Asiantuntijat

Mielestäni monet kirjoituksien asiantuntijat ovat onnettomia vuokralla asujia. Kateellisuuttaan ne yrittävät saada monen ostajan pään sekaisin rakennusvirheistä ja homeista. Yrittävät vakuuttaa myös uusien asuntojen olevan aivan samassa kunnossa
8461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

esimerkki suomalaisen älykkyyden tasosta. Jos polla ei yhtään sätele, niin olisi parempi olla kirjoittamatta mitään.

Äänestä

tuntuu, että tuolta -asuntojen hinnat- palstalta on alkanut ylläpito siivoamaan kirjoituksia. Nyt nämä hörhöt ovat siirtyneet tänne kirjoittelemaan.
Johonkin se pahaolo on purettava.

Vähemmästäkin alkaisi ahistaa. Ensin asut vuokralla kerrostalossa ja sitten päätät alkaa omakotiasujaksi. Talo osoittautuukin sitten virhe ostokseksi. Ikävähän siinä tulee kerrostalo kaksioon takaisin.

Äänestä

Kuten luonnollisesti aina, kun anonyyminä kirjoitellaan.

Jos edes puolet ottaa tosissaan, silloin ei uskalla omistusasuntoa hankkia ollenkaan. Totuus homeesta ymv. on kuitenkin onneksi toinen. Varsinaisia homehavaintoja ja -korjauksia (etenkin tarpeellisia) tehdään häviävän vähän. Tämä sokea homepelko on luonut hyvät markkinat erilaisille tutkijoille, asiantuntijoille ja korjausrakentajille. Valtaosa esim. märkätilojen remonteista tehdään joko ennenaikaisesti tai turhaan. On myös niin, että monesti kosteus ja home on hyvä syy päivittää pesuhuoneen pinnat.

Itse olen seurannut tilannetta varsin läheltä ja näin sen olen nähnyt ja kokenut.

Äänestä
  • " Valtaosa esim. märkätilojen remonteista tehdään joko ennenaikaisesti tai turhaan."

    Ei sitä remonttia kannata tehdä ennen kuin vahinko on tarpeeksi suuri - eli vasta, kun vähintään puoli asuntoa ja naapureidenkin kämpät pilalla.

    Äänestä

  • juuu... kirjoitti:

    " Valtaosa esim. märkätilojen remonteista tehdään joko ennenaikaisesti tai turhaan."

    Ei sitä remonttia kannata tehdä ennen kuin vahinko on tarpeeksi suuri - eli vasta, kun vähintään puoli asuntoa ja naapureidenkin kämpät pilalla.

    Tuossa on se jutun juoni. Jos todellista remontin tarvetta on, silloin remontti pitää tehdä - yksinkertaista. Ihmisillä tahtoo nykyään olla väärät käsitykset siitä, mikä on kosteusvaurio, homevaurio ja mikä on terveydelle haitallista.

    Äänestä

Onkohan Rakennusliiton tiedotuspäällikkö onneton vuokralla-asuja?

Onkohan Suomen Isännöintiliiton puheenjohtaja onneton vuokralla-asuja?

Onkohan VTT:n johtava tutkija onneton vuokralla-asuja?


http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen-ja-asuminen/2008/01/28/Rakennusvirheist%E4+on+tulossa+j%E4ttilasku/20082695/382
Rakennusvirheistä on tulossa jättilasku

Rakentamisen laatu on yhä poskettoman heikkoa. Asuntojen omistajat maksavat mokat aikanaan kalliisti. Tarkastajat löytävät jopa kahdessa kolmasosasta työmaista virheitä.

Kuluttajat maksavat aikanaan kalliisti uusia taloja vaivaavat rakennusvirheet, arvioi Rakennusliiton tiedotuspäällikkö Heikki Korhonen. Vanhoista virheistä laskut paukkuvat koko ajan.
– Meillä ei lähdetä siitä, että talo olisi pitkäaikainen ja hyvin tehty. Tällaisesta ei saa puhetta aikaiseksi.


http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2007/11/25/Rakentajan+armoilla/200729815/322
Rakentajan armoilla

Uuden asunnon ostajan pitää olla tarkka ja mieluusti onnekas.

Perhe löysi asunnosta satoja virheitä. Osa niistä oli niin vakavia, että korjaamattomina ne aiheuttavat kosteus- ja rakenneongelmia. Esimerkiksi märkätilojen kaadot oli tehty niin, että vesi valui seinille, ei kaivoon. Vesijohdot oli kytketty väärin päin ja lämminvesihanasta tuli kylmää ja kylmävesihanasta kuumaa.

Asunnossa veti ja lattiassa oli kylmiä alueita. Selvisi, että eristeitä puuttui ja lattialämmityksen kaapelointi oli tehty ohjeiden vastaisesti. Rakennusmääräykset olivat monilta muiltakin osin jääneet mappiin. Esimerkiksi sokkelista puuttui kosteutta eristävä bitumilevy.

Äänestä
  • sitten. Oli hupaisaa Iltasanomista lukea, että Arabianrannan huipputaloissa yli 80 vuotiaat vanhukset kertoivat, etteivät voi lähteä kotoaan mihinkään kun ei tiedä milloin alkaa satamaan ja vesi valuu katosta milloin mistäkin kohdin asuntoon.

    Uuden talon ulko-ovikin oli karmeineen mäjähtänyt pihalle. Hyvä ettei kukaan ollut jäänyt alle.

    Minä olen tyhmänä kuvitellut että vesikatto pitää rakentaa veden pitäväksi.

    Nämäkö on sitten kuvitelmaa?

    Äänestä

  • viikko oli viiiko kirjoitti:

    sitten. Oli hupaisaa Iltasanomista lukea, että Arabianrannan huipputaloissa yli 80 vuotiaat vanhukset kertoivat, etteivät voi lähteä kotoaan mihinkään kun ei tiedä milloin alkaa satamaan ja vesi valuu katosta milloin mistäkin kohdin asuntoon.

    Uuden talon ulko-ovikin oli karmeineen mäjähtänyt pihalle. Hyvä ettei kukaan ollut jäänyt alle.

    Minä olen tyhmänä kuvitellut että vesikatto pitää rakentaa veden pitäväksi.

    Nämäkö on sitten kuvitelmaa?

    hissukseen nyyhkimään ja vähitellen kerätään vauhtia kunnon lohduttomaan ulvontaan!(soitetaan samalla numerotiedusteluun ja kysytään tarpeellisia numeroita) byhyyyuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhaaaaaaaaaaaaahhhhhhaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaauiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuuiiuiuiuiuiuiuiuiuiuuiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuiuuiiuiui

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä ne on? kirjoitti:

Mielestäni monet kirjoituksien asiantuntijat ovat onnettomia vuokralla asujia. Kateellisuuttaan ne yrittävät saada monen ostajan pään sekaisin rakennusvirheistä ja homeista. Yrittävät vakuuttaa myös uusien asuntojen olevan aivan samassa kunnossa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu