Tervehdys

kaikille! Viikko on taas osaltani vierähtänyt susiuskovaisten (Susianalyysi II) asuttamalla paikkakunnalla. Täytyy taas vain todeta ja ihmetellä, kuinka raivoisaa ja älytöntä tämä susipropagandan lietsominen voi olla. Jopa kansankynttilät aivopesevät oppilaitaan syöttämällä heille mitä hirvittävämpiä valheita susien vaarallisuudesta. Paikallisella Teboililla ei paljon muusta puhuta kuin joka puolella vaanivista, verenhimoisista ja raivotautisista pedoista. Nämä hirvittävät saalistajat ovat näiden juttujen mukaan jo upottamaisillaan torahampaansa lastesi, vaimosi ja isoäitisi pehmeään lihaan. Keskikaljapöhnässä saatu rohkeus kuitenkin on sitä luokkaa, jotta täällä seinien sisäpuolella jaksetaan uhota ja melskata. Yöllä on kuitenkin univaikeuksia, kun pedot alkavat taas painajaisissa kummittelemaan.

Minuahan on joskus moitittu siitä, jotta muka nimittelisin ihmisiä. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkansa. Päinvastoin, minua nimitellään koko ajan jos minkäkinlaisilla asiattomilla herjasanoilla.

Minun teksteistäni suorastaan pursuaa asiallisuus. Jos puhun mölisevästä apinalaumasta tai tyhmistä apinoista, niin se on täysin luonnollista ja tilanteeseen sopivaa kieltä. Mikä muu sana kuin "apina" (ja tyhmä sellainen) kuvaisi paremmin hysteerisesti sutta pelkäävää ihmistä. Ja kun tällaiset apinat yhdessä meuskaavat peloissaan, niin eikö kyseessä olekin tyhjää mölisevä tyhmien apinoiden muodostama lauma?

Noh, tällaiset apinalaumat siis kuljeksivat mainitsemani pitäjän raitilla. On tässä normaalijärjellä varustetulla ihmisellä naurussa pitelemistä, kun irrallaan oleva koira, joskus jopa kissa (jopa jäniksen jäljetkin) aiheuttaa susihälytyksen melkein päivittäin. Siis naurattaa katsella kun tyhmät apinat ovat täysin pois tolaltaan mentyään joukkopaniikkiin.
281091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

tekstisi pursuaa ylimielisyyttä ja "itsevarmuutta" ja haukut ihmisiä, nostaaksesi itsesi korkeammalle jalustalle. onko sinua kohdeltu kaltoin lapsuudessasi?

"Minun teksteistäni suorastaan pursuaa asiallisuus."

mene ja katso googlesta mitä tarkoittaa sana asiallisuus.

"Minuahan on joskus moitittu siitä, jotta muka nimittelisin ihmisiä. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkansa."
"Mikä muu sana kuin "apina" (ja tyhmä sellainen) kuvaisi paremmin hysteerisesti sutta pelkäävää ihmistä. Ja kun tällaiset apinat yhdessä meuskaavat peloissaan, niin eikö kyseessä olekin tyhjää mölisevä tyhmien apinoiden muodostama lauma?"

niimpä niin.... mene kotiisi kasvamaan.

Äänestä

Hyppää kaivoon,pelle!

Äänestä
  • täältä löytyvän taaskaan järkeviä keskustelukumppaneita, heti aletaan pelleksi nimittelemään. Vaikka, kyllähän joskus fiksujakin keskustelijoita ilmaantuu. Suden ystävät ovat selvästi lisääntyneet viime aikoina. Toivoisin tämän kehityksen jatkuvan ja toisaalta uskon, että se jatkuukin tekemäni arvokkaan työn ansiosta.

    Nyt olisi jo tyhmemmänkin tässä vaiheessa syytä oivaltaa, jotta voiko 200 sutta olla todellinen vaara ihmisille tämän kokoisessa maassa. Ja koolla tarkoitan tässä pinta-alaa suhteutettuna ihmisten väkimäärään, jos tyhmä apina voi edes tällaista asiaa tajuta turhilta peloiltaan.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    täältä löytyvän taaskaan järkeviä keskustelukumppaneita, heti aletaan pelleksi nimittelemään. Vaikka, kyllähän joskus fiksujakin keskustelijoita ilmaantuu. Suden ystävät ovat selvästi lisääntyneet viime aikoina. Toivoisin tämän kehityksen jatkuvan ja toisaalta uskon, että se jatkuukin tekemäni arvokkaan työn ansiosta.

    Nyt olisi jo tyhmemmänkin tässä vaiheessa syytä oivaltaa, jotta voiko 200 sutta olla todellinen vaara ihmisille tämän kokoisessa maassa. Ja koolla tarkoitan tässä pinta-alaa suhteutettuna ihmisten väkimäärään, jos tyhmä apina voi edes tällaista asiaa tajuta turhilta peloiltaan.

    Aika lailla liioiteltu määrä. Kyllä niitä paljon enemmän ja muutto virta jatkuu koko ajan tuolta itärajan takaa.

    Metsästäjänä osaan arvostaa sutta ja toivoisin tämän eläimen säilyvän luonnossamme mutta mitä jos aikanaa niitä ihmisuhreja alkaa ilmaantua? Jotkut vanhat yksilöt tiettävästi ovat napanneet lapsia koska eivät pysty mitään muuta nappaamaan.

    Äänestä

  • Erämies kirjoitti:

    tämä 200-230 on asiantuntijoiden ilmoittama virallinen susien arvioitu lukumäärä. Miksipä sitä pitäisi liioitella ylöspäin?

    Äänestä

  • jskwei kirjoitti:

    tämä 200-230 on asiantuntijoiden ilmoittama virallinen susien arvioitu lukumäärä. Miksipä sitä pitäisi liioitella ylöspäin?

    "asiantuntijat" ovat? jos on vähänkään liikkunut luonnossa nii osaa paljon paremmin arvioida susien määrää.

    Äänestä

vai ihan kissat tekköö susi hälytyksiä nythän vitsin murjasit.

Äänestä
  • sille ihan sama, kuinka hyvin minä tunnistan eri eläinten jälkiä (ei liity asiaan). Minähän puhun koko ajan siitä, kuinka koirien ja muiden eläinten jälkiä on maalla asuvilla erottaa suden jäljistä.

    Samaa koskee esim. kissaa. Paniikissaan olevat tötteröt ihan oikeasti saattavat sekottaa jopa kissan suteen. Ei tämä ole vitsin paikka. Minä, jos kuka olen perehtynyt juuri tähän psykologiaan liittyvään pelkohallusinaatioon ja vielä käytännön kokemusta itse paikan päällä todenneena tiedän mistä puhun. Tiedän esimerkkejä, jolloin variksiakin on sekotettu susiin (elä apina naura, tämä on totta!). Varikset pomppiessaan talon katolla olivat tällöin aiheuttaneet aamuyöstä meteliä erään juntturan pihapiirissä. Susiuskovainen kyseinen henkilö tulkitsi tämän metelin susilauman ääntelyksi. Tätä tulkintaa varmasti ruokki edellisen illan oleskelu mainitsemallani Teboililla.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    sille ihan sama, kuinka hyvin minä tunnistan eri eläinten jälkiä (ei liity asiaan). Minähän puhun koko ajan siitä, kuinka koirien ja muiden eläinten jälkiä on maalla asuvilla erottaa suden jäljistä.

    omalta pihaltasi löytyviä jälkiä. Siellä niitä apinan jälkiä on.

    Olikko nää siellä Puolangalla mennäviikon?

    Äänestä

  • kysyä? kirjoitti:

    Olikko nää siellä Puolangalla mennäviikon?

    Puolangalla. Nyt ei mielenliintoinen kysymys olekaan se, millä paikkakunnalla olen ollut. Nyt puhutaan laajemmasta kokonaisuudesta.

    Näitä vastaavanlaisia maaseutupitäjiä, joilla susikauhua vallitsee, riittää tässä maassa pilvinpimein. Kaikki nämä perähikilät ovat samanlaisia tältä osin. Minä puhunkin ihmismielen sopukoista. Mikä saa ihmisen niin pelon pauloihin, jotta 200 metsissä vaeltelevaa harmitonta karvaturria saa aikaan joukkohysteriaa? Tämä on se asian ydin, jota selvittelen.

    et vois vaan tehdä jotain todellisia tekoja, kun täällä lietsot asijoita.kun teitä on niin pieni joukkio suomessa. kerää vaikka rahaa et sais ne sudet nukutettua siirron ajaks.kun taitaa olla tällä hetkellä et on halvempi ampuu kun nukuttaa.toi sun vinkuminen ei johda mihinkään,vai onko tarkoituskaan loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • judgh kirjoitti:

    "vinkumisellani" varmaankin pistävää ja oivaltavaa analyysintekoa, joka todellakin tuntuu korvassa jopa kipuna sen sisältämän tuhdin asiapitoisuuden vuoksi. Erityisesti apinan pienissä aivoissa kipu voi olla raastavaa. Kun ei ole ymmärrystä eikä suhteellisuudentajua, niin hallitsematon pelkotila voi saada yliotteen. Silloin ei järkiperustelut johda toivottuun lopputulokseen. Tällaisessa tapauksessa tarvitaankin psykologisia keinoja, jotta mieli saataisiin rauhoitettua ja kipu kaikkoamaan.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    Puolangalla. Nyt ei mielenliintoinen kysymys olekaan se, millä paikkakunnalla olen ollut. Nyt puhutaan laajemmasta kokonaisuudesta.

    Näitä vastaavanlaisia maaseutupitäjiä, joilla susikauhua vallitsee, riittää tässä maassa pilvinpimein. Kaikki nämä perähikilät ovat samanlaisia tältä osin. Minä puhunkin ihmismielen sopukoista. Mikä saa ihmisen niin pelon pauloihin, jotta 200 metsissä vaeltelevaa harmitonta karvaturria saa aikaan joukkohysteriaa? Tämä on se asian ydin, jota selvittelen.

    Ja mikä saa ihmisen mielen niin kieroutuneeksi että kaikessa näkee oletettua susipelkoa, ihmisethän voivat puhua linnuista, jäniksistä ja vaikka mistä eläimistä joiden jälkiä näkyy. Minä ainakin kun liikun luonnossa katselen onko maassa oravan tai vaikka minkä pikkueläimenkin jälkiä; ihan mielenkiintoista ja saatanpa siitä puhua toistenkin kanssa. Ja karhun ja suden jäljistä vasta puhuisinkin. On varmasti rasittavaa olla sellainen ihminen joka haluaa tulkita kaikki ihmisten puheet peloksi tai ties miksi mielen ilmiöksi. Mutta huvinsa kullakin.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    sille ihan sama, kuinka hyvin minä tunnistan eri eläinten jälkiä (ei liity asiaan). Minähän puhun koko ajan siitä, kuinka koirien ja muiden eläinten jälkiä on maalla asuvilla erottaa suden jäljistä.

    Samaa koskee esim. kissaa. Paniikissaan olevat tötteröt ihan oikeasti saattavat sekottaa jopa kissan suteen. Ei tämä ole vitsin paikka. Minä, jos kuka olen perehtynyt juuri tähän psykologiaan liittyvään pelkohallusinaatioon ja vielä käytännön kokemusta itse paikan päällä todenneena tiedän mistä puhun. Tiedän esimerkkejä, jolloin variksiakin on sekotettu susiin (elä apina naura, tämä on totta!). Varikset pomppiessaan talon katolla olivat tällöin aiheuttaneet aamuyöstä meteliä erään juntturan pihapiirissä. Susiuskovainen kyseinen henkilö tulkitsi tämän metelin susilauman ääntelyksi. Tätä tulkintaa varmasti ruokki edellisen illan oleskelu mainitsemallani Teboililla.

    kaupunkilaine tunnistaa suden jälet koiran jälistä, voip olla että pittää isoäidin luonto kirjjoo lähteä ehtimmää.

    Äänestä

olet sinä sairas,sairas,sairas,sairas ja
vielä kerran sairas.

Äänestä
  • jotta minulla on ollut pikkusen flunssanen olo.

    Mutta minäpä kysyn sinulta: Pelkäätkö ihan tosissasi, jotta Suomem 200 sutta aiheuttaa vakavan uhan perheellesi ja suvullesi. Niin vakavan, jotta mielestäsi hienot ja uljaat sutemme pitäisi teurastaa metsiimme. Jos ja kun (ilmeisesti) pelkäät, niin nyt ei enää puhutakaan mistään nuhakuumeesta eikä flunssasta sinun osaltasi. Selvästi diagnoosi viittaa mielenterveysongelmaan, susiuskovaisen ihmisen pääkopassa liikuviin irrallisiin ja hallitsemattomiin "hysteresismolekyyleihin".

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    jotta minulla on ollut pikkusen flunssanen olo.

    sutta sen kummemmin vaikka metsällä
    käynkin, ihmettelen näitä viikottaisia
    jaarituksia samasta vanhasta asiasta
    mutta sanompa vaan että jos tulee sellainen
    tilanne että ilmestyy kotitienoilleni
    hukka tappamaan koiria ja kotieläimiä
    niin on ARMOTTA henki pois kun tulee
    minua vastaan.
    on naurettavaa vängätä jostain
    mielenterveysongelmista jos ihmiset
    kantavat huolta lemmikeistään ja
    kotieläimistään, joka tälläistä
    vänkää, kärsii kyseisestä ongelmasta
    varmasti itse!!!

    Äänestä

  • enkä vihaa kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että jos tappaminen on listallasi ykkösvaihtoehto, niin kannattaisi laajentaa älyllistä ajattelua.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    jotta minulla on ollut pikkusen flunssanen olo.

    Mutta minäpä kysyn sinulta: Pelkäätkö ihan tosissasi, jotta Suomem 200 sutta aiheuttaa vakavan uhan perheellesi ja suvullesi. Niin vakavan, jotta mielestäsi hienot ja uljaat sutemme pitäisi teurastaa metsiimme. Jos ja kun (ilmeisesti) pelkäät, niin nyt ei enää puhutakaan mistään nuhakuumeesta eikä flunssasta sinun osaltasi. Selvästi diagnoosi viittaa mielenterveysongelmaan, susiuskovaisen ihmisen pääkopassa liikuviin irrallisiin ja hallitsemattomiin "hysteresismolekyyleihin".

    Pelkäänkö minä hirviä jos tykkään puhua niistä ja niiden jäljistä? En usko..

    Susiakaan en pelkää vaikka syksyisin kuljen metsissä paljon, mutta jos ne tulee pihaan pyörimään ja syö ihmisten koiria tai karjaa niin kyllä niille jotain pitää tehdä.

    Äänestä

on jälleen vapaalla. Muistutan vaan, että otathan kiltisti iltalääkkeesi lomasi aikana.

Äänestä

Sanoppas nyt suoraan kuinka paljon sinä olet saanut sudelle uusia ystäviä?

Äänestä

SAIRAS ÄMMÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Voivoi sinua paska poloista! Olet nyt ymmärtänyt koko tilanteen ihan väärin. Maaseudun ihmiset eivät suinkaan mene susien takia joukko- tai muuhunkaan paniikkiin.

Maaseudun ihmiset vain reagoivat tilanteeseen asiaan kuuluvalla tavalla, käynnistämällä toimet, joilla susihaitat saadaan minimoitua.

Paniikki tai joukkopaniikki on se seuraus ja turhanpäiväinen älämölö, joka syntyy siitä, kun sinä ja hengenheimolaisesi pelkäätte susien tulevan kaltoin kohdelluiksi.

Ahhahaha!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suden ystävä kirjoitti:

kaikille! Viikko on taas osaltani vierähtänyt susiuskovaisten (Susianalyysi II) asuttamalla paikkakunnalla. Täytyy taas vain todeta ja ihmetellä, kuinka raivoisaa ja älytöntä tämä susipropagandan lietsominen voi olla. Jopa kansankynttilät aivopesevät oppilaitaan syöttämällä heille mitä hirvittävämpiä valheita susien vaarallisuudesta. Paikallisella Teboililla ei paljon muusta puhuta kuin joka puolella vaanivista, verenhimoisista ja raivotautisista pedoista. Nämä hirvittävät saalistajat ovat näiden juttujen mukaan jo upottamaisillaan torahampaansa lastesi, vaimosi ja isoäitisi pehmeään lihaan. Keskikaljapöhnässä saatu rohkeus kuitenkin on sitä luokkaa, jotta täällä seinien sisäpuolella jaksetaan uhota ja melskata. Yöllä on kuitenkin univaikeuksia, kun pedot alkavat taas painajaisissa kummittelemaan.

Minuahan on joskus moitittu siitä, jotta muka nimittelisin ihmisiä. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkansa. Päinvastoin, minua nimitellään koko ajan jos minkäkinlaisilla asiattomilla herjasanoilla.

Minun teksteistäni suorastaan pursuaa asiallisuus. Jos puhun mölisevästä apinalaumasta tai tyhmistä apinoista, niin se on täysin luonnollista ja tilanteeseen sopivaa kieltä. Mikä muu sana kuin "apina" (ja tyhmä sellainen) kuvaisi paremmin hysteerisesti sutta pelkäävää ihmistä. Ja kun tällaiset apinat yhdessä meuskaavat peloissaan, niin eikö kyseessä olekin tyhjää mölisevä tyhmien apinoiden muodostama lauma?

Noh, tällaiset apinalaumat siis kuljeksivat mainitsemani pitäjän raitilla. On tässä normaalijärjellä varustetulla ihmisellä naurussa pitelemistä, kun irrallaan oleva koira, joskus jopa kissa (jopa jäniksen jäljetkin) aiheuttaa susihälytyksen melkein päivittäin. Siis naurattaa katsella kun tyhmät apinat ovat täysin pois tolaltaan mentyään joukkopaniikkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu