automaattikirjoitus

tomaatto

Mitä se on? Keneen sillä on yhteys? Miten se tehdään?

37

3349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Topu

      Surrealistien automaattikirjoitus:

      André Breton työskenteli Saint-Dizierin sairaalan neuropsykiatrisella osastolla ensimmäisen maailmansodan aikana. Siellä hän kiinnitti huomiota mielisairaiden kielellisiin assosiaatioihin.

      Tästä hän johti tekniikan, jossa ns. hypnagogisessa tilassa eli unen ja valveen rajamailla päästiin kokemaan hallusinatorisia ilmiöitä. Automaattikirjoitus sai alkunsa kun näitä tässä tilassa syntyneitä lauseita alettiin kirjoittaa ylös.

      Tekniikkaa kehitettiin siihen että tuohon samaan tilaan päästiin myös täydessä valvetilassa. Ideana on tuottaa tekstiä "suoraan" lauseina ilman että oma ajattelu alkaa suodattaa noita lauseita mihinkään ennalta sovitettavaan muotoon. Eli siis kynä paperille ja kirjoittamaan kaikkea mitä tulee mieleen!

      Aluksi teksti yleensä kangertelee mutta pitkällä harjoittelulla paperille alkaa hahmottua enemmän tai vähemmän surrealistisia kuvia, yllättäviä assosiaatioita ja joskus lähes profeetallista tekstiä.

    • Topu

      Televisioni käämin palaessa pääni on kuin taloni savuava raunio joka ilman minkäänlaista estettä johdattaa tunnelmani kauaksi korpeen jonka syvyydessä uiskentelevat hait , kameleontit ja kummalliset kolmikulmaiset oliot jotka ymmärätävät puheestani juuri sen osan joka heidän tuleekin ymmärtää.

      Viinilasissa uiskentelava kärpänen saattaisi erehtyä pahemman kerran jos se arvaisi että se mitä ei näy onkin aivan edessä.

      Joskus taannoin kolmivuosikymmentä sitten en olisi arvannut että astuessani kolmannen kerroksen rappuun olisin osunut sellaisen ihmisen eteen jonka ulkommuoto ei vastaisi täysin odotuksiani . Tuo ihminen olisi apina mutta silti ihmisen kaltainen. Se puhuisi kahdeksalla kielellä ilman minkäänlaista käsitystä siitä mitä on olla avaruudessa ja kellua kahden suuren tornin välissä joista toinen on melkein kuin apina itse.

      Siitä vaan. Naputtamaan tekstiä...

      • PA.

        Olen lukenut, että jotkut laittavat vain kätensä jossa on kynä paperin päälle, ja hetken kuluttua käsi alkaa kirjoittamaan vaikka henkilö itse katselisi televisiota.

        Siis, kuinka kauan ketää siihen kun alitajunta ottaa käden ohjattavakseen?

      • tuomas
        PA. kirjoitti:

        Itse olen asian kanssa ollut tekemisissä vähän nuorempana. Älkää kokeilko. Juttu toimii ja se henki kenen kanssa "pääset" kirjoittamaan, on suoraan syvyydestä vaikka tulisi kuinka rakkaudellista ja kaunista tekstiä tahansa.
        Raamattu kieltää ja varoittaa tästä.
        Valehtelun henget hallitsevat ja onhan niillä ihmisistä tuhansien vuosien kokemukset. Raamattu kehoittaa koettelemaan henget, ovatko ne hyviä eli Jumalan enkeleitä vai saatanan langenneita enkeleitä.
        Teksti voi olla hyvinkin pitkälti Raamattua siteeraava. Kaikki muut uskonnot hengille sopii, mutta kun kysyy uskooko henki Jeesuksen Herraksi, lihaan tulleeksi vapahtajaksi, ne tulevat paljastetuiksi. Suosittelen lämpimästi puhumaan suoraan Jeesukselle ja pyytämään häntä pelastamaan itsesi ja antamaan syntisi anteeksi. Tämän jälkeen sinuun sisääsi tulee Pyhä Henki ja muutoksen koet siinä samassa hetkessä ja on muuten elämä sitten mielenkiintoista. Ja se hyvyys, rakkaus mitä saat taivaan Isältä kokea, on jotain suurta ja ihmeellistä. :)
        Itse olen käynyt läpi idän uskontoja ja yrittänyt löytää niistä rauhaa. Menin niin pitkälle että sain jo ilmestyksiä hengiltä. Kaikki se valhe on puettu houkuttelevaan rakkauden sanomaan, (vähän niinkuin noituus karkkipaperissa) mutta sisusta on täyttä saastaa. Vähäksi aikaa rauhan voi sieltä saada, mutta parhaimmassa tapauksessa lähtee järki. Vuosi sitten Jeesus veti minut sieltä pimeydestä pois ja siinä hetkessä kun annoin hänelle luvan tulla elämääni, kaikki muuttui ja myös persoonani samassa hetkessä.
        Nojoo. pitkää tekstiä tuli ja meni jo offtopiciks mut haluan vaan kertoa siitä hyvyydestä ja rakkaudesta ja ihmeistä mitä oon saanu tässä vuoden aikana kokea!

        God Bless.

        - Tuomas

      • Topu
        tuomas kirjoitti:

        Automaattikirjoituksen lähde on oma alitajunta. Piste. Siinä ei ole mitään mystistä, mutta se on helvetin mielenkiintoista. Kokeilkaa vapaasti! Olette sitten yhden kokemuksen rikkaampia. Toisilla se toimii, toisilla ei.

      • tuomas
        Topu kirjoitti:

        "Mitä se nyt sitä Jeesustaan joka paikkaan tuo?!" ;D
        Mun valitettavasti täytyy, koska oon nähnyt siinä hommassa sen et henkivallat on olemassa.
        Olin kerran frendin luona käymässä joka harrasti tätä juttua. Mä otin käteeni yhden esineen, kun hän ei nähnyt ja sitten tän tytön käsi kirjotti, mitä mulla oli kädessä vaikka tää henkilö ei itse tiennyt asiasta mitään.
        Ja tän jutun jälkeen mä tästä hommasta kiinnostuinkin kovasti.

        Kyllä, kyllä. Törmään itse näihin ilmiöihin jatkuvasti. En silti usko henkiin - enkä Jeesukseen. Uskon ihmisaivojen välillä aika uskomattomaan kapasiteettiin saada aikaan asioita, joista monet saattavat vaikuttaa "yliluonnollisilta".

        On tosin totta että riippuen henkilöstä, alitajunta saattaa tuottaa sellaista paskaa, että se olisi parempi pitää sisällään. Terveellä itsetunnolla varustetulla ihmisellä ei ole mitään vaaraa. Asiat joita alitajunta tuottaa menevät aina ko. henkilön henkilökohtaisen "suodattimen" läpi. Eli jos hirveästi pelkää ja vihaa Saatanaa, niin varmasti automaattikirjoituksen myötä myös tuo ukkeli tulee vastaan. Mutta täytyy muistaa että SE TULEE OMASTA PÄÄSTÄ.

      • tuumailija
        tuomas kirjoitti:

        Itse olen asian kanssa ollut tekemisissä vähän nuorempana. Älkää kokeilko. Juttu toimii ja se henki kenen kanssa "pääset" kirjoittamaan, on suoraan syvyydestä vaikka tulisi kuinka rakkaudellista ja kaunista tekstiä tahansa.
        Raamattu kieltää ja varoittaa tästä.
        Valehtelun henget hallitsevat ja onhan niillä ihmisistä tuhansien vuosien kokemukset. Raamattu kehoittaa koettelemaan henget, ovatko ne hyviä eli Jumalan enkeleitä vai saatanan langenneita enkeleitä.
        Teksti voi olla hyvinkin pitkälti Raamattua siteeraava. Kaikki muut uskonnot hengille sopii, mutta kun kysyy uskooko henki Jeesuksen Herraksi, lihaan tulleeksi vapahtajaksi, ne tulevat paljastetuiksi. Suosittelen lämpimästi puhumaan suoraan Jeesukselle ja pyytämään häntä pelastamaan itsesi ja antamaan syntisi anteeksi. Tämän jälkeen sinuun sisääsi tulee Pyhä Henki ja muutoksen koet siinä samassa hetkessä ja on muuten elämä sitten mielenkiintoista. Ja se hyvyys, rakkaus mitä saat taivaan Isältä kokea, on jotain suurta ja ihmeellistä. :)
        Itse olen käynyt läpi idän uskontoja ja yrittänyt löytää niistä rauhaa. Menin niin pitkälle että sain jo ilmestyksiä hengiltä. Kaikki se valhe on puettu houkuttelevaan rakkauden sanomaan, (vähän niinkuin noituus karkkipaperissa) mutta sisusta on täyttä saastaa. Vähäksi aikaa rauhan voi sieltä saada, mutta parhaimmassa tapauksessa lähtee järki. Vuosi sitten Jeesus veti minut sieltä pimeydestä pois ja siinä hetkessä kun annoin hänelle luvan tulla elämääni, kaikki muuttui ja myös persoonani samassa hetkessä.
        Nojoo. pitkää tekstiä tuli ja meni jo offtopiciks mut haluan vaan kertoa siitä hyvyydestä ja rakkaudesta ja ihmeistä mitä oon saanu tässä vuoden aikana kokea!

        God Bless.

        - Tuomas

        Jos luotat Raamattuun yli-inhimillisenä pyhänä sanana, miten luulet, että se on kirjoitettu?

      • tuumailija
        Topu kirjoitti:

        Kyllä, kyllä. Törmään itse näihin ilmiöihin jatkuvasti. En silti usko henkiin - enkä Jeesukseen. Uskon ihmisaivojen välillä aika uskomattomaan kapasiteettiin saada aikaan asioita, joista monet saattavat vaikuttaa "yliluonnollisilta".

        On tosin totta että riippuen henkilöstä, alitajunta saattaa tuottaa sellaista paskaa, että se olisi parempi pitää sisällään. Terveellä itsetunnolla varustetulla ihmisellä ei ole mitään vaaraa. Asiat joita alitajunta tuottaa menevät aina ko. henkilön henkilökohtaisen "suodattimen" läpi. Eli jos hirveästi pelkää ja vihaa Saatanaa, niin varmasti automaattikirjoituksen myötä myös tuo ukkeli tulee vastaan. Mutta täytyy muistaa että SE TULEE OMASTA PÄÄSTÄ.

        Voihan olla objektiivisia ihanteita, kuten totuus, hyvyys... jotka ovat riippumatta sinusta, tai minusta ja joiden kaltaiseksi voimme pyrkiä tulemaan.
        Mutta tuo teoria, jonka mukaan Saatana tulee omasta päästä ja voimme alkaa palvoa esim. lukua 665, luvun 666 asemasta ja kokea sen yhtä todellisena 'harhana' on mielenkiintoinen.

      • jaana
        Topu kirjoitti:

        Kyllä, kyllä. Törmään itse näihin ilmiöihin jatkuvasti. En silti usko henkiin - enkä Jeesukseen. Uskon ihmisaivojen välillä aika uskomattomaan kapasiteettiin saada aikaan asioita, joista monet saattavat vaikuttaa "yliluonnollisilta".

        On tosin totta että riippuen henkilöstä, alitajunta saattaa tuottaa sellaista paskaa, että se olisi parempi pitää sisällään. Terveellä itsetunnolla varustetulla ihmisellä ei ole mitään vaaraa. Asiat joita alitajunta tuottaa menevät aina ko. henkilön henkilökohtaisen "suodattimen" läpi. Eli jos hirveästi pelkää ja vihaa Saatanaa, niin varmasti automaattikirjoituksen myötä myös tuo ukkeli tulee vastaan. Mutta täytyy muistaa että SE TULEE OMASTA PÄÄSTÄ.

        ...vaan MISSÄ SINUN PÄÄSI ON??!!??

    • melinda

      ..on aloittaa hämärässä mieluummin täysin pimeässä huoneessa jossa on hiljaista ja olla ajattelematta juurikaan mitään..
      ..todellakin se onnistuu kynän ja paperin avulla.

      • tuumailija

        Luuletko, että kysymyksessä voisi olla yhdenlainen rukouksen muoto? Olen itsekin jonkin verran kirjoitellut ja kun mietin, kenelle tekstini omistan huomaan, että kirjoittelu on ehkä yksi tapani rukoilla.

        Ehkäpä myös vastaukset tulee kirjattua.

      • tuumailija
        tuumailija kirjoitti:

        Tai, kun mennään yhä pitemmälle ykseyteen, onko sillä oikeastaan merkitystä, kuka kysyy ja kuka vastaa. Ehkäpä keskustelu käydään jossain ö-persoonallisuudessa joka on kaikki osapuolet, on siinä sitten läsnä henkiä tai ketä vaan.

        Eikös Jumala sanonut jossain nimekseen Minä olen. Nimi viittaa vahvasti ykseyteen, josta automaattikirjoitus luultavasti ammentaa voimansa.

        Mun mielestä sä läpikäyt nyt pointtia, joka on epäoleellinen. Koska se koskennee kaikkea kommunikaatiota, ei automaattikirjoitusta yhtään sen paremmin.

        Joku muu kuin tietoisuus sen tekstin tuottaa (=kättä liikuttaa), osa noista vastauksista kertoo ihan muusta kuin automaattikirjoituksesta. Kysyjälle: veikkaisin vahvasti henkiä. En vaan tiedä, millaisia henkiä. Riippuu itsestä?

      • melinda
        tuumailija kirjoitti:

        Tai, kun mennään yhä pitemmälle ykseyteen, onko sillä oikeastaan merkitystä, kuka kysyy ja kuka vastaa. Ehkäpä keskustelu käydään jossain ö-persoonallisuudessa joka on kaikki osapuolet, on siinä sitten läsnä henkiä tai ketä vaan.

        Eikös Jumala sanonut jossain nimekseen Minä olen. Nimi viittaa vahvasti ykseyteen, josta automaattikirjoitus luultavasti ammentaa voimansa.

        ei sillä ole mitään merkitystä kuka kysyy kuka vastaa..tai mitä kysyy.. on vain yksi aihe alue josta ennustamisella, oli tapa sitten mikä tahansa, ei saa kysyä.. ei saa kysyä kuolemasta..
        Kysyjä saattaa olla kuka tahansa kuten myös vastaajakin.. uskon kysyjästä riippuu se että kuka on vastaaja.. tuskinpa joku joka uskoo Jumalaan haluaa vastauksia keltä tahansa hengeltä.. tai tuskimpa noita haluaa vastauksia Jumalalta..

      • tuumailija
        melinda kirjoitti:

        Eikö kuolema kuitenkin ole olennainen osa elämää? Onko sitten parempi kääntää pää pois ja todeta, ettei tiedä aiheesta mitään? Kuolema on mielenkiintoinen mysteeri ja minusta on hienoa, jos rohkaistuu puhumaan pelottavistakin aiheista valistuneen hengen kanssa.

        Ja miksi kuolema olisi millään tavalla pelottava? Sehän voi yhtähyvin olla hieno kokemus. Luulen, että kuoleman kielto liittyy voimakkaan dualistiseen käsitykseen hyvästä ja pahasta, jossa kuolema on ilman muuta paha.

        ..kuolemasta ei missään tapauksessa saa kysyä..
        muitten harmien lisäksi se myös suututtaa henget eikä välttämättä saa enää mistää vastausta mihinkään kysymykseen..henget itsekin sanovat ettei siitä saa kysyä..miksi siis rikkoa rajoja? ..että saisi tietää jotain mitä meidän ei kuulu tietää..ei, sanon minä..ei

        Tarkoitatko kuolemalla hetkeä, jolloin ruumiillinen olemassaolomme lakkaa? Jos uskoo jälleensyntymään, ei lopullista kuolemaa ole.

      • tuumailija
        melinda kirjoitti:

        ei sillä ole mitään merkitystä kuka kysyy kuka vastaa..tai mitä kysyy.. on vain yksi aihe alue josta ennustamisella, oli tapa sitten mikä tahansa, ei saa kysyä.. ei saa kysyä kuolemasta..
        Kysyjä saattaa olla kuka tahansa kuten myös vastaajakin.. uskon kysyjästä riippuu se että kuka on vastaaja.. tuskinpa joku joka uskoo Jumalaan haluaa vastauksia keltä tahansa hengeltä.. tai tuskimpa noita haluaa vastauksia Jumalalta..

        Valottaisitko hieman automaattikirjoituksen saloja? Miten siis tiedät saavasi yhteyden henkiin ja kertovatko ne sinulle oma-aloitteisesti asioista? Olen kiinnostunut automaattikirjoituksesta ja kirjoittelen kyllä useinkin omia juttuja vihkoon, mutta en ole saanut yhtään selvää automaattikirjoituskokemusta ja olisi kiva tietää, teenkö jotain perusteellisen väärin?

        lyhyesti..
        ..rentoudu, käytä pimeää huonetta(hyvä aloittaa piemällä huoneella, myöhemmin edistyessä voit katsella samalla vaikka telkkua).. kun olet rento tunnet kun käsi alkaa itsestään liikkua, muodostaen tekstiä taikka symboleja.. huomaat sen koska käsi ei liiku enää, silloin on vastaus on valmis.. välttämättä aina ei ole mitään kerrottava.. tai vastausta ei syystä tai toisesta haluta kertoa..
        taito vaati harjoittelua..riippuu tietysti henkilöstä..
        ja edelleenkin painotan meidän ei kuulu tietää kuolemasta mitään..

    • tiedän

      Automaatiokirjoituksen vaikuttajina on aina henkiolentoja silloin kun automaatiokirjoitus on aitoa eikä itse tuotettua.

      Joku piti automaatiokirjoitusta oman psyykeen tuotteena mutta se osoittaa vain ettei hän ole koskaan itse kirjoittanut.

      Hauskaa vai jännää? Tunnen useita jotka katuvat vielä vuosikymmenen jälkeen että koskaan edes kokeilivat onnistuisiko automaatiokirjoitus. Hengistä ei pääse eroon koko elinaikana ja niistä paljastuu todella ikäviä puolia kun niiden kanssa joutuu elämään. Loppu elämä on käytännössä pilalla. Mieleni tekisi saada nämä henget jotenkin noiden typerien yllyttäjien riesaksi niin ääni kellossa muuttuisi alle viikossa.

      Lapset kokeilkaa vain näitä "juttuja" jos on pakko mutta tietäkää että moni tappaa itsensä näiden takia ja moni pysyy kotonaan loppuelämänsä nuoruudessaan hankkimien rasitteiden suoksi.

      Jokainen itsensä tappaneista on alkuun uhonnut ettei mitkään henget voi vaikuttaa MINUUN mutta toisin on käynyt.

      • tuumailija

        Olen kuullut, että monia hyviä hengellisiä kirjoituksia olisi saatu aikaan nimenomaan automaattikirjoituksen avulla, esim. teosofia antaa tästä paljon esimerkkejä.

        Voisiko siis olla, että on mahdollista saada aikaan myös hyviä kestäviä suhteita vilpittömässä tarkoituksessa toimivien henkiolentojen kanssa?

        Ne henget joihin saa kontaktin on aina valehtelevia. Niillä on jokin tarkoitus jota kirjoittaja ei huomaa. Kirjoitukset on niin ovelasti tehty, että niihin jää koukkuun. Henget haluaa saada ihmiset riippuvaisiks itsestään ja saavat tosi helposti. Hullu se joka kuvittelee olevansa vahvempi henkiä tai osaavansa suojautua niiltä. Tiedän joidenkin vapautuneen uskoontulossa hengistä mutta monille kirjoittajille jeesuksesta puhuminen tai lukeminen laittaa henget riehumaan niin että ei pysty menemään vaikka kirkkoon kun pelkää että tulee hulluksi kun henget alkaa ahdistamaan.

      • nic

        Älä lue sellaista tekstiä, jonka tiedät olevan automaatiokirjoituksella kirjoitettua, koska silloin joudut tekemisiin sen henkimaailman kanssa, joka on tekstit vaikuttanut. Tekstejä omaksumalla tulet osalliseksi riivaajahengistä, koska omaksut niiden ajattelutavan vaikka et sitä heti huomaakaan. ÄLÄ LEIKI VAKAVILLA ASIOILLA.

        Älä edes kuvittele jonkun automaatiokirjoituksen takana olevan hengen olevan "vilpittömässä tarkoituksessa"

      • nic
        tiedän kirjoitti:

        Ne henget joihin saa kontaktin on aina valehtelevia. Niillä on jokin tarkoitus jota kirjoittaja ei huomaa. Kirjoitukset on niin ovelasti tehty, että niihin jää koukkuun. Henget haluaa saada ihmiset riippuvaisiks itsestään ja saavat tosi helposti. Hullu se joka kuvittelee olevansa vahvempi henkiä tai osaavansa suojautua niiltä. Tiedän joidenkin vapautuneen uskoontulossa hengistä mutta monille kirjoittajille jeesuksesta puhuminen tai lukeminen laittaa henget riehumaan niin että ei pysty menemään vaikka kirkkoon kun pelkää että tulee hulluksi kun henget alkaa ahdistamaan.

        Lue viestini "VAKAVA VAROITUS !"

    • aquarius

      Automaattikirjoitus on mielestäni huono sana kuvaamaan tapahtumaa. Mielestäni huomattavasti kuvaavampi on kanavointi, joka on ilmiönä räjähdysmäisesti kasvanut viime vuosina.

      Kanavointi tarkoittaa tavallisesti toisesta ulottuvuudesta annetun informaation muuntamista kirjoitetulle kielelle. Vastaanottajan tulee kyetä virittäytymään tuohon kyseiseen värähtelytaajuuteen.

      Meillä on runsaasti kirjallisuutta, joka on kanavoitua. Tämä mainitaan kyllä kaikissa noissa teoksissa.

      Kanavoituja viestejä vastaanottavat henkilöt ovat yleensä henkisesti kehittyneitä ja omaavat nöyrän ja avoimen mielen. Tästä on kyllä poikkeuksiakin.

      • nic

        Näkymättömässä maailmassa pätevät lait joiden mukaan kaikki henget ovat joko hyviä tai pahoja. Neutraaleja henkiä ei ole olemassakaan.

        Langenneiden henkien vaikuttamat kirjoitukset ovat avain Saatanan valtakuntaan. Langenneiden henkien kirjoituksiin uskovat tulevat osalliseksi Saatanan hengestä ja tulevat sidotuiksi pahan henkimaailmaan.

        Jumalan hengen vaikuttama kirjoitus, Raamattu on avain Jumalan hyvän hengellisen maailman tuntemiseen. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse. Jeesukseen uskova tulee osalliseksi Jumalan hengestä, Pyhästä Hengestä.

        Langenneet henget saavat ihmisen riippuvuussuhteeseen itsensä nähden, josta ihminen ei voi vapauttaa itseään. Mikään muu mahti maailmassa ei voi päihittää Saatanaa, kuin Jeesus, ihmisen on turha kuvitella voivansa kamppailla Saatanaa vastaan. Henkien kanssa leikkiin lähtevä ei koskaan itse aio muuta kuin kokeilla ja aikoo lopettaa ajoissa, mutta toisin käy. Ennen kuin ihminen huomaakaan, langenneet henget vaikuttavat hänen elämässään ja ihmisen on pakko totella niitä, koska ne voivat tehdä elämästä todellisen helvetin maan päällä.

        Vapautus on kuitenkin lähellä. Jeesuksella on KAIKKI valta taivaassa ja maan päällä ja Jeesus on voimallinen vapauttamaan kenet tahansa, joka on jäänyt henkivaltojen uhriksi. Jeesus myös tahtoo auttaa ja Hän auttaa jokaista joka pyytää. Vaikka miten pelkäisi ettei kestä Saatanan henkien ahdistelua, niin ei tarvitsekaan itse kestää, vaan Jeesus tekee työn ja ihminen vapautuu. Etsikää Herraa, Hän ei tahdo orjuuttaa ketään, vaan vapauttaa elämään täyttä elämää.

        Älkää koskaan lähtekö edes leikillänne harjoittamaan spiritismiä tai mihinkään muuhunkaan okkulttiseen toimintaan. Pahat henkivallat ovat todellisia ja paljon ihmistä vahvempia ja älykkäämpiä, niitä ei voi huijata, eikä ne suostu hyvää hyvyyttään mihinkään. Mutta niin ovat myös hyvät henkivallat yhtä todellisia ja vielä vahvempia. Muistakaa ettei hyviin henkivaltoihin saa yhteyttä mitään muuta kautta, kuin vastaanottamalla Jeesuksen ja Pyhän Hengen. Jos joku väittää saavansa yhteyden hyviin henkiin, eikä ole uskossa Jeesukseen, niin hän valehtelee ja ehkä itsekään tietämättä pettää myös itseään.

        Myös uskovia kehotetaan Raamatussa koettelemaan henget, vaikka uskovat pystyvät useimmiten Pyhän Hengen avulla erottamaan hyvät ja pahat henget toisistaan. Langenneet henget ovat niin eteviä tekeytymään hyviksi, että uskovienkin on välillä mahdoton niitä erottaa ja siksi jokainen henki on koeteltava Jumalan Sanalla. Jos joku kuvittelee erottavansa henget toisistaan omilla keinoillaan, niin hän on jo langennut omaan ylpeyteensä ja on altis langenneiden henkien valheille.

      • vaan
        nic kirjoitti:

        Kokeile vaan, kuten minä. Mitään ei tapahdu, paitsi ehkä oman pään sisällä. Jälkeenpäin tosin tuntuu tosi hölmöltä.

        Kun ei usko enempää Saatanaan kuin Jeesukseenkaan vaan avoimin mielin tutkii kiinnostavia asioita, niin saa paljon hyvää aikaan. Ainakin uusia kokemuksia elämän eri alueilta.

        Miksi se nyt on niin hirveän tärkeää "mistä" se teksti tulee. Sisältö se kai on tärkeämpää...

      • Henki puhuu
        nic kirjoitti:

        Näkymättömässä maailmassa pätevät lait joiden mukaan kaikki henget ovat joko hyviä tai pahoja. Neutraaleja henkiä ei ole olemassakaan.

        Langenneiden henkien vaikuttamat kirjoitukset ovat avain Saatanan valtakuntaan. Langenneiden henkien kirjoituksiin uskovat tulevat osalliseksi Saatanan hengestä ja tulevat sidotuiksi pahan henkimaailmaan.

        Jumalan hengen vaikuttama kirjoitus, Raamattu on avain Jumalan hyvän hengellisen maailman tuntemiseen. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse. Jeesukseen uskova tulee osalliseksi Jumalan hengestä, Pyhästä Hengestä.

        Langenneet henget saavat ihmisen riippuvuussuhteeseen itsensä nähden, josta ihminen ei voi vapauttaa itseään. Mikään muu mahti maailmassa ei voi päihittää Saatanaa, kuin Jeesus, ihmisen on turha kuvitella voivansa kamppailla Saatanaa vastaan. Henkien kanssa leikkiin lähtevä ei koskaan itse aio muuta kuin kokeilla ja aikoo lopettaa ajoissa, mutta toisin käy. Ennen kuin ihminen huomaakaan, langenneet henget vaikuttavat hänen elämässään ja ihmisen on pakko totella niitä, koska ne voivat tehdä elämästä todellisen helvetin maan päällä.

        Vapautus on kuitenkin lähellä. Jeesuksella on KAIKKI valta taivaassa ja maan päällä ja Jeesus on voimallinen vapauttamaan kenet tahansa, joka on jäänyt henkivaltojen uhriksi. Jeesus myös tahtoo auttaa ja Hän auttaa jokaista joka pyytää. Vaikka miten pelkäisi ettei kestä Saatanan henkien ahdistelua, niin ei tarvitsekaan itse kestää, vaan Jeesus tekee työn ja ihminen vapautuu. Etsikää Herraa, Hän ei tahdo orjuuttaa ketään, vaan vapauttaa elämään täyttä elämää.

        Älkää koskaan lähtekö edes leikillänne harjoittamaan spiritismiä tai mihinkään muuhunkaan okkulttiseen toimintaan. Pahat henkivallat ovat todellisia ja paljon ihmistä vahvempia ja älykkäämpiä, niitä ei voi huijata, eikä ne suostu hyvää hyvyyttään mihinkään. Mutta niin ovat myös hyvät henkivallat yhtä todellisia ja vielä vahvempia. Muistakaa ettei hyviin henkivaltoihin saa yhteyttä mitään muuta kautta, kuin vastaanottamalla Jeesuksen ja Pyhän Hengen. Jos joku väittää saavansa yhteyden hyviin henkiin, eikä ole uskossa Jeesukseen, niin hän valehtelee ja ehkä itsekään tietämättä pettää myös itseään.

        Myös uskovia kehotetaan Raamatussa koettelemaan henget, vaikka uskovat pystyvät useimmiten Pyhän Hengen avulla erottamaan hyvät ja pahat henget toisistaan. Langenneet henget ovat niin eteviä tekeytymään hyviksi, että uskovienkin on välillä mahdoton niitä erottaa ja siksi jokainen henki on koeteltava Jumalan Sanalla. Jos joku kuvittelee erottavansa henget toisistaan omilla keinoillaan, niin hän on jo langennut omaan ylpeyteensä ja on altis langenneiden henkien valheille.

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja tuo kyllä pitää paikkansa. Sen takia meissä jokaisessa on fyysinen ja henkinen puoli. Meissä jokaissa on henki, me jokainen ollaan henki.

        Näen itseni enemmän henkenä, jolla on fyysisiä kokemuksia kuin fyysisenä olentona, jolla on henkisiä kokemuksia.

        Siis mitä pahaa on siten hengissä? Kaikki henget pyrkivät kohti valoa ja tuo pyrkimys täyttyy ennemmin tai myöhemmin. Ei ole olemassa helvettiä tai saatanaa siinä mielessä kuin annat ymmärtää. Ainut helvetti löytyy täältä maan päältä ja sekin vain sellaisten ihmisten koettavana, jotka itse ajatuksillaan tekevät elämästään helvetin.

        Itse en perusta niinkään mistään uskonnoista tai yksittäisistä kirjoista taikka dogmeista. Minulle riittää vasta tieto ja omakohtainen kokemus. Usko johonkin on vasta uskoa, tieto jostakin tulee kun itse omakohtaisesti näkee ja kokee jotain.

        Käsittääkseni Jeesus kävi autiomaassa kamppailun Saatanaa vastaan ja vapautui hänestä. Kun Jeesus kehoittaa meitä tulemaan kaltaisekseen, eikö hän juuri rohkaise meitä kohtaamaan Saatanan silmästä silmään. Miksi sitä pelkäisimme? Eikö juuri pelko anna Saatanalle lisää valtaa?

        Eikö Saatanan kohtaamisessa ole myös kysymys omien pelkojen kohtaamisesta ja eikö tämä ole erittäin suositeltavaa, ettemme sulkeutuisi turhien pelkojen ja huonon itseluottamuksen aikaansaamaan vankeuteen?

      • tuumailija
        Henki puhuu kirjoitti:

        Ehkä voin jollain tavoin ymmärtää noita varoituksia, jos rinnastan automaattikirjoituksen meditaatioon.

        Ehkä on mahdollista meditoida kahdella eri tavalla.
        1. Tiedostavalla, eli pyrkimällä parempaan tietoisuuteen, toisinsanoen skarpaten.

        2. Tietoisuuden sammuttavalla, esim. hokemalla merkityksetöntä mantraa, (en halveeraa mantroja, joilla on oikeasti merkitystä ja jotka laittavat ajattelemaan) joka sammuttaa tietoisuuden ja aiheuttaa esim. sen, että alitajunta (voi myös olla ulkopuolinen henki) ottaa ohjat käsiin ja saa aikaan pelottavia juttuja. Jo tunne siitä, että joku toinen liikuttaa omaa kehoa voi olla melkoinen shokki.

        En tiedä onko näin?

        1. Tiedostavalla, eli pyrkimällä parempaan tietoisuuteen, toisinsanoen skarpaten. En tiedä, onko näin mahdollista saavuttaa yhteyttä toisiin henkiin. Jos ajattelee tätä tieksi kohti ykseyttä, sen täytyy samalla olla tie kohti yhteyttä.

        2. Tietoisuuden sammuttavalla, esim. hokemalla merkityksetöntä mantraa, (en halveeraa mantroja, joilla on oikeasti merkitystä ja jotka laittavat ajattelemaan) joka sammuttaa tietoisuuden ja aiheuttaa esim. sen, että alitajunta (voi myös olla ulkopuolinen henki) ottaa ohjat käsiin ja saa aikaan pelottavia juttuja. Jo tunne siitä, että joku toinen liikuttaa omaa kehoa voi olla melkoinen shokki.

      • nic
        tuumailija kirjoitti:

        Käsittääkseni Jeesus kävi autiomaassa kamppailun Saatanaa vastaan ja vapautui hänestä. Kun Jeesus kehoittaa meitä tulemaan kaltaisekseen, eikö hän juuri rohkaise meitä kohtaamaan Saatanan silmästä silmään. Miksi sitä pelkäisimme? Eikö juuri pelko anna Saatanalle lisää valtaa?

        Eikö Saatanan kohtaamisessa ole myös kysymys omien pelkojen kohtaamisesta ja eikö tämä ole erittäin suositeltavaa, ettemme sulkeutuisi turhien pelkojen ja huonon itseluottamuksen aikaansaamaan vankeuteen?

        Autiomaassa Saatana yritti saada Jeesuksen lankeamaan ja testasi oliko Jeesus todella Jumalan Poika. Kukaan muu ei kestäisi niissä koettelemuksissa ja kiusauksissa joita Jeesus kesti ja niin Saatana joutui tunnustamaan Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja väistymään Hänen tieltään.

        Kukaan ihminen ei kestä järjissään Saatanan kohtaamista ja siksi näillä asioilla leikkiminen on sama kuin pelasisi venäläistä rulettia. Mielisairaus tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin ellei käänny Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen puoleen.

        Elämme jokapäiväisessä elämässämme näitä koettelemuksia enemmän, tai vähemmän tietoisina. Jeesuksen ja Saatanan dialogi autiomaalla on kulminaatio näistä koettelemuksista. Hetki jolloin on täysin tietoinen manipuloivasta todellisuudesta on juuri tällainen ikuisuudessa käytävä dialogi Saatanan kanssa.

        Kysymys on eräänlaisesta kontrastista, joka vähitellen paljastuu ajassa etenevälle ylösnousevalle kuolevaiselle.

    • Anonyymi

      Miten tämän taidon voi oppia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe