Luolakoirat

Moi!
Itselläni on 8v saksanmetsästysterrieri jonka kanssa ollaan ahkerasti luolilla käyty. Koira on äärimmäisen kovaluonteinen niin maalla kuin maan alla. Maan alla työskentely tapahtuu yleensä ilman haukkua suoraan kiinni menemällä ja sen jälkeen kaivetaan tai rassataan elukat pihalle.

Nyt minua kiinnostaisi kuinka eri koirarodut toimii maan alla?? Erityisen paljon kiinnostaa ns. ulosveto taipumus. Onko muita ulostuovia koiria kuin sakut?? Kyselen siksi, kun kohta olisi otettava pentu opiskelemaan ja tuon vanhuksen voisi jo laittaa ansaitulle eläkkeelle..
92157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oma narttu on luolassa järkevä, ei revitytä itseään vaan kuulostelee ensin, mutta käy kiinni ja hanakasti jos esim. supi kääntää persuksensa. Vetää ja vetää, sitten kaivetaan ja rassataan. Käy hengähtämässä välillä ulkona, oikein selväpäinen koira. Luonne mielestäni järkevämpi kuin saksanterrillä.

Äänestä
  • kiitos vastauksesta. Sinun koira kuullostaa erinomaiselta luolakoiralta. Vetäminen ja välillä ulkona käynti on hienoja ominaisuuksia.
    Oma koira ei juuri ole revittänyt itseään mutta viipyy tuntikausia luolassa mikä on joskus aika ärsyttävätä...:)
    Supirikasta kevättä vaan sinnepäin!!

    Äänestä

  • Piatro72 kirjoitti:

    kiitos vastauksesta. Sinun koira kuullostaa erinomaiselta luolakoiralta. Vetäminen ja välillä ulkona käynti on hienoja ominaisuuksia.
    Oma koira ei juuri ole revittänyt itseään mutta viipyy tuntikausia luolassa mikä on joskus aika ärsyttävätä...:)
    Supirikasta kevättä vaan sinnepäin!!

    Hmm, emäntäänsä tullut :) kiitoksia! On mukava kuulla ettei koirasi ole näitä totaalisen järjen menettäneitä sakemanneja :D

    Äänestä

  • kettari kirjoitti:

    Hmm, emäntäänsä tullut :) kiitoksia! On mukava kuulla ettei koirasi ole näitä totaalisen järjen menettäneitä sakemanneja :D

    Jos koira ihan käyttökoirana niin tuolla meilläpäin on alettu suosimaan jackrusselin ja sakun sekoitusta. Ei niin kovapäisiä kuin sakut,(lue eivät aina sairaslomalla), mutta kovempia kuin jackit. Hyväksi havaittu yhdistelmä ja vetävät riistan ulos.
    Itse olen kyllä enemmän mieltynyt mäyräkoiriin. Itsellä 4 ja puoli kuukautta vanha uros. Siitä taitaa vain tulla vähän turhan iso luolahommiin. rinnan ympärys nyt 43cm ja painoa 8 kg.

    Äänestä

  • TestoMan kirjoitti:

    itekki mäyräkoiralla luolastvana oon harkinnu mäykyn ja sakun risteytystä on kuulemma pirun hyviä käyttävät niitä tuolla saksanmaalla enemmänkin

    Äänestä

Moi! Itellä on kohta 2 vuotias borderterrieri jonka kans oon muutaman kerran päässyt supia pehmittämään. Hyvin näyttää toimivan ja kovasti koira vetää elukkaa luolasta pihalle. Haukkuminen on erikoista koska koira haukkuu myös purressaan elukkaa.. Onko muilla bortsuja luolakäytössä täällä?

Äänestä
  • Kotoa löytyy pari Portteria, molemmilla +100 elukkaa täynnä. Toinen 75% haukkuva ja toinen sitten haukkuu vähän vähemmin... Nuoremmalta luonnistuu kanssa haukku turkkisordiinon kanssa, samalla saattaa tosin ote pettää ja sitten joskus kolisee...

    Äänestä

Jos parsonrussellinterrierit kiinnostavat luolakoirarotuna niin www.huntingparsons.com

Äänestä
  • Niin ja sen verran voin vielä noista parsoneista sanoa, että monet taipumukset on ennemminkin yksilöllisiä. Toiset vetää, toiset ei. Toiset haukkuu, toiset taas ei. Toiset ramppaa, toiset pysyy sitkeästi riistalla. Jos parsonia metsästyskäyttöön haluaa niin kannattaa kysellä vanhempien tapaa työskennellä ja sitä kautta hakea se itselle sopivatapaisesti toimiva koira.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Piatro72 kirjoitti:

Moi!
Itselläni on 8v saksanmetsästysterrieri jonka kanssa ollaan ahkerasti luolilla käyty. Koira on äärimmäisen kovaluonteinen niin maalla kuin maan alla. Maan alla työskentely tapahtuu yleensä ilman haukkua suoraan kiinni menemällä ja sen jälkeen kaivetaan tai rassataan elukat pihalle.

Nyt minua kiinnostaisi kuinka eri koirarodut toimii maan alla?? Erityisen paljon kiinnostaa ns. ulosveto taipumus. Onko muita ulostuovia koiria kuin sakut?? Kyselen siksi, kun kohta olisi otettava pentu opiskelemaan ja tuon vanhuksen voisi jo laittaa ansaitulle eläkkeelle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu