Teen vapaaehtoistyötä läheisessä vanhusten hoivakodissa ja vanhusten olo ja oleminen siellä siten tuttua.Jotenkin tahdoin omalta osalta piristää sitä elämää,olemista, siellä ja aloitin sellaisen jumppa piirin.
Ensin mukaan lähti vain muutama pirtein ja
uskaliain.Mutta nyt muutaman viikon jälkeen ei tahdo enään tila riittää.Ollaan innolla mukana ja
joukolla.
Puhutaan nyt sitten liikunnasta,jumpasta,mitä
tahansa,niin pirteyttä se tuo ja elinvoimaa
ikääntyvälle.
Ollaan jumpan jälkeen aina istuttu kahville juttelemaan ja tarpeellisuuden tunne on se suurin asia mitä he mielestään saavat.On taas joku syy elää kun keho voimistuu ja notkistuu.lHenki alkaa kulkea ja mieli virkoaa.
Ja merkillisintä on miten liikkuminen yhdistää ja vetää mukaan.Riitelevistä ja kärttyisitä vanhuksista tulee sosiaalisia.Hymyäkin jopa
tulee!
Jatkoon olen ainakin kerran viikossa miettinyt tanssin ottamista mukaan.Se tuo varmaan läheisyyden tunnetta,liikunnan ohella.
Jokainen voi siis piristää itseään ja jos lähellänne on ikääntyviä,tässä hyvä vinkki.
Alku on työlästä,mutta kun alkuun päästään,
sen myötä into kohoaa.
Tähän loppuun toivottelen kivaa hiihtoloma
päivää kaikille.Ilma on täällä ainakin erittäin mukava,
Ensin mukaan lähti vain muutama pirtein ja
uskaliain.Mutta nyt muutaman viikon jälkeen ei tahdo enään tila riittää.Ollaan innolla mukana ja
joukolla.
Puhutaan nyt sitten liikunnasta,jumpasta,mitä
tahansa,niin pirteyttä se tuo ja elinvoimaa
ikääntyvälle.
Ollaan jumpan jälkeen aina istuttu kahville juttelemaan ja tarpeellisuuden tunne on se suurin asia mitä he mielestään saavat.On taas joku syy elää kun keho voimistuu ja notkistuu.lHenki alkaa kulkea ja mieli virkoaa.
Ja merkillisintä on miten liikkuminen yhdistää ja vetää mukaan.Riitelevistä ja kärttyisitä vanhuksista tulee sosiaalisia.Hymyäkin jopa
tulee!
Jatkoon olen ainakin kerran viikossa miettinyt tanssin ottamista mukaan.Se tuo varmaan läheisyyden tunnetta,liikunnan ohella.
Jokainen voi siis piristää itseään ja jos lähellänne on ikääntyviä,tässä hyvä vinkki.
Alku on työlästä,mutta kun alkuun päästään,
sen myötä into kohoaa.
Tähän loppuun toivottelen kivaa hiihtoloma
päivää kaikille.Ilma on täällä ainakin erittäin mukava,
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sinun positiivisuutesi kaivo on pohjaton:)))
Hyvää hiihtolomaviikkoa ja kevättä Sulle!
Huomenta vain.
Ehkä se tuo,kun elämä on koetellut ja opettanut itkuksikin miehen tunteet muokkaamaan.Se on
jotenkin ihmisen työntänyt esiin minussa.
Ei ole enää suureellisia kuvitelmia,mutta semmoisia pikkuisia haaveita.Ja kun saa yhdenkin vanhuksen
suuhun hymyn,niin tuntuu päivä ihan kivalta.
Lotto voitolta suorastaan.
Vaan tuo ei taida Las Vegasissa tuplaantua?
Mutta sinulle myös elämäsi kevättä.
tarkoitat.
Mun äiti kuoli 20.2 kaksi vuotta sitten.
Hän teki kuolemaa jonkun aikaa ja viimeisen viikon vuorottelimme isän ja siskojen kanssa äidin vierellä sairaalassa, niin ettei hän ollut yhtään yksin.
Meidät ajettiin aina huoneesta toimenpiteiden ajaksi.
siinä sitten käytävällä istuessa näki sitä vanhusten sairaala-arkea.
Apaattisen näköisiä ihmisparkoja. auttelin siinä minkä pystyin, kun yksi oli jumissa rollaattorin kanssa, yksi ei päässyt pyörätuolilla ovesta huoneeseen ja toiset kolaroivat ahtailla käytävillä muuten vaan.
Yhdeltä lähti tossu jalasta ja autoin siinä toiselta putosi joku esine, eikä itse saanut sitä lattialta.
toiset vain tuijottivat minua, kuin olisivat jotain halunneet sanoa, mutta ei siinä lyhyinä hetkinä mitään keskustelua saanut alotettua.
Kuitenkin heistä näki, kuinka iloisia olivat aivan pienestäkin huomioimisesta ja avusta.
Ei hoitajat millään ehdi jokaista auttamaan, saati seurustelemaan.
Yks setä vissiin luuli, että olen henkilökuntaa, kun rupes antamaan mulle raporttia vessareissustaan.
Miten "pääsit" sinne vanhusten pariin auttelemaan?
Mulla on sellanen tunne, ettei ne huoli sairaaloihin eikä muihin laitoksiin ulkopuolisia, ettei myöskään puutteet paljastuisi.
Vieressä on sellainen nelikerroksinen palvelutalo ja toisella puolella kortteli vanhusten rivitaloja. Kummatkin yhteen laskien runsaat 400 asuntoa.
En tiedä kuka sai aikaan, mutta aluksi huomasin omilla lenkeilläni yhden hoitajan työntämässä pyörätuolissa elävää katsomaan lintuja.
Pari kuukautta myöhemmin oli jo kymmeniä porukalla sauvakävelyllä samalla reitillä.
Nyt virkeimmät käyvät auttelemassa vähän huonompikuntoisia ja rollaattoriliikenne ikkunan alla on vilkasta. Eiköhän siinä kaupunkikin voittanut aika tavalla hoidoissa ja varmasti iloa plus vointeja ihmisille.
Oma liikunta on jatkunut jo 50 vuotta, 12 v aloitin. Enkä vielä ole lääkäriä tai apteekkaria isompiin tarvinnut. Muutama tikki on urheilukolhuihin tarvittu kilpailupaikan SPR-porukalta, siihen vielä jäänyt.
Kyllä minä olen juuri laittanut merkille sen,
miten paljon tuo mieliala kohenee vanhuksilla ja miten se vaikuttaa aivan suolisto toiminnasta lähtien kaikkeen.
Elämä virkoaa esiin sieltä sisältä ja entisestä yksin mököttäjästä tulee sosiaalinen ja
positiivinen.
Tärkeää vain,ettei liikaa ohjaile,vaan antaa itsekseen tulla mukaan ja omaehtoisesti.
Virkeys kun palaa,niin onkin aktivitettia monelle tasolle.
Aivan liikaa vanhuuksia makuutetaan lääke
humalassa.Paljon parempi lääke on yhdessä jumppa ja liikkuminen.Ei kai kaikki kivut katoa,mutta niitä ei laita niin merkille,kun on
kivaa.
Pitää varmaan paikkansa, että suolen toiminnan virkistyminen kohottaa mielialaa.
Kas, kun siitä endorfiinit alkaa hyrräämään päässä.
Ihmeellinen on ihminen kemialtaan. ;D
On monelle vanhukselle pelottava paikka. Yhdessä menemisessä ja tekemisessä turvaa, hauskuutta ja apu lähellä. Toisekseen oma kremppa hukkuu muiden kremppojen sekaan ja kohta kilpaillaan kenen jalka nousee enemmän kuin eilen, maltilla. :)
Kyllähän yksinäisyys ja hylötyksi tulemisen tunne vanhukselle on äärettömän kipeä kokemus.
Sitä ei usein osata ajatella.
Lääketokkurassa makuuttaminen on hirvittävä sisäinen kipu,jota ulkopuolinen ei osaa tiedostaa.
Ja siitä vapautuminen takaisin elämään ja itse liikkumiseen,tekemiseen,mikään ei tunnu vapauttavammalta.
Minä en oikeen ymmärrä,miksei kuntouttavaan ja positiiviseen toimintaan satsata.Se kun helpottaisi myös hoiva henkilökunnan työtä.
Ja antaisi heille myös hyvän sisäisen olon.
En usko että se lääkkeiden jakaminen ja tokkuraisten vanhusten katseleminen on henkisesti kovin rakentavaa.
Oikestaan jumpassa on tärkeä saada viesti siinä muodossa perille,että jokainen kehonsa
rajojen mukaan ja kilpailu pois.
selvittää hoitavan laitoksen kanssa, kuka vanhus pystyy tanssianasa suorittaan. On paljon huimausjuttuja vanhuksilla, ja jos vanhus kaatuu, loukkaa kuka ottaa vastuun.
Sanon tämän siksi että jo ulkoiluttamiseen tarvitaan lupa, jos vanhukselle jotain sattuu kuka sen korvaa, kuka vastaa tapahtuneesta.
On aika tarkkaa tämäkin vapaaehtoistyö, tiedän sen kokemuksesta.Vanhus ei aina tiedosta omaa tasapainoaan itse.
Laulattaa ja käsijumppaa kuin myös istuallaan suoritettua jumppaa saa vapaaehtoistyöntekijäkin ohjata,lehdenlukua,avustaa syöttämisessä,,,,, ei kuitenkaan kaikkia.
Sepä tuossa avustamis työssä on tärkerää,ettet ole liian avustava.Kyllä se isolta osalta on opastamista omatoimisuuteen ja siihen tsemppaamista.
Kyllä sitä suututaan ja mökötetään,kiukutellaan,
kun ei auta.Mutta siitä se sisu nousee tekemään itse.
Kyllähän toisaalta avustava työ on itsensä peliin laittamista ja on vaan uskallettava.Vanhuksissa
on yllättävästi potenttiaalia kun se vaan kaivautuu esiin.
Mikään enkelihän hoivaaja ei saa olla,vaan
semmoinen,joka saa vanhuksen sisuuntumaan ja yrittämään.Kasvamaan ulos siitä pikkuisesta olemisesta.
Yhdessä ja muiden mukana on kiva olla ja mennä.
Ja vanhukset tuntevat toisensa ja en usko että
tuo tanssi siten iso ongelma on.
Eipä tuo avustava työ ole todellakaan mikään
raamattu piiri ja hyssyttelyä.Kyllä se on semmoista reipasta menoa ja positiivisuuteen
pyrkivää,joka tempaa mukaansa.
joilla mieli lähtee hyvin mukaan, mutta ei muisteta että jalat ei pidä, jokainen vanhus tykkää kun niiden kanssa ollaan, ja keksitään uutta.
Naiset joilla sormet antaa vielä myöten, tekee virkkaustyötä pannulappua ja miehet leikkelee lehdistä itseään kiinnostavia juttuja ja kuvia, niitä liimataan omaan vihkoon.
Musiikki on tärkeää vanhuksille, niin laulaen kuin kuunnellen. Joskus virkeimpien kanssa leivotaan pullaa, se on hauska tuokio.
Minä vien tänäinkin oma tekosia korvapuusteja ja lämpöisiä.
Kyllä sitä sattuu omien rajojen yliarviointia,vaan silloin pitää vaan kannustaa ja laittaa asia leikiksi.Sain eräältä urheiluliikkeeltä lahjoituksena jumppa alustoja ja ne antaa turvaa jos vähän pyllylleen mennään.
Kyllä monilla on kutimet jäänyt ja tuo jumppa vetää mukaan.Ehkä se sosiaalisuus ja muiden mukana olo on tärkeää.
Minä löysin divarista Korsu orkesterin cd
levyjä ja niitä jumpatessa kuunnellaan.
Iso Iita naurattaa kovasti! Ja Äänisen allot taitaa monia itkettää.
Toiminta on tärkeää ja yhdessä toimiminen.
Ettei kukaan olisi yksin vaan kaikki mukana ja omine rajoineen ja rajoitteineen.
On mukava lähteä kotio kun vanhat kädet heiluttaa ikkunassa. Suorastaan itku tulee ja ikävä ystäviä.
tarvi olla kummempi laulu, kun syksyllä laulettiin "lehtipuusta variseepi, päivä yötä pakenee" silloin alkoi kyyneleitä virrata poimuisia poskia pitkin.
Hyvää jatkoa sinulle.
Minulle Kai Cydeniuksen Syys laulu on ollut aina semmoinen syvä ja koskettava kauneudessaan.
Laulu jossa on oikiat sanat.
Samoin sinulle mukavaa jatkoa.
ruokailuvälinekkin pysyisi mahdollisimman pitkään vanhuksen omassa kädessä, tätä kannatan minäkin.
Minusta alkaa tuntua, että olet namisukuakin suurempi hyväntekijä. Etkä jätä vakkaasi kynttilän alle vaan nostat vain loisteeseen niin että saamme ihailla erinomaisuuttasi.
Minä olen tuossa koittanut juuri kirjoittaa,
ettei vanhusten kanssa oleminen ole mitään hyväntekeväisyyttä.Ja se ei onnistu,jos niin ajattelee.
Vanhuksesta o itsestä se energia tulee ja syttyy.Hän on itsensä hyväntekijä.Jos joku hyväntekijä
pitää löytää.
Olemme tässä iässä ikääntyviä ja hyvä keskustella
ikääntymisestä monella tavalla.Millä tapaa minä nyt olisin jotenkin erinomainen.En oikeen tiedä.
Ei kai vanhuksista välittäminen ole mitään erinomaisuutta.Kai se on jokaisen tavallisen
ihmisen sydämessä jollain tavalla.
Namisukua en tunne,mutta kirjoitusten perusteella
lämmin ja hyvä ihminen.On niita kai isompiakin syntejä?
Olen miettinyt myös,kun olen osittain enää työelämässä,että voisin käydä jonkun ystävää kaipaavan luona,silloin tällöin.Olen yrittänyt ottaa selvää,mutta tämä paikkakunta ei tunne lainkaan mitään ystävätoimintaa.Ei seurakunta eikä punainen ristikään.Joskus kuulemma jotain ollut,mutta ei kellään voimia laittaa uutta.Tämä on kyllä kaksikielinen paikkakunta,että en itse kyllä osaa kuin suomen,mutta luulisin että suomenkielisiä vanhuksia olisi.Itse muutin tänne vasta muutama vuosi sitten,että ei ole ennestään tuttuja hirveesti,minulla olisi aikaa kyllä käydä jonkun luona,ulkoilla ja jne..
Jos lähelläsi joku tällainen paikka on,tai
muuten vanuksia,niin yhteyden otto sinne.
Minä kävelin suoraan ovesta sissän ja ilmoittauduin ja kerroin ajatuksiani,mitä halusin tehdä.Miten toimia ja jo samalla kertaa jututin ja istuin juttelemaan vanhusten kanssa.
He ottivat minut heti mukavasti vastaan.Esimerkkiäni seurasi muitakin ja minulle on vaan ollut tärkeää
väisttä se hyväntekijän leima.Ollaan kavereita ja vietetään aikaa yhdessä.Ei muuta.
Uskon että sinäkin löydät siitä kivan tavan viettää hetki aikaa kaverina.Ja tulee sydämeen mukava tunne.Mitään ohjeita siihen ei ole,
vaan se tulee tuolta sisältä se tekeminen.
jokin peruskoulutus alalle??
Ei minulla itse vanhusten hoitoon ole,enkä sillä tasolla saa ottaakkaan osaa hoitoon.
Kyllä tämä on kaverina ja ystävänä oloa.Ja todella tämä jumppa nyt semmoisena omaehtoisena tekemisenä jossa jokainen on mukana ihan vapaaehtoisesti.ja mielellään.
Hoivatoimenpiteisdiin en saa sekaantua.
Toki taluttaminen ja tukeminen on sallittua.
Ennalta tuntematon ihminenkö marssisi ovesta sisään ja sanoisi :"Tulin nyt" ja vartin kuluttua vetäisi lukupiiriä.....
Hieman niinkuin oikaisit ilmaisussasi, eikö vain
Iloisia ja tapahtumarikkaita hetkiä Sinulle ja heille (minkä ikäisenä olemmekaan vanhuksia, - en tiedä)
Kuvainnollisesti kerroin,että itsestä se halu olla kaverina,lähtee.Ei sellaiseen ole haku lomakkeita
eikä ilmoitella.
Kyllä se pitää vaan mennä,kunhan on valmis itsesään siihen.Toki johtavan hoitajan kanssa juteltiin ja kerroin saattaneeni oman isäni ja äitini viimeiselle matkalle.Saaneeni sisälle kipinän ja eräänlaista käytännön kokemusta vanhusten seurassa olemisesta.
Siitä se ihan luontevasti lähti.Ja miim se lähtee,jos on valmis siihen.Mitään erityistä siihen ei liity.Kyllä se on tavallisten ihmisten
seurustelua.Kuuntelua paljon ja omista kokemuksista puhumista.
Kun vanhusten kanssa on,niin kyllä tuo
ikä ajattelu siinä viimeistään katoaa. Ollaan
vaan ihmisiä iloinemme ja suruinemme.
Minulla vaan joku sisällä sanoo,ettei rakennus tai
ikä saisi meitä ihmisiä erottaa tai jakaa.
Voimme olla kavereita ja yksin ei ketään siasi jättää,unohtaa.
(minusta vain tuntuu,-en tiedä)
Saa kuullakseen.
Ei mistään historiankirjasta voi saada sitä tietoa, minkä vanhemmalta väeltä kuulee.
Ihmiskohtaloita -kaikessa murheellisuudessaan, jopa julmuudessaan, mutta myös ilossaan ja toiveikkuudessaan.
Koko elämisen kirjo avautuu silmien eteen.
Joskus ajattelee, että oisipa saanut elää silloin...
Hmm...no, se nyt vain .....
Mutta oikeasti jotkin elämänarvot ovat meiltä tyystin kadonneet. Sääli.
Minua eniten säälittää kun niitä upeita
kokemuksia ja sitä elämän viisautta,mikä vanhusten myötä katoaa,sitä ei saa talteen.
Tämä maa olisi hirmuisen rikas henkisesti,jos edes murunen sitä välittämisen ja rakastamisen taitoa välittyisi mielle ja nuorille.
Nyt on netit ja chatit,kännykät ym vempaimet
jolla etsitään toista ihmistä. Ennen otettiin
käsi käteen ja sanottiin oikiasti,että
mä tykkään susta,mennänkös yanssimaan.Ja siitä se lähti.
Se henkinen rikkaus mitä heillä on,tuolla
vanhemmalla sukupolvella,sielun hellyys
ja herkkyys,kyllä se koskettaa.
Jotain suurta on katoamassa ja jotain ihan liian piuentä kasvamassa tilalle.
Ennen ajateltiin,että mitenkähän voin naapuria auttaa.Nyt ajatellaan,että mitähän pirullista keksisin tänäin päänsä menolsi.Sääli.
viedä säännöllisesti esim. alaluokkalaisia ja päiväkotilapsia tapaamaan vanhuksia ja kuuntelemaan heidän juttujaan.
Lapsista on tosi jännää kuunnella minkälaista on ennen ollut, kun kaikki oli niin erilaista.
Mun sijoitetut lapset ovat tykänneet eniten siitä, kun olen kertonut omasta lapsuudestani tarinoita. Hassuja tapahtumia, tai mitä ja miten leikittiin, minkälaisia oli kaupat ennen jne. Joitakin juttuja halusivat kuulla aina uudestaan ja uudestaan. Pyysivät ihan , että kerros taas siitä kun...
Silmät loistaen kuuntelivat.
Mun isä, joka täyttää ens vuonna 80 oli kerran siskon lapsen koululla kertomassa omasta lapsuudestaan ja lapset saivat kysellä häneltä. Koululla oli silloin kait joku isovanhempi-päivä.
Sekin elämä mitä me olemme lapsena eläneet on jo nykylapsille, kuin satua, saati sitten meidän vanhempien ikäisten ihmisten.
Muistatteko itse miten ostettiin maitoa omissa kannuissa ja sitten tuli pussimaito ja mitä kaikkea niistä maitopusseista tehtiinkään. Mattoja laukkuja tossuja ja ties mitä.
Vanhoja leikkejäkin voisi ihan hyvin vielä elvyttää, jospa joku vanhuksista muistaisi ihan säännötkin.
Luulen, että sellaiset ikäpolvien kohtaamiset olisivat molemmin puolin todella antoisia. Nyt on kaikki niin lokeroituja omiin karsinoihinsa.
Mummoja potkitaan, kun pidetään aivan kummajaisina.
Joillakin lapsilla ei ole omia isovanhempiakaan tai sitten asuvat liian kaukana, niin voisivat lainata jotain vanhusta siihenkin kun tutustuisivat. Voisivat käydä ihan itsekseenkin tapaamassa, jos tykästyisivät.
En ymmärrä miksi kaiken pitää olla niin byrokraattista, että kaikki inhimillisyys katoaa.
on tekstis, mies-v57.
Kieltämättä tuo on varmaan makiaa.
Mutta hoiva ala ja vanhusten parissa hoivaava mies on vähän,eikä niin vähänkään,outo lintu.
Toisaalta aika paljon vanhukset on unohdettu ja yksinäisiä.Heillä on monenlaista hätää,kriisiä.
Kun toisaalta pitäisi olla oikeus kunnialliseen
vanhuuteen.
Eli oli sitten mies tai nainen,joutuu kohtaamaan
ihmiselle aika kipeitä asioita tunnetasolla.
Mieskään ei ole kone.Sitä tuntee ja kokee.
Kyllä se luonnostaan myös aiheen tekstissä näkyy.
Ja tämä minun teksti nyt on vaan lähinnä sitä,että jokainen voi kotonaankin liikkua,jumpata,
kohottaa mielialaa.
Tai jos lähellä on vanhuksia,olla heille jotenkin kaverina.Kun en tosiaan puhunut
hyväntekeväisyydestä vaan kaverina olosta ja jumppaamisesta.Aktivoimisesta.
Eli makialta tuntui varmaan.Mutta vanhusten kohtaloissa on paljon semmoista,joka pikkuisen
on katveessa.