Lukijapalautetta

Palautetta Helsingin Sanomien päätoimittajalle 16.2.2008 johdosta

Tässäpä teille palautetta lauantaina 16.2.2008 ilmestyneen lehtenne kolmannesta pääkirjoituksesta.

Aluksi konkreettisin palaute: Tulette normaalia asiakaspalvelukanavaanne myöten saamaan useita vuosikymmeniä jatkuneen tilaukseni peruutuksen ensi viikolla, sillä en totisesti halua tilata lehteä, jonka päätöimittaja solvaa minua julkisesti asennevammaiseksi. Enkä halua enää tilata lehteä, joka on osoittautunut jopa HBL:n veroiseksi pakkoruotsittajien äänenkannattajaksi.

Lopuksi, jos jaksatte lukea ensimmäistä kotimaista kieltä, toistan pääkirjoituksenne alla ja annan siihen yksityiskohtaista palautetta kohta kohdalta, aloittaen heti otsikosta:

"Kouluruotsi on asennevamman uhri"

Kouluruotsi ei ole uhri vaan rikoksentekoväline. Suomalaiset koululaiset ja kaikki Suomen kansalaiset ovat kouluruotsin takana olevien voimien, pakkoruotsittajien uhreja. Suomalaisille tarpeeton kouluruotsi vähentää suomalaisten mahdollisuuksia opetella muita, tärkeitä oppiaineita ja huonontaa suomalaisten kilpailukykyä globaaleilla työmarkkinoilla.

"Kun ruotsi pudotettiin ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden joukosta, osattiin odottaa, että osa kirjoittajista vaihtaisi sen toiseen pakolliseen aineeseen. Vaihtajien määrä on ollut yllättävän suuri. Tänä keväänä jo joka kolmas abiturientti jätää kirjoittamatta ruotsin."

Kysynnän ja tarjonnan laki toimii hyvin kouluruotsin kohdalla: ruotsinkirjoittajien määrän radikaali väheneminen todistaa, että kouluruotsia ei tarvita Suomessa. Suomalaisille tässä ei ollut mitään yllättävää.

"Yksi keskeinen syy näyttää olevan nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa edelleen yleinen asennevamma: kielteinen suhtautuminen "pakkoruotsiin", ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten kieleen."

Tunnustan kyllä vastustavani pakkoruotsin opetusta (mutta ihmettelen, miksi kirjoititte sen lainausmerkkeihin?), mutta en tajunnutkaan, että se olisi asennevamma. Luulin, että se on vain erilainen mielipide kuin teidän mielipiteenne. Ymmärrän kyllä, jos Hufvudstadsbladet, Vasabladet tai joku yksityinen kiihkomielinen pakkoruotsittaja haukkuu minua natsiksi, fasistiksi, rasistiksi ja asennevammaiseksi pakko/koulu/tms/ruotsin vastaisen mielipiteeni vuoksi, mutta en sitä, että näin tekee pääkirjoituksessaan Suomen tähän asti arvostetuin suomenkielinen sanomalehti, jonka tilaajana olen itsekin ollut vuosikymmeniä.

Tässä yhteydessä herääkin nyt tärkeä kysymys: kumpi meistä oikeasti on asennevammainen? Minä pystyn perustelemaan mielipiteeni useilla asiallisilla argumenteilla, jos tarvitaan. Te ette pysty perustelemaan omaanne. Kouluruotsin puolesta ei vielä kukaan ole pystynyt esittänyt ensimmäistäkään asiallista perustelua, ettekä tekään; kaikki kouluruotsin puolesta esitetyt argumentit ovat olleet pelkkää rkp:n opettamaa papukaijamaisesti toistettua liturgiaa, tai valheita, harhaanjohtoyrityksiä tai jopa henkilöä vastaan tehtyjä hyökkäyksiä, mikä on alhaisin kaikista argumentoinnin muodoista. Te, Helsingin Sanomien päätoimittaja, syyllistyitte henkilöiden herjaamiseen! Ettekä keiden tahansa henkilöiden, vaan omien lukijoidenne, mikä lienee ennenkuulumatonta!

"Samaan suuntaan vaikuttaa usko englannin riittävyyteen kansainvälisen käymisen kielenä, samoin kuntien supistama koulujen kielivalikoima."

Englanti ei ehkä riitä koko maailman kanssa kommunikoimiseen, mutta kouluruotsin osaaminen ei tilannetta yhtään parantaisi, koska siellä missä pärjää ruotsilla, pärjää myös englannilla, ja suomalainen jopa paljon paremmin kuin ruotsilla.

"Kehitys on niin huolestuttava, että sen suunta olisi saatava katkaistuksi."

Kehitys on todellakin liian hidasta. Kouluruotsista pitäisi Suomen kouluissa päästä eroon paljon nykyistä nopeammassa tahdissa.

"Paluusta vanhaan ei kuitenkaan kannata puhua. Pakko on huono keino erityisesti kielten opiskelussa saati asennevammojen parantamisessa."

Hyvä että olette vihdoinkin huomanneet tämän.

"Tarvitaan myönteistä valistusta ja asennekasvatusta ja ennen kaikkea porkkkanoita, jotka kannustavat opiskelemaan ruotsia."

Tästä olen täysin samaa mieltä. Jos koululaisille maksetaan käypä palkka, vaikkapa 100 euroa/tunti ruotsin opiskelusta, niin ruotsin opiskelu muuttuu välittömästi hyödylliseksi ja haluttavaksi. Ehkä 50 euroakin/tunti riittäisi ainakin nuorimmille.

"Englannin kielen valta-asema on hyväksyttävä siinä merkiktyksessä, että sitä on nykymaailmassa jokaisen jollain lailla osattava."

Tämä kuulostaa todella oudolta! Onko se todellakin hyväksyttävä? Eikö se ole itsestään selvä asia, joka ei vaadi mitään erityistä hyväksymistä? Keneltä te vaaditte hyväksymistä englannille? Kenelle te kirjoitatte? Ruotsalaisille ystävillennekö?

"Muut kielet, joukossa toinen kotimainen, tulevat suomenkieliselle sen jälkeen."

Ja erityisesti se "toinen kotimainen" tulee hyvin kaukana sen jäljessä, ja vielä kaikkien muiden suurten maailmankielten jäljessä.

"Peruskoulun kielivalikoima ei voi olla laaja."

Ja juuri siksi siellä ei kannata ollenkaan tuhlata resursseja kouluruotsiin.

"Lukion tulee tarjota enemmän vaihtoehtoja, mutta siinäkin on rajansa."

Olen samaa mieltä, että rajansa kaikella, ja siksi lukiossakaan ei tarvita kouluruotsia.

"Uusien kielten opiskeluun voi ryhtyä myös lukion jälkeen."

Se on totta, ja kouluruotsiakin voi alkaa opetella vaikkapa heti eläkkeelle päästyä, jos ei siihen mennessä ole keksinyt parempia harrastuksia.

"Ruotsia voi pitää helppona kielenä esimerkiksi venäjään ja ranskaan verrattuna."

Kielen mahdollinen "helppous" ei ole mikään asiallinen peruste sen opetukselle Suomen kouluissa. Sen tarve on, ja kouluruotsin kohdalla tarve on olematon.

"Ruotsin kielen taidolla on kysyntää sitä mukaa kuin ruotsia osaavien määrä on vähentynyt - sekä yksityisellä että julkisella alalla."

Oma havaintoni on täysin päinvastainen. Kannattaisikohan jo tulla ulos sieltä Sanomalan tynnyristänne ja tähyillä ympäristöön? Lukekaa aluksi vaikka oman lehtenne palvelukseen halutaan -ilmoituksia. Juuri viimeksi Stockmann, yksi ruotsalaisen pääoman vahvimmista kielilinnakkeista, hylkäsi ruotsin osaamisvaatimuksen työhönotossaan.

"Valtion ja kuntien tulisi nykyistä paljon suuremmassa määrin maksaa työntekijoilleen ruotsin osaamisesta. Se olisi hyvä kannustin ruotsin opiskeluun."

Ei, vaan äärimmäisen huono. Se olisi vain yksi epäoikeudenmukainen etuoikeus lisää maamme ruotsalaisille, josta siitäkin lasku lankeaisi suomalaisille, ja edelleen lisäisi sitä "asennevammaisuutta", josta teille niin rakkaan naapurimaan kieli Suomessa "kärsii".

Ja mihin valtio tai kunnat sitä kouluruotsia muka tarvitsisivat? Ruotsalaisillahan on ollut hyödyllinen koulusuomensa jo yli kolme vuosikymmentä, ja jokseenkin kaikki ruotsalaiset osaavat jo hyvin suomea, ja pystyvät oikein hyvin vastaanottamaan palvelunsa millä kansalliskielellä tahansa, siis myös suomeksi.

Paras ja ainoa järkevä kannustin kouluruotsin opiskelijoille olisi se edellä mainitsemani suora palkanmaksu. Mutta rahat siihen pitäisi saada ruotsalaisilta, koske heille menisi myös siitä mahdollisesti saatava hyöty.

Pääkirjoituksenne oli asennevammaisuudessaan ennenkuulumaton. Kun luin juttuanne, vaikutti siltä kuin siinä yksi ruotsalainen puhuisi ruotsalaisille ystävilleen. Olinko minä siis Hesarin viimeinen suomalainen tilaaja? Ensi viikolla olen kuitenkin jo varmasti entinen tilaaja.
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Helsingin Sanomille kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu