Kaverin vaimoa

Ei ihan kauhean ylpeä

Ei ehkä ihan kehuttavin homma, mutta kiihottava kylläkin. Pääosin tosijuttu, mutta joitain kohtia ja naisen nimi on muutettu, ettei kukaan olisi tunnistettavissa.

Tapahtuma-aikaan olin vähän reilu parikymppinen. Siihen aikaan liikuin yhden pari vuotta vanhemman kaverin kanssa paljon yhdessä ja tutustuin hyvin myös hänen vaimoonsa Heliin. Otettiin porukalla joskus hieman hapantakin ja tuli tuolle itseni ikäiselle rouvalle avauduttua. Kännipäissäni paljastin kiinnostukseni häneen. Hieman yllättäen hän antoi vastakaikua ja nopeasti sovimme että kun ukkonsa on lähdössä reissuun, niin minä voisin silloin poiketa päiväkahvilla.

Jäin odottelemaan tilaisuutta, eikä rouvan käytös selvinpäin paljastanut mitenkään tekemäämme salaista sopimusta. Pari merkitsevää katsetta ja hymyä paljasti että kyllä hänkin keskustelumme muisti, eikä se välttämättä jäisi kännissä tehdyksi tyhmäksi lupaukseksi. Muutaman viikon aika mateli, mutta tilaisuuden lähetessä jännitykseni kasvoi melkoisen sietämättömäksi. Joka päivä jouduin käymään kädellä, ja laukesin aina muutamalla vedolla ajatellessani tuota nuorta rouvaa ja hänen housujensa sisältöä.

No tulihan viimein sekin päivä jolloin piti haasteeseen vastata. Oli loppukesän kuumimpia päiviä, kun Heli soitti ja pyysi minua käymään kaupassa, kun ruokakaappi kaikui tyhjyyttään. Jääkaapin olutpuolikin oli melkein kuiva. Hän lupasi keittää kahvit palkaksi. Noista kahveistakaan niin väliä, mutta koodikieli kuulosti lupaavalta. Muovikassit täysinä kiipesin toiseen kerrokseen. Soitin ovikelloa ja rouva tuli avaamaan yllään pienet bikinit. Kassit meinasivat pudota jo rappukäytävän puolelle.

Tule nyt sisään siitä, Heli naurahti tuijottaessani suuria rintojaan.

Kannoin tavarat keittiöön ja ryhdyimme nostelemaan tavaroita kaappeihin. Viimeinen olutpullo oli puolillaan tiskipöydällä, eikä se ollut ainoa. Pari muuta oli jo tyhjennettyinä sen vieressä. Oluet ne taisikin olla tärkeimmät tuomiset kaupasta. Heli pyöri pienessä keittiössä ja välillä hän kumartui minuun päin jolloin suuret rinnat tulivat edustavasti esille. Välillä hän taas kääntyi alakaapille ja pienen bikinin alaosa peitti hädin tuskin häpykummun, joka pullistui kauniisti reisien välissä. Suuni kuivui ja lyhyet kommenttini smalltalkiin jota rouva yritteli, tahtoivat juuttua kurkkuuni. Huomasin oluiden jo selvästi vaikuttaneen naiseen ja hän oli iloisessa pikkuhiprakassa. Juuri sopivasti että loputkin estot olivat tiessään.

Kun tavarat oli pakattu ja rouva kääntyi lataamaan kahvinkeitintä, en enää tyytynyt vain katselemaan, vaan nostin käteni niskaansa. Hyväilin hiuksiaan ja tunsin hänen hieman tärisevän, mutta millään tavalla hän ei yrittänyt pakoon. Kun hän oli lopuksi kaatanut veden keittimeen, kiedoin molemmat käteni vatsansa päälle ja painauduin vasten selkäänsä. Paljaat käsivarteni kohtasivat kylkiensä paljaan, kuuman ihon. Suutelin niskaa ja siirryin siitä kaulalle, josta purin hellästi. Heli kallisti päätään pois tieltä ja nosti kätensä niskaani. Nostin toisen käteni rinnalle josta puristin napakasti. Nainen huokaisi kaipaavasti.

Mennään sänkyyn, kuiskasin korvaansa.

Sanaakaan sanomatta Heli napsautti kahvinkeittimen päälle ja käteeni tarttuen lähti vetämään minua makuuhuoneeseen päin. Hän vetäisi päiväpeiton sivuun ja kaivoi yöpöydän laatikosta kortonkipaketin. Sitten hän sanaakaan sanomatta veti bikiniensä alaosan pois ja laskeutui sängylle selälleen. Tuuhea tumma karvoitus peitti pillun melkein kokonaan.

Oletko jo märkä, kysyin tyhmänä ja hieman kokemattomana?

Kokeile, Heli vastasi ja levitti jalkojaan enemmän.

Laskin käteni karvoitukselle ja kaivauduin sormellani sisäänsä. Katsoin silmiinsä ja Heli katsoi minua häpeämättömän kiihottavasti takaisin. Tuijotimme tiukasti toisiamme silmiin samalla kun sormeni kiersi syvällä pillussa. Helin hengitys syveni ja poskiensa puna tummui. Riisuin nopeasti farkut ja pienet alushousuni.

Saanko tulla ensin vähän paljaalla, kysyin toiveikkaasti.

Et saa, Heli vastasi lyhyesti.

Laita sinä kumi, pyysin.

Heli nousi istumaan ja otti kondomin paketista. Tottuneesti hän avasi paketin ja veti ehkäisyvälineen esiin. Laskeuduin selälleni sängylle ja katsoin kun rouva tarttui kovaan kaluuni. Tottuneesti hän veti pari nopeaa vetoa ja jätti esinahan taakse. Hän painoi kumin terskan päälle ja tiukasti käsillään puristaen rullasi kumin paikalleen. Ihanasti hän jatkoi vielä muutaman vedon koko kalun varren mitalta. Sitten hän laskeutui takaisin selälleen. Nousin polvilleni viereensä ja meinasin kiivetä levitettyjen jalkojen väliin. Vaikka tuo tuuhean karvoituksen peittämä pillu oli edessäni kutsuvasti levällään, niin kuitenkin tuli mieleeni tuo aiemmin näkemäni näky suuresta takapuolesta, jonka alta, reisien välistä häpykumpu pullistui.

Haluan takaapäin, sanoin kiiman paksuntamalla äänellä.

Minäkin tykkään siitä enemmän, vastasi Heli ja kääntyi polvilleen eteeni.

Asetuin taakseen ja työnsin kalun vasten häpykumpua. Heli levitti sitä altapäin ja yhdellä sormella nosti terskan reiälle. Työnnyin yhdellä pitkällä työnnöllä juurta myöten lämpimään luolaan. Tunne oli huikea ja näkymä edessäni erittäin kiihottava. Vedin ulospäin ja työnnyin toisen kerran naiseen pohjaan asti. Kohdun suun tuntuessa terskalla, en pystynyt pidättämään laukeamistani, vaan jäin paikalleni sykkimään naisen pilluun. Helikin huomasi laukeamiseni ja odotti paikallaan. Vetäydyin ulos ja samalla rouva kääntyi puoleeni ja painoi huulensa huulilleni. Suutelimme pitkään polvillamme sängyllä.

Heli tarttui pehmenevään kaluuni ja veti kumin pois. Hän veti sen tottuneesti solmuun ja lähti viemään sitä roskiin. Kun hän tuli takaisin makuuhuoneeseen, seisoin oviaukossa. Hän oli ihanan näköinen, pelkkä bikinien yläosa päällään. Tuuhea tumma karvoitus alapäässään oli nuoren miehen unelmien täyttymys ja varsinkin se, että hän käveli alapää paljaana eikä yrittänytkään sitä peitellä. Vedin hänet syliini ja suutelin taas parhaalla taidollani. Nautiskelimme kieliemme kiihottavasta leikistä. Tunsin kaluni nousevan uudelleen.

Suutelet paremmin kuin ukkoni, nainen kuiskasi pehmeän suudelmamme jälkeen.

Naidaan uudestaan, pyysin.

En minä varmaan laukea kuitenkaan, Heli vastasi.

Minä haluaisin vielä, jatkoin anomista.

Heli ei vastannut, mutta kaivoi uuden ehkäisyvälineen esiin. Tottuneesti hän tarttui kaluuni ja alkoi vetämään sadetakkia sen ylle. Sitten hän muitta mutkitta asettui polvilleen sängylle ja tarjosi takapuoltaan naitavaksi. Tällaisia ystäviä sitä tarvitaan. Asetuin taakseen ja työnnyin taas sisään. Nyt homma oli uudella tasolla. Tartuin lantioistaan ja aloin pumppaamaan tiukasti. Ei sitä siinä iässä osannut sen kummempia rakastelutemppuja. Katselin edessäni suurta takapuolta ja notkollaan olevaa selkää. Bikinien yläosan lukko avautui helposti ja suuret rinnat putosivat roikkumaan. Heli heitti bikinin käsiensä ympäriltä. Laskeuduin selän päälle ja tartuin tisseihin molemmin käsin. Eipä sitä toisellakaan kerralla muuta tarvittu, vaan tunsin että taas tullaan. Päästin tissit käsistäni ja nousin ylemmäs. Tartuin lantoihin ja vedin naisen ihanan perseen vasten itseäni. Alapääni läsähti äänekkäästi vasten paljasta naisen ihoa. Todella kiihottavaa. Jatkoin läsähtelevää nussimista vielä muutaman työnnön verran ja laukesin jo toisen kerran varttitunnin aikana kaverin vaimon pillussa. Odotin viimeisten väristysten vaimenevan ja laskeuduin selälleni naisen viereen. Heli suuteli minua.

Ihanan tuntuista kun laukesit, nainen kuiskasi korvaani. Minä en saa yhdynnässä, eikä kukaan mies osaa minua oikein hyväillä, vaan minun pitää sormettaa ihan rauhassa itse, hän jatkoi.

Haluaisitko tehdä sen nyt, kun minä katselen, kysyin?

No katso, Heli sanoi, laskeutui selälleen ja levitti jalkansa.

Vedin kumin pehmenneen kaluni päältä ja vetäisin sen solmuun. Keskityin katsomaan kuinka nainen edessäni levitti häpyhuulensa ja painoi sormensa klitorikselleen. Hän puristi sen etusormensa ja peukalonsa väliin ja veti siitä tiukasti. Samalla hän työnsi toisen käden kaksi sormea syvälle sisäänsä. Hän aloitti rytmikkään työntely, hieronta ja venyttely runkkauksen. Itse hän tiesi tarkalleen mitä piti tehdä. Arvasinkin ettei kukaan mies ihan äkkiä opi noita toimia tekemään oikein. Käsittely näytti lopulta niin rajulta, etten minä uskaltaisi niin kovasti naisen herkkää elintä käsitellä. Viimein hän jännittyi ja laukesi rajusti täristen. Pillu ruiskutti nesteitään sängylle.

Kun Heli viimein rauhoittui, käännyin päälleen ja suutelin hellästi.

Olihan ihanan näköistä, sanoin ja näytin taas pystyyn pyrkivää kaluani.

Mutta nyt mennään sinne kahville, nainen sanoi. En halua enää sinne mitään sisään.

Vedin vaatteet päälleni ja rouva puki bikininsä. Heitin toisenkin kumin roskiin, ja suodatinpussin perään heitettyään, Heli veti pussin solmuun.

Saat viedä tämän mennessäsi, hän naurahti.

2

27188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hkhgkuik

      Ihan paska tarina. Surkea panomies ja huono juttu kaikin puolin. Vanhan äijän kirjoittama ihan selvästi.

      • hyvä juttu

        Minusta juttu oli hyvä ja kiihottava.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe