Hoitajien kokemuksia selittämättömistä ilmiöistä hoitotyössä..

Nyt kannattais vähän ruveta funtsaamaan, mihin päin maailma pyörii. Vähemmän scifii ja lisää realityy. Älä vaan kerro tutuille tuntemuksistas, älä ainakaan pomolle.

Meidän paikkakunnalla viestinnän opiskelijat järjästivät tyhjilleen jääneeseen mielisairaalaan tapahtuman, johon yleisö sai osallistua. Se oli kuin jostakin kauhufilmistä, minäkin kävelin yhtä tyhjää käytävää pitkin ja yhtätäkkiä käytävän päähän ilmestyi naamiomies ja lähti veitsi kourassa kävelemään minua kohti, kyllä siinä tuli paniikinomainen olo. Sairaalassa oli aika hämärää, ikkunat oli peitettu mustalla muovilla. Sinne oli järjästetty kaikenlaisia kauheuksia, ihan mielenkiintoinen tapahtuma.

Eräs tyttö kertoi että monet heistä tunsivat vaikka olivat yksin jossain huoneessa että sinne ilmestyi joku muukin, tunne oli niin vahva että ihan iho kihelmöi, kun joskus ukonilmalla. Tyhjät keinutuolit alkoivat keinua kiivaasti, tyhjissä huoneissa ja suuri peili räsähti sirpaleiksi, vaikka kukaan, ainakaan elävä olento ei ollut sen lähellä. Tapauksista kirjoitettiin paikallisessa lehdessäkin.

Puhu näistä kokemusista esimiehellesi tai vaikka työpaikkapsykologille. Nähtävästi psyykkeesi on ruvennut rakoilemaan.

Olen nyt jo 31v nainen. Isäni kuoli, kun olin 10 vuotias. Hänellä oli illalla tapana seisauttaa käkikello, ettei se sitten yöllä möykkää tasatunnein. Isä sai yhtenä aamuna äkillisen sydänkohtauksen. Täsmälleen samana kellonlyömänä, jona oli illalla seisauttanut käkikellon. Sattumaa vai mitälie, ainakin se mietityttää yhä meidän perheenjäseniä.

Mutta olen kuullut ja tiedän että elämän päättymiseen liittyy paljon energiaa. Ja se sitten ilmenee eri tavoin läsnä olioiden keskuudessa. Isäni kauan sitten kertoi tarinaa että laitoksessa olevat muut potilaat tiesivät kuka kuolee ja että myös näkivät elämän ja kuoleman kamppailun omassa huoneessaan.Ja kun henki lähti niin sanoivat nyt se kuoli. Tällaisista ei yleisesti puhuta..nämä ovat tabuja. Se on tappio , sillä tietäisimme paljon enemmän jos arvostaisimme sitä tietoa joka tällä tavalla kertyy yhteisöissä joissa on paljon rajan taakse siirtymistä.

Kiitoksia mielenkiintoisista kokemuksistasi. Sinun on turha pelätä mielenterveyttäsi näiden kokemusten vuoksi, vaikka palstoilla tuleekin helposti mollatuksi ymmärtämättömien ihmisten taholta. Näitä tapauksia sattuu jatkuvasti, ja niitä pitäisi saada kerättyä luottamuksellisiin arkistoihin tutkijoiden mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Valitettavasti nämä kokemukset taitavat olla hoitolaitoksissa tabu, jota vaitiolovelvollisuus vielä vahvistaa. Suosittelisin, että kaikki tapausten kokijat kirjoittaisivat kaiken tuoreeltaan muistiin, mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi SKS:n kansanrunousarkisto ottaa varmasti näitä kokemuksia vastaan. Tarkistuksen vuoksi olisi hyvä antaa yhteystietonsa.

On hurjaa, että näistä tapauksista niin visusti vaietaan virallisissa yhteyksissä. Moni pelkää olevansa tulossa hulluksi erikoisten kokemuksien takia ja jää yksin niiden kanssa. Rajatiedon piirissä näitä tietenkin kerrotaan, mutta se tapahtuu uskomuspohjalta, välittämättä yksityiskohdista ja tarkistuksista.

Myös minä ottaisin mielelläni näitä kokemusselostuksia vastaan, tietenkin luottamuksellisesti. Minulle onkin jo kerääntynyt niitä melkoisesti, ja tarkoitukseni on lähettää ne jossakin vaiheessa johonkin arkistoon. Sähköpostini on okivi dnainternet.net. Kissanhäntä tietenkin pitää lisätä plussan paikalle.