Mitähän tyttövauvani haluaisi

Kysymys ei ole kinkkinen, sinä vaan oot typerys!

Esimerkiksi hopeinen kakkulapio,
mihin olisi kaiverrettu lapsen nimi tai nimikirjaimet ja päivämäärä.
Tällä lahjalla voisi olla käyttöä jo nimiäisjuhlassa ;)

Myös hopealusikat olisi hyvä lahja.
Niitä voisi antaa myös syntymä- ja nimipäivälahjaksi, vaikka vain yhden kerrallaan.

Esim joku koru? Riipus, jonka hän saisi vaikka sitten "isompana tyttönä" syntymäpäivälahjakseen? Tai korvakorut, joita saa sitten käyttää, kun on sen ikäinen, että saa reiät korviin. Muistoja, joita voisi sitten käyttää vaikka halutessaan omissa häissään.

Jos hopea ei kiinnosta niin miten ois esim. sametti päällysteinen soittorasia? Tili pankkiin johon sukulaiset voisivat laittaa halutessaan rahaa ja lapsi saisi tilin käyttöönsä esim. 18 vuotiaana?? Samettipäällysteinen valokuvakansio johon keräisitte ainoastaan tytön kuvia syntymästä aikuisikään asti?

Laitoin kysymyksen tuttavillenikin ja samansuuntaisia ideoita sain. Nimiäiset ovat ohi ja lahjoiksi toivoimmme ja saimme Kalevalakorun (riipus), kummilusikan, läjän satukirjoja ja täytettävän vauvakirjan nimeltä Lapselliset. Se on uudenaikainen ja hauska, vaikka moni suositteli perinteiden nimissä vanhaa klassikkoa Kulta-aika lapsuuden. Omasta mielestäni molempi parempi, joten lahjan antajat saivat päättää. Niin, ja itse ommellun kantoliinan sain/saimme myös, se tulee todella tarpeeseen. Muita saamiani vinkkejä olivat mm. lasten Muumi-aterimet, jotka ovat kuulemma laadukkaat ja joita voimmekin sitten toivoa vaikka synttärilahjoiksi.

Joku täällä kirjoittaneista oli ehdottanut kirkon jäsenyyttä. Ymmärrän, että kukin haluaisi antaa sitä, mitä itse pitää tärkeänä ja niinpä kirjoittaja kysyikin, miten perustelen myöhemmin, jos haluaa riparille tai kirkkohäät. Tietenkin samalla periaatteella kuin eräs keskustelijoista (kiitti sulle!): kirkkoon voi halutessaan liittyä myöhemminkin. Ja mitenkö perustelen sen, että koko tuore perheemme ei sitten kuulu kirkkoon? Tuskin maltan odottaa sitä, että lapsi on iässä, jolloin pääsen perustelemaan, mutta toivoisinpa, että vastaavasti myös kirkon jäsenillä olisi perusteet lapsilleen siitä, miksi heidät on liitetty mukaan klubiin, jonka periaatteisiin eivät itsekään usko. Näin ei suinkaan ole kaikilla, mutta monella on, ja silloin eivät ristiäiset ja riparit mene jakeluuni. Minä ja mieheni olemme sellaisen kasvatuksen "uhreja", että meidät kastettiin ja kävimme riparin, "koska kaveritkin kävivät", eivätkä perheemme kuitenkaan oikeasti jumaliin usko. Sukupolvellemme ilmeisen tyypilliseen tapaan totesimme sitten muutama vuosi sitten, että kirkon jäseyydessämme ei ole järjen häivää. Silti kuusikymppiset ateistivanhempamme kuuluvat kirkkoon ja kuuluvat tod. näk. lopun elämäänsä. Ajat muuttuvat. Kukin saa minun puolestani pitää uskonsa, kunhan ymmärtää, että loppujen lopuksihan kysymys onkin vain ja ainoastaan uskosta. Olisipa aika hatara peruste kuulua kirkkoon, jotta saisi häilleen kivat puitteet kirkossa. Pelkäänpä silti, että siitä syystä moni kuitenkin kirkkoon kuuluu. Mutta onneksi ne ajat muuttuvat. :)

Ja vielä kiteyttäen: en oikeastaan koe, että minulla olisi lapselleni mitään varsinaista perusteltavaa, paitsi se, miksi monet yhteiskunnallisetkin asiat ovat vielä kietoutuneita uskontoon. Psykologiasta ja päättelykyvystä löytyy näihin kysymyksiin keskeisimmät vastaukset, joten en koe osaavani selittää maailmaa - ainoastaan opastaa muutamien avainten äärelle. Ehdottomasti suosittelen lastani lukemaan myös Raamattua ja vertaamaan sitä muihin luomismytologioihin ja filosofisiin suuntauksiin. Takaisin perustelemisen tarpeeseen: jos lapseni joutuu käymään vaikka balettitunneilla koko ikänsä, koen joutuvani perustelemaan, miksi hänelle sellaisen elämäntien valitsin. Nyt en valitse mitään, mutta he, jotka liittävät kirkkoon, valitsevat jo lapsen puolesta. Näin ajatellen he ovat selityksen velkaa. Uskossa olevilta selitys onnistuu, mutta tässäpä se juju onkin, että ellet usko, miksi kuuluisit kirkkoon?