crinone

Heippa!
Onko muita jotka ovat punktion ja alkion siirron(icsi/ivf-hoito) jälkeen käyttäneet keltarauhashormonia,crinonea?Tai onko luggestronin käyttäjillä ollu seuraavia oireita?
Alkion siirrosta oli 9 päivää, kun alkoi tulla pientä,melko kirkkaan punaista vuotoa ja sitten ne "crinonen jämät" punaruskeita...?
Nyt siirrosta 11 päivää ja tuntuu että alavatsaa ja alaselkää koskee. Ihan niinkuin menkat alkaisi. Ja vuodon määrä on vähän kasvanut ja tietysti tulee niitä lääkkeen jämiä edelleen.
Lääkkeen tuoteselosteessa lukee että voi aiheuttaa emättimen ärsytystä ja tihkuverenvuotoa...
Pää on aika sekaisin...Sitä miettii että voisiko tämä johtua lääkkeestä,ja kun joillain voi olla alkuraskaudesta vuotoa...jne...
Huomenna on verikoe klinikalla ja tiistaina saa tuloksen.Jotenkin olen valmistutunut siihen että nega sieltä tulee...
Onko muilla tapahtunut vastaavaa?
112340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käytin myös crinonea ICSI:n jälkeen 12 viikkoa. Aluksi oli silloin tällöin sellaisia rusehtavia kokkareita, kun ne crinonen jämät tuli ulos. Myöhemmin siis sellaista vaaleanpunaista tai enemmänkin ihonväristä mössöä. Odottele rauhassa testipäivään. Itse ajattelin, että kohdunalue on varmaankin ärtynyt punktiosta ja siirrosta, mikä johtaa niihin punaisiin kokkareisiin. Menkkamaiset oireet oli mullakin, mutta lapsettomuusklinikan verikokeissa testattiin pp10 plussaa. Tein itse vielä apteekin raskaustestin pp14 ja sekin näytti tietty plussaa. Siitäpä se pelko sitten alkoikin, pysyvätkö sisällä, onneksi edelleen kumpikin alkio on kyydissä (rv 16). Toivotaan, että kaikki menee hyvin! Pidän peukkuja!

Äänestä
  • Verikokeen tulos:hcg-arvo 14,torstaina uusi verikoe,perjantain asian laita varmistuu,oliko kemiallinen vai mikä on tilanne!Aika hurjaa jännittämistä ja miettimistä...

    Äänestä

  • Aivan upeeta ja mahtavaa. Millähän perusteella määrätään crinonea, minulla takana pakastelakiosiirtoja ja käytän zumenonia ja lugesteronia. Heikolta näyttää. Onneksi vielä pakkasessa alkioita.
    Ja vielä onnea matkaan, toivotaan että raskautesi jatkuisi onnellisesti loppuun asti.

    Äänestä

  • mamma72 kirjoitti:

    Aivan upeeta ja mahtavaa. Millähän perusteella määrätään crinonea, minulla takana pakastelakiosiirtoja ja käytän zumenonia ja lugesteronia. Heikolta näyttää. Onneksi vielä pakkasessa alkioita.

    Minulle määrättiin crinone koska luggestronissa on jotain määpähkinäöljyä tjs. Olen allerginen hasselpähkinälle,niin ei haluttu ottaa mitään riskiä että saisin pahan allergisen raektion,vaikka kyseessä ei ole sama pähkinä mille olen allerginen.Joku oli kuulemma joskus saanut pahojakin oireita...
    Jotenkin ei pysty iloitsemaan vielä,kun se arvo oli niin alhainen ja ollut tuota verenvuotoa...Ja ihan niinku menkkakipuja su ja ma...Noh huomenna saadaan tulos!
    Pitää kohta tästä lähteä klinikalle uuteen verikokeeseen!

    Äänestä

  • mamma72 kirjoitti:

    Aivan upeeta ja mahtavaa. Millähän perusteella määrätään crinonea, minulla takana pakastelakiosiirtoja ja käytän zumenonia ja lugesteronia. Heikolta näyttää. Onneksi vielä pakkasessa alkioita.
    Ja vielä onnea matkaan, toivotaan että raskautesi jatkuisi onnellisesti loppuun asti.

    En oikein osaa vastata, millä perusteella crinonea, kun kysymyksessä oli ihan eka hoito. En edes kyseenalaistanut koko juttua, ihmettelin vaan miksi pitää käyttää niin kauan kuin ekat 12 viikkoa. Olen kuullut monilta, että käyttivät crinonea vaan pari kolme viikkoa. Lääkäri taas piti elinehtona, että käytetään loppuun asti, jotta istukka pääsee kehittymään ja ettei tule vuotoja aiemmin. Olin hoidoissa ulkomailla, joten ehkäpä eri maissa on eri käytäntöjä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tuli toi mun onnitteluviesti väärään kohtaan. Tälle ...:lle tarkoitin kun menee jo pitkällä raskaudessaan. Onnimonnille myös onnea, kohtahan se tulos varmistuu. Toivotaan parasta!
    Itse teen toisen testin varmuuden vuoksi huomenna. Epäilen kuitenki vahvasti että nega kun eililenkin testi oli nega. Siirrosta huomenna perjantaina kaksi viikkoa.

    Kiitos onnitteluista mamma72! Vaikka onkin pitkällä raskaudessa, niin silti kummallisia nämä pelot: ensin pelkäsi, tuleeko tarpeeksi monta munasolua, sitten hedelmöittyykö ne ja lopulta kiinnittyykö ne. Plussan jälkeen se pelko vasta alkoikin. Pitäis varmaan jättää vähemmälle tuo keskenmeno-palstan lukeminen, kun siellä lukee juttuja, kuinka on mennyt kesken viikolla 21... Toisaalta siis iloitsee, mutta pelko jäytää kuiten takaraivossa.
    Hyvää kevättä ja plussatuulia sinnekin!

    Äänestä

  • mamma72 kirjoitti:

    Tuli toi mun onnitteluviesti väärään kohtaan. Tälle ...:lle tarkoitin kun menee jo pitkällä raskaudessaan. Onnimonnille myös onnea, kohtahan se tulos varmistuu. Toivotaan parasta!
    Itse teen toisen testin varmuuden vuoksi huomenna. Epäilen kuitenki vahvasti että nega kun eililenkin testi oli nega. Siirrosta huomenna perjantaina kaksi viikkoa.

    Eli,niinku arvasinkin...Se oli kemiallinen raskaus,tänään sain sen uuden verikokeen tuloksen,hcg alle 3...=(
    Aika tyhjä ja turtunut olo,vaikka sen jo sunnuntaina arvasinkin että ei tässä hyvin käy...
    Maanantaina jälkitarkastukseen ja katsotaan miten sitten edetään.
    Pakkasessa on kaksi alkiota,toivotaan että ne selviäisi pakastuksesta!
    Tsemppiä teille muille!Ja onnea ....:lle raskauteen,toivottavasti kaikki menisi hyvin ja onnellisesti loppuun asti!

    Äänestä

  • onnimonni kirjoitti:

    Olen pahoillani puolestasi! Onneksi teillä on kuitenkin alkioita pakkasessa. Toivotaan, että niillä onnistuu. Tsemppiä!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En oikein osaa vastata, millä perusteella crinonea, kun kysymyksessä oli ihan eka hoito. En edes kyseenalaistanut koko juttua, ihmettelin vaan miksi pitää käyttää niin kauan kuin ekat 12 viikkoa. Olen kuullut monilta, että käyttivät crinonea vaan pari kolme viikkoa. Lääkäri taas piti elinehtona, että käytetään loppuun asti, jotta istukka pääsee kehittymään ja ettei tule vuotoja aiemmin. Olin hoidoissa ulkomailla, joten ehkäpä eri maissa on eri käytäntöjä.

    Hei,

    Tulin etsimään muiden kokemuksia tuosta crinonen vaaleanpunertavasta kokkarevuodosta. Onneksi sitä siis muillakin, niin ei tarvitse vielä heittää pas-toiveita hornan tuuttiin.

    Itse olen aikaisemmissa hoidoissa käyttänyt zumenon lugesteron yhdistelmää, mutta parhaillaan käynnissä olevassa passissa (3. hoito näillä lääkkeillä), mulla tuli lugesteronista todella paha allerginen reaktio ekana käyttöpäivänä. En ole allerginen pähkinälle tai millekkään. Lääkärissa luget vaihdettiin crinoneen, eikä lääkäri mitenkään ihmetellyt oireitani. Edelliskerralla luget aiheuttivat kutinaa käsissä ja jaloissa erityisesti ilta/yöaikaan, mutten osannut silloin yhdistää oireita lääkkeeseen. Nyt ei tarvinnut kauaa miettiä, niin voimakkaana polttava ja kutiava ihottuma vatsalle (ja myöhemmin myös muualle) tuli. Myös kurkkua kuristi, onneksi lääke saatiin vaihdettua. Tsemppiä kaikille hoitoihin / raskausviikoille!

    -Hiutale

    Äänestä

päivässä käytit crinonea?Mulla ei kerrottu mitn.mä vaan laitan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnimonni kirjoitti:

Heippa!
Onko muita jotka ovat punktion ja alkion siirron(icsi/ivf-hoito) jälkeen käyttäneet keltarauhashormonia,crinonea?Tai onko luggestronin käyttäjillä ollu seuraavia oireita?
Alkion siirrosta oli 9 päivää, kun alkoi tulla pientä,melko kirkkaan punaista vuotoa ja sitten ne "crinonen jämät" punaruskeita...?
Nyt siirrosta 11 päivää ja tuntuu että alavatsaa ja alaselkää koskee. Ihan niinkuin menkat alkaisi. Ja vuodon määrä on vähän kasvanut ja tietysti tulee niitä lääkkeen jämiä edelleen.
Lääkkeen tuoteselosteessa lukee että voi aiheuttaa emättimen ärsytystä ja tihkuverenvuotoa...
Pää on aika sekaisin...Sitä miettii että voisiko tämä johtua lääkkeestä,ja kun joillain voi olla alkuraskaudesta vuotoa...jne...
Huomenna on verikoe klinikalla ja tiistaina saa tuloksen.Jotenkin olen valmistutunut siihen että nega sieltä tulee...
Onko muilla tapahtunut vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu