Terve.
Me ollaan 3kk yritetty lasta, vielä ei ole tärpännyt, mutta...mulla on tullu kauhee epävarmuus siitä, että miten me lapsen kanssa pärjätään(mulla koulut loppuu keväällä ja miehellä vasta vuoden päästä siitä) noo...siis eihän meillä vieä tosiaan ole tärpännyt, mutta ihmeellsisiä tällasia kuvitelmia on tullut, että mitä jos me ei pärjätä, mitä jos mä en saa töitä kun oon ollu eka lapsen kanssa kotona, yms...emmä tiiä...huuh, mies on ihana tukee ja sanoo, että pärjätään aivan varmasti, mutta eniten pelkään että en pääse töihin ja jämähdän kotiin...onko muilla samanlaisia ajatuksia??
Jos vastaatte/jaksatte vastata, ei mitään typeriä vastauksia kiito.
Me ollaan 3kk yritetty lasta, vielä ei ole tärpännyt, mutta...mulla on tullu kauhee epävarmuus siitä, että miten me lapsen kanssa pärjätään(mulla koulut loppuu keväällä ja miehellä vasta vuoden päästä siitä) noo...siis eihän meillä vieä tosiaan ole tärpännyt, mutta ihmeellsisiä tällasia kuvitelmia on tullut, että mitä jos me ei pärjätä, mitä jos mä en saa töitä kun oon ollu eka lapsen kanssa kotona, yms...emmä tiiä...huuh, mies on ihana tukee ja sanoo, että pärjätään aivan varmasti, mutta eniten pelkään että en pääse töihin ja jämähdän kotiin...onko muilla samanlaisia ajatuksia??
Jos vastaatte/jaksatte vastata, ei mitään typeriä vastauksia kiito.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla oli sellainen tilanne kun esikoistani odotin, että itse olin jättänyt koulut kesken ja mies työtön.
Ei sitä silloin huolehtinut kyllä ja kämppäkin saatiin vasta kun olin 3kuulla.
Hyvinhän me pärjättiin, mies sai töitä kun vauva oli pari kuinen.
Aina pärjää kun vaan osaa laittaa asiat oikeaan järjestykseen, eli luopuu kaikesta turhasta ja pitää kulut minimissä.
Nyttemmin olen jo eronnut esikoiseni isästä elän uudessa suhteessa.
Nyt olisi kamala vauvakuume, mutta MIES pelkää ettemme pärjäisi.
Hän on töissä ja hänellä on asuntolaina.
Itse valmistun keväällä ja jäisihän se työssä olo tosi lyhyeksi jos nyt alettaisiin vauvaa yrittämään ja heti tärppäisi.
Siltikään itse en näe mitään taloudellista estettä tai huolta.
Kyllähän tuo on ihan normaalia huolehtia, toiset vaan ottavat talouden vähän epävarmemmin kuin toiset.
täällä..
ollaan yritelty vauvaa joulukuusta ja luulin jo että ois tärpänny, muutta ei vielä. kovasti halutaa molemmat vauvaa. tavallaan pelottaa se että miten me pärjätään kun ollaan nuoria.
mulla on vielä opiskelut kesken, pitäis valmistua ensi syksynä. mies on saanut vakiviran, mutta siellä on vähän epävarmaa välillä. päälle painaa kuitenkin 90 000 asuntolaina, joka vie paljon joka kuu. myös meidän koira tekee paljon kustannuksia sekä viikottaiset työreissut pohjoiseen syö rahaa.
mutta eiköhän me pärjätä. pelottaa se tulevaisuus kuitenkin kun välillä tuntuu että on ihan lapsi vielä. vauva on kuitenkin erittäin tervetullut meille. ollaan oltu yhessä neljä vuotta ja niistä kolme ollaan asuttu yhdessä. kihlatkin ollaan ostettu viime vuoden puolella ja naimisiin pitäis päästä 2009.
välillä kuitenkin pelottaa kun eletään melkein kokonaan miehen tuloilla kun en saa kuin opintotukea joka on säälittävän pieni ja välillä olen pätkätöissä opintojen ohessa.
pelottaa kyllä kovasti miten käy jos lapsen saan nyt ja töihin meno viivästyy sen vuoksi.. sitten on taas vaikeampaa saada töitä.. mutta kyllä kai sitä pärjätään kun yhdessä ollaan.
Samanlaisia tuntoja täällä. Itse olen just valmistumassa ja miehellä vakityö, nyt ollaan sit harkittu vauvaa kun 30-v ikä painaa molemmilla päälle ja mulla vielä tilanne ettei raskaaksi tulo oo välttämättä helppoa (pco). Nyt kuitenkin pelottaa, et saanko ikinä töitä, jos oon työelämästä kauan pois ja tilanne on vielä se, että nykyiseltä paikkakunnalta en varmasti saa, töitä ei täällä oo ja miehellä kuitenkin täällä vakityö, eli oltais täysin miehen palkan varassa. Tää epävarmuus on tosi ahdistavaa, lähteäkkö muualle töihin vai alkaa haaveilemaan lapsesta. jos lähtee muualle, niin vauvahaaveet voi olla sitten ihan turha toive joskus lähempänä 40:tä! ...vaikeeta:(
sanoisin, että ainakaan tota kotiin "jämähtämistä" ei kannata pelätä. Koska se lapsen tulo muutta naista henkisesti (ainakin mua muutti) niin paljon et maailmaa katsoo aivan uusin silmin.
Vielä odottaessakin olin ihan varma et kun äippäloma on loppu niin heti töihin ja lapsi hoitoon ( olen yrittäjä ja pidän kovasti työstäni). No kävi sitten se teidän "kauhukuva" eli "jämähdin" kotiin, koska koin työni lapsen äitinä niiiiiiin paljon tärkeämmäksi kuin mikään rahan vuoksi tehtävä työ tässä maailmassa. Ja ennen lastani en todellakaan ollut mikään äiti-tyyppi, mutta nyt olen tavattoman onnellinen siitä että koen olevani ÄITI-tyyppi joka jää lapsensa (nyt 1,3 v.) kanssa kotiin. - toki olen myös onnellisessa asemassa siksikin, että minulla on siihen mahdollisuus.
Joten siitä jämähtämisestä en ainakaan huolisi ;)