koulutusta

tässä iässä,lehtijuttu oli työn saannista.Siinä oli että työpaikkoja on mutta ei työnantaja ota kun ei ole koulutusta.
Usein tämän ikäsillä ei ole koulutusta kaikilla,kun nuoremmilla.
Vieläkös sitä pitäs ammattikoulutusta hankkia että pääsis töihin muutamaksi vuodeksi.
Työvoimapula mutta ei töihin pääse kun ei ole koulutusta?
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

piktäaikainen työpaikka jossa ollut koko ikänsä loppuu,niin pitäs ennen eläkeikää päästä vielä töihin mutta ei ole ammattikoulutusta.

Pitäs olla nykyaikainen ammatti,mutta jos aloittaa koulunkäinnin niin on jo yli eläkeiän kun valmistuu.

Työvomapula vaikka on työttömiä?

Äänestä
  • oppisopimuksella ja saada samalla palkkaa koko ajalta. Jokainen tarvitsee ammattitaitoa kaikissa tehtävissä. Ennen sitä kutsuttiin perehdyttämiseksi ja hoidettiin nopeasti. Nyt tarvitaan kaikkiin ammatteihin kolmen vuoden opiskeluaika. Osa siitä kuluu huomaamatta työn ohessa eikä kaikki opiskelu ole teoreettisen kirjatiedon ulkoa pänttäämistä.

    Hoiva-alalta, R-kioskeista, varastoista ja kaupan taustapalveluista löytyy monia tehtäviä, joita voit päästä tekemään ilman ammattikoulutustakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei tolkkua kirjoitti:

tässä iässä,lehtijuttu oli työn saannista.Siinä oli että työpaikkoja on mutta ei työnantaja ota kun ei ole koulutusta.
Usein tämän ikäsillä ei ole koulutusta kaikilla,kun nuoremmilla.
Vieläkös sitä pitäs ammattikoulutusta hankkia että pääsis töihin muutamaksi vuodeksi.
Työvoimapula mutta ei töihin pääse kun ei ole koulutusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu