Nuorena minä rakastuin yhteen poikaan. Se oli ensirakkauteni. Vanhempani oleivat kuitenkin tiukkoja: minut oli kasvatettu hyvin, olin juuri onnistunut pääsemään hyvään lukioon ja olin käytökseltäni järkevä. Arvosanani olivat korkeat ja esikoisena minuun oli kiinnitetty erityistä huomiota: pitihän minun näyttää hyvää esimerkkiä nuorimmille. Mutta kuten sanoin: minä rakastuin. Ja aloin olla eri mieltä kotiintuloajoista. Itseasiassa olin sitä mieltä, että niitä ei pitäisi olla. Halusin olla poikaystäväni kanssa 24/7, myöskin kouluaikana. Opettajat epäilivät minun kärsivän syvästä masennuksesta (onnistuin jotenkin uskottelemaan heille niin) ja sain monilta tahoilta vihjeitä, että voisin puhua luottamuksellisesti, jos tuntisin tarvetta. Tämä kaikki huomio, monet vihjeet lastesuojeluviranomaisten avusta ja sitä, että jos vanhempani ovat epäreiluja, niin voin aina hakea apua muualta sai minut lopulta kiristämään vanhempiani. Sain tulla ja mennä miten halusin. Poissaoloni allekirjoitettiin. Ja aina uhkailin huostaanotolla ja vanhempani pelkäsivät. Pelkäsivät, että he olivat epäonnistuneet. Pelkäsivät, että nuoremmat lapset vietäisiin myöskin heiltä. Ja minä kiristin, sain kaikki kasvatuksen rajat auki. Lopulta tulin raskaaksi, lukio jäi kesken. Ja nyt. Vanhempana mietin. Että kuinka on mahdollista, että yhteiskunta tuki MINUA silloin, kun olin täysin järjetön? Miksi vanhempiani ei tuettu? Nyt olen itsekin äiti ja ymmärrän paremmin. Minulla on nykyisin hyvät välit vanhempiini ja koetan paikata koulutustani. Mutta silloin, kun olin nuori minulle annettiin valtion tuki pompottaa vanhempiani. Onko väärin olla ankara? Onko väärin olla huolissaan? Onko väärin pyytää apua? Mielestäni vanhempien ja yhteiskunnan olisi pitänyt silloin tehdä yhteistyötä. Onko tämä tosiaan mahdotonta?
nuorena...
tyttökulta
3219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nykyääkin vielä tapahtuu kuvailemallasi tavalla opettajien suhteen! Mielestäni opettajien oli pitänyt olla varovaisempia omissa epäilyssään koska hehän eivät ole psykologeja eikä psykiatreja. Joten opettajan/ Opettajien olisi pitänyt ottaa yhteyttä vanhempiisi ja selvittää hiukan sinun taustaasi, mistä mahdollinen voisi johtua ja sen mukaan kokeilla sitten, vanhempien kasvatus tyyliä muuttaa niin, että olisivat keskustelleet sinun kanssa..mm. tästä että, olit rakasrunut ja halusit lisää aikaa ym. niin olisitte tehneet yhteisen sopimuksen ja noudattaneet niitä esim. kotiintuloajan ja lukion käynnin tärkeydestä, niin että, sen kun jaksat kunnolla käydä loppuun ja kotiin tulisit viimeistään... Sitten kun olet nämä asiat suorittanut niin sinulla on sitten yllin kyllin aikaa poikaystävällesi... Ei se rakkaus ja elämä tähän lopu ym. tyyliin. Vanhempasi olisi pitäneet saada esim. vanhemmilta ihmisiltä hyvät kasvatus neuvot tai jonkun ammatti ihmisen neuvomaan kasvatus ongelmissa! Mutta tosi asiahan on että, kunnat laistavat tätä vanempien tukemista tänäkin päivänä! Sillä olen ihmetellyt että, varaa kunnilla on kalliisiin huostaanottoihin muttei avohuoltoon! Kun monesti se pieni apu/tuki on ratkaissut suurempiakin ongelmia! Mutta, en vain ymmärrä miksi ei näin sitten toimita ja tehdään pienestä ongelmasta vielä suurempi!Maksetaan mieluummin kalliilla hinnalla vaikka olisi edullempiakin vaihtoehtoja!Sain jotenkin sen kuvan että,sosiaalitoimi pitää ihmisiä jollain tapaa niin tyhminä että, jopa aloittelevat sijarit luulivat että kaikki saavat ison korvauksen kun rupeavat sijaisperheiksi, mutta sitten kun totuus valkeni niin sijaisperheet alkoivatkin pahoinpidellä lapsia,ym joita täällä on lukenut ja sen kautta taas pelko perseessä et jos tieto meneekin sossuun niin ei haluta mukamas luopua lapsista " lapset ovat niin ihania, sanotaan sossun tädeille" vaikka todellisuudessa asia on aivan toinen! Sitten, sosiaaliviranomaiset kehtaavat suojella näitä sijaisperheitä jotta, nämä sijaisperheet todellakin suostuvat pitämään nuo oireilevat lapset.Eli sosiaalitoimi on onnistunnut huijaamaan, opettajat, psykiatriat,perheneuvolat vanhemmat, sijaisperheet ,ministeritym. Joten tämä toiminta on täysin kaaos! Nämä viranomaisetkaan eivät oikein tiedä tukevatko he vanhempi, lapsia vai sosiaalitoimea! Siksi helpompi ratkaisu huostaanotto! Tällä kaaoksella sosiaalitoimi on onnistunut salaamaan ns. omat mokat ja ihan silläkin varjolla että, hallinto- oikeus pitää nimen omaan näitä sosiaaliviranomaisia ammattilaisina ja heidän sana
on jo laki! Sosiaalitoimi on törkeällä tavalla onnistunnut saamaan lapset "lapsen edun mukaan"
(mainitsemalla) vanhempiaan vastaan ja muitakin tahoja vanhempia vastaan! Ajattelematta tosiaankaan seuraamuksia! Tämä sinun esimekkisi omasta nuoruudestasi on jo nyt hyvä esimerkki siitä kuinka, huonosti on vanhemmat otettu huomioon juuri tämän "Lasten edun" vuoksi! Vanhempi syrjitään törkeällä tavalla! Niinkuin isejäkin on syrjitty vielä törkeämmällä tavalla! Ihmetyttää tosiaan miksi näin on päässyt tapahtumaan? Ja se että, tuntuu että, meitä vanhempia holhootaan nykyään esim. Viinan käytöstä, tupakanpoltosta, ja ruuasta! Nyt ollaan kamalan huolissaan kun aikuiset lihovat ja nyt olisi kauppaan saatava laihduttavaa ruokaa.. Tupakointia pitää rajoittaa... alkon vero nostettava... Lapset saatava päivähoitoon... isät lisää vanhempain vapaata... Eli tämä on herrojen puolesta meidän aikuisten holhooamista! Aivan kuin
me olisimme lapsia, jotka emme itse osaa kontroloida ja päätää omista asioistamme, ottaa vastuuta tekemisistämme... Emmekä muka osaa hoitaa lapsiamme, joten ne pitää lapset huostaanottaa... No entä nämä herrat sitten itse? Tekevät isompia rikoksia ja mokia kuin me tavalliset kansalaiset! Kukahan tosiaan tarvitsee LASTEN HOITAJAA??
sijaisten annetaan leikkiä "kotia"sossujen avustuksella.Huostaperheiksi käy mikä perhe tahansa
on aina PAREMPI lun oma koti.Kieroutunut ajatustapa.Mikäli haluttaisiin LAPSEN PARASTA tuettaisiin perheitä nythän ei tueta.
Mutta mieltä painaa hirveä syyllisyys ja en voi muuta kuin olla kiitollinen, että kaiken tän juonitteluni olen saanut anteeksi. Silloin en todellakaan osannut antaa arvoa sille oikealle tukiverkostolle, enkä tajunnut, että rajat oli asetettu mua suojelemaan. Olisi ollut hirvittävän hyvä, että vanhempiani ja minua olisi autettu ja ohjattu. Mutta elämä on, toivottavasti maailma muuttuu ja vanhemmilla on tulevaisuudessa velvollisuuksien lisäksi myös vähän oikeuksia. Olisi niin paljon parempi elää tasapainoisessa OMASSA perheessä. Vaikka vanhemmat olis kuinka pahoja, niin varmasti jokainen lapsi toivoo saavansa elää omiensa kanssa. Kyse voi olla pienestäkin muutoksesta, joka vois parantaa perheen hyvinvointia ja jaksamista aivan älyttömän paljon. Minulla oli se jännä mielettömyys, kun rakastuin ja kunnolla. Kuvitella, että tämän vuoksi meillä oli kriisipalaveri ja minut haluttiin huostaanottaa ja sain koko joukon aikuisia selittelemään mun aikeita ja ajatuksia tyyliin: "hän on hyvin itsemurhaherkässä tilassa" jne. En käsitä miten mun vanhemmat sai estettyä pahemmat ryöpytykset...