Itsetuntoni on ihan vituillaan. Mutta olkaa te muut kiitollisia siitä.
Minussa sekoittuu kahta ihmistyyppiä. Toinen on semmoinen tunteellinen ja empaattinen, herkkä ihminen, aivan tavallinen ''ihana'' ja kiltti tyttö. Toinen puoli on kylmä, kostonhaluinen, ilkeä, suvaitsematon ja paha. Kuvitelkaa kun nämä sekoittuu keskenään. On tiettyjä asioita mitä kohtaan tunnen vain vihaa, mutta on joitakin asioita mitä rakastan ja haluaisin rakastaa. Ymmärrän ihmisiä ja saatan jopa itkeä jonkun puolesta - mutta samalla vihata häntä mikä/kuka ikinä onkaan. Olen loppujenlopuksi aika tunneköyhä ihminen. Luulisin. En välitä paskan vertaa monestakaan asiasta. Ja vaikka itkisin - se ei tarkoita että jotenkin välittäisin hyvällä tavalla.
Tämä toinen ''paha'' puoli peittyy muilta valheilla. Valehtelen jatkuvasti ihmisille peittääkseni totuuden itsestäni. Miksi? - no, taidan hakea edes jonkunlaista hyväksyntää, mitä en muuton saisi. Valheilla voin saada ihmiset pysymään poissa elämästäni, mutta samalla luulevan että olen ihan ok tyyppi, tai että asiat on ihan okei. Lähinnä valehtelen vain että voin pysyä poissa muiden kuvioista, tavallisesti vaikutan hieman ylimieliseltä (?) tai ujolta, jota ei vain kiinnosta jos joku sattuu juttusille. En siis varsinaisesti hae sitä, että ihmiset pitäisivät minusta. ((Huomatkaa myös että valehtelu on mulle ''pakkoelinkeino'', olen patologinen valehtelija, ollut aina. Voipi olla että sen alustana on jonkunasteinen persoonallisuushäiriö.))
...Mutta välinpitämättömyys on loistava keino, joka ei edes ole valetta. Harva ihminen minua oikeasti kiinnostaa millään tavoin, olen hieman jyrkkärajainen sen suhteen mitä ihmisessä suvaitsen(en puhu ulkonäöstä). Jos totta puhutaan en koskaan ole tavannut ihmistä joka tuntuisi sellaiselta, jonka kanssa voisin oikeasti viettää aikaa ja olla oma itseni. Mukavia,ok, ihmisiä on jonkun verran, mutta siihen taas vaaditaan se, että itselläni on esitys koko ajan päällä ja sitä ei jaksa.
Olen tehnyt ihan kaikkeni, että ihmiset pysyy kaukana minusta. Vaikka se aiheuttaakin mulle ihan helvetinmoista kärsimystä välillä. Tosin enää vain harvemmin. Nuorempana itkin ja paruin kun olen tämmöinen ja se oli vaikeaa tajuta että olen mitä olen. Pitämällä ihmiset mahdollisimman kaukana en ruoki ''pahaa'' puoltani. Tosin voi olla että joku päivä mä vielä nousen täältä hamasta omana itsenäni, mutta luultavasti ja toivottavasti olen kuollut ennen sitä. Siis tappanut itseni.
Nyt tunteeni hiukan heräilivät tänään. Tuli taas itkettyä ja pysähdyin miettimään elämääni. Tajusin taas kerran kuinka paljon vihaan itseäni, ja se on ihan hyvä juttu. Koska tämä itseviha, tai mikä nyt onkaan, se on se mikä mut pitää tämmösenä hiljasena näkymättömänä kulkijana. Oikeastaan elämä on tämmöisenä aika rauhallista...Tai no rauhallista ehkä, mutta paljolti vihaan elämäänikin, koska en pääse ilmaisemaan itseäni mitenkään.......
.........Ja tuskin koskaan voinkaan, enkä ehkä anna itseni tehdäkkään. Mutta ei tämmösta esittämistäkään jaksa. Muutaman kuukauden päästä olen päättänyt lähteä kotoa pois, karkumatkalle siis, kierrän vähän suomea (tosi huippua hei :/ eh..:D)
ja lopuksi lähden kokonaan pois, näin nätisti sanottuna :P
Haluan pyytää kaikilta anteeksi. Olen valehdellut paljon, olen ollut todella typerä ja pettänyt ihmisiä valehtelemalla. Ja tulen vielä valehtelemaan lyhyessä tulevaisuudessanikin.
Vaikken kykenekkään katumaan näitä aikasempia tekoja niin anteeksipyyntö on kai ihan okei. Haluaisin todella olla tosissani anteeksipyyntöjeni suhteen, mutta hei, mä olen mitä olen ja en osaa katua. Toivottavasi kärsitte loppuelämästänne ;), haha.
Syy miksi kirjoitin, oli vain että huvitti hieman lisää miettiä ja kirjoittaa elämästäni. Ei tarvitse vastata, koska en tullut kyselemään neuvoja. Kts.
Minussa sekoittuu kahta ihmistyyppiä. Toinen on semmoinen tunteellinen ja empaattinen, herkkä ihminen, aivan tavallinen ''ihana'' ja kiltti tyttö. Toinen puoli on kylmä, kostonhaluinen, ilkeä, suvaitsematon ja paha. Kuvitelkaa kun nämä sekoittuu keskenään. On tiettyjä asioita mitä kohtaan tunnen vain vihaa, mutta on joitakin asioita mitä rakastan ja haluaisin rakastaa. Ymmärrän ihmisiä ja saatan jopa itkeä jonkun puolesta - mutta samalla vihata häntä mikä/kuka ikinä onkaan. Olen loppujenlopuksi aika tunneköyhä ihminen. Luulisin. En välitä paskan vertaa monestakaan asiasta. Ja vaikka itkisin - se ei tarkoita että jotenkin välittäisin hyvällä tavalla.
Tämä toinen ''paha'' puoli peittyy muilta valheilla. Valehtelen jatkuvasti ihmisille peittääkseni totuuden itsestäni. Miksi? - no, taidan hakea edes jonkunlaista hyväksyntää, mitä en muuton saisi. Valheilla voin saada ihmiset pysymään poissa elämästäni, mutta samalla luulevan että olen ihan ok tyyppi, tai että asiat on ihan okei. Lähinnä valehtelen vain että voin pysyä poissa muiden kuvioista, tavallisesti vaikutan hieman ylimieliseltä (?) tai ujolta, jota ei vain kiinnosta jos joku sattuu juttusille. En siis varsinaisesti hae sitä, että ihmiset pitäisivät minusta. ((Huomatkaa myös että valehtelu on mulle ''pakkoelinkeino'', olen patologinen valehtelija, ollut aina. Voipi olla että sen alustana on jonkunasteinen persoonallisuushäiriö.))
...Mutta välinpitämättömyys on loistava keino, joka ei edes ole valetta. Harva ihminen minua oikeasti kiinnostaa millään tavoin, olen hieman jyrkkärajainen sen suhteen mitä ihmisessä suvaitsen(en puhu ulkonäöstä). Jos totta puhutaan en koskaan ole tavannut ihmistä joka tuntuisi sellaiselta, jonka kanssa voisin oikeasti viettää aikaa ja olla oma itseni. Mukavia,ok, ihmisiä on jonkun verran, mutta siihen taas vaaditaan se, että itselläni on esitys koko ajan päällä ja sitä ei jaksa.
Olen tehnyt ihan kaikkeni, että ihmiset pysyy kaukana minusta. Vaikka se aiheuttaakin mulle ihan helvetinmoista kärsimystä välillä. Tosin enää vain harvemmin. Nuorempana itkin ja paruin kun olen tämmöinen ja se oli vaikeaa tajuta että olen mitä olen. Pitämällä ihmiset mahdollisimman kaukana en ruoki ''pahaa'' puoltani. Tosin voi olla että joku päivä mä vielä nousen täältä hamasta omana itsenäni, mutta luultavasti ja toivottavasti olen kuollut ennen sitä. Siis tappanut itseni.
Nyt tunteeni hiukan heräilivät tänään. Tuli taas itkettyä ja pysähdyin miettimään elämääni. Tajusin taas kerran kuinka paljon vihaan itseäni, ja se on ihan hyvä juttu. Koska tämä itseviha, tai mikä nyt onkaan, se on se mikä mut pitää tämmösenä hiljasena näkymättömänä kulkijana. Oikeastaan elämä on tämmöisenä aika rauhallista...Tai no rauhallista ehkä, mutta paljolti vihaan elämäänikin, koska en pääse ilmaisemaan itseäni mitenkään.......
.........Ja tuskin koskaan voinkaan, enkä ehkä anna itseni tehdäkkään. Mutta ei tämmösta esittämistäkään jaksa. Muutaman kuukauden päästä olen päättänyt lähteä kotoa pois, karkumatkalle siis, kierrän vähän suomea (tosi huippua hei :/ eh..:D)
ja lopuksi lähden kokonaan pois, näin nätisti sanottuna :P
Haluan pyytää kaikilta anteeksi. Olen valehdellut paljon, olen ollut todella typerä ja pettänyt ihmisiä valehtelemalla. Ja tulen vielä valehtelemaan lyhyessä tulevaisuudessanikin.
Vaikken kykenekkään katumaan näitä aikasempia tekoja niin anteeksipyyntö on kai ihan okei. Haluaisin todella olla tosissani anteeksipyyntöjeni suhteen, mutta hei, mä olen mitä olen ja en osaa katua. Toivottavasi kärsitte loppuelämästänne ;), haha.
Syy miksi kirjoitin, oli vain että huvitti hieman lisää miettiä ja kirjoittaa elämästäni. Ei tarvitse vastata, koska en tullut kyselemään neuvoja. Kts.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pystysit sä uskomaan et mä oon ollu samanlaises tilanttes? Vai otatsä tän viestin vaan surkeana huijaus yrityksenä, jonka tarkotus on vaan helpottaa sun mieltä?
Noh, kuitenkin:
Mä aattelin kauan, eli siis yläasteen ja lukion ekan luokan ajan, et mä vaan esitän hyvää tyyppii ku oikeesti oon vaan manipuloiva itsensä korottaja. Mä vihasin itteeni aika paljon. Tuli itkettyä itsensä usein uneen.
Mut sit mä huomasin et ä oikeesti välitin ihmisist joil meni huonommin ku mulla ja sit
siit mä aloin pohdiskella itteeni ja huomasin et mussahan onkin paljon sellasta mikä oikeesti on hyvää.
Mun paha ja hyvä puoli vähän niinku täydens toisiaan ja hyvä puoli alko vaan viedä voittoa eteenpäin ku tuli taas uus oivallus päähän:
Koska mun hyvä puoli onkin oikeesti hyvä niin se paha puoli oliki vaan mun suuriman pelon luomus.
Mä vaan pelkäsin olevani paha ihminen ku mä tiedän miten joku paha ihminen aattelis jossakin tilantees niin sit mä vaan pelästyin et ooks mäkin paha ku aattelin tollast.
Mä veikkaan et säkin oot joskus nähny miten joku esittää jotakin mitä ei oo ja siit oot sit luonun väärän käsityksen et olisit sellanen.
Me taidetaan yksinkertasesti olla tulevia näyttelijöitä, jotka vaan ajattelee olevansa sellasi pahoi ihmisii ku luulee vaan esittävänsä pahaa ihmist.
Ok, ok, tää oli tosi sekanen viesti mut kai sä nyt ees jotakin sait siit kiinni.
Jos et niin lue uudestaan tai laita viestii perään et häh? Miätä sä tolla tarkotit? tyyliin.
Ja kyllä säkin koet viel sellasen oivalluksen mis sä huomaat et oot hyvä tyyppi.
Älä luovuta helpol vaan löydä se oma ittes, joka muuten on hyvä tyyppi, ja elä hieno ja hyvä elämä :)
Kaikkee hyvää sulle
Itselläni ei ole ihan samantapaista asiaa mutta...
Oma hyvä puoleni on aika samankaltainen kuin pahalla rinsessalla. Ihmiset käydän hirveän usein sääliksi ja olen hyvin herkkkä ja mukavakin jos jaksan. Paha puoli on sitten tavallaan piilossa muilta ihmisiltä.
Olen huomannut että minusta on tullut vuoden sisään ihan vitun itsekeskeinen. Haluaisin kaiken itselleni ja jokaisessa vastaan tuliassa on jotain vikaa. Tuntuu että kaikki (ne vähäisetkin) läheiseni olisivat jollain tapaaa ärsyttäviä ja itsekseni huomaan moittivani heitä ja haluavani parempaa. En ole itse kyllä yhtään sen parempi kun hekään.
Joskus pidän ihan siitä että itseeni sattuun ja
haluan itkeä paljon. Kotona ei mene niin hyvin kuin voisi mennä mutta puoliksi olen iloinen siitä.
Pidän jopa siitä että minulla on ongelmia ja
haluan että ihmiset jopa huomaisivat sen
kuinka ryven paskassa.
Itsetuntoni on myöskin nollilla. Valehtelen kaikille
kavereilleni jotta saisin heidän hyväksynnän ja
pelkään jopa olla oma itseni.
En uskalla sanoa omaan mielipidettäni ja siksi
ihmiset pompottelevat minua minkä kerkeän.
Monet ovat jopa vieroutuneet minusta eivätkä ole
juurikaan enää yhteydessä.
Pidän itseäni rumana yms. Joka johtuu tottakai iästä eikä siitä enempää
Ystäväni ovat todella inhottavia minua kohtaan
enkä tee asialle mitään. En saa olla keiden kanssa
tahdon enkä vaa puhua kelle tahdon.
Omissa ajatuksissani tiedän tasan tarkkaa mitä
heille sanoisin ja mitä tekisin mutta silloin
kun tulisi se paikka jolloin pitäisi toimia
en osaa tehdä mitään. Menen ihan avuttomaksi.
Monet ovat sanoneet minun olevan ihan hyvä tyyppi
ja puhuvan hauskasti ja monet tuntemattomat
haluavat viettää aikaansa kanssani mutta sitten
huomaan taas jotain heissä joka ärsyttää minua ja
haluaisin jotain muuta.
Saattaa olla ristiriitaista mutta huomaan
ainakin itse jotain siellä mikä on sama kuin
teillä.. Niin ja teille kaikkea hyvää..
Ei kai sille voi mitään et löytää ihmisis jotain sellast mikä ei miellytä.
Mutta ei kukaan ihminen ole täydellinen.
Meissä kaikissa ihmisissä on jotain. joka ei sovi jollekin toiselle.
Mutta meidän on kuitenkin hyväksyttävä muiden ihmisten pienet viat niin silloin vasta voimme nähdä sen todellisen ihmisen arvon ja hyvyyden ja unohtaa pienet viat kun tunemme sen toisen ihmisen sellaisena kuin hän on.
Ei pidä heti luovuttaa jonkun ihmisen pienten vikojen takia kun emme edes tunne häntä kokonaan.
Vain näkemällä oman ja toisten todellisen arvon niin pystymme todella arvostamaan muita ja samalla siis itseämme :)
Ei vihata itseämme vaan rakastetaan itsemmä niin kuin muitakin lähimmäisiämme :)
Kaikkea hyvää teillekin :)