pystynkö?

Jäin sairaslomalle -00 ja työnantaja maksoi puolivuotta sairauspäiviltä, olin kelan päivillä myös, leikkaus -01, kuntoutustuella välillä, liiton päivillä, nekin meni, kelan päivät myös, haettu eläkettä enempi kuin usein, työnhakijana työvoimatoimistossa.Käynyt erilaisissa kuntoutuksissa, ammatillisissa ja lääkinnällisissä. Haettu eläkettä taas, tuli pumerangina takas, kuitenkin mahdollisuus osaaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen -01.09-06 lähtien tuli ilmoitus toukokuussa -07 maksoivat takautuvasti josta kela ja liitto otti omansa pois.En ole koko tänä aikana ollut työelämässä, lukuun ottamatta yhtä työkokeilua -03. Tämä eläke on voimassa toistaiseksi, kela maksaa lisäksi n.70e/kk työmarkkina tuen nimellä. En ole työkuntoinen, mutta työnhakijana kuitenkin. Valitin tästä viimeisestäkin eläkepäätöksestä työeläkkeiden muutoksenhakutoimikunnalle, nyt en ole enää yksinkertaisesti enää jaksanut valittaa minnekkään, kun sieltäkin tuli hylkäävä päätös. Mitähän minun nyt pitäisi jatkaa, kun olen niinsanotusti TYHJÄN PÄÄLLÄ, ei ole mitään jatko suunnitelmia minnekkään päin, enkä ymmärrä mitä pitäis tehdä? Onko minun mahdollista saada sairaus päivärahaa? Vielä maininta työnantaja irtisanoi työstäni-05, kun en pystynyt entiseen työhöni, ei kyllä antanut mahdollisuutta kevyempäänkään työhön kokeilla.
12883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sairaspäivärahaa et voi enää saada.
Vaihtoehtona on työmarkkinatuen nostaminen tai sit laitat eläkehakemuksen uudelleen vireille.

Jos menee läpi, niin takautuvista taas vähennetään odotteluajan vääränniminen raha.

Äänestä

Näin käy, kun ITSE MÄÄRITTELEE OMAN TYÖKYKYNSÄ. Onneksi systeemimme poimii pois tällaiset "keittiölääkärit"...mieti kuka kävisi töissä, jos itse voisi määritellä "omasta mielestäni en ole työkykyinen". - Historiasi kertoo, mitä mieltä ammattitaitoiset lääkärit ovat olleet vuosi toisensa jälkeen!

Äänestä
  • mitähän tämä sitten tarkoitti?

    Äänestä

  • Tarkoititko keittiölääkärillä eläkeyhtiöitten lääkäreitä, erialojen erikoislääkäreitä vai työkyvyttömyyseläkkeelle hakijaa? Mielestäni hakija se ei olla, koska hänellä ei ole pätevyyttä kirjottaa b-lausuntoa. Ilman b-lausuntoa ei voi hakea tk-eläkettä eli joku lääkäri on sen työkyvyn arvioinut. Erikoislääkäreitä en luokitteleisi myöskään keittiölääkäreiksi. Jäljelle jää siis eläkeyhtiöitten lääkärit. Näille sopisi paremmin keittiölääkäri titteli. Olisiko vielä parempi nimitys marionettilääkäri. Lääkärin valkoisen takin vaihtaisi vielä pellen asuun

    Äänestä

  • sanoisin jotakin kirjoitti:

    Tarkoititko keittiölääkärillä eläkeyhtiöitten lääkäreitä, erialojen erikoislääkäreitä vai työkyvyttömyyseläkkeelle hakijaa? Mielestäni hakija se ei olla, koska hänellä ei ole pätevyyttä kirjottaa b-lausuntoa. Ilman b-lausuntoa ei voi hakea tk-eläkettä eli joku lääkäri on sen työkyvyn arvioinut. Erikoislääkäreitä en luokitteleisi myöskään keittiölääkäreiksi. Jäljelle jää siis eläkeyhtiöitten lääkärit. Näille sopisi paremmin keittiölääkäri titteli. Olisiko vielä parempi nimitys marionettilääkäri. Lääkärin valkoisen takin vaihtaisi vielä pellen asuun

    Kyllä tarkoitin nimenomaan sitä joka siellä omassa keittiössä lääkärinomaista "minä tiedän" -toimintaa harjoittaa. Jos eläkettä puolletaan ja tuetaan sen myös saa. Jos on eläkkeeseen oikeutettu sen myös saa. Jos vaan nyt itse sattuu olemaan sitä mieltä, että "enpä nyt olisi työkykyinen vaan haluan eläkkeelle" , sitä ihan oikeutetusti ei saa. Ainahan voi maksullisia "lääkäreitä" kiertää, varmasti löytää sellaisia, jotka kirjoittaa juuri sellaisia lausuntoja, joita haluaa: mutta juuri näiltä lääkäreiltä pitäisi oikeudet ottaa pois!

    Äänestä

  • keittiölääkäriksi kirjoitti:

    niin on, että ei kaikki haluais eläkkeelle jäädä, jos vain jotain pystyis tekemään. Kun on neljäkymmentä vuotta töitä tehnyt, se työelämästä pois jääminen on kuin pieni kuolema. Siinä tulee tunne, että tässäkö tämä kaikki olikin, noutajaako seuraavaksi odotetaan. Kyllä ärsyttää tuollaset "keittiölääkäri" kommentit' kun tietää miten asiat oikeesti on. Joutuu eläkkeelle, pääsee eläkkeelle, niissä on pieni ero.

    Äänestä

elikä vakuutusoikeuteen,lueskelepa muut aikaansaanokseni tällä palstalla. Se on täyttä kukkua ettet voi saada uudestaan sairauspäivärahaa. kirjoitin myös siitä tänne.Aika lopuupa olen itsekin mutta viimeisillä v,,,,,ni koitan avittaa muita kiusattuja

Äänestä
  • täytyy tässä ruveta ryhdistäytymään, katselin tossa sulla näkyy olevan tietoo.TATTISTA VAAN JA VOIMIA!

    Äänestä

  • on tökkinyt, ainakin minua jo pitemmän aikaa. Ihmeellistä tämä sairaiden ihmisten mielivaltainen pompottelu. Voihan sairauspäivärahaa hakea uudelleen, vaikka olisi jo saanutkin sen (oliko 180 pv?) Olen itse saanut tuota muutama vuosi takaperin. Nyt, kun ei ole tullut mistään rahaa kuukausiin, hain uudelleen, ( kipuja on molemmissa jaloissa ja toisessa kädessä-sellaisia, joihin eivät jumpat sun muut auta, eikä niitä saata jumppauttaakkaan, muita vaivoja myös.) tuli hylkynä, kun en ole kuulemma sair.vak.lakipykälien mukaan työkyvytön??? Minulla on erikoislääkärin kirjoittama lausunto, potilaan työkyky alentunut pysyvästi yli 3/5 ja sairaslomalla ollut vuosia. Pitäkööt euronsa-v:ttaa tämä älytön rumba-virastosta toiseen, lappua sinne, lappua tänne jne....

    Äänestä

  • sota kirjoitti:

    on tökkinyt, ainakin minua jo pitemmän aikaa. Ihmeellistä tämä sairaiden ihmisten mielivaltainen pompottelu. Voihan sairauspäivärahaa hakea uudelleen, vaikka olisi jo saanutkin sen (oliko 180 pv?) Olen itse saanut tuota muutama vuosi takaperin. Nyt, kun ei ole tullut mistään rahaa kuukausiin, hain uudelleen, ( kipuja on molemmissa jaloissa ja toisessa kädessä-sellaisia, joihin eivät jumpat sun muut auta, eikä niitä saata jumppauttaakkaan, muita vaivoja myös.) tuli hylkynä, kun en ole kuulemma sair.vak.lakipykälien mukaan työkyvytön??? Minulla on erikoislääkärin kirjoittama lausunto, potilaan työkyky alentunut pysyvästi yli 3/5 ja sairaslomalla ollut vuosia. Pitäkööt euronsa-v:ttaa tämä älytön rumba-virastosta toiseen, lappua sinne, lappua tänne jne....

    että täytyy olla uusia/lisää vaivoja, että on oikeutettu uuteen sairauspäivärahakauteen. Itselläni oli, mm. leikkauksen jälkeen jäänyt kivulias "raaja" ja muitakin, vaan keksaisivat omat pykälät, ettei vaan tarvitse mitään maksaa.

    Äänestä

  • lisään kirjoitti:

    tulot tähän sairauspäivärahaan?

    Äänestä

  • puolison kirjoitti:

    tulot tähän sairauspäivärahaan?

    tietääkseni vaikuta. Harkinnanvaraiseen työmarkkinatukeen kyllä. Korjatkaa joku viisaampi, jos olen väärässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saamaan sairauspäivärahaa kirjoitti:

Jäin sairaslomalle -00 ja työnantaja maksoi puolivuotta sairauspäiviltä, olin kelan päivillä myös, leikkaus -01, kuntoutustuella välillä, liiton päivillä, nekin meni, kelan päivät myös, haettu eläkettä enempi kuin usein, työnhakijana työvoimatoimistossa.Käynyt erilaisissa kuntoutuksissa, ammatillisissa ja lääkinnällisissä. Haettu eläkettä taas, tuli pumerangina takas, kuitenkin mahdollisuus osaaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen -01.09-06 lähtien tuli ilmoitus toukokuussa -07 maksoivat takautuvasti josta kela ja liitto otti omansa pois.En ole koko tänä aikana ollut työelämässä, lukuun ottamatta yhtä työkokeilua -03. Tämä eläke on voimassa toistaiseksi, kela maksaa lisäksi n.70e/kk työmarkkina tuen nimellä. En ole työkuntoinen, mutta työnhakijana kuitenkin. Valitin tästä viimeisestäkin eläkepäätöksestä työeläkkeiden muutoksenhakutoimikunnalle, nyt en ole enää yksinkertaisesti enää jaksanut valittaa minnekkään, kun sieltäkin tuli hylkäävä päätös. Mitähän minun nyt pitäisi jatkaa, kun olen niinsanotusti TYHJÄN PÄÄLLÄ, ei ole mitään jatko suunnitelmia minnekkään päin, enkä ymmärrä mitä pitäis tehdä? Onko minun mahdollista saada sairaus päivärahaa? Vielä maininta työnantaja irtisanoi työstäni-05, kun en pystynyt entiseen työhöni, ei kyllä antanut mahdollisuutta kevyempäänkään työhön kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu