Nyksille kun

ei tunnu kelpaavan ex-miehen lapset, vaikka olisivat kuinka kuuliaisia. Meillä nyksä viritteli vaikka millaisia extra-sääntöjä mitä lapseni ei saaneet hänen kotonaan tehdä (säännöt ei tietenkään koskeneet hänen omaa lastaan). Lopulta tilanne menikin siihen ettei nyksän mieliksi lapset enää halunneet mennä koko paikkaan. Lapset muistavat vieläkin tämän hirmun tosi elävästi, isä ei tietenkään pystynyt julmuria hillitsemään, sai häneltä mitä heikkoon hetkeensä silloin tarvitsi..
17857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Meille miehen lapset ovat aina tervetulleita. Olen ihan asiallisissa väleissä miehen exän kanssa, mutta asioista sopimiset ja tiedottamiset saa mies kyllä hoitaa itse exänsä kanssa. Hän niiden lasten vanhempi on, en minä.

Ihan mukavia lapsia ovat, sellaisia lapsosia kuin kenen tahansa lapset. Olisin kummissani, jos mieheni ei itse pitäisi huolta heidän asioistaan, enkä kyllä todennäköisesti sellaista miestä katselisikaan. Jos on lapsia tehnyt, pitää heistä vastuukin kantaa. Välini lapsiin ovat välittävät, puolin ja toisin. Olen heti tehnyt selväksi, että äiti heillä jo on, joten minä olen vain isän perheessä se toinen aikuinen, ja haluan heille kaikkea hyvää. Se ei tarkoita, ettenkö puuttuisi tarvittaessa käytökseen, jota kaikilla lapsilla toisinaan on, eli selvittelen riitoja siinä missä miehenikin, tarvittaessa. Minusta on hienoa, että lapset ovat miehelleni tärkeitä, ja meillä säännöt puhutaan aikuisten kesken yhdessä. Paljolti ne menevät yksiin lasten äidin kodin sääntöjen kanssa, joten ei siitäkään ole mitään ongelmaa tullut.

Uusperheeseen liittyvän nyksän pitää ymmärtää mielestäni se, että tilanne ei koskaan ole täysin sama kuin miehen kanssa, jolla ei vielä lapsia ole. Sen kun ymmärtää ja hyväksyy, selviää jo aika pitkälle. Miehen kiintymys omiin lapsiinsa kertoo paljon siitä, millainen mies hän on. En ymmärrä jos nyksä tahtoo vaikuttaa negatiivisesti miehensä ja lasten suhteeseen, koska jos hän siinä onnistuu, se kertoo vain miehen luonteen heikkoudesta ja kykenemättömyydestä isäksi. Kuka sellaisen miehen kanssa haluaisi edes elää?

Kurjaa että sinulla on osunut tuollainen tossukka lastesi isäksi.

Äänestä
  • Tämä oli parhautta.

    Äänestä

on, mutta tuntuu olevan myös niitä äitejä, joiden mielestä omat pikku kullannuput ovat täydellisiä, eikä heiltä missään oloissa saa mitään haluamaansa kieltää!

Mistä tiedät, etteivät säännöt koskeneet naisen omia lapsia? Lapsen suustako kuulit? Siihen kun ei aina ole luottamista, olen sen huomannut niin omien kuin puolison lastenkin kohdalla...

Äänestä
  • luotan lasten sanaan,, mieskin jälkeenpäin myönsi asian kun oli valloittanut uuden kannattelijan itselleen... lapset ansaitsevat aina tulla kohdelluiksi arvostetusti, niin metsä vastaa kun sinne huudetaan...

    Äänestä

Meidän kotiimme mahtuvat tasavertaisesti niin sun, mun kuin meidän lapset. Samat säännöt koskevat kaikkia jälkikasvuja ja ne on yhdessä miehen kanssa sovittu. Ja yhtä lailla kaikki vuorollaan niitä testaavat ja pitävät meitä aikuisia ajoittain nipoina :)

Tuntuu erikoiselta, jos lapsia omaava ihminen kohtelee itselleen rakkaan ihmisen lapsia huonosti. Näinkin voi tietysti olla, mutta oletko keskustellut asiasta lastesi isän kanssa ja varmistanut, että omanne ovat tosiaan olleet noinkin eriarvoisessa asemassa?

Äänestä

etävanhemman luona käyttäytyvät,kun et ole itse ees paikalla näkemässä?!

Lähivanhempi osaa kyllä ilkeyttään saada paljon pahaa aikaseks puheilla,jonka lapsilleen purkaa..ja ikäänkuin osoittaa lapsillekkin sen ettei isän uutta kumppania tarvitse hyvin kohdella..

Omat lapseni olivat alkuun tosi ilkeitä isänsä uudelle puolisolle..onneksi ymmärsin että se on osaksi omaa syytäni,kun olin syyttä toista naista moittinut...meillä tilanne puitiin lasten kanssa,enkä enää hyväksy että lapseni huonosti toista ihmistä kohtaan käyttäytyisivät..

Äänestä

enkä laskenut meidän lapsia sillon kun isällä oli mahdollisesti niitä naisia. Tuota juuri olen pelännytkin, siksi kielsin miestä koskaan tuomasta niitä naisiaan meille ja lasten lähtettyville. Onneksi kielsin, olemme säästyneet monilta suruilta ja murheilta.

Äänestä

Tämä on siis UUSPERHEELLISTEN keskustelupalsta.

Jos kerran olet eronnut,eikä sinulla ole UUTTA PERHETTÄ,miksi sitten vouhkaat täällä???

Tämä on keskustelupalsta niille,jotka ovat jo eronneet ja uudessa avioliitossa,uuden perheen kanssa.
Tämä ei ole mikään ex-miehen/naisen uuden vaimon haukkumisfoorumi..vaan täältä etsitään vertaistukea,samassa elämäntilanteessa olevalta.

Menikö tajuntaan?

Äänestä
  • sinne mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Ja se on katkeruus.

    Siinä sivussa se yrittää laittaa kapulat suuhun myös meille.

    Äänestä

  • Lissun tajuntaan, kirjoitti:

    sinne mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Ja se on katkeruus.

    Siinä sivussa se yrittää laittaa kapulat suuhun myös meille.

    onnistuvan....teillä hermo repee BUUUUUAAHHH!

    Äänestä

  • Lissu näyttänyt kirjoitti:

    onnistuvan....teillä hermo repee BUUUUUAAHHH!

    kun tämä metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. ;)

    Äänestä

  • todellakaan hakemassa mitään vertaistukea, vaan tutustumassa siihen elämään mihin omat lapseni törmäävät kotoa lähtiessään. Ei näytä olevan herkkua! Jos sua jotenkin haittaa, että yksi ihminen vouhkaa sun mielestä väärällä palstalla niin nuku enemmän..

    Äänestä

  • sitruunaruoho kirjoitti:

    todellakaan hakemassa mitään vertaistukea, vaan tutustumassa siihen elämään mihin omat lapseni törmäävät kotoa lähtiessään. Ei näytä olevan herkkua! Jos sua jotenkin haittaa, että yksi ihminen vouhkaa sun mielestä väärällä palstalla niin nuku enemmän..

    elämä herkkua, siinä olet oikeassa. Joku voi esimerkiksi syntyä sunkaltaisellesi äidille. Eikä ole valitusoikeutta.

    Hui, puistattava ajatus!

    Äänestä

  • kaikilla lapsilla kirjoitti:

    elämä herkkua, siinä olet oikeassa. Joku voi esimerkiksi syntyä sunkaltaisellesi äidille. Eikä ole valitusoikeutta.

    Hui, puistattava ajatus!

    ei uponnut :D

    Äänestä

  • sitruunaruoho kirjoitti:

    todellakaan hakemassa mitään vertaistukea, vaan tutustumassa siihen elämään mihin omat lapseni törmäävät kotoa lähtiessään. Ei näytä olevan herkkua! Jos sua jotenkin haittaa, että yksi ihminen vouhkaa sun mielestä väärällä palstalla niin nuku enemmän..

    tähän palstaan liittyvät/törmäävät???

    Jokainen uusperhe on aivan erilainen,uniikki kuten on aina jokainen parisuhdekkin erilainen..

    Ja todellakin kyllä se minua häiritsee että kaltaisesi ilkiö täällä vouhkaa,vaikkei oo hajuakaan koko systeemistä.

    Ja tiedoksesi että kiitos vain nukun kyllä,ja ihan hyvin joka yö ..Onnellisuus kun asuu tässäkin uusperheessä:)

    Äänestä

  • sinun lapsesi kirjoitti:

    tähän palstaan liittyvät/törmäävät???

    Jokainen uusperhe on aivan erilainen,uniikki kuten on aina jokainen parisuhdekkin erilainen..

    Ja todellakin kyllä se minua häiritsee että kaltaisesi ilkiö täällä vouhkaa,vaikkei oo hajuakaan koko systeemistä.

    Ja tiedoksesi että kiitos vain nukun kyllä,ja ihan hyvin joka yö ..Onnellisuus kun asuu tässäkin uusperheessä:)

    kuulemaan erilaisia näkökantoja asioihin toisinkun sinä ja vouhkaan missä halua.

    Äänestä

  • sitruunaruoho kirjoitti:

    kuulemaan erilaisia näkökantoja asioihin toisinkun sinä ja vouhkaan missä halua.

    Sinun erosi oli sinun erosi,entisen puolisosi uusi liittokin on aivan erilainen kuin mitä teillä aikoinaan oli...lapsesi ajattelevat elämästä eri tavalla,kuin ennen eroanne.

    Kyllä elämä itsessään opettaa,sitä ei tarvitse erikseen lähteä tälle palstalle muiden uusperheellisten elämää väijymään..ja kyseenalaistamaan kaikkea.

    Sitten kun erostasi on kulunut vuosia,ja kun olet kenties kohdannut uuden miehen..ja olet todellakin aidosti uusperheellinen,vasta sitten voit täällä kommentoida "kokemuksesta"uusperheellisen elämää.
    Ehkä se sitten sinäkin ihmettelet miksi se uuden miehen ex-nainen jaksaa yhä sitä ja tätä.. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitruunaruoho kirjoitti:

ei tunnu kelpaavan ex-miehen lapset, vaikka olisivat kuinka kuuliaisia. Meillä nyksä viritteli vaikka millaisia extra-sääntöjä mitä lapseni ei saaneet hänen kotonaan tehdä (säännöt ei tietenkään koskeneet hänen omaa lastaan). Lopulta tilanne menikin siihen ettei nyksän mieliksi lapset enää halunneet mennä koko paikkaan. Lapset muistavat vieläkin tämän hirmun tosi elävästi, isä ei tietenkään pystynyt julmuria hillitsemään, sai häneltä mitä heikkoon hetkeensä silloin tarvitsi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu