kerron teille

kun alatte leikkiä noitaa tai welhoa ja pyritte tempuillanne vaikuttamaan ihmisten vapaaseen tahtoon.karmallisesti huono homma arvoisat ihmiset.tulette kokemaan seurauksenne ja joutunette kohtaamaan hyvinkin voimakkaita
vaikeuksia aikanaan.lopettakaa ennen kuin aloitatte.
6901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

onko kokemusta henkilökohtaisesti?

Äänestä
  • Voi helvetti mitä toimintaa.

    Äänestä

Hokkus pokkus filiokkus, liirun laarum litium, kiikun kaakun kuperkeikka, siksak sixpac hikan saat.

Äänestä

Se nyt on melkein ihan sama jos joku teini kotonaan polttaa kynttilöitä ja kuvittelee lumoavansa jonkun. Kyllä hän melkein aina kasvaa aikuiseksi henkisestikin.

Äänestä

. . .vaikka harvoin, tulee jostain sellainen olo että jaksaa/kokee aiheelliseksi sanoa jotain tänne, eli nettiin. Mut silloin kun tulee meininki niin ei kai sitä tarvi estellä :)
Kuka helvetti on koskaan kellekään kertonut, saatikaan todeksi väittänyt, että noituus (voidaan lausua myös Magia) olisi mitenkään tai millään tavalla pyrkimystä vaikuttaa kehenkään/mihinkään itsen ulkopuolella olevaan ? Joskus, mutta onneksi aniharvoin, sillä voi mahdollisesti olla vaikutusta itseen. Koskaan en ole mitään "vaikutusta" vastentahtoisesti mihinkään joutunut huomaamaan. Eli antakaa palaa ! ! !
Niin kovaa ja korkealta kun ikinä pystytte, sillä ei voi olla mitään negatiivista vaikutusta mihinkään, ikinä. Noituus on vain ja pelkästään kiva juttu !
Uskonnot on eri asia, niistä ei tarvitse kenenkään välittää, paskan vertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka käy... kirjoitti:

kun alatte leikkiä noitaa tai welhoa ja pyritte tempuillanne vaikuttamaan ihmisten vapaaseen tahtoon.karmallisesti huono homma arvoisat ihmiset.tulette kokemaan seurauksenne ja joutunette kohtaamaan hyvinkin voimakkaita
vaikeuksia aikanaan.lopettakaa ennen kuin aloitatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu