ulkoilutiheys?

Laitan ihan uteliaisuuttani tällaisen kyselyn. Minulla on 11 kuukautinen mopsityttö ja ihmetystä herättää neidin pissaustarve tai oikeastaan sen puute. Minulla on ollut koiria ennenkin mutta tälläiseen tapaukseen en ole törmännyt. Eli neiti pissaa vain kaksi, maksimissaan kolme kertaa päivässä.Vettä on saatavilla koko ajan mutta silti voi pidättää jopa 12 tuntia vaikka käytäisiin neljän tunnin väleinkin ulkona. Ei tietysti mikään huono juttu mutta ihmetyttää vain kun jostain olen kuullut näiden pienten koirien pidätysvaikeuksista. Tämä neiti oli jo 5 kuukautisena täysin sisäsiisti.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jotkut ihmisetkin pärjää parilla kerralla vaikka juo.Samoin jos sisällä lämmin niin koiran läähättäessä haihtu nestettä tehokkaasti elimistöstä.Kiita luojaa jottei ole niinkuin tutun joka pissaa 9 kertaa ainakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mopsityllerö kirjoitti:

Laitan ihan uteliaisuuttani tällaisen kyselyn. Minulla on 11 kuukautinen mopsityttö ja ihmetystä herättää neidin pissaustarve tai oikeastaan sen puute. Minulla on ollut koiria ennenkin mutta tälläiseen tapaukseen en ole törmännyt. Eli neiti pissaa vain kaksi, maksimissaan kolme kertaa päivässä.Vettä on saatavilla koko ajan mutta silti voi pidättää jopa 12 tuntia vaikka käytäisiin neljän tunnin väleinkin ulkona. Ei tietysti mikään huono juttu mutta ihmetyttää vain kun jostain olen kuullut näiden pienten koirien pidätysvaikeuksista. Tämä neiti oli jo 5 kuukautisena täysin sisäsiisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu