Arvostelu

Tänne on ilmestynyt ulkopuolisia arvostelijoita, jotka evät tyydy vain tekstien arvosteluun vaan mollaavat, tuomitsevat, kirjoittajankin täysin (minut Ruuneperin).

Olematta mikään kriitikko, olen esittänyt MIELIPITEENI esim. Eikka L:n runosta Kuuma kesä. Toppuuttelin siinä enemmän Anua, joka ylisti runoa fantastiseksi, tai jotain sellaista. Eikkaa en henkilönä mollannut lainkaan. Eikan olen tuntenut vuosia palstalaisena runonkirjoittajana, kilpalaulajana, jopa ystävänä. Hän itsekin voisi vastata, samoin Veerti.

Suomen Arvostelijain Liitto selvittää, kuka heidän jäsenistään esiintyy täällä nimettömänä arvostelijana. Odotan vastausta!

Ylläpidolta olen kysynyt ovatko he tietoisia tänne ilmestyneestä kriitikosta.

Löydätte kyllä omat paikkanne ja oikeutuksenne tekemisiinne - KAIKKI.
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olen ilmoittanut ruuneperille,että hän toppuutteli minua,aivan oikeaoppisesti,eikä siihen kenelläkään pitäisi olla nokankoputtamista,
suksikoon suolle tuollaiset jotka itse eivät tiedä hönkäyksen pöläystäkään runoista,antaisi tämäkin nuhde saarnan pitäjä itseltään edes pienen runo näytteen,että kuinka kelvollinen hänen runonsa on,ruuneperille vastasin miksi kehuin tätä kuuma kesä runoa,en tarkoittanut sitä runona kehua,vaan asioista mistä vaietaan,mutta epähuomiossani laitoin niin että oletettiin runona kehuttavan,tässähän puuttui runon riimittelykin tyystin,ja varmaan runon kirjoittaja itsekkin sen tiesi.
Eikka on hyvä runon kirjoittaja siitähän ei pääse mihinkään,mutta on ruuneperikin,ja moni muu on tällä palstalla kirjoittanut hyviä runoja.
Ei pitäisi olla niin kade mielinen,että kun itse ei osaa niin ei kestä että toisetkaan,tällä mollaajalla vain täytyy olla jotain entistä hampaankolossa ruuneperiä vastaan,ja minä oletan tietäväni kuka hän on näiltä palstoilta,koska minäkin saan kuulla kunniani aina silloin tällöin.Ei se miestä tee jonka pitää nikkinsä vaihtaa,pitäisi pysyä nikkinsä takana.
Sanasta miestä sarvesta härkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruuneperi kirjoitti:

Tänne on ilmestynyt ulkopuolisia arvostelijoita, jotka evät tyydy vain tekstien arvosteluun vaan mollaavat, tuomitsevat, kirjoittajankin täysin (minut Ruuneperin).

Olematta mikään kriitikko, olen esittänyt MIELIPITEENI esim. Eikka L:n runosta Kuuma kesä. Toppuuttelin siinä enemmän Anua, joka ylisti runoa fantastiseksi, tai jotain sellaista. Eikkaa en henkilönä mollannut lainkaan. Eikan olen tuntenut vuosia palstalaisena runonkirjoittajana, kilpalaulajana, jopa ystävänä. Hän itsekin voisi vastata, samoin Veerti.

Suomen Arvostelijain Liitto selvittää, kuka heidän jäsenistään esiintyy täällä nimettömänä arvostelijana. Odotan vastausta!

Ylläpidolta olen kysynyt ovatko he tietoisia tänne ilmestyneestä kriitikosta.

Löydätte kyllä omat paikkanne ja oikeutuksenne tekemisiinne - KAIKKI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu