Väärä palsta tiedetään, mutta en tiedä minne muuallekaan kirjoittaisin. :)
Olen maaliskuussa 21vuotta täyttävä nuori nainen.
Asuin 3.vuotiaasta asti sijaisperheessä.
"jouduin", no nyt ajattelen että pääsin sinne koska äitini oli liian nuori kasvattamaan minua, oli 16 kun sai minut.
Äitini kanssa olemme todella hyvissä väleissä, olemme samassa työpaikassa.
Mutta hyvän ja onnellisen lapsuuden sain viettää, omista hölmöilyistäni huolimatta!
Kiitän sijaisperhettäni aina siitä että sain hyvän, turvallisen ja ennenkaikkea rakkaan kodin.
No siinä se. :D
Olen maaliskuussa 21vuotta täyttävä nuori nainen.
Asuin 3.vuotiaasta asti sijaisperheessä.
"jouduin", no nyt ajattelen että pääsin sinne koska äitini oli liian nuori kasvattamaan minua, oli 16 kun sai minut.
Äitini kanssa olemme todella hyvissä väleissä, olemme samassa työpaikassa.
Mutta hyvän ja onnellisen lapsuuden sain viettää, omista hölmöilyistäni huolimatta!
Kiitän sijaisperhettäni aina siitä että sain hyvän, turvallisen ja ennenkaikkea rakkaan kodin.
No siinä se. :D
Vastaukset 28
Vanhimmat
kaikki oli ihanaa.
että olisit onnellinen edes yhden huostaanoton onnistumisesta, pitää vääntää jotain typerää.
Ei ole katkeruudella mitään rajaa; sitä saa mitä tilaa joten jos sulla on mennyt huonosti, toivottavasti jatkossa menee vielä huonommin, ääliö!!
Ei se "ääliökään" nyt niin kovin fiksulta vaikuttanut. Miksi ette osaa olla ilman kiroilematta? Jos joku on ääliö niin onko itsekin oltava?
Minä olen jo 22-vuotias ja tulen omillani toimeen. Minä kasvoin sijaisperheessä, enkä olisi varmaan tänä päivänä tässä jos olisin joutunut kasvamaan bioperheeni luona.
Isäni on vähän alkoholisoitunut, mutta äitini oli henkisesti sairas.
Minä sain ihanan sijaisperheen. Heitä pidän lapseni mummuna ja paappana. Kun kerroin vieraille perheestäni, kerron sijaisperheestä.
Tiedän biologisen taustania, mutta mielestäni se on perhe missä on kasvanut, saanut rakkautta ja jossa välitetään. Biologialla ei ole sen kanssa mitään tekemistä!!!
Samoin tuntee myös kaksi sisarustani, toinen asustelee vielä parisen vuotta sijaisperheessä.
Olemme onnellisia,etteivät biovanhempamme saaneet meitä vaikka heillä oli hyvä asianajajat.
Ja oikeutta käytiin useampaan kertaan.
sinulle ja sisaruksillesi, että pääsitte pois sairaan ja alkoholistin luota. Yleensä sairaat, sairashan se on juoppokin, saavat pitää lapset. Jokin poikkeus on kyllä ollut, ettei teitä ole palautettu vanhemmille.
Kerrot, että biologialla ei ole merkitystä. Jos olet huomannut sijaisvanhempien kirjoituksista, niin he ovat pääsääntöisesti sitä mieltä, että geeneillä on hallitseva osuus sijoitettujen tulevaisuudelle. Jos liene sait hyvän geeniperimän ja suotuisan kasvuympäristön sijoituksessa. Mielisairaus kuitenkin voi olla periytyvää, kannattaa pitää mielessä. Ei altista itseään mihinkään, mikä voisi laukaista sairauden. Taiteilua tuo sinun elämäsi on, henkisesti raskasta noinkin valiten.
vanhempia vastaan.
painu sinne missä päivä ei paista ja jää sinne.
Isomman veljeni kanssa,veli meni laitokseen etelään,minä "pääsin" pienempänä perheeseen Kuusamoon.Veli karkasi monta kertaa,ikävä oli kotiin äidin luo,sosiaaliviranomaiset eivät uskoneet veljeni kertomuksia laitokset olosuhteista.Yksi helvetti oli tuo paikka,isommat raiskasivat 12v veljeni useaan kertaan,kukaan ei tehnyt mitään,sinne vaan takaisin.
Veljeni tappoi itsensä 18 vuotiaana päästessään laitoksesta.
Itse elelin perheessä,missä sijaisäidillä oli mielenterveysongelmia,jouduin päivittäin kymmenen vuoden iästä lähtien sanomaan sijaisäidille kuinka
kiitollinen olin hänen pelastettuaan minut juopon äidin kynsistä.Koin pahoinpitelyä usein,silloin kun en onnistunut miellyttämään sijaisäidin ailahtelevia toiveita.Minut esim pahoinpideltiin leipälapiolla.Sijaisperheen isä oli normaali,ainoa syy miksi selvisin tervejärkisenä tuosta helvetistä.
Sijaisäidin pahoinpitelyt loppuivat siihen kun hän ollessani 15v iski haarukan reiteeni kiinni ruokapöydässä ja minä suutuin ja pidin puukkoa kurkkulla sanoen anna olla viimeinen kerta.
Pahoinpitelyä jatkui siis niinkauan kun olin tarpeeksi vahva fyysisesti ja henkisestä sitä vastustamaan.
Sijaisperheessä asui myös "pikkusisko" joka oli sijaisäidin "lellikki",siksi että oli tullut jo vauvana,eikä osannut kaivata omaa äitiään.
Tämä ei ole provo,näitä tarinoita on enemmänkin.
No, tarinoita on monia. Tässä yksi.
Minun äiti oli eronnut ja täysin alkkis. Olin jo ekaluokalla kokenut kaikki, mitä voi kokea. Äiti saatto olla "kaupassa" jopa kaks kuukautta putkeen. Siinä sitä pienityttö sitte koetti pärjätä. Varasti kaupasta ruokaa, joskus jäi kiinni. ja kävi koulua kuin mitään ei olisikaan. Opettaja tosin oli tietoinen tilanteesta, sillä kerroin sille omasta tahdosta. Pihan lapset haukku huoran pennuks, sillä mies vaihtu joka viikko, jos ei useammin. Välistä olin kotona panttivankina ettei äiti vaan lähe liian kauaks kotoa. Sillä mies halus sitten heti prs:ttä. Ja jos äiti kieltäyty, niin minun kurkulla oli se puukko, ja uusi kysymys: annatko, vai viedäänkö pennun henki?
Sukulaiset oli tietoisia tästä ja soittivat useasti soskuun että tehkää jo jotain. (itse asuivat ulkomailla tai niin kaukana ettei ne voinut auttaa aina.)
no, sosku laitto kirjeen kotiin että ovat tulossa käymään esim maanantaina klo 14, katsovat kodin tilanteen ja juttelevat tulleista ilmoituksista. Voi kun oli äiskä ovela. Siivos koko asunnon tosi siistiksi, ja vei pullot pois. Sosku kun tuli, oli näkymä kaikkea muuta kuin juopon koti. Että se siitä ilmoituksesta. Eivät uskoneet. Ja tätä kesti vuosia. Kun olin kolmannella, menin kaupunkiin soskuun ja pyysin niiltä 10mk, jotta saan ostettua hampurilaisen. Ne ihmetteli että no, mitenkäs se nyt noin on. Silloin kerroin koko totuuden ja sanoin että suku on ollut koko ajan oikeassa ja sosku väärässä. Äiti oli juoppo paska. Silloin alko rattaat pyörimään. Vaikka en ollu ku 11 v, niin silti minut otettiin huomioon sijaisperheen valinnassa. Sillä olinhan jo todistetusti sen verran kehittynyt, jotta osasin kyllä itse päättä mikä on minulle hyväksi.
Menin erääseen perheeseen hiihtolomaksi kylään, jotta sain kuvan millainen perhe oli. Heillä oli jo 5 sijoitettua lasta ennestään, joten vaikutti hyvälle. Parin päivän kuluttua, isäntä tuli kalasta ja oli juonu. Se oli jo minulle liikaa. Jos lähden alkoholia pakoon, miksi eläisin perheessä missä juodaan? ja kaiken kruunas se kun isäntä mätkäs mateella kasvoihin kun katselin saalista. Soskun täti tuli hakemaan seuraavana päivänä pois.
Seuraava perhevaihtoehto oli myös maalla. Vanhemmat oli jo keski-ikäisiä ja heidän omat lapset aikuisia. Nuorin oli 18. Tähän paikkaan minä ihastuin. Navetta, lampi pihassa ja oikeasti lämmin koti. Vaikka perhe oli uskovainen ja minä en, silti osattiin kunnioittaa toisen vakaumusta ilman ongelmia.
Tänä päivänä, nämä vanhemmat ovat minun 2. lapsen sylikummeja ja suhteet edelleen läheiset.
Toki oma äiti oli minulle rakas ja kun vanhemmalla iällä pystyin antamaan äidille anteeks sen sairauden ja heikkouden, alkoi meidän välien parantaminen. päivittäin oltiin yhteydessä ja vein lapset kylään. Se oli ns. korvaavaa aikaa sille että äiti ei voinut olla äiti. Mutta ennen kuin saatiin kaikki kuntoon meidän välillä, äiti kuoli. Ja se oli suuri menetys, vaikka paska olikin. Eilen kävin taas sen haudalla, kuten joka helmikuun 18pv. 11 vuoden ajan.
minulle se sairaus ei ole peritynyt. Olen alkoholin herra, ei se minun. kerran vuodessa hiprakassa, niin voin olla ylpeä että olen ollut vahva. Ja viikko tissuttelua en tunne. Ei ole tarve juoda.Eikä tee mieli. osaan pitää hauskaa ja myös surra ilman viinaa.
Itse olenkin sitä mieltä että alkoholismi ei periydy, vaan kyse on lapsen omasta heikkoudesta jos kulkee vanhempien polkuja. Vain taipumus periytyy. Koska on ikänsä katsonut sitä menoa, niin luovuttaa itsekkin. Miksi ei luovuttais, kun ei ole mitään hyvää tiedossa. Juodaan suru ja murhe pois kuten aikuiset tekee. Nollataan tilanne.
Hienoa että olet kääntänyt vaikeutesi vahvuudeksi!
Olen samaa mieltä kanssasi,että vaikka taipumus voi periytyä on kaikki kuitenkin omasta tahdosta kiinni. Sellaisen elämän saa, minkä päättää ottaa. Tietysti asiaan voi vaikuttaa sairaudet, niihin ei ole itsellä paljoa valinnanvaraa.
Zemppiä sinulle jatkoonkin!
kauppareissuillakin aina pari kuukautta, niin mistä ihmeestä kukaan tiesi, miten usein miesystävät vaihtuivat?
Ihan vain tällainen retorinen kysymys kaiken älyttömyyden keskelle.
Ja aika ihmeellistä, että äiti sattui olemaan kotona aina siivoamassa silloin kun sossu oli tulossa.
Ja vielä ihmeellisempää, että noin sekaisin päästään oleva ihminen pystyisi muka edes siivoamaan.
Mutta mielikuvituksellahan ei ole rajoja ja sijarit saavat käyttää omaansa niin paljon kuin sen käyttöön tuntuu tarvetta olevan.
puppua tulla olaan takaa. En ole moisiin törmännyt ja kyllä se huosta olisi tapahtunut jo viikon sisällä. Mistä tiesi sossujen olevan tulossa (jos 2 kk poissa) vai kävikö lukemassa postit kumminkin. Siinä ajassa olisi kai jo sähkötkin mennyt poikki, ,,,,jne.. Vaan empä menee takuuseen että tällästäkin tapahtuu..
Kuinka ihmeessä 7vuotias ekaluokkalainen,osas jo käsittää kuukaudet? kun tuon ikäinen olin ite ni hyvä kun tiesin päivän ja jotenkuten osasin lukee kelloa! Sitten tuo "Pihan lapset haukku huoran pennuks, sillä mies vaihtu joka viikko, jos ei useammin." Nyt sentäs tiesi tuonkin "joka viikko!" sitten tuo että "Välistä olin kotona panttivankina ettei äiti vaan lähe liian kauaks kotoa." miten ihmeellä sinä olit panttivankina? ja sitten kuitenkin yritin ns. estää äitisi lähdön liian kauaksi? En ymmärrä miten sitten tuossa onnistuit, kun pieni olit niin, et kyllä kokosi puolesta olisi pysrynyt estämään millään äitiäsi lähtemään! varsinkin jos oli vielä juovuksissa! Mistä muka tuon ikäisenä tajusit että "Sillä mies halus sitten heti prs:ttä." mies halusi ns. naida äitiäsi? Vai oliko tämä mies näyttänyt esimerkkiä naidessaan äitiäsi ja sanonnut sinulle että äitisi antaa hänelle per....ttä? Kuin niin vuosia? "Ja tätä kesti vuosia." Kun sitten kohta kerrot että "Kun olin kolmannella, menin kaupunkiin soskuun ja pyysin niiltä 10mk, jotta saan ostettua hampurilaisen. Ne ihmetteli että no, mitenkäs se nyt noin on. Silloin kerroin koko totuuden ja sanoin että suku on ollut koko ajan oikeassa ja sosku väärässä. Äiti oli juoppo paska. Silloin alko rattaat pyörimään. Vaikka en ollu ku 11 v, niin silti minut otettiin huomioon sijaisperheen valinnassa." Kun olin kolmannella eli n.2vuotta! ja sitten tuo on myös outo juttu!"minut otettiin huomioon sijaisperheen valinnassa." Outo juttu sinänsä kun oli otettu huomioon! Eikä heti otettu huostaan, vaikka olit sossulle kertonut koko toduuden! Jotenkin ei tämä sinun tarinasi tunnu aidolta! On niin paljon ristiriitaisia kohtia jotka eivät oikein toimi! Tuon pojan kertomus oli nyt uskottavampi, kuin tämä sinun! Todella paksua pajun köyttä.....
"ja sanoin että suku on ollut koko ajan oikeassa" Miten ihmeellä sun sukulaiset mitään tiesivät tai miten yleensä saivat tietää?? Jos he kerran asuivat ulkomailla? ja tuo ("tai" niin kaukana ettei ne voinut auttaa aina.) Mitä tarkoitat tuolla "tai" sana muodolla? Kysymys? asuivatko sukulaiset ulkomailla, vai eivät asuneet?? myös se että "niin kaukana ettei ne voinut auttaa aina.) "kaukana" ja"aina" Kuinka niin kaukana jos kerran
ovat käyneet auttamassa, niin kuka sitä nyt joka päivä jaksaa? kuitenkin ilmaiset asiasi niinkuin he olisiva joko ulkomailla josta he eivät lähde auttamaan, mutta sitten taas että olivat niin kaukana etteivät jaksaneet aina tulla auttamaan! Ottakaa nyt sitten joku tästä tarinasta selvää! On niin, hölyn pölyä että tämä on keksimällä keksitty juttu!
Sukulaiset oli tietoisia tästä ja soittivat useasti soskuun että tehkää jo jotain. (itse asuivat ulkomailla tai niin kaukana ettei ne voinut auttaa aina.)
kaikki sukulaiset yhes paikas. Mul useis ja jopa ulkomailla. Saivartele lisää.
Kun vain pelkästään sukulaiset! Aivan kuin olisit kertonut yksistä sukulaisista! Niin että älä väännä minun sanomisiani! Minä en ole väittänyt, että minun sukulaiset asuvat yhessä paikassa kaikki!Itse kirjoituksellasi annoit ymmärtää niin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Joten älä tule toisten asioita sotkeen!
.................................................!
Sepä se onkin jännä juttu että, kun itse olet luultavasti normaalista perheestä. Ei sinun tarvinnut tietää mistään mitään. Ei siis edes tarvinnut osata edes lukea... Voi kun olette toisinaan niin naiveja ihmisiä..?. Eli näin se todellakin toimii. Pienet lapset jotka ovat jatkuvasti " heitteillä" oppivat niin paljon nopeammin miten Täälä maailmassa pitää elää ja mitä pitää osata että pärjää ilman esim oman äidin huolenpitoa. Kun äidillä sattuu olemaan paljon muutakin ja tärkeempää tekemistä. Onko sinun mielestäsinerikoista jos 7-8v tyttö itse huolehtii lähes kaikesta tekemisistään?? Näin kuitenkin on.. Tunnen kyseisen tytön ja hän pitää jatkuvasti kalenteriaan yllä. Että tietää mitä seuraavaksi pitää tehdä.. Ei nämä sijoitetut lapset todellakaan ole mitään tyhmiä saappaita kuten moni tuntuu luulevan. Heillä on niin suuri elämän halu, että sitä harvalta teistä " normaaleista" löytyy. Joten tyttö joka kertoi oman tarinansa on varmasti juuri näin sen kokenut. Tiedän jatunnen paljon samoja tarinoita ja netodellakin ovat tosia. Joten jos mahdollista niin hiukan kunnioitusta pyydän.
Täysin samoin ajattelen omasta tilanteestani :)
Tuskin tässä olisin jos kukaan ei olisi tilanteeseen kotona puuttunut.
Nyt olen 23 vuotias, vakituisessa työssä ja minulla on tasapainoinen ja onnellinen elämä :)
Niin miksi epäilette. Alussahan kirjoittaja sano, että olen kaiken nähnyt ja kokenut. Siis välillä äiti kadoksissa ja välillä kotona. Kun oli kotona kuitenkin joi. Ja miehet vaihtus usein. Kyllä oikeasti on tälläisiä lapsia. Nälkää näkevät. Onneksi on koulu. Saa ainakin joskus ruokaa. Ja kyllä se nyt aina on tietty, että juopot ehtii siivoomaan, ainakin ennen kun ei tehty akuutteja sossukäyntejä. Nykyään ehkä eri kun tulevat poliisin kanssa. Mutta kyllä koittavat nykyäänkin huiputtaa. No nykyään on sentään testejä. Ja jos kuitenkin joku sukulainenkin joskus kävi niin saipa vaatetta ja ruokaa sitäkin kautta.
MInäkin ollut lapsi, enkä koskaan huostaanotettu, en, vaikka olisi pitänyt. Vanhemmat erosi, isä ryyppäsi, äiti masentui eikä kuuteen vuoteen juuri noussut sängystä. No joo, kävihän tuo vessassa ja välillä ehkä söi, mutta siinä se. Minä olen 3- vuotiaana (Kyllä, 3- vuotiaana! ) annoin siskolleni ruokaa, lenkkimakkaraa, se kun oli ainoa mitä kaapissa oli. Tarhassa kävimme päivittäin ja syyksi keksimme milloin mitäkin miksei äiti meitä tuonut. Usein sanoimme äidin olevan kipeä. Ihmettelen, että miksei ne tarhantädit KOSKAAN ihmetelleet asiaa. Äiti joka päivä kipeänä ja 3- ja 4- vuotiaat tulee kahdestaan tarhaan. Vaatteet oli päällä miten sattui ja sukat harvemmin samaa paria, kun ei tiedetty mistä etsiä.
Mutta me molemmat olemme aivan täysjärkisiä aikuisia. Oikeastaan kukaan ei tiedä lapsuudestamme, ei edes mieheni. Vain siskoni ja minä voimme joskus puhua lapsuudesta, mutta hyvin hyvin harvoin. Kumpikaan ei halua repiä haavoja auki ja se on edelleen asia mitä peitellään. Meidän isovanhempamme taas olivat oikein hyvin toimeentulevia ja ilman heitä meillä tuskin olisi ollut vaatteita päällä saatika edes sitä vähää ruokaa kaapissa.
Ihmettelit kirjoituksessa että miten 7- vuotias muka tuntee edes kellon. Voin kertoa, että äitini jätti minut viikoksi yksin kotiin kun olin 8- vuotias, ja kyllä sitä vaan osaa selviytyä. Joka ilta etsin äitiä ja siskoa, koitin soittaa joka paikkaan. Jos joku vastasi, kysyin onko äiti siellä ja jollei ollut niin sanoin vaan että kun luulin tulleen sinne kun meni kauppaan tms. Joka ilta itkin itseni uneen, ihan vaan sen takia että otti siskoni mukaan, minua ei. Mikä vika minussa oli? Kaapissa ei ollut mitään ja iltaisin söinkin kaurahiutale- sokeri- voisekoitusta. Muuta kun ei kaapissa ollut.
Joten kyllä sitä vaan voi selvitä vaikka mistä hyvinkin nuorena.
Itse olen edelleen katkera äidilleni, isäni kanssa en ole missään tekemisissä. Kuitenkin äitini kanss aolen lähes päivittäin tekemisissä ja lapseni ovat siellä joskus hoidossa. Olen katkera, mutta eteenpäin on mentävä.
Että on niitäkin jotka osaa antaa meille sijaisperheille kiitosta. Se tuntuu hienolta mutta harmi että kiitosta saa aivan liian harvoin. Toivottavasti sinä pärjäät hyvin omassa elämässäsi ja on hienoa että välisi luultavasti biologisen Äidinkin kanssa ovat kunnossa ja hyvät.
lapsenryöstäjiä pitäisi oikein kiittää?
Meidän lapsi olisi tullut hoidettua kotonakin, siihen ei vain koskaan annettu mahdollisuutta.
Kyseessä laiton huostaanotto jälleen kerran.
Hei bioäiti!
Aika hurja syytös tuo lapsen ryöstö! Juuri sellaisten lasten takia on sijaisperheet olemassa, joiden biovanhemmat eivät kykene heistä huolta pitämään!
Keneltäkään ei syyttä lasta pois oteta, joten ole sinäkin vaan hyvilläsi meistä sijaisvanhemmista jotka ilmeiseti myös sinun lapsesta/lapsista huolta pidetään!! Eikös kumminkin normaalin perheen arki voita lastenkodin? Vai kumpaanko haluaisit ennemmin muksusi sijoittaa??
Ei sijaisvanhemmat oo tohon mitenkään syyllisiä, ja heitä todellakin PITÄÄ kiittää! Mutta sossu tosin tekee usein ilman painavaa syytä huostaanottoja, että heitä sitten ensisijaisesti kannattaa syyttää jos sellaseen kokee tarvetta. Tosin bioperheitä pitäisi tukea paljon enemmän eikä heti otettaisi huostaan jos jokin pienikin moka sattuu, koska täydellistä perhettä ei olekaan.
Itse olen 23 vuotias, ja asuin sijaisperheessä kolme vuotiaasta saakka.
Minulla oli loistavat sijaisvanhemmat, joiden kanssa soittelemme joka ikinen päivä ( asumme eri paikkakunnilla). Biologisen äitini kanssa en ole tekemisissä, mutta biologisen isäni kanssa pidämme yhteyttä viikottain.
Odotan tällä hetkellä esikoistani, ja sijaisvahemmistani tulee ukki ja mummi, luonnollisesti :)
Itse arvostan sijaisvanhempia jotka avaavat kotinsa ovet muiden lapsille pyyteettömästi. Teette upeaa työtä :)
Minun mielestä sijaisperheet ja lastenkodit syrjäyttävät lapsen lähipiirin. Kaikki sosiaalityöntekijät eivät tee sukulaisijoituksia vaikka sielläkin olisi luotettavia ja turvallisia aikuisia, mutta ei, koska aina on olemassa valmiita perheitä koulutuksineen ja jotka haluavat muiden lapsen tai lapsia, joten luulen että jo ajallisestikkin on helpompaa siirtää suoraan lapset muualle, kuin alkaa selvittelemään lähipiirin mahdollisuuksia alkaa sijaisvanhemmaksi. Jos kyseiseen työhön ei olisi halukkaita, annettaisiin tilaa ja mahdollisuus lapsen omista juurista tuleville ihmisille. Eikö tämä olisi inhimillisempi ja myös edullisempi vaihtoehto.
Kyllähän sijaisperhe / lastenkoti tarjoavat kodin ja onnellisissa tapauksissa myös rakkautta ja huolenpitoa, mutta entä empatia, myötätunto? Jotkut lapset alkavat kutsumaan kasvattivanhempiaan äitinä ja isänä... Ajattelevatko he koskaan miltä lapsen läheisistä tuntuu kun heidät on KYLMÄSTI syrjäytetty lapsen elämästä. Ei ole sama tavata 1X kuukaudessa tai vuodessa pikaisesti lasta kuin mitä se olisi voinut olla. Tai yhteydenpito pelkkien kirjeiden/korttien välityksillä. Ei sellanen ole oikeaa vuorovaikutusta. Lapselle puolestaan luodaan uusi "identiteetti." Toisinaan biologisesta kodista ei haluta ottaa mitään mukaan vaan kaikki muuttuu. Vaatteista, harrastuksista, kodista ja ihmisistä lähtien. En voi valitettavasti sanoa että hienoa, näin sen pitääkin olla.
Minua ei ainakaan kukaan ole syrjäyttäny biologisista sukulaisistani. Joka viikko vierailin isovanhempien luona. Kesäöisin olin pitkiäkin aikoja tädilläni, serkuillani tms. Sukulaissuhteistani pidettiin kyllä huolta vaikka sijaiperheessä asuinkin.
Turhaan sitä alkaa yleistämään, kun on meitäkin joita ei ole eristetty.