Ehtoota, Uma!

Se on lihapata tehty ja syöty.
Kiitos ohjeesta, pata sai kaikilta syöjiltä kehut.
Miniä oli ainut, joka sanoi, ettei olis syöny, jos olis tienny sen sisältäneen lammasta.
Hän kun inhoaa lampaanlihaa, on saanut kaalisopasta kammon joskus lapsena.
Mutta nyt, kun alkuun pääsi, lupasi jopa lähteä
särän syöntiin joku viikonloppu.
Hyvää työviikon alkua aamuksi valmiiksi.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihanaa kun onnistuit. Olin aina hieman kade kun ystäväni onnistuivat saamaan niin maukkaan ruoan aikaiseksi ja samettimaisen täyteläisen soosin. Onneksi stockkan keittiömestari opasti minua suurin piirtein kädestä pitäen;))))) Saa pienellä vaivalla ruokaa jota kehtaa tarjota muille. Vielä kun lihat ostaa tarjouksesta ei tule kallista. Ydinluu (pieni pala) antaa vielä pataan oman maku lisänsä.
Siihen voi myöhemmin lisätä juureksia makunsa mukaan.
Kokeile myös portin viinikastiketta, tai peruskastiketta. Itse käytän vuorotellen. Ne muutkin ovat kuulemani mukaan hyviä, mutta kun eivät ole laktoosittomia, en voi käyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Telpet kirjoitti:

Se on lihapata tehty ja syöty.
Kiitos ohjeesta, pata sai kaikilta syöjiltä kehut.
Miniä oli ainut, joka sanoi, ettei olis syöny, jos olis tienny sen sisältäneen lammasta.
Hän kun inhoaa lampaanlihaa, on saanut kaalisopasta kammon joskus lapsena.
Mutta nyt, kun alkuun pääsi, lupasi jopa lähteä
särän syöntiin joku viikonloppu.
Hyvää työviikon alkua aamuksi valmiiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu