuista tavaroista. Kun rosvo saatiin kuin saatiinkin kiinni parin päivän sisällä, hän antoi takaisin vain osan tavaroista ja sanoi, etä siinä on kaikki, mitä hän on ottanut. Poliisi syytti tuttavaani vakuutuspetoksesta. Kun hän kysyi polisilta kumpaa hän uskoo, rosvoa vai häntä, poliisi vastasi, että joskus voi "rehellistä varasta" uskoa paremmin kuin viekasta bisnesmiestä. Onko aikoihin eletty!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu